Piispanvaali Helsingissä

Kun edellisen kerran valittiin piispaa Helsinkiin, kirjoitin aiheeseen liittyen jonkinlaisen vaalianalyysin tähän blogiin. Taisin jotain murjaista myös Kuopion ja Turun edellisten vaalien takia. Koska Teemu Laajasalon virkaan ylentäminen tapahtuu äkkiarvaamatta kuin varkaan tulo yöllä, täytyy nyt pitää kiirettä tuoreen päivityksen saamiseksi.

Ehdokkaita on kolme, mikä on paljon vähemmän kuin viimeksi. Jaana Hallamaan ehdokkuutta ihmettelin kovasti siitä kuullessani. Hänellähän  on jo nyt paljon parempi työpaikka! Laajasalo sen sijaan tekee pätkätyötä televisiossa ja johtaa laitosta, jota kaikki sen työntekijät ilkeästi nimittelevät. Seurakuntayhtymää.

Kaisamari Hintikasta hiippakunta saisi hyvän piispan, mutta valitettavasti jo sen voi lukea voitoksi, jos vaalin aikana hänen nimensä opitaan kirjoittamaan oikein. Tosin John Vikströmin pitkällä kaudellakaan eivät kaikki oppineet kirjoittamaan nimeä oikein. Vikströmillä vaikeuksia tuotti sukunimi, Hintikalla etunimi.

Näihin aikoihin syynätään piispaehdokkaitten tukilistoja tarkkaan. Tavalliseen tapaan niissä on paljon eläkeläisiä ja muiden hiippakuntien ihmisiä, joiden ei tarvitse pelätä virkauransa puolesta väärää valintaa. Ovat saaneet jo silittää kultaista kruunua, kun ovat sotineet Turkkia ja Tattaria vastaan. Minäkin joutaisin ilmoittautua vaikka kaikkien kolmen kannattajalistalle. Samalla klikkauksella voisin liittyä presidentin tukiyhdistykseen, vastustaa työperäistä maahanmuuttoa ja vaatia iltajunan pysähtymistä Vihannissa.

Piispan vaalikin voisi olla samalla kansanäänestys. Toiselle puolelle kirjoitetaan piispaehdokkaan nimi ja toisella puolella kysytään suhtautumista 5,5-prosenttisten oluiden saamiseen ruokakauppoihin. Rasti ruutuun: kyllä, ei vai ottiatuota. Kirkon tutkimuskeskus sitten teettää jollakulla sivareistaan ristiintaulukoinnin, joka selvittää, kuinka kaljoissaan Laajasaloa on äänestetty ja korreloiko Hallamaa täysraittiutta.

Laajasalon tukijalistalla avautuu kirkon koko kirjo Heikki Hiilamosta Heikki Hilvoon, Esa Ruuttusesta Eero Junkkaalaan ja Kari Kanalasta Olavi Peltolaan. Tulevat kirkkohistorian tutkijat vielä pähkäilevät vaaliasetelmia selvitellessään,  mikä pirskatti näitä ihmisiä yhdisti. Ennen oli niin selkeää, kun oli körttiläisten ja evankelisten ehdokkaat ja yliopistolta mukaan houkuteltu kompromissi. Ainakin edellisiin Helsingin hiippakunnan vaaleihin saakka taustalla vaikutti myös puoluepolitiikka. Nyt olen havainnut demariehdokkaan listalla ainakin yhden julkikepulaisen.

Edellisiin vaaleihin nähden poikkeavaa on sekin, ettei nyt ole liikkeellä enää niin paljon tyhjiä korulauseita. Ei koeta kirkon kevättä. Kaikki keväät ovat kokeneet inflaation sen jälkeen, kun arabikevät räjähti käsiin.  Kukaan ei enää unelmoi uudesta kirkosta, vaan kaikki ovat suurin piirtein selvin päin mukana kisassa.

  • Muuten, jos kirkkoa pitäisi välttämättä jotenkin uudistaa, niin ensimmäiseksi heivaisin kaikki mainostoimistot hevon kuuseen 

Varteenotettavat piispaehdokkaat ovat käyneet vähiin. Ongelmaa pitäisi helpottaa vähentämällä hiippakuntien määrää. Sen voisi aloittaa Espoosta, sitten kun Tapio Luoma jää luomakunnastaan eläkkeelle. Espoon hiippakunnan voi liittää takaisin Helsinkiin, kun kukaan ei enää muista, miksi se aikoinaan perustettiin.

Vanhoilliskonservatiivisena pappina kannatan paluuta ikiaikaiseen järjestykseen. Lopputulemaksi voisi palauttaa tilanteen, joka vallitsi 1500-luvun lopulla. Maamme alue kuului kolmelle hiippakunnalle: Turulle, Viipurille ja Uppsalalle. Kirkon tulevaisuusvaliotoimikunta saa tästä ilmaiseksi hyvän neuvon siunatulle ja tärkeälle hallinnon uudistamistyölleen.

Viipuria ei enää ole, vaan sen piispanistuimen on perinyt Tampere. Olkoon niin. Tampere on varsin messevä kaupunki. Pendolinotkin pysähtyvät siellä.

Entäpä Turku? Kaksisataa vuotta sitten sen piispa sai suuriruhtinaalta Aleksanterilta arkkipiispan arvonimen. Sen voisi palauttaa takaisin venäläisille ikään kuin myöhästyneen  lainakirjan. Siis sen arvonimen, ei Turkua. Nykyisten piispojen haihduttua unholaan hiippakunta liitettäisiin Helsinkiin.  Maan pääkaupungin asemakin annettiin runsaat kaksisataa vuotta sitten Helsingille.

Medialle hiippakuntauudistus olisi suuri helpotus. Ei enää tarvitsisi miettiä, pitääkö soittaa Askolalle vai Mäkiselle. Senhän tyhmemmätkin toimittajat toki tietävät, että asiallisiin hommiin kutsutaan Huovinen.

Keskiajalla Uppsalan ja Turun piispat kiistelivät valtarajoistaan. Tai tarkemmin sanottuna pohjoisten lohijokien saaliista ja verotuloista. Sopu syntyi 1346 ja hiippakuntaraja vedettiin nykyisten Kemin ja Tornion välimaastossa mereen virranneeseen Kaakamaan. Tarkkaan ottaen Kaakamajoen ja Kemijoen väliseen pieneen Rajajokeen. Kas kun löysivätkin kartalta joen, jolla oli siihen hätään niin osuva nimi. Molemmissa hiippakunnissa oli Hemming-niminen piispa.

No, eipä itketä enää vanhaa valtakiistaa. Selvitetään asia uudelleen. Pohjanmaan hiippakunnat liitetään yhteen, Härnösand,  Luulaja, Oulu ja Lapua. Alueen taloudellinen, henkinen ja hengellinen keskus on Raahen kaupunki, jossa on tuomiokirkoksi sopivan näköinen ja kokoinen Herran templi.

Hyvin pärjättäisiin kolmella piispalla. Helsingin, Tampereen ja Raahen piispat, joista viimeksi mainittu hoitaisi myös puolet Ruotsista. Näitä vaalianalyysejäkin tarvitsisi kirjoitella huomattavasti harvemmin.

17 kommenttia

  • Werner Janhonen sanoo:

    Helsingin Hiippakunnassa on pula niistä yksinkertaisista seuraajista, jotka ajattelevat, että jos Taivaanisä ei ole rakastanut Äidin tehtävässä. Niin ei paikata sitä menemällä huonoksi esimerkiksi seuraavalle sukupolvelle Isän tehtävään. Tässä olisi parannuksen tekemistä. Se voisi alkaa Jumalan huoneesta ylhäältä alaspäin.

    Ilmoita asiaton kommentti