Piispallisen synninpäästön mitätöinti - jumalanpilkkaako?

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nokkamiehet julistivat Oulun piispan VL-juhlakansalle julistaman synninpäästön epäpäteväksi.  Suren piispan kaltoin kohtelua.  Maallikkopomot ottivat paimeneltaan Taivasten valtakunnan avaimet leikkiäkseen niillä keskenään, vai? Eikä tässä ihan vähäpätöisestä asiasta olekaan kyse:

Anteeksiantamusta voidaan kutsua tärkeimmäksi opinkappaleeksi, jonka tunteminen on aivan välttämätöntä kaikille kristityille. Luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan kristikunnassa eli kirkossa on pelkkää syntien anteeksiantamusta, mutta kristikunnan ulkopuolella, missä ei ole evankeliumia, ei ole myöskään anteeksiantamusta. Tämä anteeksiantamus perustuu Kristuksen sovitustyöhön. Sitä me ihmiset emme voi saavuttaa hyvillä teoillamme tai siveellisyydellämme, emme hyväksymällä itsemme ja toteuttamalla itseämme. Ei auta itsetuntemus tai se, että olemme valmiit antamaan itse itsellemme anteeksi.

Anteeksiantamusta haluava eli syntejään katuva ihmisen ei saa anteeksi nöyryyteensä, katumukseensa, ansioluetteloonsa tai hurskauteensa vetoamalla. Anteeksiantamus saadaan lahjaksi, ilman ennakkoehtoja, vain Kristuksen tähden. Jumala armahtaa vain siksi, että joku sitä häneltä pyytää.

Anteeksiantamus on otettava vastaan uskolla (uskon avulla tai kautta), joka ei ole ihmisen oma suoritus, vaan pelkkää avoimuutta Jumalalle.  Synninpäästö eli absoluutio on otettava vastaan niin absoluuttisen varmasti kuin jos itse Jumala sen meille suoraan taivaasta julistaisi. Koska ripissä lausuttu synninpäästö on näin varma, niin Luther kutsui rippiä ihmeellisen kallisarvoiseksi ja lohdulliseksi aarteeksi.

Lutherin mukaan kristityn koko elämä on ripin muotoinen. Ripin perusmuoto on henkilökohtaisessa rukouksessa tapahtuva syntien tunnustaminen. Rukouselämämme perustuu jatkuvaan oman syyllisyytemme myöntämiseen ja armon anomiseen, aivan kuten Isä meidän-rukouskin osoittaa. Sellaisen ripittäytymisen tulee jatkua keskeytyksettä koko elämämme ajan. Onhan kristillisyys varsinaisesti sitä, että tunnustamme olevamme syntisiä ja anomme armoa.

Ripin muotoiseen elämään kuuluu myös aina uudelleen tapahtuva anteeksi pyytäminen niiltä, joita vastaan olemme rikkoneet. Jeesushan opetti meitä rukoilemaan: Anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Lutherin mukaan marssijärjestys on tämä: Meidän tulee tunnustaa ja antaa anteeksi keskinäiset rikkomuksemme, ennen kuin astumme Jumalan eteen pyytämään anteeksiantoa.

Ripittäytymisestä Luther opetti näin:

”Emme mene ripittäytymään ikään kuin lähtisimme suorittamaan jotakin oivallista tekoa ja lahjoittamaan sitä Jumalalle, vaan menemme ripille ottaaksemme vastaan Jumalan lahjan. Sinun ei tarvitse tulla kertomaan, kuinka kunnollinen tai kelvoton sinä olet. Jos olet kristitty, tiedän tuon muutoinkin, jos taas et ole, tiedän vielä paremmin. Rippi on tarpeen, jotta voisit valittaa hätääsi, jotta antaisit auttaa itseäsi ja saisit iloisen sydämen ja omantunnon.

Tähän ei sinua saa kukaan pakottaa käskyillään. Me sanomme näin: Jokainen, joka jo on tai ainakin haluaisi olla kristitty, ottakoon vastaan vilpittömän neuvon ja käyköön noutamassa kalliin aarteen. Jos et ole kristitty etkä kaipaa sellaista lohdutusta, me jätämme sinut erään toisen pakotettavaksi.”

Luther poisti aikoinaan rippipakon, mutta me elämme täällä Suomessa tätä nykyä niin kuin hän olisi poistanut  koko ripin. Rippi on ns. terveen syyllisyyden hoitoväline, neuroottiseen syyllisyyteen se ei tehoa. Neuroottisen syyllisyyden kehittymiselle otollista maaperää on esimerkiksi liian ankara ja kontrolloiva uskonnollinen kasvatus. Kristillisyyden nimissä voi tapahtua väärää syyllistämistä, kun Jumala vedetään mukaan vaikkapa perheen epäterveisiin vuorovaikutussuhteisiin ja kasvatusmenetelmiin.

Kun teologisesti käsitellään syyllisyyttä, aihe tulee aina nähdä anteeksiantamuksen valossa. Anteeksiantamuksen turvin kohdattu syyllisyys mahdollistaa syyllisyyden tunnustamisen ja sen kohtaamisen sillä tavalla, että syyllisyyttä ei tarvitse kieltää, torjua, kompensoida tai projisoida toisiin. Varma anteeksiantamus ei tee synnintunnustustamme turhaksi vaan pikemminkin päinvastoin: Varma anteeksianto tekee synnintunnustuksemme mahdolliseksi.

Maallinen tuomioistuin vapauttaa syyttömän, mutta Jumala vapauttaa aina syyllisen!

VL-nokkamiehet: Palauttakaa viekkaudella ja vääryydellä viemänne Taivasten valtakunnan avaimet kiireen vilkkaa Oulun hiippakunnan tuomiokapituliin! Sen oman taivaallisen looshinne avaimen voitte kyllä pitää itsellänne…

 

Kotimaa24-uutinen aiheesta:

https://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/11854-srk-n-haenninen-salmen-synninpaeaestoe-ei-sama-kuin-uskovaisen-ihmisen-julistama

 

167 kommenttia

  • Vuokko Ilola sanoo:

    Ef. 2:8: Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Ap.t. 10:44: Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa. Joh. 3:16: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

    Muun muassa nämä raamatunkohdat todistavat siitä, että pelastus on Jumalan lahjoittamassa uskossa. Pyhä Henkikin laskeutuu alas taivaasta, eikä esimerkiksi siirry uskovaisesta toiseen synninpäästötapahtuman yhteydessä.

    Eli tahtoo kysyä, mistä tuossa avaintenvallassa on oikein kyse?

    Joh. 20:11: 19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: “Rauha teille!” 20 Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. 21 Jeesus sanoi uudelleen: “Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: “Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.

    Tässä on käsittääkseni kyseessä tapahtuma, jossa Jeesus “virallistaa” opetuslapset sananpalvelijoiksi. Ensinnäkin tuo Pyhän Hengen saaminen ei voi tarkoittaa uskon tapahtumaa, koska jo ennen sitä opetuslapset kirjoituksen mukaan iloitsevat kun näkevät Herran eli he jo uskoivat siinä vaiheessa.

    Mitään ihmisen omaan mielenmukaiseen valtaanhan tuo avaintenvalta tuossa ei voi perustua. Nimittäin. Saarnaamalla tai synninpäästö”mantralla” ei ihan ketään auteta uskoon ilman Jumalan työtä ihmisessä. Eli vaikka kuinka saarnaa ja käsi ojossa osottelee ihmisiä kohti Jeesuksen nimessä ja veressä, mitään ei tapahdu, jos ihminen ei usko. Jokainen voi halutessaan kokeilla hommaa johonkin ihmiseen, joka ei tunnusta uskoa.

    Ajattelen, että tuossa tapahtumassa Jeesus ei edes tarkoita ripittäytymistilannetta, vaan ihan saarnavirkaa. Eli kun Jumalan sanaa julistetaan kokonaisena, lakia ja evankeliumia, ihmiset joko uskoo tai ei usko ja silloin side- ja päästöavaimet toimivat. Voima on Jumalan sanassa ja Jumalan lahjoittamassa uskossa, ei saarnaajassa. Hän on vain kylväjä ja palvelija.

    Siksikin olisi ihan mahdoton ajatuskin se, että ihmisellä on valta päättää kenelle hän antaa ja keneltä kieltää anteeksiannon, koska ihminen ei voi nähdä kenenkään sydämeen. Ja sitten taas toisaalla Raamatussa kerrotaan siitä, kuinka käy sellaiselle, joka ei anna jollakin hänen syntejään anteeksi.

    Mark. 11:26 Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Luther sanoi jossakin, että vasta ahdistukset tekevät teologin. Voimme toki puhua uskosta ja viitata hyviin kohtiin Raamatussa.

    Olen matkallani huomannut, että monien ihmisten on vaikea ymmärtää, että usko on heikk. Ei ymmärretä, että on taistelua omien heikkouksien kanssa, on pettymyksiä… kelpaanko tällaisena?

    – Miksi ei? Siitä vaan! Kunhan uskoo vaan, siinä se on! Joo, mutta omatunto on herkkä, oma syntisyys voi painaa, eikö silloin ole hyvä, että joku voi todistaa, “sulle, juuri sulle, kuuluu armo…”.

    Suurin osa nykypäivä ihmisistä taitaa uskoa ihan sellaisenaan kaikkine paskoineen päivineen, omatunto sietää ihan mitä vaan. Lopulta se on vahva kuin nautahärän vuota, mikään ei enää tunnu. Mikään ei huoleta, mitään ei tarvitse pyytää anteeksi. Täälläkin voidaan ivata toista kirjottajaa ja sanoa henkilökohtaisia ihan ilman mitään katumusta. Onko se uskoa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Hannu, mielestäni meidän pitäisi olla varovaisia, eihän syntien anteeksi todistaminen voi olla mikään harhaoppi! Emme kai lähde tuomitsemaan mitään liikettä kokonaan ja samalla kaikkia niitä, jotka pyrkivät uskomaan vilpittömästi sen, mitä ovat ymmärtäneet?

    Eiköhän jokainen uskova voi tarvittaessa vahvistaa toista ja vakuuttaa hänelle Jumalan armoa. Olemme nyt kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että siinä käytetään Jumalan sanaa. Kaiken tekee siis sana.

    Sitten on toinen asia tämä virkaan sidottu avainten valta, koska siinä käytetään Jumalan sanaa – kuten sakramentissakin. Luther sitoo Pyhän Hengen toiminnan sanaan, ja niin näkyy tehneen Laestadiuskin. Laestadius on kuitenkin hyvin säästeliäs absoluution suhteen, siksi koko lestadiolaisen liikkeen perusmyytti, Laestadiuksen ja Lapin Marian kohtaaminen, on ymmärretty väärin. Laestadius ei opettanut, että on synninpäästö, missä sitten (nykyopin mukaan) tullaan uskoon, kun kuullaan päästösanat tai vapauttavat sanat. Se ei alkuherätyksen aikana tainnut mennä ihan näin, eikä edes Laestadiuksen uudestisyntymisessä ollut tällaista kokemusta…

    Oma juttunsa on se, että kaikki viran haltijat eivät kykene vapauttamaan ahdistunutta tai johdattamaan häntä Jumalan lapseuteen, koska ei itsekään ole uskossa. Tämä tuli lestadiolaisen herätyksen levitessä selvästi ilmi, papeilla ei ollut eväitä ohjata seurakuntalaista herännyttä vapauteen. Ihan sama se on nytkin. Kuulemme sen moraalisaarnoista, joka nyt tuntuu kirkoissamme olevan muotia. Lakiahan se pelkästään on, vaikka sanaa synti kovasti vältetäänkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>>>Siksikin olisi ihan mahdoton ajatuskin se, että ihmisellä on valta päättää kenelle hän antaa ja keneltä kieltää anteeksiannon, koska ihminen ei voi nähdä kenenkään sydämeen.>>>> Vuokko Ilola

    Ilman muuta me voimme nähdä toisen ihmisen sydämeen. Se näkyy siitä, onko katumusta. Siksi papin tuli ennen vanhaan tutkia ripitettävän mielentilaa. Raiskattu nainen tai pahoinpidelty mies näkevät katuuko syyllinen. Tässä on kysymys sitomisesta. Miten katumaton voi saada anteeksi? Miten voimme julistaa Jumalan armoa sellaiselle, joka ei halua katua? Ei kirkossa julistettu synninpäästö merkitse katumattoman sanankuulijan kohdalla yhtään mitään. Hänelle se on pelkkä seremonia. Sama asia pätee ehtoolliseen.

    Ihmisellä ON valta ja EI ole valtaa. Ihmisellä sinänsä ei ole mitään valtaa. Toisaalta hänellä kuitenkin on se valta, että pahaa tekoaan tai syntiään katuvalle hän voi ja hänen tulee vakuuttaa Jumalan anteeksiantoa ja armoa. Katumattomalle hän voi jätää sen julistamatta. Tämä jää silloin vapauttavia sanoja paitsi ja pysyy ikäänkuin sidottuna rikkomukseensa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Vuokko pohdiskelee mainiosta suoraan Raamattuun vedoten ”mistä tuossa avaintenvallassa on oikein kyse?”. Onko ripin ja synninpäästön käytölle yleensäkään selkeää raamatullista pohjaa? Onko kyse vain tulkinnasta, joka on myös luterilaisuudessa osoittautunut ”siunaukselliseksi” sielunhoitotyössä? Uskoisin (kuten Jouni Konttinenkin), että alkukirkko ei rippiä tuntenut.

    Lutherille rippi oli kuitenkin tärkeä sielunhoidollinen väline, joka auttoi katuvaa syntistä ”palaamaan kasteen armoon”. Rippi-isän ei tarvitse nähdä ripitettävän sydämeen, koska synninpäästö toimii vain niiden kohdalla, joiden katumus on aito. Myöskään ripitettävän ei tarvitse pohtia rippi-isän sieluntilaa.

    Kuten Hannu-rovasti erinomaisesti sanoo:

    Mitä taas tulee tuohon “jumalattoman papin antamaan synninpäästöön”, niin minun on todettava, että olen siinä vain instrumentin osassa. Vuoropuhelu käydään ripittäytyjän ja Jumalan välillä. Vaikka minä olenkin siinä paikalla kuinka empaattisena, sympaattisena ja pelkkänä korvana, niin tuo ripittäytyjä on kuitenkin yksin siinä Jumalansa edessä.

    Jorma huomauttaa: ”Luther sitoo Pyhän Hengen toiminnan sanaan, ja niin näkyy tehneen Laestadiuskin.” Ilmeisesti maallikkorippiä tarkoittaen Jorma kirjoittaa lisäksi: ”Eiköhän jokainen uskova voi tarvittaessa vahvistaa toista ja vakuuttaa hänelle Jumalan armoa. Olemme nyt kaikki olleet yhtä mieltä siitä, että siinä käytetään Jumalan sanaa. Kaiken tekee siis Sana.”

    Juuri näin! Jorman viesti (tiistai, 16 heinä 2013 09:58) on kokonaisuudessaankin erinomainen. Kiitos siitä!

    Ripittäjä voisi kyllä jakaa synninpäästön varsin avokätisestikin miettimättä ripitettävän katumuksen aitoutta. Pätevyyshän riippuu lopulta siitä, mitä Jumala ripitettävän sydämessä näkee.

    Laestadius on kuitenkin hyvin säästeliäs absoluution suhteen (kuten Jorma toteaa). Hän haluaa nähdä, että ripitettävällä on todellinen halu parannukseen. Hän pelkää ”armonvarkaita”, jotka luulevat synninpäästön päteväksi ”tehtynä tekona” ilman aitoa katumusta. Tästä harhaluulosta Laestadius haluaa ripitettävää varoittaa myös pidättäessään synninpäästön.

    Mitään näkijänlahjoja ei Laestadius itseltään tai muiltakaan rippi-isiltä vaadi. Ripitettävän sydämen tilan ja synninpäästön pätevyyden voi toki jättää Jumalan huoleksi. Kyse onkin enemmän ripitettävän kristillisestä ojentamisesta ja kehotuksesta elämänmuutokseen, silloin kun sen tarve on ilmeinen. Ja näitähän Laestadiuksen seurakuntalaisissa riitti.

    Raattamaa madalsi absoluution kynnystä huomattavasti, kun näki siihen polttavan tarpeen. Laestadiuskin tämän empien hyväksyi sanoen Raattamaalle: ”Koettakaa, kun se on teille niin auennut.”

    Entä se kelvottoman papin antaman synninpäästön pätevyys? Laestadius sanoo, että ”hengellinen pappi kantaa avaimia aina, suruton vain virantoimituksessa.”

    Uskon, ettei tämä ole ristiriidassa sen Lutherin periaatteen kanssa, että synninpäästön pätevyys ei riipu sen julistajasta. Luultavasti Laestadius viittaa vain siihen, että tuo kelvoton pappi on kykenemätön herättämään ripitettävässä aitoa katumusta, jolloin todellista synninpäästöäkään ei tapahdu. Siis tässäkin tapauksessa syy on ripitettävän (eikä ripittäjän) sieluntilassa. Mahtoiko Laestadius sanoa jotakin ”kelvottomien maallikoiden” antamasta synninpäästöstä. Jorma varmaan tietää…

    Uudestisyntyminen (tai uskoontulo) on eri asia. Se voi tapahtua parannussaarnaa kuultaessa, jonka jälkeen heränneellä on tarve ripittäytyä. Näinhän herätysliikkeissä usein tapahtuukin. Mutta tuo synninpäästö ei ole uskoontuloa. Ei Erkki Antti eikä Laestadius itsekään tullut uskoon ripin synninpäästösanoja kuunnellessaan. Jorma tietää tästäkin enemmän…

    Ei myöskään Raattamaa kuulustellut August Lundbergilta, missä ja millä tavoin hän oli uskoon tullut. (Lundberg oli kokenut heräämisen uusevankelisten parissa, minkä Raattamaa kyllä tiesi). Raattamaa näki hänessä uskonveljen ja heistä tuli läheisiä työtovereita. Näillä lestadiolaisuuden ”vanhimmilla” ei siis näy jälkeäkään välimiesopista.

    Joka tapauksessa sekä Laestadiukselle että Raattamaalle rippi (pappis- sekä maallikkorippi) oli aina kristityn parannuksen tekemistä ja ”palaamista kasteen armoon” – normaali luterilainen näkemys. Muuta rippiä tai synninpäästöä he eivät tunteneet. Jorma on peräänkuuluttanut tätä historiallista näkökulmaa, siis miten SRK-opetus suhtautuu Laestadiuksen ja alkuheräyksen oppiin. Miten ja miksi oppi on muuttunut? Nämä ovat äärimmäisen kiintoisia kysymyksiä, joihin kai nyt pitäisi paneutua.

    Se ei tämän ketjun puitteissa kuitenkaan enää taida onnistua. Olen varmaan tähän itsekin syyllinen. Rakentelin liian kauan tuota SRK-opin rautalankamalliani, vaikka Jorman herätyshuudot kuulinkin. Ajatukseni oli kuitenkin, että ”syntisten” pitää tietää, mistä pitää tehdä parannus.

    When they said REPENT REPENT I wonder what they meant (Leonard Cohen)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Konttinen sanoo:

    Pertti > Rippi-isän ei tarvitse nähdä ripitettävän sydämeen, koska synninpäästö toimii vain niiden kohdalla, joiden katumus on aito.

    V: Jos ymmärsin oikein, niin tämä on Lutherin ajatus. Tässä käy hyvin selville se, että kun pappi antaa synninpäästön, niin sitä ei välttämättä tapahdu. Siis pappi kyllä julistaa synnit anteeksi, mutta henkilö ei ole saanut niitä anteeksi kuitenkaan. Mutta kun tämä uskoo papin julistuksen, niin hän jää väärään varmuuteen. Tällaista toimintaa Jumala ei ole asettanut. Raamatussa tätä ei ole (niin kuin sinäkin Pertti tiedät), vaan tämä tuli vasta Rooman kirkon aikaan ihmisen säätämänä. Ja siksi se on näin epälooginen. Jumalan säädökset ovat aina loogisia. Jumalan ohjeistuksessa ihmiselle ei julisteta jotakin, jos se ei myös tapahdu, mutta ihmisten keksimissä jutuissa tämä kyllä onnistuu.

    Luther ei ollut erehtymätön paavi ja siksi hänenkin opetuksensa on koeteltava Raamatulla. Ja onkin nähtävissä, ettei kaikki hänen opetuksensa ole raamatullisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121