Pappisasessorin parahdus: "Kasvatusihanteenamme on miehinen Kristus."

 

Armeija aika oli minulle yksi merkittävä kokemus elämässäni – eikä suinkaan vähiten hengellisesti. Suoritin nimittäin suuren osan varusmiespalvelusta varusmiespappina tehden hengellistä työtä varusmiesten parissa, minkä koin erittäin tärkeänä ja antoisana aikana. Varmaan oma pappisidentiteetti lähti sieltä vähitellen muovautumaan. Tuolta ajalta on toki monta mielenkiintoista tarinaa. Haluan kuitenkin tällä kertaa nostaa esille yhden keskeisen näkökulman.

 

Aiemmilta varusmiespapeilta toimiston seinälle oli nimittäin jäänyt vaatimattomasti Kristuksen kasvokuvalla kuvitettu A4-paperi, jossa luki ”Kasvatusihanteemme on miehinen Kristus.” En tiedä kuinka tosissaan tuo paperi oli väsätty. Vaatimattomuudestaan ja ehkä huumoristaan huolimatta tuo paperi innosti minua ja sen muisteleminen innostaa edelleenkin osin siksikin, että se palauttaa armeijamuistot mieleen.

 

Miten sitten olen tulkinnut tuota toteamusta? Armeijassa eli hyvin maskuliinisessa ympäristössä tuo lause muistutti siitä, että miehisyydellä on syvempikin ulottuvuus kuin testosteronia, älykkyyttä ja rohkeutta hyödyntävä taistelu- ja puolustustaito. Tuo lausahdus toi miehisyyteen sekä myös sotimiseen toisen ulottuvuuden. Uhraamisessa itsensä toisten hyvinvoinnin ja elämän puolesta on jonkinlainen analogia Kristuksen kaltaisuudelle. Uhrasihan Kristuskin itsensä meidän puolestamme. Näen myös sotiemme veteraanit jossain mielessä Kristuksen kaltaisina uhratessaan henkensä ja terveytensä. Ilman heidän uhriaan tuskin kirjoittaisin tätä blogiakaan.

 

Miten tuo uhraaminen tapahtuu kussakin tilanteessa, jää omantunnon varaan, eikä siitä ole syytä rakentaa yksityiskohtaista ohjekirjaa. Ei ole myöskään itsestään selvää se, että itsensä uhraaminen on aina järkevää tai edes hyvää. Liian moni ihminen esimerkiksi uhraa elämästään liian paljon muiden miellyttämiselle, muiden mielipiteille jne. Toki myös sodan edessä itsensä uhraamista on hyvä tarkkaan harkita sen perusteella, onko kyse esim. oikeutetusta sodasta.

 

Joka tapauksessa armeijakin tarvitsee mielestäni korkeampia eettisiä ihanteita ja hyveitä kuin pelkän hyvän ja äärimmäisen tärkeän sotataidon, joka jo pelotteena ehkäisee sodan syttymisen. Esimerkiksi hyvällä sotilaalla pitää olla myös syvä kunnioitus elämän haavoittuvaisuutta, ihmisyksilöitä ja omaa itseä kohtaan. Sitä paitsi armeijassa ja etenkin sodassa myös Jumalasta tulee yllättävän relevantti. Esimerkiksi Suomen sodissa hengelliset kysymykset nousivat hyvin keskeisiksi ja rintamalla kärsittiin pappispulasta jopa siinä määrin, että teologian ylioppilaita vihittiin poikkeuksellisesti papeiksi.

 

Armeija on kuitenkin viime vuosikymmeninä käynyt ja käy jatkuvasti muodonmuutosta yhteiskunnan moniarvoistuessa ja muuttuessa monikulttuurisemmaksi ja -uskoisemmaksi. Armeija myös on viimeisten vuosikymmenten aikana naisistunut ja viime aikoina onkin kuulunut uutisia naisten nimittämisestä korkeisiin puolustusvoimien virkoihin. Henkilökohtaisesti arvostan erityisen paljon etenkin varusmiespalveluksen suorittaneita naisia, koska he ovat tehneet sen vapaaehtoisesti toisin kuin meidät miehet, joille se on lainmukainen velvollisuus.

 

Hieman provosoivasta otsikostaan huolimatta haluan tällä kirjoituksella siten viestittää, että toivottavasti armeijassa ja ylipäätään yhteiskunnassa ei pelätä liikaa jatkossakaan hengellisten ja syvien kysymysten käsittelyä rakentavalla ja kunnioittavalla tavalla. Nimittäin äärimmäiset tilanteet nostavat väistämättä mieleen kysymyksiä ihmiselämän mielekkyydestä - viimeistään sodan kaltaisissa ääritilanteissa elämän suuret kysymykset lävähtävät kasvoille. On hyvä, jos niihin on jo hyvissä ajoin valmistautunut. Eikä se oman kuolevaisuudenkaan muistaminen aina silloin tällöin ole pahasta.

 

Ps. Omassa rykmentissäni palvelusta suoritti myös muutamia kymmeniä naisia. On selvää, että heille, enkä muistaakseni muillekaan saarnannut miehisestä Kristuksesta - kyse oli ennemmin ohjanuorasta itselle. Vaikka on kiistatonta tieteellisestikin, että historiallinen Jeesus oli sukupuoleltaan mies, kristinuskon valtavirta ei ole määritellyt Jumalaa joko mieheksi tai naiseksi. Jumala on sukupuolisuuden tuolla puolen.

2 kommenttia

  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Mielenkiintoista pohdintaa, Jussi!

    Terv. saman saapumiserän varusmiespappi Jaatila

    (oltiin Hennalassa VPDK 1-kurssilla samaan aikaan, en tiedä, muistatko)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jussi Koivisto
    Jussi Koivisto

    Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, pappisasessori, tiedemies (TT), fitness-valmentaja, fitness-urheilija, hiphop-tanssija, kilpauimari, nyrkkeilijä jne. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen."