Pelottava organisaatiomuutos

[Sami Lahtiluoma]

Sain kuulla organisaatiomuutoksestamme aivan yllättäen sähköpostilla ensimmäistä kertaa syyskuussa 2011 eli vajaa kaksi vuotta ennen sen varsinaista toteutumista. Tuosta päivästä lähtien aloin pitää ”fuusion muutospäiväkirjaa”, johon kirjasin lähinnä omia tuntemuksia muutokseen liittyen sekä erilaisia muilta kuulemiani tuntoja. Tässä blogissa kerron joitain havaintoja.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että tulossa on todellinen fuusio, vaikka tiedotteessa puhuttiin vasta alustavasta suunnitelmasta eivätkä kaikki työkaveritkaan nähneet siinä heti mitään kaikki mullistavaa uutta. Pidin myös alusta lähtein mahdollisena muuttoa toiselle paikkakunnalle, koska siellä oli huhujen mukaan tiloja vapaana.

Muutama viikko kului, eikä kukaan oikein puhunut asiasta. Itse mietin koko ajan fuusiota. Huomasin miettiväni myös omaa työpanostani. Onko se riittävä, tuleeko toiminnasta tarpeeksi tuottoja? Eräänä päivänä kuulin huhun, että olisi taas tulossa joku tiedote sähköpostilla. Mutta se olikin sitten ihan toisesta asiasta. Lokakuussa heräsin yöllä ajatukseen, että olemme entistä isommassa organisaatiossa suhteessa entistä pienempi yksikkö. Mietin miten uuden kumppanin nykyinen toiminta vastaa meidän omaa toimintaa. Ja paljonkohan niillä on seurakunta-asiakkaita?

Marraskuussa tuli toinen sähköposti, jossa kerrottiin tarkemmin yhteistyön tiivistämisen jatkumisesta.

Toimistolla ei fuusiosta juuri puhuttu, sillä kaikilla oli kiirettä omassa työssä ja menossa olevassa muutossa talon sisällä. Samaan aikaan organisaatiomme omistamassa yhtiössä irtisanottiin ihmisiä. Alkoi jotenkin tuntua pahalta. Mitä jos meidänkin organisaatio irtisanoo? Mietin mitä hyödyttää tsempata työssä? Ei kukaan uusista pomoista ehkä tunne historiaasi ja sitä, miten hyvä olet ollut. He eivät ehkä tiedä kuinka olet istunut iltoja, pähkäillyt, nähnyt vaivaa, ollut ahdistunut työstä ja saanut aikaan tuloksia! Uudessa organisaatiossa katsotaan tätä hetkeä ja tulevaisuutta. Huomasin pelkääväni myös sitä, miten esimiehen käy. Samaa kyselivät muutkin. Vaikka ajattelin, että ehkä työni jatkuu, silti pieni epävarmuus oli kuitenkin koko ajan läsnä: jos ei sittenkään jatku? Kun nykymaailmassa kaikki on mahdollista.

Sitten joulukuun lopun tiedote jo varmemmin: organisaatioilla yhteinen tulevaisuus! Lähdettiin joululomalle ja tammikuussa 2012 palaverissa pohdittiin, voiko tästä fuusiosta jo yhdessä puhua. Mietin, miksei saisi? Pohdimme sitäkin tiedetäänkö muualla enemmän tästä asiasta kuin me tiedämme. Itse aloin taas miettiä omaa tulevaisuuttani. Onko se enää tässä organisaatiossa, olisiko muualla tarjolla kiinnostavia tehtäviä?

Aloin myös kaivata tarkempaa tietoa muutoksesta ja kiinnostua entistä enemmän pienistäkin tiedonmuruista. Jospa joku kertoisi jotain tärkeää, mitä on kuullut jostain. Muutoksesta alettiin yleensäkin puhua enemmän meidän työntekijöiden keskuudessa.

Ja siitä se homma sitten lähti. Pääsin mukaan työryhmiin ja suunnittelemaan yhteistä tulevaa. Ja viime kuussa sitten vielä muutto sinne toiselle paikkakunnalle. Uuden luominen on ollut ihan mielenkiintoista, samoin kuin työtehtävätkin. Uusi teknologia ja uudet työjärjestelyt antavat myös entistä enemmän vapautta työhön. Muutos usein pelottaa meistä monia, mutta onhan se myös mahdollisuus kaikkeen kivaan uuteen.

 

Sami Lahtiluoma
Kehittämiskonsultti ja kouluttaja
Agricola