Pelagiolaisuudesta ja tekojen vanhurskaudesta

Heikki Palmu kirjoitti Kotimaahan artikkelin pelagiolaisuudesta, jonka nykyisenä vaarallisena muotona hän piti (anglosaksista) herätyskristillisyyttä. Siinähän ihmisiä pyydetään tietoisesti antamaan elämänsä Jeesukselle. Oli vaarallista tai ei, ilman tätä julistusta en ehkä kirjoittaisi itsekään tätä blogia. Enkä mitenkään tunnustaudu Pelagiuksen oppilaaksi - en edes semipelagiolaisuuden kannattajaksi.

Luotan Jumalan armoon ja Jeesuksen sanaan: "menkää ahtaasta portista sisälle" ja "te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät". Menin sisään - ja huomasin, että Jeesus minut lopulta sinne veti ja valitsi omakseen jo kasteessa.  Paradoksi, jota emme voi laukaista, koska Jumalan armo ylittää järkemme.

Otan tähän Heikki Palmun esiin nostamaan pelagiolaisuuteen herätyskristillisyydessä sen verran kantaa - lähinnä kysymällä - eikö kirkkomme monien ulostulojen  ja jopa lähetysjärjestöjen oppi ala muistuttaa pelagiolaista pelastusoppia, kun kirkossa ja sen lähetysjärjestöissäkin korostetaan hyvien tekojen (oikeudenmukaisuuden ja rauhankasvatuksen) merkitystä kristityn ja kirkon tunnusmerkkinä ja hyvä ihmisen ideaalia enemmän kuin uskoa Jeesukseen?

Oletteko kuulleet tämän koronavirusepidemian aikana kirkon johdon puheissa kehotusta kääntyä Jumalan puoleen ja kutsua Jeesuksen seuraamiseen? Ei se mitään, en minäkään. Liekö pelagiolaisuuden pelkoa? Sen sijaan olen kuullut (ja tekin olette kuulleet), kuinka tällaisessa kriisissä on tärkeää, että tuemme toisiamme ja esim. autamme karanteenissa olevia vanhuksia ja muita riskiryhmään kuuluvia. Toki sitä kaikkea me jo teemme, mutta tämä ei ole uskomme syy, vaan seuraus.

Jos siis kirkon viesti on se, että meidän tulee tehdä hyviä tekoja, kun hengenvaarallinen virus uhkaa kaikkien kansojen olemassaoloa, eikö siinä ole (vähintään semi-)pelagiolainen viesti, että elämämme tärkein asia on näinä ankeina aikoina tehdä hyviä tekoja, jotta olisimme (uskosta riippumatta) hyviä ihmisiä ja samalla Jumalakin meidät hyväksyy? Jos näin ei ole, miksi sitä ei tohdita sanoa ääneen?

Tämä pelagiolainen harhaoppi tekojen vanhurskaudesta kelpaa varmasti monille täällä K24-palstalla kirjoittaville, mutta onko se Raamatun ja kirkon tai Heikki Palmunkaan oppi? Ei ole. Epäilemättä Raamatusta löytyy etsiville myös Pelagiuksen opille kannatusta (m.o.t.), mutta se tulee sieltä, missä ristin pääsiäisen viesti ja ylösnousseen Jeesuksen lähetyskäsky ohitetaan kristinuskon ydinviestinä.

Jo siis haluamme kirkkona ja (luterilaisina) kristittyinä välttää nykyajassa pelagiolaisuutta, puhukaamme yhä rohkeammin Jeesuksesta, joka ristin pääsiäisenä uhrasi itsensä syntimme sovitukseksi ja sai näin tehden aikaan ikuisen sovinnon Jumalan ja ihmisten välille ja että tämän pelastus otetaan vastaan kasteen ja uskon kautta ilman yhtään hyvää tekoa ja ansiota. Pelkästä armosta. Jotta yksikään ihminen ei voisi Jumalan edessä kerskua. Jumalalle riittää vain yksi teko: Jeesuksen teko ristin pääsiäisenä.

Ja kun tämä on kirkossa ja lähetysjärjestöissä sekä herätysliikkeissämme sanoitettu selvästi ja kuuluvasti, ryhdytään sen jälkeen yhtä selvästi ja kuuluvasti puhumaan lähimmäisen rakkaudesta ja hyvistä teoista, jotka Jumala meissä Henkensä kautta vaikuttaa nimensä kunniaksi.

Mutta ei sotketa näitä asioita, kuten Pelagius teki omaksi ja seuraajiensa turmioksi. Luotan siihen, että Heikki Palmu ei tarkoittanut Kotimaan kirjoituksellaan sotkea tätä.

Silti vaarallisinta kirkossamme ei ole se, että meitä kehotetaan uskomaan Jeesukseen ja ottamaan Hänet Vapahtajaksemme, vaan se, että tästä ristin pääsiäisen Jeesuksesta vaietaan ja ryhdytään kutsumaan ihmisiä ilman uskoa Vapahtajaan tekojen vanhurskauden kivikkoiselle ja vaaralliselle polulle, jonka toisessa päässä ei ole iankaikkinen elämä, vaan aivan jotain muuta.

Valoisaa ristin pääsiäisen odotusta kaikille!

141 kommenttia

  • Rauno Seppänen sanoo:

    Miten Jumala toimii silloin, kun ihminen torjuu hänen kutsunsa ja viittaa kintaalla tarjolla olevalle uskolle ja armolle? Luther sanoi, että kaikki vastuu on Jumalalla: hän sekä kutsuu että myös herättää halun vastata Jumalan kutsuun. Mutta mitä sitten, jos ihminen tästä huolimatta ylpeästi ja pilkaten torjuu kutsun? Pelagius oli sitä mieltä, että ihminen saa silloin kantaa ylpeytensä ja paatumuksensa seuraukset. Hänellä on vapaa tahto. Hänen itsensä tekemä valinta on kohtalokas ja lopullinen. Hän vetää silloin omasta syystään päälleen Jumalan vihan ja helvetin kauhut. Hänellä on vapaus joko valita tai torjua Jumalan kutsu.

    Kiellettyään Mestarinsa kolmasti Pietari katui ja itki katkerasti. Kieltämisestään huolimatta hänelle annettiin valtuudet toimia opetuslasten päämiehenä. Myös ristiinnaulitulle ryövärille luvattiin välitön pääsy paratiisiin. Oleellinen edellytys kuitenkin oli, että ryöväri oli sitä ensin Jeesukselta pyytänyt. Toisin oli kuitenkin Juudaksen laita. Hän ei pyytänyt armoa, vaan sen sijaan meni hirtti itsensä.

    Miksi Juudaksen oli pakko tappaa itsensä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Miksi “Juudas sen sijaan meni ja hirtti itsensä?”

    “Juudaksella ei ollut sanaa”, kuten Luther asian selittää, mutta voihan siihen olla muitakin tulkintatapoja.

    “Juudas kantaa harteillaan suuremman kuorman kuin Pietari. Siksi hän joutuu epätoivoon ja ajattelee, ettei enää tuolla ikuisuudessa ole pelastusta. Hän tulee murheelliseksi ja hirttää itsensä, ihmisparka. Miksi?

    Siksi, että hän on kuunnellut Jumalan sanaa huolimattomasti. Hän on halveksinut sitä, eikä ottanut sanaa parannukseksi. Kun hän juuri nyt oli lohdutuksen tarpeessa eikä hänellä ollut sanaa, johon turvautua, hänen oli mahdotonta saada minkäänlaista apua.

    Myös Pietari itkee katkerasti. Hän on huolissaan ja vapisee syntiensä takia. Mutta hän on aivan toisella mielellä kuunnellut Herran Kristuksen sanaa ja ottanut sen opikseen. Hädässä hänellä on sana, johon hän turvautuu, sillä hän lohduttaa itseään ja toivoo, että Jumala olisi hänelle armollinen. Juudas-paralta puuttuu tällaisessa hädässä oikea apu.” (Yksin armosta, Luther)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauno Seppänen sanoo:

      Lauri Thurén kirjoittaa: “Juudas kuitenkin tunnusti Jeesuksen viattomaksi mieheksi ylipappien edessä. Juuri tätä Jeesus oli usein painottanut (Matt. 10:32-33): “Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” Samaan aikaan toisaalla pelokas Pietari kielsi kielsi Herransa. Molemmat miehet katuivat. Siitä, joka lamaantui, tuli kallio jolle kirkko rakennettiin. Siitä, joka päätti toimia, tuli pahuuden vertauskuva. – – Viimeistä lukua tämän yli-innokkaan opetuslapsen ja Jeesuksen tunnustajan vaiheista ei ole kuitenkaan vielä kirjoitettu. Sillä juuri tällaisten syntisten ihmisten puolesta Jeesus antoi henkensä.” (Raamatun käyttöohje 3).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Tapio Tuomaala. Ensimmäinen ylösnousemus tapahtuu kasteessa, jossa tapahtuu Kristukseen yhdistyminen ja siitä erottamattomasti seuraava kuolema pois synnistä ja elämä vanhurskaudelle. Kerran saamme sitten aikojen lopulla olla mukana toisessa ylösnousemuksessa. Ilmestyskirjaa kannattaa lukea niin kuin kuvakieltä täynnä olevaa ilmestystä luetaan.

    Useampi kirjoittaja on täällä pohtinut uskon ja tekojen suhdetta. Pohtikaa nyt ihmeessä sitä, mitä usko ja teot ovat. Kyllä uskosta tapaa pukata hyviä tekoja, mutta niihin ei tarvitse eikä pidä perustaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ei mitään uutta auringon alla. Kiitos kuitenkin Jounille tärkeän asian esille nostamisesta. Pelagiolainen opetus on julistettu teko-opiksi Kristusta vastaan jo Kirkon alkupäivinä, mutta ei se näytä kiinnostavan niitä, jotka luottavat omiin tekoihinsa Jumalan edessä.

    Pelagiolaisuus on oikeastaan vain se sama vanha oppi, jota vastaa jo Apostolit taistelivat, Paavali kirjoittaa Galatalaisille: ”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.”

    Kysymys on lopulta ja edelleen siitä, riittääkö Kristuksen sovitus minun pelastukseni lunastajaksi, vai vieläkö minun pitää siihen jotain lisätä omalla tekemisellä tai tekemättä jättämisellä? Onko Jumalan lupaukset todellisia ja pitävätkö ne loppuun asti? Riittääkö Jumalan Armo Kristuksessa sovittamaan minut? Mitä voin antaa lunnaiksi sieluni pelastamiseksi?

    ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.”Mark.8:35-38

    On tavallaan tragikoomista, että me Kristityt kiistelemme siitä kuka luottaa Jumalaan eniten ja kenen luottamus kelpaa ja kenen luottamus ei riitä? Uskohan on Jumalaan luottamista. Onko luottaminen teko? Eikö Kristitty luota siihen mitä Jumalan on tehnyt ja tekee, eikä siihen mitä minä olen tehnyt ja teen? Missä minun toivoni on? Omissa vai Jumalan töissä?

    Jos ihminen luottaa Jumalaan, niin hän automaattisesti toimii tuon luottamuksen mukaan, eli se siitä uskosta ilman tekoja. Ei sellasta ole edes olemassa. Jos ihminen luottaa Jumalaan niin myös kaikkea hänen tekemistään ohjaa tuo usko, ei tarvitse kytätä omaa napaa, eikä muiden napaa, koska luotetaan Jumalaan. Hän tietää ja tuntee kaiken, myös minun ailahtelevan ja kompuroivan mieleni. Jos sydämeni on turta, niin senkin Jumala tietää, jos taas palava, niin itsehän on sen sytyttänyt, sillä Sanansa on kuluttava tuli.

    ”Mutta pitäkää te vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille. Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille. Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.” Mark.13:9-11

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Jumalahan on järjestänyt asian niin, että Kristuksen vanhurskaus on ainut joka Jumalan edessä kelpaa. Tuota uskoa sanaan, joka on ainut tarpeellinen autuuden saamiseksi meille julistetaan joka sunnuntai ja muulloinkin.

    Kuten Ismo toteaa: “On tavallaan tragikoomista, että me kristityt kiistelemme siitä kuka luottaa Jumalaan eniten ja kenen luottamus kelpaa ja kenen luottamus ei riitä? Uskohan on Jumalaan luottamista.”

    Asia on siten varsin yksinkertainen. Yksin usko Jumalan sanaan riittää, johon Kristus meitä selkeästi kehottaa. Ei niin vaikeaa tilannetta olekkaan, etteikö se riittäisi. Tänäänkin. Tosin usko joutuu koetukseen, josta Aabraham ja Job ovat selkeitä esimerkkejä. Vastaus heille kuitenkin lopulta tuli, kuten se tulee myös meille meidän omissa vaikeissa hetkissämme, vaan Jumalan tahtomalla tavalla, kun riipumme uskossa yksin sanaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Se on suurin tekomme, että uskomme Jumalaan. Tosin Jeesus toteaa: “jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin mikään olisi teille mahdotonta.” Pietarikin luuli uskovansa, kun hän yritti kävellä järven päällä, mutta “nähdessään tuulen, hän alkoi vajota” ja Herra ojensi hänelle heti kätensä sanoen: “Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?” Nyt maailmassa on raju myrsky, eikä meidän uskomme siinä kestä, ellei Herra auta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Näin juuri ja uskokin on Jumalan aikaan saamaa, sanoohan Jeesus itse: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt” Näin myös Paavalin julistama Armovalinta pysyy voimassa. (Room.11:6)

    ”Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.” Room.3:27

    Kun kaikki kerskaaminen on suljettu pois, niin astumme kaikki samalle viivalle Jumalan edessä, sillä Jumala ei katso henkilöön. Uskon laki on, että Jumala vanhurskauttaa ihmisen yksin Kristuksen kautta, ei siis omien tekojen kautta.

    Jos joku on tätä Kristuksen oppia vastaan, jossa tuo tekojen laki on täytetty Kristuksen uhrin kautta, niin hän ei ole oppinut vielä tuntemaan mitä Jumalan Armo on, vaan hän pyrkii pystyttämään omaa vanhurskauttaan, eikä alistu Jumalan Vanhurskauden alle.

    Nämä kaksi oppia ovat toisiaan vastaan, jos joku on Kristuksessa, niin hän on kuollut pois lain alta, elääkseen Jumalalle Kristuksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauno Seppänen sanoo:

    Jouni Turtiainen kirjoittaa: “Jo siis haluamme kirkkona ja (luterilaisina) kristittyinä välttää nykyajassa pelagiolaisuutta, puhukaamme yhä rohkeammin Jeesuksesta, joka ristin pääsiäisenä uhrasi itsensä syntimme sovitukseksi ja sai näin tehden aikaan ikuisen sovinnon Jumalan ja ihmisten välillä ja että tämän pelastus otetaan vastaan kasteen ja uskon kautta ilman yhtään hyvää tekoa ja ansiota.” Tuosta saa vähän sellaisen käsityksen, että Kristuksen risti toimii yksinään hänen pelastustyönään, kun minusta Kristuksen risti ei toimi yksinään, vaan osana hänen koko pelastustyötään.

    Inkarnaatioteologia on minusta jäänyt yleisesti sovitusteologian varjoon, minkä vuoksi Kristuksen ristinkuoleman merkityksen tulkitseminen on noussut tärkeämpään rooliin. Kuitenkaan Jumalan Pojan inkarnaatio ei ole pelkästään yksittäinen tapahtuma historiassa, vaan se ilmentää ainutlaatuisella tavalla Jumalan suhdetta ihmiseen. Siksi Kristuksen kuolema ja ylösnousemus eivät ole erillisiä kokonaisuuksia inkarnaatiosta, vaan ne ovat osa inkarnaatiota, joka ennen kaikkea symboloi Jumalan olemusta suhteessa koko ihmisyyteen. Inkarnaatio ilmentää näin ollen sitä, että Jumala on ihmisessä ja ihminen on Jumalassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rauno Seppänen sanoo:

      Täsmennän edellä kirjoittamaani. Olen Kari Kuulan esittämän aika ohuen ristintulkinnan kannalla. Kuula kirjoittaa, ettei hän osaa ajatella niin, että jokin osa Kristuksen pelastustyöstä tiivistyy ristille ja tapahtuu vain siinä. “Hänen koko persoonansa ja toimintansa koituu meidän hyväksemme. Ristinkuolema on yksi lenkki tässä tapahtumasarjassa, ei sen keskus tai huippu. Kristuksen risti on pelastuksen merkki, mutta ei pelastuksen tapahtuma.” (Kotona kristinuskossa).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Seppänen lukee ainakin hyviä kirjoja: Thurénia ja Kuulaa. Respect!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Turtiainen
    Jouni Turtiainen

    Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.