Piispojen ohjeistus ristiriitaista

[Matti Väisänen:] Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat antoivat hiljakkoin yhteisen lausuntonsa16.3.2013 perustetusta Lähetyshiippakunnasta ja samalla ohjeistuksen kirkon papistolle suhtautumisesta Lähetyshiippakuntaan.

Piispojen lausunnon ydinongelma on sen sisäinen ristiriitaisuus. Lausunnossa sanotaan:

”Pappisvihkimyksessä ja erityisesti pappislupauksessa (KJ 5:6 §) pappi lupaa pysyä kirkkomme tunnustuksessa, noudattaa kirkkomme lakia ja järjestystä sekä toimia kirkon rakennukseksi.Papin toimiminen lähetyshiippakunnan tehtävissä on ilmeisessä ristiriidassa papilta odotettavan lojaalisuuden ja pappislupauksen kanssa.”

Kirkkomme piispat eivät millään pysty tunnustamaan sitä tosiasiaa, että heidän ajattelussaan ja lausunnoissaan kirkkomme tunnustus ja toisaalta kirkkolaki ja kirkkojärjestys on viime vuosina saatettu ristiriitaan keskenään. Jos noudatat niistä kumpaa tahansa, rikot samalla toista vastaan. Yllä oleva kirkkomme piispojen lausunnon katkelma osoittaa samalla sen, että he asettavat kirkkolain ja -järjestyksen tunnustuksen yläpuolelle eli käytännössä vaativat papistoa luopumaan heidän itsensä tavoin kirkkomme tunnustuksesta.

Lausuntonsa viimeisessä momentissa kirkkomme piispat toki sanovat rohkaisevasti:

”Rohkaisemme jokaista kirkkomme pappia hoitamaan virkaansa uskollisesti Kristuksen antaman tehtävän ja kirkkomme tunnustuksen mukaisesti. ’Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.’ (1 Tess. 5:24.)”

Tiedämme Luther-säätiössä ja Lähetyshiippakunnassa, mutta sen tietävät myös muutkin, jotka haluavat pysyä kirkkomme tunnustuksessa, mitä siitä seuraa. Piispat näyttävät heille ovea. Kirkkomme sisällä on uskomisen vapaus, mutta tunnustuksen mukaista uskoa ei saa sanoa ääneen eikä sen mukaisesti saa opettaa. Jos niin teet, menetät virkasi, tai jos olet maallikko, joudut oikeuteen. Käytännössä esimerkiksi kirkkomme paimenvirkaa ja eräät seksuaalietiikkaa koskevat Raamatun kohdat on revitty kirkon Raamatusta pois. – Että se siitä kirkkomme piispojen rohkaisusta papeille tunnustuksessa pysymiseen!

Kirkkomme uusi virkaratkaisu mahdollistettiin antinomismilla eli Jumalan lain hylkäämisellä selittämällä, että Jumalan laki on aika- ja kulttuurisidonnainen, jonka tähden Raamatun eettiset ohjeet eivät koske enää tämän päivän kirkkoa. Tuolloin kirkko avasi ovensa kaikelle etiikan piiriin kuuluvalle jumalattomuudelle. Mutta piispojemme leväperäisyys Raamattuun sidottua kirkkomme tunnustusta kohtaan ei koske vain eettisiä asioita. Heidän kantansa näyttää vuotavan myös monissa keskeisissä pelastusteologisissa kysymyksissä kuin seula.

Kirkkomme on avara vain yhteen suuntaan. Kirkkomme hyysää liberaaleja, hoitaa heitä koskevat seurakuntalaisten tekemät valitukset piispojen sielunhoidollisilla keskusteluilla, jonka jälkeen asianomaiset jatkavat entistä linjaansa syystä, että moni piispa jakaa hoidettavansa kanssa samanlaisen teologian.

Jo edellinen arkkipiispa totesi, että uskovat ovat kirkon suurin ongelma. Ehkä hänen lausumansa oli osaksi huumoria, mutta surullisinta siinä on se, että se näyttää olevan täyttä totta.

Koko läntisen protestanttisen kristikunnan yli on viime vuosikymmenien aikana pyyhkäissyt lännestä käsin marksilais-, trotskilais-, feministinen kulttuurivallankumous. Liberalisoituneista, Raamattuun sidotun tunnustuksensa käytännössä hylänneistä länsimaisista kirkoista on tullut jälkikristillisen yhteiskunnan kaikuja. Kirkot ovat lakanneet olemasta Kristuksen kirkkoja.

Historia opettaa, että kirkon luopuminen omalta perustaltaan ja antautuminen maallisen vallan jatkeeksi ja palvelijaksi on merkinnyt aina varsinaiselle Jumalan kansalle vaikeuksia. Oman aikamme virasta erottamiset ja Kotkan sekä Hyvinkään oikeudenkäynnit ovat Konventikkeliplakaatin, Renqvistin ja Hedbergin arestien ja vankilassa istumisten sekä Kalajoen käräjien jatkoa. Tästä ei ole pitkä matka suoranaisiin kristittyjen vainoihin, tai oikeastaan ne ovat jo sitä.

Vanhan kirkon aikana piispoiksi kelpasivat vain miehet, jotka olivat valmiit puolustamaan heidän kaitsettavakseen uskottua Kristuksen seurakuntaa aina marttyyriuteen saakka. 

- Matti Väisänen -

Piispa, Missionsprovinsen i Sverige och Finland

13 kommenttia

  • Osmo Kauppinen sanoo:

    San Salvadorissa vapautuksen teologiaa ajava piispa Oscar Romero ammuttiin vuonna 1980. Muita marttyyripiispoja en lähiajoilta muista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Sen verran on korjattava, että tuolla toisella keskustelupalstalla tuli esiin, että venäläiset partisaanit ampuivat piispa Yrjö Wallinmaan Inarissa 1943. Eräänlainen marttyyri siis hänkin, vaikka vihollinen ei ehkä tiennyt, että uhri oli piispa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Väisänen kirjoittaa:

    Kirkkomme piispat eivät millään pysty tunnustamaan sitä tosiasiaa, että heidän ajattelussaan ja lausunnoissaan kirkkomme tunnustus ja toisaalta kirkkolaki ja kirkkojärjestys on viime vuosina saatettu ristiriitaan keskenään. Jos noudatat niistä kumpaa tahansa, rikot samalla toista vastaan.

    Ehkä perussyynä on se, että ristiriita ilmenee vain, mikäli tunnustusta tulkitaan kuten Väisänen itse sitä tulkitsee.

    Kirkkomme on sidottu lailla muuttamattomiin tunnustuskirjoihin ja Kirkon tunnusmerkit kyllä löytyvät tunnustuskirjoista, mutta väite, että kirkko olisi niistä luopunut, vaatii Väisäsen omaan tulkintaperinteeseen yhtymistä. Tunnustuskirjojen sitovuustaso ei voi olla yli sen mitä niihin on kirjoitettu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.