Parrakas nainen saapui kaupunkiin

Conchita Wurst on hämmästyttävä. Itävallan euroviisuedustajan tunnistaa jo aika moni - ja kohta sadat miljoonat. Mutta mikä hänessä hämmentää mieltä? Hän näyttää kauniilta naiselta, mutta hänellä on parta. Tumma, George Michael-tyylinen.

Hahmo ei jätä kylmäksi. Kyseessä näyttäisi olevan jälleen ilmiö, joka koettelee suvaitsevaisuutemme rajoja. Asia ei tosin ole uusi. Mieleen palaavat vanhat ajat, jolloin kiertävissä sirkuksissa esiintyi parrakkaita naisia. Meillä Hailuodossa on sen niminen punkbändi, joka saattaa hyvinkin olla matkalla kuuluisuuteen…

Wurst on drag-artisti, ollut lähellä euroviisuedustusta aiemminkin. Ja kyllähän parhaat tuon alan esiintyjät ovat valioluokkaa. Ehkäpä dragin ongelmana on ollut se, että suuremman kuulija- ja katsojakunnan edessä se on näyttäytynyt yliampuvana teatraalisuutena ja huumorina elikkä ei niin vakavasti otettavana. Toisia naurattaa, toisia hämmentää. Tosiasiassa drag showssa on aina mukana myös traaginen elementti.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Jos Tom of Finland- postimerkit on nyt tutkittu ja mielipide muodostettu, seuraavaksi voi puhdistaa silmälasinsa kun Itävallan euroviisun vuoro tulee. Sanoisin kyllä, että tulevaisuudessa joudumme totuttelemaan drag-artistien esiintuloon yhä useammin myös vakavammilla estradeilla. No, Eurovision laulukilpailua eivät kaikki ota erityisen vakavasti. Vaikka euroviisuja katsotaan ja kisan ympärillä pyörii melkoinen fanikulttuuri.

Kurkistus kirkkohistoriaan: monissa Keski-Euroopan kirkoissa on krusifikseja, joissa ristillä esiintyy parrakas naishahmo, pyhä Wilgefortis. Legendan mukaan Jumala kasvatti Wilgefortikselle parran, jotta tämän ei tarvisisi mennä avioliittoon epämieluisan sulhaskanditaatin kanssa. Kirkko on ollut tässä(kin) asiassa siis sangen edistyksellinen. Yllätys yllätys.

Kun yhteiskunnassa ja kirkossa on käynnissä kova vääntö homoseksuaalien oikeuksista ja rekisteröidyistä parisuhteista, eivät haasteet tule suinkaan loppumaan siihen. Jo lähitulevaisuudessa sukupuoli-identiteetin kysymykset noussevat keskustelun aiheiksi. Erilaiset mieheyden ja naiseuden ilmaukset, transsukupuolisuus, queer-tutkimuksen koko kenttä… keskusteluun ei vain tunnu olevan vielä oikein välineitä. Kieltä ja terminologiaa ei hallita, mediassakin tuntuu yhä edelleen sekoittuvan transseksuaalisuus ja transsukupuolisuus.

Jos vielä ajatellaan yksityisen ihmisen kannalta, mikä onkin aina ja ehdottomasti tärkeintä: kirkon ovella seisoo transihmisiä, jotka ovat haavoitettuja ja joiden elämään liittyy monenlaista tragiikkaa. He kysyvät: löydämmekö me kirkosta turvan? Lyödäänkö meitä täällä? Saammeko tulla tällaisena kuin olemme?

5 kommenttia

  • Minna-Maaria Lax sanoo:

    Kiitos Timo!

    Ei tarvita enää euroviisuja eikä entisen tyylin sirkusareenoita nähdäksemme transihmisiä. Heitä tulee enenevissä määrin näkyviin työpaikoille, kaupan kassajonoihin, vanhainkodin asukeiksi ja myös kirkon penkkiriveihin.

    Uudistettavana oleva tasa-arvolaki tuo syrjintäsuojan sukupuolen ilmaisulle eli miesnaisista ja naismiehistä tulee pikkuhiljaa taviksia.

    Itse olen just lähdössä taitoluisteluseuramme kevätnäytökseen Iisalmeen esittämään jäälle puuta – vahva meikki puukuvioinnilla, viimeisen päälle kammatut hiukset valkoisella “tuomenkukalla” hääkampauksen tyyliin täydennettynä, valkoharmaassa tunikassa, mustissa trikoissa ja valkoisissa luistimissa.

    Harjoitteluvaiheessa olemme pikkulikkojen kanssa luistelun ohessa kisailleet ja välillä olen joutunut heidän kysymystulvan kohteeksi: “Oletko sinä miesnainen?” Kuinka niin? “Kun sulla on tommoset helmikorvikset ja naisten asu, ja ei miehet käytä valkosia luistimia ja sitten sinä näytät tuolla jäällä ihan naiselta…” Suoraan kysymykseen annan suoran myöntävän vastauksen. Kun siirrymme keskustelutauolta taas jäälle, niin heti on pari tyttöä kuljettelemassa minua käsi kädessä pitkin jäätä ja kun he metsän eläiminä näytöksessä asettuvat metsään, niin oman puuni juurella on vissiin eläinten koti, niin ettei aluskasvillisuus mahdu kasvamaan!

    Pistää miettimään, että kun asiat ovat näin helppoja lapsille, missä ihmeen vaiheessa niistä tulee niin vaikeita aikuisille!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Tunnen monia T-ihmisiä (TV = transvestiitti, TG = transgender, TS = trabnssukupuolinen, Q = queer jne.) joilla on syvä uskonnollinen kaipaus. Kovin monelta olen kuullut, että heille on ollut huonosti tilaa majatalossa (kirkko), on pitänyt mennä tallin puolelle. No sieltä se pyhä perhe sitten voi löytyäkin.

    Vielä ongelmallisemmaksi tilanne menee, jos T-ihminen vakaumuksensa mukaan haluaa palvella kristittynä kirkon työssä. Oven osoittajia riittää.

    Milloinkohan ymmärrys valtaa alaa edes sen verran, että uskotaan, ettei huikea enemmistö T-ihmisistä ei ole millään lailla seksuaalisia hurjastelijoita himojensa vietävínä, vaan ihan tavallisia ja vaarattomia ihmisiä, joilla on normaali sosiaalinen ihmisen ikävä ihmisen luo – ja Jumalan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Timo Juntunen sanoo:

      Sanos muuta. Mm. näitä teemoja käsitellään tuossa näytelmässä Serkkuni Mikael, josta aiemmin olen boggaillut. Olemme kesällä 5.7 Konnevedellä, eli hiukan lähempänä Itä-Suomea. Tervetuloa sinne mukaan!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta. Wilgefortisin ohella kannattaa muistaa sekä ajallisesti että maantieteellisesti läheisempi, 1700-luvulla elänyt Pyhä Autuas Ksenia Pietarilainen. Hän käytti miesvainajansa vaatteita ja Andrei-nimeä ja joutui muun ohella tämänkin vuoksi pietarilaisten pilkkaamaksi ja halveksimaksi.

    Nyt hän on Pietarin kaupunkia suojeleva pyhä. Puuhaa varmaan riittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Timo Juntunen
    Timo Juntunen

    Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!