Pelastakaa edes kirjamessut!

Missä keikkuvat messukävijöiden kirjakassit? Missä ovat ahneet alekirjojen metsästäjät? Missä pienet runotyttönsä ja potterinsa lukeneet lukutoukkatytöt?

Niitä ei kirjamessuilla näy niin kuin ennen. Aloitan siis kampanjan: osta kirjamessuilta edes yksi kirja ja laita kuva siitä facebookiin – sinne suppilovahveroiden seuraksi. Näin myös pienkustantamot kuten Lähetysseura voivat edelleen kertoa tarinoita, jotka rikastuttavat suomalaista elämää. Ja erilaiset marginaalissa olevat tutkitut aiheet, kuten esimerkiksi sotavankien kohtalot, pysyvät näkyvinä. Facebook-kuplamme voi näin kirjan verran avartua.

Suomalainen kirjallisuus tarvitsee meitä, jotka luemme ja joilla on varaa ostaa uusia kirjoja – vaikka kirjahyllyt niitä jo notkuvatkin. Perinnönjaoissa kirjalaatikoita on kulkeutunut meillekin autotallin perukoille ainakin seitsemän.

Olen jotain velkaa tälle vuosittaiselle ilolle: kirjamessut ovat minulle kurkistus suomalaiseen yhteiskuntaan, sen keskusteluihin, elämäkertoihin, tietokirjoihin ja kirkon elämään kristillisten kirjojen kautta. Nopeata reagointia ja valtavasti sitoutunutta asiantuntemusta.

Ulkomaanvuosiltani 2000-luvun alkuvuosilta muistan, miten olin sattumalta syksyllä Suomessa käymässä. Tiennäyttäjänä toimi minulle Kuparisen Marja, joka kertoi menevänsä kirjamessuille ja lähdin mukaan. Se oli elämäni ensimmäinen dekkarilauantai ja ihana seikkailu.

Ja se mullisti elämän  – dynaamisia ja nopeita puolen tunnin yhteiskunnallisia keskusteluja politiikasta ja tuntemattomienkin kirjailijoiden ja tutkijoiden analyysejä. Tuttuja ja ystäviä eri joukoista: poliitikkojen, kirkon ihmisten ja ulkomailla-asuvien joukoista.

Nykyään kirjamessut ovat yhä enemmän viinin ja herkkujen messut. Ja yllätyksekseni voisin ostaa täältä vaikka sängyn patjoineen – ehkä nämä sängyt on tehty erityisesti lukemista varten?

Mutta kaiken ytimessä pitäisi olla se kirja: vaikka niitä ihmeellisiä yllätyksiä etiopialaisessa opetusvälinevarastossa. Se on pienen pythoninnahkaa ihmetelleen Kati-tytön tarina opettajien kouluttajaksi ja amharankielen taitajaksi. Tytölle, jolle koulussa käynyt lähetystyöntekijä sanoi, että ”ehkä joku teistäkin lähtee isona Afrikkaan”.

Hyviä kirjamessuja ja ostamani uusi kirja ilmestyy kohta facebookiin.

Iiris Kivimäki
viestintäjohtaja
Suomen Lähetysseura

2 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Kiitos Iiris blogistasi

    Kirjamessujen valikoima voi tosiaankin saada esille sellaisia näkökantoja joita muutoin ei tule huomanneeksi. Yhtenäkin vuonna Turun kirjamessujen näytteille pantujen kirjojen valikoimasta puolet ole somerolaiskirjailijoiden teoksia, vaikka muutoin ihmiset tuskin ovat havahtuneet näkemään Someron kirjallista aktiivisuutta.

    Kamerunissa lähetystyötä tehdessäni minulla oli ilo osallistua Ranskalaisen kulttuurin keskuksessa kamerunilaisten kirjailijoiden kokoontumisiin niin että saatoin nähdä kuinka sikäläiset kirjailijat pitivät yhtä ja tukivat toinen toistaan. Pääsin mukaan koska erään kamerunilaisen kulttuurilehden päätoimittaja M. Vounda oli meidän luterilaisen kirkkomme rovastikuntaneuvoston puheenjohtaja Yaoundéssa, maan pääkaupungissa. Hänestä tuli myös Saharan eteläpuolisen Afrikan suurimman kirjankustantamon EDITION CLE:n toimitusjohtaja niihin aikoihin kun lähdimme maasta Suomeen tullaksemme.

    Kamerunissa uudistusmielisyys merkitsi kristillisyyttä, taantumuksellisuus vanhoihin heimouskontoihin pitäytymistä. Tässä oli jakolinja konservatiivien ja modernistien välillä. Kristinusko oli uutta luovien ajatusten esiin tuoja.

    Kun suureksi ilokseni kerrot kuinka kirjojen harrastuksesi on ahkeraa, niin saanen omalta puoleltani kertoa että myös minun vaatimattomaan kotikirjastooni on tämän vuosituhannen puolella tullut useita tuhansia teoksia eri puolilta maailmaa, eri kielillä, eri aikakausilta, eri aiheista ja eri tyylisiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    “Nykyään kirjamessut ovat yhä enemmän viinin ja herkkujen messut.”

    Saman olen huomannut. On liian paljon, mitä katsoa ja maistella ilmaiseksi, jotta kävijöillä olisi aikaa pysähtyä esim. pienkustantamojen kohdalla. Muutamana vuotena olen harkinnut pöydän ostamista, mutta aina se on jäänyt. Nyt jäi väliin käyminenkin.

    Pienimuotoisemmat messut tarjoaisivat enemmän aikaa kävijöille pistäytyä marginaalissa toimivien juttusilla, mutta miten saada niihin kävijöitä, jos isot nimet puuttuvat?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi
    Missioblogi

    Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen