Perkele Perämerellä

KANSAKOULUN POIKAKUORON  suosikkibiisi oli Oolannin sota.

Ja se Oolannin sota oli kauhia.
Hurraa, hurraa, hurraa!

Mutta ei se oikeasti ollut kovin kauhia. Pikemminkin säysiä, eikä siitä olisi pitänyt tehdä poikakuorolle mitään sotalaulua, sunfaraa sunfaraa. Engelsmanni seilasi Suomemme rannoilla ja jyskytti vähän tykkejäänkin, mutta tuskin kukaan edes haavoittui. Sunfarallalallalaa.

Oulussa brittilaivasto poltti kaupungin sataman lautavaraston. Sodan jälkeen kävi ilmi, että kaikki lautataapelit oli jo aiemmin myyty englantilaisille itselleen ja maksettukin.

Se kauhia sota oli ollut sata neljäkymmentä vuotta aiemmin. Eikä tarkkaan ottaen silloinkaan itse sota, vaan sodan liepeillä riehunut terrori. Viha.

b2ap3_thumbnail_isoviha2.png

 


Kreikkalais-roomalaisen jumalperheen sodan jumala oli Ares eli Mars. Sillä oli kaksi poikaa, Fobos eli Timor ja Deimos eli Fuga. Pelko ja kauhu. Suureen Pohjan sotaan kuuluneessa isossavihassa Ares ei itse juuri Suomeen vaivautunut, mutta pojat siellä riehuivat. Fobos ja Deimos, pelko ja kauhu.

Ares piti hovia Pietarissa ja Tukholmassa.

Tukholman sodanjumala oli tosin matkoilla. Hänen nimensä oli Kaarle ja järjestysnumeronsa XII. Kuningas oli saanut kruununsa nuorena ja suurvallan perillisenä tykkäsi sotia ympäri Itä-Eurooppaa. Ensin hän rökitti Venäjän Narvassa, josta hyvästä tämä kaupunki mainitaan edelleen Porilaisten marssissa.

b2ap3_thumbnail_Battle_of_Narva_1700.jpg
Kun Kaarle halusi rökittää venäläiset uudelleen, hän varusti ratsunsa ja suuntasi taas itään. Mutta koskia ratsuille tulee nälkä, suuren sotaretkikunnan oli pakko kurvata Ukrainaan, jossa kasvoi kauroja. Reitille  osui Pultavan kaupunki, jossa vainolainen pääsi yllättämään Kaarlen armeijan ja Ruotsin suurvalta-aika loppui siihen. Ollaan vuodessa 1709.

b2ap3_thumbnail_Karl_XII_1706.jpg
Tappion nöyryyttämä kuningas Kaarle XII luikki pakoon etelään Istanbuliin. Hän yritti vokotella sikäläistä sulttaania sotimaan Venäjää vastaan. Sulttaanin nimi oli Ahmed ja järjestysnumero III. Ja arvatkaas mitä, sodanhan pojat saivat aikaiseksi ja ei muuta kuin ryssää päin mars. Rinta rinnan Ruotsin kuningas ja osmanien itsevaltias pomo, Turkin sulttaani. Tokihan siitä voitto saatiin aikaiseksi, mutta ennen pitkää Ahmed kyllästyi Kaarleen ja potkaisi tämän pihalle Topkapın palatsista.

Karl, det finns ett folk utan sin kung uppe i norr, sanoi Ahmed turkiksi. (Karl, bir halkın kuzeyinde kendi Kralsız yoktur.) 

Kaarle ratsasti neljässätoista päivässä Euroopan halki Stralsundiin, pommerilaiseen kaupunkiin, joka oli jossain uskonsodassa päätynyt Ruotsille. Hänellä oli mukanaan turkkilaisia sotilaita, jotka päättivätkin sitten jäädä Ruotsiin. He ottivat sukunimekseen Askersson, koska sotilas on turkiksi asker. Jos törmäät ruotsinlaivalla sen nimiseen purseriin, tiedä, että hänen maahanmuuttajuutensa on melko vanhaa laatua.

b2ap3_thumbnail_Karoliini-1940.jpg

 

Kun Kaarle XII lopulta löysi omaan palatsiinsa Tre Kronoriin, oli isoksivihaksi kutsuttu sotajakso Suomessa pahimmillaan. Kuningas ei kuitenkaan marssinut sotajoukkoineen auttamaan alamaisiaan aavan meren tällä puolen, vaan keksi lähteä sotimaan Norjaan. Ja sinne hän kuoli. Luodinreikä päässään. Epäselväksi on jäänyt, tuliko luoti omien vai norjalaisten puolelta. Paluumatkalla Norjasta talvella 1718–1719 suurin osa suomalaisista sotilaista menehtyi lumimyrskyissä tuntureilla.

 

 

Пётр Великийb2ap3_thumbnail_Peter_I_by_Kneller.jpg

Samoihin aikoihin, noin, eli Pietarissa tsaari, jonka nimi oli Pietari ja järjestysnumero I. Hänet
tunnetaan siitä, että hän halusi muuttaa Venäjän sivistyneeksi länsimaaksi. Tätä Pietari opiskeli Länsi-Eurooppaan tekemillään opintomatkoilla. Länsimaiseen laivanrakennukseen pääsi tutustumaan pestautumalla telakalle töihin. Mahtoi siinä rotterdamilaisia laivapuuseppiä naurattaa, kun vierastyöläinen viikon verran huhkittuaan kopautti perjantaipullonsa pohjaan ja kertoi olevansa Venäjän keisari.

Saamaansa länsimaista sivistystä Pietari pisti käytännön harjoitukseen tuhoamalla ja terrorisoimalla Suomea isossavihassa 1713–1721. Se oli hirvittävin kansanmurha ja etninen puhdistus, joka näillä kulmilla on koskaan nähty, mutta onneksi sentään Pietarissa keikisteli sivistynyt tsaari. Tukka kammattuna ja viikset vahattuna.

Ensin Pietari karkotti ruotsalaiset Inkeristä ja Nevan suistosta. Pultavan taistelusta sai lisää sotavankeja rakentamaan uutta pääkaupunkia. Eihän se riittänyt, ja pian vankeja alettiin kiikuttaa eri puolilta valtakuntaa. Isonvihankin yksi tarkoitus oli kerätä orjia kaupungin rakennustöihin. Parikymmentä tuhatta maanmiestämme saikin pestin yllättäen ja pyytämättä ulkomaille uraa luomaan. Orjiksi otetut lapset myytiin eteenpäin, esimerkiksi Persiaan. Venäläiset sotilaat toisaalta raiskasivat Suomessa tuhansia naisia, joten väestöpoliittisesti pyrittiin vaihtotaseen tasapainoon.

Varsinaisia taisteluja ei isossavihassa käyty montakaan. Niiden googlaamiseen ei paljon sekunteja kulu.  Riilahden meritaistelu Hangon länsipuolella, Kostianvirran taistelu Pälkäneellä ja Napuen taistelu Isossakyrössä. Kaikille on rakennettu asianmukaiset muistomerkit, paitsi Riilahdelle. Rilaxin kartano on Bromarvissa ja sen pihalle on turha autolla hurruutella, ellei suonissa virtaa sinistä verta. Riilahtea on Suomen laivasto kuitenkin muistanut samannimisellä sotalaivalla ja venäläinen osapuoli taas antamalla lippulaivojensa nimeksi Gangut, joka tarkoittaa Hankoniemeä.

b2ap3_thumbnail_Isoviha.png

Mutta ennen sotajoukkoja Suomeen tuli pakolaisia Inkeristä ja Karjalasta ja rutto heidän mukanaan. Kuninkaan alamaisia itäpuolella meren oli kuormitettu nälänhädällä ja kerjäläislaumojen kulkutaudeilla jo 1690-luvulla. Sitten tuli rutto. Rutto ja Venäjä kävivät kilpasille kuoleman kylvämisessä. Venäjä taisi voittaa, mutta hyväksi kakkoseksi ylsi paiserutto, joka ainakin Turussa ja Helsingissä höyläsi väestötilastoja. Ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä.

***

Pietari keikaroi puuteria päässään Pietarissa. Kaarle huitoo Skonessa miekallaan ilmansuuntioa, mihin lähtisi sotimaan. Vasili kysyy minulta Oulussa saunan lauteilla, miksi mietin isoavihaa. Siksikö, että miehitys alkoi 300 vuotta sitten? Vastaan, etten tiedä ja jään miettimään. Siksi ajaksi annan vuoron Hailuodon kirkkoherralle Timo Juntuselle.

***

VAINOLAISTEN AIKA

Synkimmät Suomen kansan sotamuistot lienevät isonvihan ajoilta. Vanha vainooja, venäläinen sotakoneisto ryösti ja poltti kyliä ja orjuutti sekä tappoi turvatonta siviiliväestöä. Kenraali Tsekinin johdolla venäläiset kasakat järjestivät suoranaisia verilöylyjä Siikajoen pohjoispuolella, mm. Hailuodossa.

Rovasti Jaakko Carlqvist oli eräs isonvihan aikaisia sotapakolaisia. Hän oli paennut Perämeren perukoille Suomen Karjalasta – mutta vainooja tuli perässä. Kolmantena joulupäivänä 1714 Carlqvist oli jo vähällä joutua 100 miehen kasakkapartion vangiksi Oulunsalossa, mutta onnistui pakenemaan jäitse Hailuotoon.

Pakolaisrovasti toimitti piilopaikoissaan rohkeasti jumalanpalveluksia, niin myös Hailuodossa sekä uudenvuoden päivänä että seuraavana sunnuntaina. Kasakkapartio tuli tammikuun 3. päivänä Hailuotoon. Muutamat saaren talonpojat veivät Carlqvistin piilopirttiinsä, mutta kasakat löysivät turvapaikan. Rovasti ei antautunut vapaaehtoisesti: hän raivasi itselleen pakotien saatuaan napatuksi keihään yhdeltä kasakalta.

Tammikuun 13. päivä Hailuotoon iski luotoon 500 kasakan rosvolauma. Se ryösti, poltti, kidutti ja tappoi. Myös Jaakko Carlqvist joutui nyt vangiksi. Kasakat sitoivat papin ja piiskasivat tätä saadakseen Carlqvistin tunnustamaan minne tämä oli piilottanut rahansa ja arvoesineensä. Rovasti pääsi vapaaksi luvattuaan kiristäjilleen rahaa. Myöhemmin hänet vangittiin uudelleen, koska epäiltiin hänen olevan etsitty Hailuodon kirkkoherra.

Carlqvist pelastui jälleen, kun eräät todistivat hänen olevan hailuotolainen Jaakko Tanelinpoika Marttinen, isoksi Jaakoksi sanottu. Pappi sai kuitenkin jäädä venäläisen vartiokapteenin silmälläpidon alaiseksi, toimittelemaan arkisia palveluksia tälle. Ollessaan ruokkimassa kapteenin hevosia, Carlqvist katsoi hetkensä tulleen. Sitkeä sissirovasti karkasi jälleen kerran vainoojiltaan: hän hiihti Ouluun, missä seudun ihmiset neuvoivat hänelle turvallisen reitin metsien ja soiden kautta Pudasjärvelle – perheensä luo.

Carlqvistin voimat ja sitkeys pelastivat hänet monesti vainoojiensa käsistä. Mutta mitä kaikkea lie eräs Johan Heickala joutunutkaan kokemaan? Venäläisten vangiksi ottama mies palasi kuin palasikin Hailuotoon ja olojen rauhoituttua alkoi asua Haapalan taloa – luotolaiseen tapaan ottaen uudeksi sukunimekseen Haapalan.

Heickalalla on oma ansionsa siinä, että olen nykyään Hailuotolainen – luotolaistahan minusta ei tule. Mutta vaimoni Anne-Maria sen sijaan on aito luotolainen, koska kuuluu luotolaiseen sukuun. Hänessä virtaa esi-isänsä Johanin veri.

 

***

Hailuodon nimi kuuluu eurooppalaisten joukkosurmien luetteloon siinä missä Jedwabne, Guernica ja Srebrenica. Hailuodon kauhutarina meni näin:

Syksyllä 1714 kahdensadan kasakan joukko saapui Hailuotoon ja teurasti yhden yön ja aamun aikana lähes kaikki saarella asuneet ja sinne paenneet ihmiset. Saaren talot olivat täynnä rannikon kaupungeista ja pitäjistä paenneita ihmisiä. Heitä oli myös veneissä nukkumassa. Kaikki miehet surmattiin kirveillä. Vain yhden talon asukkaat jätettiin henkiin kaivamaan kahdeksallesadalle ruumiille hautoja. Talot ryöstettiin ja suomalaisten veneet poltettiin. Lapset koottiin yhteen ja ahdettiin sotalaivoihin ja vietiin pois. Saarelle jäi naisia nälkiintymään. Seuraavana talvena kasakat kävivät kahdesti täydentämässä työnsä, jos jotain oli jäänyt huomaamatta.

Hailuodon kohdalla mantereella on Oulunsalon pitäjä, jossa on nykyään Oulun lentokenttä ja useita huipputeknologian yrityksiä. Kenraali Tsekinin terrorissa kaikki Oulunsaloon jääneet asukkaat tapettiin. Limingassa haudattiin 2100, Pyhäjoella 1700 ja Oulun maalaiskunnassa 1800 surmattua. Joskus maalaisia kidutettiin, savustettiin, revittiin kappaleiksi, paistettiin uuneissa. Joskus taas surmattiin yksin tein koko talonväki ja naapurustokin. Jossain koottiin taloon neljäkymmentä ihmistä, teljettiin ovet ja ikkunat ja tuikattiin tuleen.

***

Vasili lyö löylyä ja kysyy, olenko venäläisvastainen. Vastaan hänelle, että olen. Mutta myös saksalaisvastainen, enkä paljon arvosta Kaarlen sotureitakaan. Sotatorvet soivat kauniisti vain Haminan kansainvälisissä kilpailuissa. Vasili sanoo, että minun pitäisi lukea Raimo Turusen blogi, eikä kaivaa historian sontatunkioita. Mutta ne haisevat vieläkin, vastaan Vasilille, joka lyö löylyä. Fobos ja Deimos heräävät aina henkiin. Kylpylässä on kirkkaat valot. Allasbaarista saa pizzaa, eikä kenelläkään ole nälkä. Keinotodellisuus on eristetty paksulla lasilla pimeästä yöstä ja Oulun edustan sohjoisesta meren jäästä, jota pitkin voisi tarpoa Hailuotoon, joka ei ole kovin kaukana.

 

32 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Olen pitänyt Oulua aina suurena kulttuurikaupunkina. Sen lehti Kaleva on minuakin ilahduttanut eräillä kirjoituksillaan. Minun koulussani laulettiin: Kaksitoista miestä meni mastoihin ja kusi pumppuihin ja kusi pumppuihin.

    Mikään ei voita koulupoikahuumoria. Naapurikoulun oppilaat pistivät lehteen ilmoituksen “Mursun nahka myytävänä”. Hisotorianopettaja V. Perälä oli lempinimeltään Mursu…

    Teemu Kakkuri on tällä palstalla kirjoittanut hienosti kipeästä asiasta, jota ei ole syytä unohtaa.

    Ilmoita asiaton kommentti