Perheneuvojan ohje norsupariskunnalle: Kärsikää toisianne!

palikkatalo_perus

 

Aloitellessani seurakuntapappina 1980-luvun alussa tein mielessäni selvän pesäeron meidän rivipappien ja perheneuvonnan spesialistien välillä. Perheneuvojiksi valikoituivat harvat ja valitut. Sellaiseen pestiin ei ihan niin vain päästäkään: Jos ei ole koulutusta, niin ensin pitää saada paikka jostakin muualta kuin Helsingistä, jotta tuota virkaa vastaan sitten saisi monivuotisen koulutuksen.

On totuttu ajattelemaan, että perheneuvontaan kuuluukin olla pitkät jonot, ei sinne asiakkaiksikaan niin vain mennä.  Eräässä vaiheessa Yhtymässä hermostuttiin näihin jonoihin ja Pääkallonpaikalta lähetettiin seurakuntiin delegaatio hattu kourassa kyselemään, josko löytyisi pappeja, jotka oman työnsä ohessa voisivat silloin tällöin ottaa jonkun parin kontolleen. Elettiin vielä ns. pienten seurakuntien aikaa, jolloin meikäläinenkin muistaa ääneen parkuneensa, että ei, ei, ei onnistu millään, kun silmät ja korvat olivat muutenkin täynnä vaikka mitä duunia. Meitä työntekijöitä oli silloin niin vähän, että 20 vuotta kollegoitani nuorempana minulle oli jotenkin ohjautunut nuorisotyö ja rippikoulutyö yksin hoidettavaksi. Samalla olin myös virastopappi (3 virastopäivää viikossa) ja tein tukka putkella toimituksia, kun oli vielä tuota tukkaakin päässä.

Yhtä huono flaksi oli käynyt myös yhtä pienissä naapuriseurakunnissa, joten tämä idea taidettiin haudata vähin äänin Mappi Ööhön. Näin vanhana pappina voin kyllä ymmärtää, että Yhtymän näkökulmasta katsottuna idea oli paperilla varsin mainio. Ikävä kyllä hankkeella ei ollut elintilaa. Nyt tilanne on tyystin erilainen, kun ollaan ja eletään suurissa yksiköissä. Isossa seurakunnassa olisi varmaan mahdollista pikakouluttaa pappi tai kaksikin tähän jaloon työhön.

Kokonaan toinen juttu on, haluaisivatko pariskunnat avautua ongelmistaan esim. puolitutulle seurakuntapapille. Kriisityöstähän tässä on kyse. Tulisiko siinä rooliristiriitoja, jos ja kun pappi joka käänteessä kyselisi, miten teillä menee parina…?

Kun Yhtymä pisti pystyyn Kampin Narinkkatorin reunalle Nooan arkin näköisen kappelin, läheisten seurakuntien työntekijät kävivät heti pohtimaan, miten meitä ja heitä alettaisiin lisätyöllistää. Sitten kuulimme, että sinne tulee oma henkilökunta. Well, arvasimme heti, että nuo virat ovat sitten varmasti pois jostakin muualta.  Aivan oikein: Ne aiottiin napsaista irti perheneuvonnasta ja sairaalasielunhoidosta. Taisi älämölön jälkeen Mappi Öö taas saada lisää materiaalia sisuksiinsa.

Perheneuvonta on ollut, nyt on ja olkoon jatkossakin oma momenttinsa, vaikkakin työn voisikin nähdä kuuluvaksi henkisen diakonian piiriin. Kirkon tehtävä on kulkea ihmisten rinnalla ainakin näiden elämän käännekohdissa, niin iloissa kuin suruissakin.  Koska kirkolla on oikeus vihkiä pareja, niin sillä on myös velvollisuus  tarjota perheneuvontaa. Usein parit kuitenkin tulevat perheneuvojan juttusille niin myöhään, että suhdetta ei voi enää pelastaa. Silloin ainoaksi tehtäväksi  jää suhteen purkaminen yhdessä.

Monikaan vihkipari ei tunnu ennen vihkimistä kaipaavan minkäänlaista avioliittokoulua, koska rakkautta on niin paljon ja me kyllä selviämme yhdessä kaikkien esteitten yli.  Pikkulapsivaiheessa ei myöskään ole otollista hetkeä parisuhteen hoitamiseen liittyville kysymyksille.  Olisi upeaa, jos seurakunnallisessa perhetyössä tapahtuisi jonkinlainen herääminen vaikkapa perhekerhoissa siten, että  vaikeista asioista päästäisiin juttelemaan mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Eihän ole konsti eikä mikään järjestää seurakuntatiloihin asiantuntijavetoisia luento- ja keskusteluiltoja. Tärkeintä olisi osanottajien havainto, että hei, muutkin parit ja perheet käsittelevät ihan samanlaisia kysymyksiä kuin mekin…

Ihmiset: Kosketelkaa toisianne!

 

Tämä blogina (lue: blogi-pakina) sai innokkeensa oheisesta K24:n uutisesta:

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/onko-perheneuvonta-diakoniatyota/

25 kommenttia

  • Niilo Johansson sanoo:

    Jaa-jaa. Tykönäni olen joskus miettinyt, mitenkä tämä perheneuvonta näin paljon kirkon tontille joutunut ja sielläkin lähinnä karvalakkipuolen pappien hommiksi. Luulisi yhteiskunnassa olevan muitakin tahoja, joille perheneuvonta paremmin kuuluisi.

    Toisaalta ymmärrän, että homma on kirkolle sysätty. Täällä mahdollisimman etäällä helvetin esikarsinoista tämä on, lähinnä ”usko,toivo ja rakkaus-osastolla”, mutta onko paikka tässä inhimillisten arvojen konkurssissa sittenkään oikea.

    Ja jos tämä posti sitten kirkolle kuuluu, eiköhän tuo diakonia ole sitten se ainoa oikea paikka, jossa asia niiden perheidenkin parhaaksi saadaan edes jonkinlaiseen järjestykseen.

    Tuohon maksullisuuteen en osaa ottaa kantaa. Jos tästä saisi kunnon bisneksen, yrittäjiä olisi varmasti muitakin kuin kirkko. Ja ehkä vielä paremmin eväin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Niilo: Eikö sinua vakuuttanut tuo ajatus, että koska kirkko vihkii, se myös tukee avioliittoja?

      Perheneuvojatko karvalakkipuolen pappeja? Minun mielestäni he edelleen kuuluvat kirkon erikoisjoukkoihin. Diakoniatyö, perheneuvonta ja sairaalasielunhoito ovat kaikki sellaisia työmuotoja, että niille on tarvetta eli sosiaalinen tilaus, mutta mistään niistä ei oikein voi lyödä rumpua.

      Saatamme ajatella, että kirkon ruohonjuuritason työstä pitäisi TIEDOTTAA enemmän, jotta ihmiset saisivat lisää TIETOA. Paljon tehokkaampi tapa on se, joka löytyy jo Uuden testamentin lehdiltä, nimittäin henkilökohtainen kutsu: “Tule ja katso!”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Niilo Johansson sanoo:

      Jaa-jaa. Toki kirkko saa tukea avioliittoja. Itse en vain 45 vuotta sitten maistraatissa ruokatunnilla solmittuun liittoon en ole ulkopuolista tukea tarvinnut. Itse pääsin kirkon piiriin vasta n. 25 vuotta myöhemmin.

      Sen käsityksen kuitenkin oikaisisin, että minun mittapuuni mukaan juuri karvahattupuolen papit ovat hengellisesti pappien korkeinta kastia. Todellisia leipäpappeja sanan täydessä merkityksessä. Samassa seurakunnassa kuin minä aloitti tuo FB-kaverisikin ja onpa sieltä muitakin merkittäviä perheneuvojia kasvanut.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Tjaah, Niilo, taisin ymmärtää mielikuvan karvalakkipapeista jotenkin väärin. Anna vinkki oikeinymmärtämiseen. Muuten: Eivät kaikki kirkon perheneuvojat pappeja ole. Onneksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Niilo Johansson :” minun mittapuuni mukaan juuri karvahattupuolen papit ovat hengellisesti pappien korkeinta kastia.”

      Keitä ovat ”karvahattupuolen papit”? Heitäkö. jotka noudattavat ns. ´kollegiaalisen solidaarisuuden´ periaatetta, jonka mukaisesti ihmiselämään kuuluvia mahdollisia keskinäisiä erimielisyyksiä ja ongelmia ei tuoda julkisuuteen poliittisten “torikokousten” hoidettavaksi, vaan asiat ratkaistaan keskinäisissä rauhanomaisissa neuvotteluissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Niilo Johansson sanoo:

      Jaa-jaa. On tämä elämän karvahattupuoli vaikea nykyelämän yltäkylläisyyteen tottuneiden ihmisten keskuudessa vaikea käsittää muutenkin kuin pappien kohdalla. Karvahattupapin toimenkuvaa on pitkä juttu selittää, mutta lyhyesti: hän on antanut elämänsä Jeesukselle ja hoitaa hommiaan paimenena tältä pohjalta eikä vain “viran puolesta”, sen virallisissa arvoasteikoissa edeten. Tämä voi olla vähän vaikea juttu niille, jotka eivät kykene menemään kamelina neulansilmän lävitse.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Niilo, kaksi ajatusta karvalakeista: 1) presidentti Kekkosen luona kävi tuon tuostakin erilaisia karvalakkilähetystöjä eri puolilta Suomea saadakseen pressan huomion asialleen. Meininki tuli varsin lähelle kerjäämistä. 2) karvalakkimalli on yleensä riisuttu versio jostakin paremmasta. Kun talvella halpisautojen lämmitys ei pelannut, piti kylmässä menopelissä istua karvahattu korvilla.

      Pappeihin en osaa karvahattua yhdistää…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Niilo Johansson sanoo:

      Näinhän se menee, Hannu. Pappeja on karvahattuihin vaikea yhdistää, kun he harvoin käyvät lähetyistöinä kerjäämässä yhtään mitään ja toisaalta: harvoin he muistuttavat toimissaan riisuttua mallia Jeesuksesta.

      Asiasta kolmanteen: kysäisinpä kerran maakunnassa papilta palavasieluisen saarnan jälkeen, kumpi hän kokee olevansa, paimen vai Kristuksen seuraaja. Seuraaja sanoi olevansa, kun paimenet – ne karvahatut – valitaan ylhäältä. Oli muuten näitä lakeuden pappeja Lapuan laitamilta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Niilo kirjoitti: “Tykönäni olen joskus miettinyt, mitenkä tämä perheneuvonta näin paljon kirkon tontille joutunut ja sielläkin lähinnä karvalakkipuolen pappien hommiksi. Luulisi yhteiskunnassa olevan muitakin tahoja, joille perheneuvonta paremmin kuuluisi.”

      Ei perheneuvonta (omaa sukua avioliittoneuvonta) ole kirkon tontille joutunut mitenkään sattumalta, sillä sotien jälkeen kirkko aloitti perheneuvonnan: Tampereen Kaupunkilähetys, pastori Matti Joensuu 1944. Samalla idealla vuotta myöhemmin Helsingissä. Alunpitäen idea on lähtöisin Asevelipappien piiristä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Facebook-kaverini, perheneuvoja Heli Pruuki antoi minulle luvan copypeistata FB-kommenttinsa tähän. Näin siis Heli:

    “En tiedä onko sellaisesta, arvostuksen puutteesta, kuitenkaan kyse. Tuohon “delegaatioon” kaiketi turvauduttiin tietäen, että osalla papeista on terapeutin koulutus tai erityisosaamista sielunhoidossa. Erityisesti hesassa on perheneuvontaan hirveä tunku, eikä asiakkaiksi pääse ennen kuin tilanne on päässyt jo tosi pahaksi – töitä riittäisi kolminkertaiselle perheneuvojien määrälle. Päättäjien on kai helpompaa höylätä yhteisiltä työaloilta kuin seurakunnista, sillä seurakunnat pitävät paremmin puoliaan, niissä työ on näkyvämpää kuten on Kampin kappelissakin. Perheneuvojat ja sairaalapapit ovat “hiljaisia työntekijöitä”, vaitiolovelvollisuuden velvoittamia, yksittäisten ihmisten ja perheitten kanssa työskenteleviä, eivätkä he juurikaan tee itsestään ja työstään suurta numeroa. Myöskään asiakkaat eivät tule esille puolustamaan työtämme. Arvostusta silti koen, sekä kollegojen (muiden kirkon työntekijöiden, ja myös terapeuttien) puolelta, että asiakkaiden suunnalta. Varmasti päättäjissä on kuitenkin sellaisia mukana, jotka eivät oikein tiedä mistä on kyse eivätkä siis arvostakaan.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Yhteiskunnassa asioitten ja erilaisten työpanosten arvostaminen näkyy tai tahdotaan mitata rahassa. Mielenkiintoisia ehdotuksiakin on toki tehty: Firman pomo ei saisi tienata kuin 12 kertaa enemmän kuin saman lafkan siivooja.

      Rahaa taas jaetaan hankkeisiin, jotka ovat jollakin tavalla IN. Jos et saanut apurahoja, voit siitä heti päätellä, missä mennään.

      Toki tämä “oppi” on ujutettu kirkkoonkin: Lähetystyö kärsiköön, kun rahahanat suljetaan eri järjestöiltä eri perustein. Olisiko Suomen kirkko valmis ottamaan kontolleen puolen tusinan järjestön tekemän työn?

      Otetaan perheneuvonnasta väkeä pois, kun jonot eivät kuitenkaan tunnu lyhenevän. Perheongelmissa kamppailevat meillä on aina keskellämme. Laitetaan säästyvät rahat vaikka Kampin kappeliin, jonka kävijämäärillä on helpompi brassailla. 🙁

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Meiju Bonsdorff sanoo:

      Eikö se jo kerro ainakin asiakkaiden antamasta arvostuksesta, että apua haetaan juuri kirkon perheneuvonnasta? Jotain on ilmeisesti tehty oikein. Ajattelen niin, että kääntyessään kirkon tarjoamien palvelujen puoleen ihmiset odottavat siltä myös jotain hengellistä ulottuvuutta, ei vain ammatillista tasokkuutta. Murheellista on, jos kynnys hakea apua on kovin korkea ja jonot toivottoman pitkiä. Nuo Hannun ehdottamat asiantuntijavetoiset luento- ja keskusteluillat voisivat olla hyvä lisä varsinkin siinä vaiheessa, kun ongelmat eivät vielä ole riistäytyneet. Vertaisapu- ja tuki voisi toimia tässä niin kuin monessa muussakin asiassa, ja seurakunta voisi olla luonteva paikka sen tarjoamiselle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Muistatko, Meiju, tämän stressipistejaottelun?

      Järj. no. Elämäntapahtuma Elämänmuutos- yksikkö

      1. Puolison kuolema (100)

      2. Avioero (73)

      3. Muuttaminen erilleen asumaan (65)

      4. Vankilatuomio (63)

      5. Lähiomaisen kuolema (63)

      6. Oma loukkaantuminen tai sairaus (53)

      7. Avioliitto (50)

      8. Potkut töistä (47)

      9. Avioliiton sovitteleminen (45)

      10. Eläkkeelle jääminen (45)

      11. Muutos perheenjäsenen terveydessä (44)

      12. Raskaus (40)

      13. Seksuaalinen toimintahäiriö (39)

      14. Uuden perheenjäsenen syntymä (39)

      15. Liikeyrityksen uudelleenjärjestelyt (39)

      16. Muutos taloudellisessa asemassa (38)

      17. Läheisen ystävän kuolema (37)

      18. Työkuvan selkeä muutos (36)

      19. Lisääntyvät riitelyt puolison kanssa (35)

      20. Suurehko asuntolaina (31)

      21. Omaisuuden joutuminen pakkohuutokauppaan (30)

      22. Työvelvoitteiden muuttuminen (29)

      23. Lapsi muuttaa pois kotoa (29)

      24. Riidat puolison omaisten kanssa (29)

      25. Erinomainen henkilökohtainen saavutus (28)

      26. Puoliso alkaa tai lopettaa työssäkäynnin (26

      27. Koulun alkaminen tai loppuminen (26)

      28. Muutos asuinoloissa (25)

      29. Henkilökohtaisten tapojen muuttaminen (24)

      30. Vaikeuksia pomon kanssa (23)

      31. Muutos työajassa tai -oloissa (20)

      32. Asunnon muutos (20)

      33. Koulujen muutos (20)

      34. Vapaa-ajan muutos (19)

      35. Muutos kirkollisessa toimeliaisuudessa (19)

      36. Muutos sosiaalisessa toimeliaisuudessa (18)

      37. Kohtuullinen asuntolaina (17)

      38. Muutos nukkumistottumuksissa (16)

      39. Muutos perheen yhteisissä kokoontumisissa (15)

      40. Muutos ruokailutavoissa (13)

      41. Loma (12)

      42. Joulu (12)

      43. Vähäpätöinen lakirike (11)

      Nopeallakin vilkaisulla tuosta hoksaa, että avioliittoon liittyvät asiat tuovat lisästressiä silloinkin, kun ne ovat myönteisiä. Miten moni suhde on loppunut siihen, kun rakkauden huuma on kadonnut? On luultu, että kai se rakkauskin sitten on ohi. Tai sitten isä lähtee lätkimään ennen kuin on edes nähnyt lastaan.

      Pitäisiköhän jonkinlainen parisuhteen peruskoulutus sittenkin pistää pakolliseksi kaikille perheenperustamisaikeissa oleville?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Asiasta ei kommentoitavaa, mutta pakko kehua tätä kirjoitustyyliä. On se letkeää tuo suomen kieli taipumaan Ruttopuiston suunnalla!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Toisiaan kärsimään tarvitaan kylläkin kaksi miestä…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :”Toisiaan kärsimään tarvitaan kylläkin kaksi miestä”

      Henk.koht. olen kuullut tarinan kolmesta viisaasta, jotka törmäsivät pimeässä norsuun, eivätkä he päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, kun norsun korvaan osunut väitti, että se on palmunlehvä, norsun kärsään osunut, että se on jonkinlainen putki tai letku ja norsun jalkaa hipaissut, että eipäs ole, kun se on pylväs. Niinpä he sitten kärsivät koko loppuelämänsä koskaan päättymättömästä eipäs-juupas –keskustelusta. Sen pituinen se.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Kiits, Jori. Toki textini syntyvät pääsääntöisesti kotikoneellani Tapiolassa. Olen yrittänyt opettaa MS Wordilleni tajunnanvirtatekniikkabloginakirjoittamista, mutta vielä ei ole oikein tärpännyt. Toisaalta odotan pelonsekaisin tuntein aikaa, jolloin tietsikkani aivan itsenäisesti kirjautuu K24-palveluun bloggaajaksi…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jori Mäntysalo sanoo:

      Luulisin, että sinua on vielä melko kauan vaikea korvata koneilla.

      Eroakirkosta.fi:n tiedotteissa jo melkein onnistuisi… Automaatti vain hakemaan dataa ja poimimaan siitä poikkeamia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Jori: monissa kirjautumisessa on kuitenkin se ongelma, että pitää pystyä osoittamaan olevansa ei-robotti…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Joo, Hannut on aina pakko lukea. Jonkinlainen arjen kestämisen sietämätön keveys ja nauruitku niissä.

    Mitä tulee tarinaan norsun tunnustelusta, Siinä valtion päämies etsi itselleen neuvonantajaa ja ministeriä. Ehdokkaat vietiin suljetuin silmin huoneeseen ja kysyttiin mikä siellä on. Yksi vastasi, että jonkinlainen pitkä käyrä putki (kärsä) Toinen sanoi, että luja köysi, jonka päässä tupsu (häntä) ja kolmas sanoi, että paksuja pylväitä ainakin neljä (jalat)

    Teistä ei yksikään kelpaa, sanoi hallitsija. Suojat silmiltä poistettiin. -Minä tarvitsen neuvonantajan, joka hallitsee kokonaisuuden eikä näpertele pikkuasioissa. Ette kelpaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      May, tuo ronsuntutkintajuttu tulee näemmä vastaan joka mutkassa mitä erilaisimpina versioina. Ihka ekana kuulemassani versiossa miehet olivat sokeita, joilla ei ollut hajuakaan siitä, millainen otus efelantti voisi olla. Yrittivät elukkaa sitten eri kohdista tunnustella. Vakuuttuivat vain omista havainnoistaan, eivät toisten. Sitten riideltiin, sillä jokainen jääräpää oli omasta mielestään oikeassa. Periksi ei voitu antaa, koska toisten johtopäätökset olisivat uhanneet sitä, mitä itse oli löytänyt.

      Näinkö on myös meidän hengellisessäkin elämässä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Näistä avioliittoihin / parisuhteisiin liittyvistä asioista tulisi mielestäni pitää enempi mekkalaa. Kirkon käyttämiä menetelmiä voisi myös varmasti päivittää. Yksi mielenkiintoinen kokeilu oli City.fi-yhteisön kanssa toteutettu Rakkauden ammattilaiset-kampanja v. 2008. Tässä siitä vähän muistin virkistämiseksi:

    https://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/1BCBFB55DB001570C22574FD0035FC39?OpenDocument&lang=FI

    Jos jonkin vastaavan jutun toteuttaisi jomman kumman iltapäivälehden kanssa, niin huomiota kampanja varmasti saisi. Myönteistäkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Meiju Bonsdorff sanoo:

    En usko pakkoneuvontaan sen enempää kuin pakkoavioliittoihinkaan, mutta jos perhettä perustaville olisi tarjolla jokin peruskurssi, saattaisi se olla hyvinkin houkutteleva. Sen ei tarvitsisi olla niin ongelmalähtöistä, pääasia että viestintätaidot kehittyisivät ja odotukset asettuisivat oikeisiin uomiinsa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Meiju: olen samaa mieltä siitä, että viestintätaidot ovat parisuhteessa A ja Ö. Nuorten parien olisi syytä kuulla parisuhteen eri vaiheista. Ja totisesti myönteisesti. Eihän elämä ole sairaus, josta pitäisi parantua tai ongelma, joka pitää ratkaista. Saakoon elämä olla salaisuus, joka pikku hiljaa paljastuu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Henk.koht. olen sitä mieltä, että ollakseen tasapainoinen aikuinen, lapsella on jo alle kouluikäisenä oltava lähellään 24/7 sellaisia aikuisia, jotka hän voi kokea turvallisiksi ja että hän saa kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu. Tämä perusturva mahdollistaa mielestäni sen, että aikuisena pystyy ”rakastamaan myös lähimmäistään kuten itseään”. Alle kouluikäisten lasten vanhemmille voi lämpimästi suositella esim. Debi Gliorin kirjaa Kulta pieni (1999), jota voi lukea yhdessä lapsen kanssa esim. uhmaikäisen itselleenkin käsittämättömien ”itkupotkuraivareiden” jälkeen:

      ” Joskus elämässä voi kaikki tuntua hankalalta. Pieni ei aina ole iloinen. Silloin tulee mieleen kummallisia ajatuksia: jospa kukaan ei rakasta minua enää! Pieni mökötti ja synkisteli. Mietti, josko tosiaankin on niin, että Suuri ei enää välitä. Pieni oli niin kiukkuinen, että hän viskoi tavaroita ympäriinsä Sitten hän istahti lattialle ämpäri päässään.

      “Kulta pieni”, sanoi Suuri. ” Mistä moinen kiukkukuuri?” “No kun minä olen möhnää”, sanoi Pieni. “Möhnää ja pöhnää ja myrkkysientä, eikä kukaan rakasta Pientä.”…” jne.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121