Paremman keskustelun puolesta

Koska olen Hannu Kiurun, Toivo Loikkasen ja Manu Ryösön ohella yksi Kotimaa24 -blogisivuston pitkäaikaisimmista jäsenistä, katson oikeudekseni muistuttaa tämän sivuston hyvistä ja edelleen voimassaolevista säännöistä. Olen laskenut, että meillä mainituilla alkuperäisjäsenillä (The Founding Fathers) tulee jo kymmenen vuotta täyteen sitkeää sissielämää sähköisellä kirkonmäellä.

Kotimaa24 ei nimittäin ole mikään villi länsi, jossa ei tarvitsisi kunnioittaa asiallisen keskustelun pelisääntöjä.  Tahallisen ivaamisen, vähättelyn ja väärinymmärtämisen ohella pitäisi huolehtia myös tahattomasta. Se lähtee yleensä siten, että kirjoittaja ei ole ajatellut asiaansa ihan loppuun saakka. Tai hän kirjoittaa aiheesta, jota ei oikeastaan juuri tunne, ei jaksa tarkistaa tietojaan tai huiskii jostain polttavasta teemasta vähän sinne päin. Kommentoija taas ei lue huolellisesti toisen kirjoittamaa kommenttia, ei ajatellen eikä hyväntahtoisesti. Tulee painettua lähetä-painiketta hätiköidysti ja harkitsemattomasti.

Oma lukunsa sitten ovat patologiset pahanpuhujat. Heidän paikkansa ei olisi ollenkaan täällä, vaan jossain vihanhallintaterapiassa. Valitettavasti sellainen joka suuntaan vihan sinkoilu on karkottanut monta lukijaa ja latistanut yleistä kiinnostusta lukea tätä sivustoa, saati osallistua keskusteluun. Olen myös huomannut, että blogistilla on erityinen vastuu keskustelun tasosta. Jos kirjoittaa hyvää tarkoittaen, oikein ja arvollisesti, saa aikaan myös rakentavan keskustelun. Mutta jos avaus on mätä, myös kommentoinnista tulee vastenmielistä seurattavaa.

Koska täällä ei voi harjoittaa terapiaa, suosittelen ensiavuksi Vuorisaarnan opetuksia sekä Vähän katekismuksen kertaamista. Myös Jaakobin kirjeessä on terävää puhetta kielen synneistä.

Ohessa olevat Kotimaa24 säännöt ovat velvoittavia, eivät vain mielipiteitä.

”Jotta Kotimaa24 olisi sisällöltään mielekäs, emme salli blogeissa tai kommenteissa seuraavanlaisten aiheiden käsittelyä tai käsittely/toimintatapoja:

– Uskonnollinen aggressiivisuus

– Poliittinen aggressiivisuus

– Toisten uskontojen vähättely tai kyseenalaistaminen

– Vihamielisyys kansaryhmiä tai yhteisöjä kohtaan

– Pornografia tai muuten sopimaton sisältö

– Alatyylinen kielenkäyttö

– Keskustelujen ja kommenttiketjujen sabotointi

– Henkilöön kohdistuvat vihjailut tai mustamaalaaminen

– Henkilökohtaisten tietojen luvaton julkaiseminen

– Toiseksi henkilöksi tekeytyminen

– Piittaamattomuus tekijänoikeuksista

– Roskapostin tai haitallisten ohjelmien levittäminen”

Sekä toinen lainaus:

”Blogeissa, kommenteissa ja keskusteluissa tulee noudattaa asiallisuutta, myönteisyyttä ja rakentavaa suhtautumista toisiin kommentoijiin ja keskustelijoihin.”

 

Paremman keskustelun toivossa.

Kuvassa osa John Turnbullin teoksesta (1819), joka kuvaa perustajaisiä, The Founding Fathers. (Public domain)

Henkilöt: Hannu Kiuru, Manu Ryösö, Teemu Kakkuri, Olli Seppälä ja Toivo Loikkanen.

 

    • Eiköhän jokainen kommentti lähde siitä, että jokin tekstissä vähän ärsytti, joten siihen oli pakko vastata. Ei sitä ärsyyntymistä voi, eikä tarvitse kokonaan peittää. Sen sijaan henkilökohtaisuuksiin meneminen voitaisiin jättää pois. Hyvin herkästi sekin tulee mukaan. Ehkä voisimme opetella sen poisjättämistä yhdessä. Silloin kun sitä havaitsemme, niin voimme siitä ystävällisesti mainita.

    • On ikävä, jos keskustelu ymmärretään otteluksi. Kahdenkeskinen väittelykin voi keskittyä yleisemmin kiinostavan ja tärkeän asian pohdintaan. Se lienee sivuseikka, kuka tai mikä joukko on oikeassa. Emmekö me ole yhdessä hakemassa, mikä on oikein?

  1. Kiitos, Teemu, asiallisesta ja tarpeellisesta kirjoituksesta ja pelisääntöjen muistuttamisesta. Tuntui myös hyvältä, kun pääsi tuollaiseen Founding Fathers -joukkoon. Huomaan itsekin, että pitää välttää suoran piikittelyn tai ”sorkkimisen” lisäksi myös epäsuoraa. Eli jos jokin asia tai henkilö tai ilmiö ärsyttää, pitää välttää sitä ettei kirjoita harmiaan blogitekstiksi.

  2. ””Koska täällä ei voi harjoittaa terapiaa, suosittelen ensiavuksi Vuorisaarnan opetuksia sekä Vähän katekismuksen kertaamista. Myös Jaakobin kirjeessä on terävää puhetta kielen synneistä.”” (Teemu Kakkuri)

    Voisiko Kakkuri avata tuota eli miten noita kolmea kohtaa voi käyttää ensiavuksi?

    Minulle itselleni nuo avautuvat seuraavasti.

    Vuorisaarnasta otan väärän profeetan tuntomerkit:

    15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
    16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? (Matt.7)

    Sitten jo aiemmin esille tuomaani Vähä katekismusta:

    “” Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.

    Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. …”” (Vähä katekismus Luther)

    Ja Jaakobin kirjeestä:

    5 Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!
    6 Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.
    7 Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt;
    8 mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
    9 Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;
    10 samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
    11 Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
    12 Eihän, veljeni, viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viinipuu viikunoita? Eikä myöskään suolainen lähde voi antaa makeata vettä.
    13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.(Jaak.3)

    • Toivoisitko hänen ’mustamaalaavan’ yhtä sinnikkäästi monia muitakin? Hyvin yleinen väistöliike on kysyä, miksi juuri tuota moititaan, kun niin moni syyllistyy samaan.

Kirjoittaja