Pappisasessorin parahdus: Kehosota!

Taas on se aika vuodesta, kun Pohjoismaiden suurimmat fitnesskisat lähestyvät ja on jälleen kehosodan aika. Kisojen alla esimerkiksi Yle on julkaissut verkkosivuillaan kolmekin kriittistä näkökulmaa edustavaa artikkelia:

 

Sami Kolamon kolumnin: Kuviteltua ihanteellista vartaloa tavoittelevia ihmisiä yhdistää suorittaminen ja kilpaileminen arvioivista katseista:

https://yle.fi/uutiset/3-10910273

Kysely: Vain joka kolmas suomalainen on tyytyväinen omaan vartaloonsa, muualla Euroopassa peilikuvaan ollaan tyytyväisempiä

https://yle.fi/uutiset/3-10984643

 

Muutoksen matkaopas: Kuritatko kehoasi vai kohteletko sitä lempeydellä? – Harva puhuu läheisilleen niin rumasti kuin puhuu omasta kehostaan

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/09/17/muutoksen-matkaopas-kuritatko-kehoasi-vai-kohteletko-sita-lempeydella-harva

 

Toisaalta Yle julkaisi tutkimuksen, joka herättää huolta suomalaisten terveydestä:

 

Suomi tuskailee ylipainon kanssa – WHO:n tavoitteiden saavuttaminen näyttää vaikealta. Vain neljännes yli 30-vuotiaista suomalaisista on normaalipainoisia

https://yle.fi/uutiset/3-10987800

 

Samaan aikaan eri yhteyksissä puhutaan kehopositiivisuudesta ja kehoneutraaliudesta usein vastakohtana tai ainakin vastapainona fitnessbuumille, jossa keskitytään (optimaaliseen) vartalonmuokkaukseen. Kävin itsekin viimeksi viime viikolla tällaisen keskustelun, jossa kehopostiivisuus ja fitness asetettiin vastakkain.

 

Olen myös itse fitnessurheilun edustajana törmännyt mitä erikoisimpiin näkökulmiin lajiani kohtaan ja suoraan sanottuna tullut joskus kohdeltua epäasiallisestikin vain sen takia edustan fitnessurheilua. Toisaalta saan myös parempaa kohtelua ja enemmän ihailua kuin ennen. Fitnessurheilija onkin vähän samanlainen kuin pappi: osa ihastuu ja osa vihastuu – with a passion. Toisaalta joku on osuvasti todennut: suurimmat vihaajasi ovat suurimpia fanejasi.

 

Mitä tästä kaikesta sitten pitäisi oikein ajatella? Ensinnäkin ainakin julkisuudessa puhe kehosta on hyvin ristiriitaista. Samalla kun media (kuten esimerkiksi yleensä neutraalina pidetty YLE) sättii esteettistä kehoa tavoittelevaa fitnessurheilua ja kannustaa ihmisiä keskittymään muuhun kuin oman kehon tarkkailuun, se julkaisee huolestuttavia uutisia suomalaisten terveyden tilasta ylipainon takia. Mitä siis pitäisi tehdä: halveksia kehosta huolen pitämistä vai huonoja elintapoja?

 

Toiseksi on mielenkiintoista, miten paljon fitnessurheilu herättää tunteita: myönteisiä ja negatiivisia. Suomessa meitä kilpailulisenssin omaavia urheilijoita on esimerkiksi tänä vuonna alle 600 kappaletta, mutta silti kyse on yksi näkyvimmistä ja ihmisten mielipiteitä erottavista urheilulajeista Suomessa. Jo pelkästään se osoittaa, että on kyse hyvin mielenkiintoisesta ilmiöstä, johon varmaan liittyy laajempikin polarisaatio ja hämmennys ihmisen kehollisuuden suhteen.

 

Kolmanneksi oman haasteensa soppaan tuo myös lääketieteen ja teknologian kehitys, jotka ovat mahdollistaneet ihmisen eliniän pidentämisen. Osa tutkijoista puhuu jo vakavissaan, kuinka lähitulevaisuudessa ihmisen elämää voidaan merkittävästi pidentää (ks. esim. https://lifespanbook.com). Ikuisesta elämästä puhuminen ei näytäkään enää liittyvän vain papin ammattiin, vaan myös lääketieteeseen. Mitä tämä tarkoittaa vaikkapa länsimaisille ihmisille, joita vaivaavat lähinnä elintasoon liittyvät ongelmat, kuten epäterveen ruoan, liikkumattomuuden ja liian vähäisen unen tuomat haitat. Jakaantuuko kansa selkeästi kahtia: terveellisesti eläviin 200-vuotiaisiin ja 50 vuoden iässä kuoleviin terveytensä laiminlyöjiin?

 

Näiden havaintojen perusteella minulla on toki muutama ajatus teemaan liittyen. Ajattelin ne taas kirjoittaa vaihteeksi muutaman teesin muotoon:

 

a). Mielestäni kenenkään ei kannattaisi rakentaa itsearvostusta pelkästään jonkin ulkoisen varaan. Olipa sitten kyse omasta kehosta, rahasta, muista ihmisistä, läheisistä jne. Itsearvostus löytyy myös lopulta jostain vielä syvemmästä kuin vaikkapa huippuunsa trimmatusta kehosta, vaikka en toki voi kieltää sen vaikuttavan myönteisesti itsearvostukseen. Kaikkein syvin itsearvostus liittyy Mestariini eli Kristukseen, jonka seurassa saan päivittäin kulkea. Samoin rakennan myös itsearvostusta tietoisesti oman itsen myötätuntoiseen, mutta toki tarvittaessa terveen itsekriittiseenkin katsomiseen. Onneni voisikin tiivistää siihen, että olen itseäni arvostava kristitty, joka suhtautuu lapsen uteliaisuudella kaikkeen maan ja taivaan välillä.

 

 

b). Fitnessurheilijoiden tai vastaavasti ylipainoisten ihmisten vastakkainasettelu ei ole loppupeleissä mielekästä. Voit suhtautua itseesi myönteisesti ja kannustavasti – olitpa sitten ylipainoinen tai vaikkapa fitnessurheilija. Sitä paitsi moni fitnessurheilijakin on hyvin rasvattomassa tilassa jopa ylipainoinen, joten ihmisen painoindeksi ei lopulta kerro ihmisen kunnosta välttämättä minkäänlaista totuutta. Paljon tärkeämpää on se, että jokainen meistä osaisi arvostaa itseään ja myös esimerkiksi läheisiään sekä yhteiskunnan toimivuutta sen verran, että pitäisi terveydestään pääsääntöisesti hyvää huolta. Omasta epäterveydestä tai terveydestä huolehtiminen ei nimittäin ole koskaan vain oma juttu, vaan se vaikuttaa väistämättä muihinkin ihmisiin – samoin kuin vaikkapa päihdeongelmakin. Epäterveeseen suuntaan voit sitä paitsi vajota niin roskaruokaa päivittäin syömällä kuin treenamalla fitnesskisoihinkin ammattitaidottomasti. Jos kamppailet jonkin epäterveen asian kanssa elämässä, kannattaa siihen tarvittaessa hankkia ammattilainen avuksi.

 

c). Näin ollen haluan kannustaa kaikkia parempaan vointiin ja elämään sulkematta silmiä tosiasioilta. On totta, että esimerkiksi fitnesskulttuuriin kuuluu edelleen epäterveitä piirteitä, vaikka niitä pyritäänkin onneksi kitkemään pois. Edelleen saatan kuulla kauhutarinoita, miten osaamattomat valmentajat ovat esimerkiksi kieltäneet pitkäksi aikaa urheilijalta tälle tärkeän ruoka-aineen, joka pystyttäisiin aivan hyvin liittämään jopa dieettiin pienessä määrin. Tai sitten joitain urheilijoita edelleen saatetaan treenauttaa liikaa tai pitää liian pienillä kaloreilla. Suomessa tilanne on kuitenkin onneksi mennyt koko ajan parempaan suuntaan valmentajakoulutuksen ansiosta.

 

Toivoisinkin, että jatkossa tuotaisiin vastapainona esille myös fitnesskulttuurin myönteisiä asioita: fitness ohjaa parhaimmillaan pitämään huolta itsestä monin tavoin (ruoka, uni, liikunta jne.) ja sitä kautta voi parantaa merkittävästi toimintakykyä arjessa. Lisäksi fitnesiä voi harrastaa melkein kuka vain ja sen voi aloittaa milloin vain. Parhaimmillaan fitneskin voi lisätä oman kehon arvostusta, tuoda uusia ystäviä, mahdollistaa somen kautta samanhenkisten ihmisten yhteisöllisyyttä. Sitä voi harrastaa pienilläkin paikkakunnilla jne.

 

Toisaalta on selvää, että epäterveistä elintavoista on tullut vakava ongelma, johon myös fitnessurheilu voisi osaltaan auttaa. Ainakin minä tykkään ruoasta sen verran paljon, että ennen fitnestä minullakin oli vaarana kerryttää lisäpainoa, kun ei esimerkiksi osannut arvioida hyvää ruokamäärää. Oikean ravintomäärän nauttiminen on nyky-yhteiskunnassa vaikeaa monestakin syystä.

 

Ensinnäkin hektinen elämä etenkin ruuhkavuosina on eloonjäämiskamppailua, jossa epäterveestä ja hyvänmakuisesta ruoasta tulee helposti palkitsemiskeino. Kun ihminen on stressitilassa ja väsynyt, evolutiivinen taustamme astuu kuvioon mukaan ja ohjaa meitä syömään energiapitoista ruokaa: rasvaa ja makeaa.

 

Toiseksi asiaa ei helpota lainkaan kauppojen ruoka-aineiden asettelut. Kiinnitäpä seuraavalla kerralla huomiota, miten kätevästi kaikki suklaapatukat ja muut herkut ovat mm. kassalla esillä, mutta se vihannesosasto on aina jossain kauempana.

 

Kolmanneksi epätervettä sykliä ei helpota se, jos esimerkiksi työyhteisössä tai juhlissa vieraillessa aina on tarjolla kaikenlaisia epäterveitä herkkuja. Esimerkiksi hermomyrkyn eli alkoholin juominen edelleenkin oletetaan jonkinlaisena normina illanvietoissa. Vaatii omanarvontuntoa, viisautta ja luonteenlujuutta sanoa illanvietoissa juomiseen liittyvässä sosiaalisessa paineessa, että ei kiitos, minulle ei hermomyrkky tänään maistu, mutta nauti sinä vain ;)

 

Neljänneksi liikkuminen arjessa ei ole niin luontevaa kuin ennen. Voi myös hyvin kysyä, tukeeko vaikkapa sosiaalinen media (sis. erilaiset liikunta-applikaatiot) enemmän liikkumista vai estääkö se sitä (esim. ”turhaan” kulunut aika).

 

Jos näihin asioihin kiinnitettäisiin johdonmukaisemmin ja tietoisemmin huomiota, olisi yhteiskuntamme ja sen yksilöt paremmin voivia. Uskonkin, että isot muutokset epäterveen elämän suhteen tapahtuvat päämäärätietoisilla ja pienillä askelilla niin yksittäisten ihmisten ja kuin koko yhteiskunnankin tasolla.

2 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Kehosota terminä on erinomainen oivallus meidän jakautuneesta asenteestamme omaan ja naapurin kehoon. Vahvistusta sille ,kuinka varautuneita olemme kehomme suhteen, saamme päivittäin valtavasta määrästä mainoksia jotka lupaavat parantaa kehoamme tai sen osia tai sen sairauksia.

    Meidän minä-kokemuksemme liittyy kehoon. Tyytymättömyys kehoon luo vaivaantunutta alemmuudentunnetta, Tunnetta siitä ,että ei yllä minäihanteensa tasolle , ei vain kehon muodon ja toiminnan suhteen ,vaan tyytymättömyys kehoon tekee sen että myöskin psykologinen minä kärsii.

    Hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa syntyy kuva ideaalisesta kehosta . Sekä peilikuva että vertailu ympäristön kehojen kanssa alkaa jo päiväkotivaiheessa. Tämä psykologinen mielikuva ihannekehosta kummittelee sitten läpi elämän. Mainostajat ovat täysin tietoisia tästä ja meidän ostovimmamme kehonparannustuotteisiin vahvistaa sen.

    Jo vanhat kreikkalaiset olivat hullaantuneita kehon hoidon suhteen. Todennäköisesti jo kivikautiset esi-isät kehuivat kehojansa täysin estottomasti. Hautalöydöt koristelluista kehoista vahvistavat tämän.

    Joten, kehonhoitajat ovat hyvässä seurassa eikä heidän oikeastaan tarvitsisi puolustella harrastustaan. Keho ei ole yksityisasia vaan se huomioidaan aina. Ensivaikutelmamme lähimmäisistämme on heidän ulkomuotonsa.

    Kehon ulkonäkö vetoaa meidän esteettiseen makuumme. Katselemme tyytyväisenä erityisen kauniita ja hyvin hoidettuja kehoja niin naisia kun miehiäkin. Varsinkin nuoruusiässä mahdollisen partnerin on oltava tyydyttävän näköinen , sellainen joka lähentelee meidän kauneusihanteitamme. Emme tosin ole vain ulkonäön armoilla suhteissamme , vaan myös partnerin kaunis sielu ,jota hän näyttää valitulleen , korvaa sen mitä ulkonäöstä puuttuu.

    Kristityt ovat hieman gnostilaisia ,pitäessään askeettisuutta ihanteena ja tuomitessaan kehollisen kauneuden. Nyt on paljon yleisurheilua TVssä. Huomaan että automaattisesti huomioin atleettien kehot. Yleensä ne ovat kuin elävät taideteokset . Mutta joukkoon mahtuu myöskin sellaisia jotka selvästi liioittelevat atleettisuuttaan ja herättävät epäilyksiä anabooleista. Joidenkin naisurheilijoiden luonnoton laihuus panee ajattelemaan aneroksiaa. Mutta suurin osa on kehollisesti kaunista katseltavaa.

    Taidankin lähteä tästä sauvojen kanssa lenkille jotta ainakin peruskunto voisi nousta pikkuisen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jussi Koivisto
    Jussi Koivisto

    Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, pappisasessori, tiedemies (TT), fitness-valmentaja, fitness-urheilija, hiphop-tanssija, kilpauimari, nyrkkeilijä jne. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen."