Pienet mummot

Jos me keskenkasvuiset tytöt ja elämän ruuhkahuipun polkuja rohkeasti porskuttavat naiset ja kovaääniset kaikkitietävät tädit osaamme elää niin kuin tulee ja on kelvollista ja jos Taivaan Isä on meille oikein suopea, meistäkin tulee lopuksi pieniä mummoja.

Pienissä mummoissa tiivistyy kaikki se, mikä elämän kannalta lopultakin on oleellista ja tärkeää. Nöyrä ote elämään, kiitollisuus ja viisaus.

Pienten mummojen viisaus on lempeää viisautta, jonka taustalla kuultavat elämän kaikki askeleet. Se on harmaan villasukan viisautta ja pehmeäksi kuluneen pellavaliinan suloisen siloista kosketusta. Pienten mummojen teot ovat arjen tärkeitä tekoja, joista meidän on hyvä ottaa oppia.

Pienet mummot levittävä ympärilleen rauhaa ja levollisuutta, sillä pienet mummot puhuvat hiljaa ja siksi meidän täytyy kuunnella tarkasti jokaista sanaa. Pienten mummojen sanat ovat kultaa ja kultaa jaetaan kaikissa maailmoissa kaikille ihmisille vain harkiten ja verkkaan.

Pienet mummot ovat tehneet elämäntyönsä ja enemmänkin ja nyt he saavat siitä huokaista ja levähtää, asettua lehtevän puun varjoon kuuntelemaan nuorempien melskettä ja hoivaamaan niitä, joille pienen mummon käden kosketus on tärkeä.

Pienet mummot kantavat lempeää ja rakastavaa huolta meidän nuorempien askeleista, mutta osaammeko me kantaa oikeaa huolta pienen mummon polusta tämän maan kamaralla?

 

Pienet mummot vievät monta muistoa mukanaan, ellemme me huomaa tarttua niihin ja kysellä ja keskustella niistä, ennen kuin pienet mummot kadottavat elämän langat. Meille siirtyy vastuu muistojen säilymisestä.

Muistot voivat olla kipeitä ja karheita, mutta pienillä mummoilla on ainutlaatuinen kyky löytää niistä kauneimmat ja tärkeimmät. Silti, ilman kontrasteja mikään kuva ei ole todellinen tai täydellinen.

 

Kun pienet mummot lähtevät Taivaaseen, maailmaan jää iso tyhjä paikka. Se täyttyy vähitellen muistoista ja ajatuksista ja tunteista, jotka pienen mummon elämä ja elämäntyö meille antoivat.

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tutustua Liisa-mummuun, joka nyt on lähtenyt taivasmatkalleen, parhaassa luokassa.

4 kommenttia

  • Suloista kerrontaa! Mieleeni nousee heti Haikaran mummo Rosmittalasta Pietarin takaa. Hän oli ahkera rukoilija ja hän teki sen ääneen joka ilta.

    Vanhenevana miehenä voin kuvitella mitä vanheneva mummo ajattelee. Hän ajattelee lempeästi seuraavista sukupolvista, muistaa omaa taivaltaan ja rukoilee: Varjele Valkainen Luoja seuraavat sukupolvet joutumasta kaikkiin samoihin kohtiin, jotka itse on läpikäynyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Liisa hyvä, aivan ihana muistokirjoitus! Kiitos! Minun omat mummini olivat hyvin erikoisia ihmisiä, mutta kun olin nuori äiti, oli tuttavapiirissäni ihana Fanni-mummo. Kirjoitin hänestä tuolloin, kauan sitten, runonkin:

    Juuri tuona aamuna, kun itketti. Väsytti. Uuvutti. Tulit, Sinä, rakas vanhus. Kipeillä jaloillasi jaksoit mäen ylös. Pitkästä aikaa tulit, istuit kotoisesti kiikkutuoliin ja virkoit: ” Minun on ollut teitä ikävä!” Kerroit rakkaudestasi meidän perhettä kohtaan. Aukaisit myös oman psalmisi kerän.

    Siinä istuit, tuttuna ja turvallisena. Meistä kaikista tuntui hyvältä. Poislähtiessäsi siunasimme toisiamme anteeksiantamuksen suloisella evankeliumilla. Katselimme vauvan kanssa ikkunasta huivipäistä pientä hahmoasi, rakas täti. Toivoimme, että kunpa kaatumatta selviäisit liukkaalla tiellä. Sielussani soi kiitoslaulu, juostessani jälleen työstä toiseen

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Liisa Laurila sanoo:

    KIitos, että sain jakaa kokemuksesi. Ihanaa syksyä sinulle!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Liisa Laurila
    Liisa Laurila

    Sanat ovat uusiutuva, arvokas luonnonvara. Sanat ovat ajatusten peruskallio. Vaalitaan sanojen taitoa, vastuullisesti. Lisää luettavaa http://sanataito.blogspot.fi