Piispanvaaliblogi 3

Vaalien vuosi

Koska ensimmäinen arkkipiispanvaali pidetään jo tällä viikolla, täytyy kirjoittaa nyt, jos aikoo ehtiä ennen sitä. Piispanvaaleja tulee tänä vuonna vielä ainakin yhdet, todennäköisesti kahdet. Väsään siksi muutaman rivin tästä Turun tapauksesta. Kolmas ja viimeinen.

 

Paidat puhuvat

Vaikka hiippakunnat eivät ole arkkihiippakunnan haarakonttoreita, eivätkä piispatkaan arkkipiispan alaisia, on Turulla riittävästi vetovoimaa yli toisten piispanistuinten. Sen huomaa helposti katsoessa tämänkertaisten ehdokkaiden yhteiskuvia.

Kolmella ehdokkaalla on violetti paita. Neljännellä on samanvärinen huivi, joka antaa tasoitusta piispamiehiin verrattuna. Viidennellä ehdokkaalla on pelkkä mustanpuhuva paita. Jos hän olisi väitellyt tohtoriksi Helsingissä, hänen hattunsa olisi violetti, mutta Åbo Akademissa sekin on musta. Entisenä lähetystyöntekijänä hänen kannattaisi ripustaa riemunkirjavat puuhelmet kaulaan, tarttua marakasseihin ja asetella jonkin sortin tiara päähän ja väittää, että se on Etelä-Sambian evankelisen synodin liturginen juhla-asu. Siinä olisi mennyt faktantarkistajilta ja jopa Johanna Korhoselta muutama tovi hankkia asiaan selko.

Joku Sleyn viidakkojimi olisi toki voinut stailata Auviselle violetin pikkutakin.

Kahdella piispalla on voimassaoleva violetti paita. Siitä voi päätellä, että Turun arkkipiispaehdokkaaksi suostuminen jollain tapaa kannattaa, vaikka olisi jo yhden hiippakunnan voittanut puolelleen. Aiemmista arkkipiispoista esimerkiksi Johansson, Lehtonen, Salomies, Simojoki ja Vikström tulivat toisesta hiippakunnasta. Johansson ja Simojoki jopa kolmanteen hiippavirkapaikkaansa. Muiden hiippakuntien kesken ei siirtymistä ole ollutkaan sitten Paavo Kortekankaan, joka oli aluksi Kuopion (1975-1981), sitten Tampereen piispa (1981-1996). Ennen vanhaan piispojen mustassa kaavussa oli vyö, johon sai sitoa voitetut päänahat.

Luoman paita antaa siis aiheen punnita Turun merkittävämmäksi pestiksi kuin Espoo. Mitä Vikströmin paidasta voi päätellä? Hänen kohdallaan ei mielenkiintoisinta ole suvun perintö, vaan se, että hän ilmoitti tullessaan valituksi Porvoon piispaksi viran olevan hänen ajatuksissaan määräaikainen. Kymmenen vuotta ja sitten jotain muuta. Arkkipiispan virka on siis jotain ratkaisevasti erilaista, niin että vuosilaskuri ikään kuin nollautuu.

Kolmas violetti paita on Kantolalla. En varmaan ole ainoa, joka yhteiskuvat nähdessään hieman hämmentyi. Mieleen nousi kysymys, onko Kantola käyttänyt viime vuosina papillisissa tehtävissään mustaa vai violettia? Emerituspiispoilla on violetti paita, ainakin Huovisella ja Rimpiläisellä. Muita en ole tavannutkaan. Onhan sen käyttö näppärääkin, kun ei tarvitse opetella sitomaan solmiota. Mutta entä virasta eronneella piispalla? Säilyykö vihkimys ikään kuin sakramentaalisena saavutettuna etuna?

Kun pappi eroaa tai erotetaan virastaan, hänellä ei ole oikeutta käyttää viran tunnuksia. Tuskin haluakaan. Paitsi, jos liittyy Lähetyshiippakuntaan. Siellä vermeet vain lisääntyy. Vaalien yhteiskuvassa Kantolan asun vaikutus on kahtalainen. Se toisaalta kertoo, että kokeneita poikia ollaan. Toisaalta se muistuttaa siitä, että virka on kerran jouduttu jättämään. Onko valitsijoilla muisti viritetty tuomitsemisen vai anteeksiantamisen taajuudelle?

Minä en heitä ensimmäistä kiveä, tuskin lumipalloakaan.

Vaalin naispuolisella ehdokkaalla ei ole violettia paitaa. Ainakaan kuvissa, vaatekaappeja kun ei tässä vaalissa kai ole lehdistölle avattu. Lähtötason ero korostuisikin yhteiskuvissa ilman violettia huivia. Jos kutsun vaatekappaletta väärällä nimellä, korjatkaa. Kuulun siihen sukupolveen, jolla on alban alla tiukat farkut, eri paria sukat, alaselkä paljaana  eikä pakkasellakaan pipoa päässä.

Asu vapaa mutta pakollinen

Ehkä tasoituksen vuoksi pitäisi määrätä, että piispanvaalissa ei saa käyttää toisista poikkeavaa paitaa. Tuomiokapitulin notaari jakaa vaalipaidat hakuajan jälkeen ehdokasasettelun selvittyä lainoppineen asessorin valvoessa toimitusta. Kauppakeskuksiin sopisi t-paita, juhlavampiin vaalipaneeleihin iltapuku ja vaali huipentuisi tietenkin uimapukukierrokseen.

Tasavallan päämiehen vaaleissakaan istuva presidentti ei saa tulla vaalitilaisuuksiin virka-autolla ja valtion palkkaama kuljettaja ratissa. Kekkonenkin aina tuli maamiesseuran junttailtamiin jollain Kehä III jopparilta ostetulla Saabilla, vaikka oli sentään enemmän kuin pelkkä presidentti. Kekkonen.

Muslimeilla tämä kaikki on niin paljon helpompaa. Imaaminvaalissa jokaisella ehdokkaalla on yllään samanlainen cübbe, päässä sarik ja leuassa yhtä pitkä parta. Siellä tosin tällaiset blogit  voivat jäädä kirjoittamatta.

Mikä arkkipiispa?

Lopuksi sana arkkipiispan asemasta. Ensi istumalta tekisi mieli puhua arkkihiippakunnan piispasta, mutta sellainen virka ei olekaan vaalin kohteena, vaan sillä tuolilla istuu jo Kaarlo Kalliala. Arkkipiispa ei nimikkeiden laatijoiden mielestä ole arkkihiippakunnan piispa, vaan arkkipiispa. Askel kerrallaan on hallintoa kehitetty siihen suuntaan, että arkkipiispa on liukunut hiippakuntansa esipaimenesta koko kirkon johtajan suuntaan.

Se näkyy myös vaalitavassa, jossa hiippakunnan äänioikeutettujen valitsijoiden ääniä on kevennetty. Arkkihiippakunnan valitsijoita on 1206, mutta heidän antamansa äänet jaetaan kolmella arkkihiippakunnan äänimäärän tasapainottamiseksi. Jos joku arkkihiippakunnassa äänestää Aku Ankkaa (313), Hitleriä (88) tai kirkkovenettä, miten jakolasku suoritetaan? Arkkipiispan valitsevat käytännössä muiden hiippakuntien ja kirkolliskokouksen edustajat, jotka voivat vaalin jälkeen unohtaa koko jutun. Arkkihiippakuntalaiset taas maksavat seurauksista.

Jos veisin tämän uuden vaalitavan perustuslakituomioistuimeen, (jollaista ei Suomessa tosin ole), olisin vahvemmilla kuin Väyrynen änkyröidessään Niinistöä vastaan. Miksei Väyrynen muuten ole arkkipiispanvaalissa mukana?

Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei pieni kansalliskirkkomme tarvitse kardinaalia. Martti Simojoki piti merkittävät puheensa vuosiohjelmaansa kuuluneilla piispantarkastuksilla Varsinais-Suomen pienissä seurakunnissa. Teki mainetekonsa kansakouluilla ja metalliverstailla ja veneveistämöillä. Kenenkään ei silti tarvinnut kysellä, mistä kuuluu kirkon ääni. Lukekaa Juha Sepon laatima kahden tiiliskiven paksuinen Simojoki-elämäkerta ja vaikuttukaa.

Keisari Aleksanteri hän

Kaikki alkoi reformaation juhlavuodesta. Kun reformaation alkuvasaroinnista tuli kuluneeksi 300  vuotta, jubileerattiin Suomessakin. Keisari Aleksanteri I korotti Turun hiippakunnan arkkihiippakunnaksi ja ystävänsä Jacob Tengströmin arkkipiispaksi. Teolla korostettiin Suomen kahden hiippakunnan, Turun ja Porvoon, itsenäistymistä Upsalasta johdetusta Ruotsin kirkosta. Kahdesta hiippakunnasta alettiin kursia kokoon kansallista kirkkoa. Koska kirkolla ei ollut omaa yhteistä hallintoa, ei nimitys merkinnyt juuri muuta kuin kiusaa Porvoon piispoille. Turun piispalla ei ollut valtaa oman hiippakuntansa ulkopuolelle.

Ratkaisevan muutoksen toi hallinnon uudistaminen Schaumanin kirkkolain mukaisesti. Kirkolliskokous aloitti 1876 ja heti sen perään kohta kirkkohallitus 1944. Piispainkokous aloitti 1908 ja laajennettu piispainkokous toimi vuosina 1944-1974. Arkkipiispalle on siunaantunut säädöspohjaisia puheenjohtajuuksia kirkon päättäviin elimiin. Hän on piispainkokouksen, kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen puheenjohtaja, Kirkon tiedotuskeskuksen toimikunnan puheenjohtaja. Kaikki asiat eivät kuitenkaan pyöri arkkipiispan peukalon alla, vaan piispoilla on keskinäistä työnjakoa koko kirkkoa koskevissa asioissa ja elimissä.

Valittu ja virkaan asetettu piispa on oman hiippakuntansa, eli alueensa, sen seurakuntalaisten ja seurakuntien, työntekijöiden ja niin muodoin myös pappien kaitsija. Valitsijoiden tulee ajatella ennen kaikkea hiippakunnan parasta. Miten se Turussa sitten toteutuu, kun hiippakuntalaisten äänioikeus on juustohöylätty lähes olemattomiin?

Piispan tehtävät

Piispan tehtävät määritellään viimeisessä kirkkolaissa, jonka minä ja Väyrynen hyväksymme (1686) seuraavasti:

Pispain ja Superintendentein
jotca owat nijncuin peräncatzomus Miehet Hippacunnas Jumalan Seuracunnan Päälle
pitä ei ainoastans sarnaman puhdast Oppi
mutta myös wisust sen perän catzoman
että ne Papit cuin owat heidän cuuliaisudens alla
samalla tawalla Jumalan Sana selkiäst
puhtast
oikein ja wilpittömäst Sanancuulioillens edespanewat
Sacramentit
Christuxen asetuxen jälken
oikein ulosjacawat
wiriästi Lapsia opisa harjoittawat
saattawat Cansaa Rucouxeen ja Christillisen Rackauden Töihin
nijncuin Almun andamiseen Waiwaisille
Sairasten catzomiseen
Murhellisten lohduttamiseen ja Cuolluitten hautamiseen; ja caikis näisä heidän edelläns käywät hywäl Esimerkillä
ja pahendamattomal Elämäkerralla. Heidän pitä myös sen perän catzoman
että Jumalan Palwelus nijn tehdän
cuin Jumalan Sana käske
ja tämä Meidän Ordningim sisälläns pitä.

Toinen yhtä tärkeä asia on tämä:

Rijtaiset Asiat
cuin Kircon Duomion ala erinomaisest tulewat
ja täsä ennen ylöslueteldut owat
pitä heidän Oikeudella tutkiman ja päättämän
ja caicki mitä Jumalan Cunniax
Kircon Palweluxex ja oikeudex tule
nijn myös cuin Sarnawiran asiat owat
uscollisest edesauttaman
ja hywin toimittaman.

Siitä, pitääkö piispan olla myös sukkela suustaan ja kärkäs lausumaan yhteiskunnallisia kannanottoja, voidaan olla monta mieltä.

Piispa on yhteyden vaalija. Se onnistuu helposti, jos vaalii vain oman sakkinsa yhteyttä. Haasteen asettaakin se, jos aikoo saada erilaiset kristityt elämään samasta uskosta ynnä toimimaan yhteisen kirkon hyväksi.

Onnea vaaliin ja siunausta ehdokkaille,
Lounais-Suomen seurakunnille lohdutusta ja
Suomen kirkolle varjelusta!

Kuvat: © Olli Seppälä, Kotimaa

8 kommenttia

  • Jusu Vihervaara sanoo:

    Teemulla selkeästi sana hallussa. Miellyttävää luettavaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Blogisti: “Viralliseen piispainkokoukseen kuuluu piispojen ja kenttäpiispan ohella yksi asessori jokaisesta tuomiokapitulista.”

    Kirkkolakia on hiljattain muutettu piispuutta korostavaan suuntaan. KL 21 luvun (30.12.2015/1602) mukaan “Piispainkokouksen jäseniä ovat hiippakuntien piispat.”

    Kirkkojärjestys (KJ 21:1 8.5.2015/1606) tosin sallii erityistapauksissa myös joidenkin pappien läsnäolon – vajaavaltaisina:

    “Jos piispan virka on avoinna tai piispalla on este, tuomiokapituli määrää keskuudestaan pappisjäsenen osallistumaan piispainkokoukseen.” Näin määrätyllä papilla sekä virkansa puolesta kenttäpiispalla “on piispainkokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Postaukseni ei sovi Teemun blogin yleisilmeeseen, mutta ei kait totisen ja huumorintajuttoman torvensoittajan räkäisy haittaa. Niitä pitää K24 blogistien sietää.

    Kun vaalit ovat oven takana, niin kysyn, missä on demokratia? Meiltä kirkon vähäisiltä ei kysytä mielipidettä siitä, kuka valitaan arkkipiispaksi. Kun arkkipiispa on kirkon presidentti, niin hänet pitäisi valita vaaleilla, joihin kaikki kirkollisveroa maksavat voisivat osallistua. Näin arkkipiispa edustaisi seurakuntalaisia eikä olisi pienen piirin sisäpiirivalinta.

    Apostolit eivät olleet sisäpiirien edustajia, vaan demokraattisesti toimivia. He eivät kahmineet itselleen piispallista tai ylipiispallista valtaa. Apostolit valituttivat seurakunnan kaitsijan “kättä kohottamalla”. Jokaisella seurakuntalaisella oli ääni. Siksi apostoli saattoikin kirjoittaa, että valitaan paimenia korvasyyhyyn. Vaikka valinta kunkin korvasyyhyyn oli ilmeinen, demokratiasta ei haluttu luopua. Sisäpiirit korruptoituvat helposti. Niin kuitenkin kävi, että demokratia hävisi. Piispojen vaalitapa on siitä yksi todiste.

    Mitä jos kaikki seurakuntalaiset pääsivät muutaman vuoden kuluttua valitsemaan arkkipiispan sekä myös muut piispat? Kirkko tarvitsee demokratiaa. Se olisi askel menneisyyteen, mutta paluuta apostoliseen demokratiaan, jonka kirkko on hukannut.

    Mitkä ovat riskit kirkon kannalta? Samat kuin apostolien aikana, mutta kun kirkko on jo kadottanut apostolien opin, niin sillä ei ole nähdäkseni mitään menetettävää, vaan ainoastaan voitettavaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Kirkossa keskustellaan aina silloin tällöin kirkolliskokouksen ja piispojen valitsemisesta suoralla jäsenvaalilla. En ota siihen kantaa. Nykyisen piispanvaalin idea on sellainen, että koska piispan kaitsenta ulottuu pappeihin ja seurakuntiin, ovat nämä oikeutetut valitsemaan itselleen piispan. Seurakunnat käyttävät äänioikeuttaan valitsemalla valitsijoita seurakunnan jäsenmäärän mukaan. Piispan kaitsenta koskee pappeja suoraan, ja siitä syystä heillä on äänioikeus. Pitipä järjestelmästä sitten tai ei, tämä on sen taustalla oleva logiikka.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Arvelisin, ettei Ilkka Kantola ole juurikaan piispan viran jätettyään pantapaitaa käyttänyt. Ei siis minkään väristä.

    Siinä olet Teemu väärässä, kun väität virastaan eronneen taikka erotetun papin menettävän oikeutensa käyttää viran tunnuksia. Eri asia sitten, jos on papin viran ohella eronnut myös pappisvirasta.

    Ilkka Kantola on vihitty piispaksi, eikä hän ole missään vaiheessa eronnut papisvirasta. Toisin kuin Luomalla ja Vikströmmillä, hänellä ei kuitenkaan ole kaulassaan piispanristiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Pappisvirkaa tietenkin tarkoitin ja niin varmaan lukijatkin ymmärsivät. Virkoja papeilla on monenlaisia ja välillä ollaan työtä vaillakin. Pappisvirasta taas ei tarvitse joutua kuin määräaikaisesti erotetuksi, niin liperien käyttö on kiellettyä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Teemu!

    Blogisi sysäsi ajatukset liikkeelle muutenkin kuin juristerian osalta. Kiitos.

    Kuten siteeraat, vuoden 1686 kirkkolaissa edellytetään, että Piispat “caikis näisä heidän edelläns käywät hywäl Esimerkillä…”

    Esimerkillisiä piispat todellakin ovat, ainakin tilastollisesti mitä piispainkokouksessa läsnäoloon tulee. Vuosina 2016 ja 2017 oli kaikkiaan 12 kokousta. Seitsemän piispaa oli niissä aina mukana. Yksi oli poissa kerran, mutta hänen kapitulinsa oli silloin keskuudestaan määrännyt osallistujaksi hiippakuntadekaanin. Yksi oli poissa kerran ilman sijaista ja yksi poissa kolmesti ilman sijaista.

    Otit esiin myös yhden ehdokkaan huivin värin. Se puolestaan herätti kysymään, kuinka moni kapituli tahtoessaan piispan estyessä jo nyt kykenisi keskuudestaan määräämään pappisnaisen piispainkokouksen osallistujaksi. Seitsemän yhdeksästä. Arkkihiippakunnassa tosin osallistujaksi määrätään pappisjäsen vain, jos arkkipiispa ja piispa eivät osallistu…

    Estäneekö muuten mikään pykälä sellaista käytäntöä, että kapituli jo ennakolta vuosittain määräisi piispan yllättävän esteen varalta osallistujan kuhunkin tiedossa olevaan kokoukseen? Kapitulin kollegioon pääsevien pappisjäsenten kompetenssikynnys on käsittääkseni riittävän korkea takaamaan kokouksessa käytävän teologisen keskustelun säilymisen korkealaatuisena.

    Ilmoita asiaton kommentti