Piispojen perheopetus 1960-luvulta tähän päivään

Piispojen opetus avioliitosta ja perheestä on muuttunut olennaisesti 1960-luvulta 2010-luvulle. Tässä tekstissä kuvaan piispojen opetuksen muutosta. En siis ota kantaa siihen, onko muutos ollut hyvä vai huono asia, tai pitäisikö kirkon nykyistä perheopetusta muuttaa johonkin suuntaan.

Ajattelen, että piispojen kirjoituksien avulla voin kuvata kirkon perheopetusta. Lukija voi luonnollisesti ajatella, että todellinen kirkko ei muodostu piispoista vaan tosiuskovista, jotka tulkitsevat Raamattua oikealla tavalla. Lukijan vastuulle jää siten arvioida, pitäisikö kirkon opetuksen jäädä jollekin vuosikymmenelle, vai onko kirkon opetuksen muutos ollut liian hidasta.

Pyrin tekstilläni osoittamaan, että opetus muuttuu yhteiskunnallisen muutoksen myötä. Piispat tulkitsevat Raamatun tekstejä ja kirkon aiempaa opetusta ajassa ja paikassa. Kritisoin siis sellaista ajattelutapaa, jossa kirkon opetus nähdään muuttumattomana, ja jossa nykyhetken ratkaisuja projisoidaan jonnekin ihmiskunnan iankaikkiseen alkuhämärään.

---

Suomalaisen perhe-elämän muutoksesta kiinnostuneet lukekoot tämän blogitekstin pohjalle vaikkapa Tilastokeskuksen vuosikatsausta ”Perheet 2017”. Enemmän asiasta kiinnostuneet voivat perehtyä myös Kirkon Tutkimuskeskuksen videojulkaisuun ja kirjaan Perhe ja avioliitto muutoksessa.

---

Lainaan siis alla lyhyitä palasia neljästä piispojen yhteisestä tekstistä. Kolme ensimmäistä on piispojen puheenvuoroja, neljäs piispainkokouksen hyväksymä selonteko. Vuoden 1966 puheenvuoron allekirjoitti yhtä vaille kaikki piispat, Rakkauden lahjan kahta vaille kaikki. Kaksi tuoreinta löytyy verkosta.

Lukijan on syytä huomata, että lainaan alkuperäisistä pitkistä teksteistä vain lyhyitä otoksia, jotka nähdäkseni kuvastavat muutosta. Toki se, että olen päättänyt asettaa juuri nämä lainaukset rinnakkain, on oma henkilökohtainen tulkintani.

Avioliiton tarkoitusta kuvataan eri tavoilla eri vuosikymmenillä. Vakiintuneiden instituutioiden, joihin poikkeustapauksia vaille kaikkien tulisi sitoutua, sijasta 2000-luvulla piispat osoittavat ymmärtämystä erilaisissa elämäntilanteissa ja perhetilanteissa eläville.

1966, 5: ”Avioliiton biologinen tarkoitus on elämän jatkuminen, lasten syntyminen. Sitä toteuttaessaan aviopuolisot osallistuvat luomiseen, joka ylläpitää elämää. Avioliiton tehtävä on kuitenkin myös rikastuttaa ihmisen elämää ja tuoda siihen sisältöä. […] Avioliiton kolmantena tarkoituksena on luoda koti turvalliseksi elämänympäristöksi sekä aviopuolisoille että varsinkin heidän lapsilleen.”

1984, 8: ”Perhe, joka perustuu miehen ja naisen pysyvään suhteeseen, avioliittoon, on ihmisten yhteiselämän perusmuoto. Kristillisen uskon mukaan ihminen luotiin nimenomaan perhe-elämää varten. […] Suvun jatkaminen ja perheen muodostaminen eivät Raamatun mukaan ole miehen ja naisen parisuhteen ainoa tarkoitus; mies ja nainen ovat luodut kaikinpuoliseen vuorovaikutukseen, jossa he voivat löytää omaan ihmisyyteensä sisältyvän rikkauden. Perhe, joka on sekä miehen ja naisen että vanhempien ja lasten ja vielä sisarusten keskinäistä yhteiselämää, on kaiken inhimillisen yhteyden perusmuoto ja lähtökohta.”

2008, 8: ”Suomalaiset kodit ovat erilaisia, mutta perhe-elämää koskevat perustoiveet ovat yllättävää kyllä samansuuntaisia. Läheisiltä odotetaan rakkautta, perheen antamaa turvallisuutta arvostetaan ja lapsille halutaan hyvä kasvuympäristö. Vaikka perinteisen ydinperhemallin rinnalle on tullut uudenlaisia tapoja elää perheenä, erilaisia yhdessä elämisen muotoja kantavat samankaltaiset odotukset hyvästä elämästä.”

2016: ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliitto-opetus on seurannut avioliittokäsityksessään reformaatiossa muotoutunutta peruslinjaa. Kirkon opetuksessa ja käytännöissä on tapahtunut muutoksia, esimerkiksi suhtautumisessa avioliiton esteisiin, aviopuolisoiden keskinäiseen asemaan, avioeroon ja eronneiden uudelleen vihkimiseen. Muutoksista huolimatta avioliitto on nähty miehen ja naisen välisenä.”

 

Myös suhtautuminen avioeroon on muuttunut huomattavasti ymmärtäväisemmäksi vuosikymmenten välillä.

1966, 10: ”Puolisot kokevat useimmiten avioliiton rikkoutumisen vakavana henkilökohtaisena onnettomuutena. Siksi ei muuta perustelua oikeastaan tarvita kristillisen kirkon opetukselle, jonka mukaan avioliitto on erottamaton ja avioliiton purkaminen tosiasiallista seurausta siitä, että ihmiset eivät kykene yhteiselämässään toteuttamaan Jumalan tahtoa. Syynä monien avioliittojen särkymiseen on maallistuminen. Kun ihmiset luopuvat tunnustamasta ja noudattamasta koeteltuja kristillisiä arvoja, he jäävät vaille kestäviä ihanteita, jotka auttaisivat heitä tekemään epäitsekkäitä, kaikissa avioliitoissa välttämättömiä omantunnon ratkaisuja.”

1984, 52: ”Raamatun periaatteellinen kanta avioeroihin on yksiselitteinen ja selkeä: ’Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako’ (Matt. 19:6). […] Kuitenkin Uudessa testamentissa tunnustetaan poikkeusten mahdollisuus maailmassa, jota synti on turmellut.”

2008, 82-83: ”Vaikka Raamatussa ihanteeksi asetetaan avioliiton elinikäisyys ja ainutkertaisuus, joskus avioero on väistämätön. Jo juutalaisuudessa avioero sallittiin tietyin edellytyksin, ja tämän myös Jeesus ymmärtää (Matt. 19:8). Kristillisissä kirkoissa avioeroa on pidetty mahdollisena erityisesti silloin, kun on ollut kyse uskottomuudesta tai puolison hylkäämisestä. […] Jokainen avioero on ainutkertainen ja sen vuoksi siihen johtaneiden syiden arvioinnissa on oltava varovaisia. Helppoja avioeroja tuskin on, vaikka ulospäin siltä näyttäisikin.”

Piispojen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on muuttunut huomattavasti ymmärtävämmäksi kuin aikana, jolloin homoseksuaalinen käyttäytyminen oli Suomessa sekä sairaus että rikos. Tämä on nähdäkseni sidoksissa kehitykseen, jossa erilaisten instituutioiden merkitys ihmisten elämässä pienenee. Ihmiset tekevät enemmän omia valintoja omien toiveidensa perusteella, ja kuvastavat valinnoillaan omaa minuuttaan sen sijaan että valitsisivat, mihin olemassaoleviin instituutioihin he haluaisivat liittyä.

1966, 12: ”Homoseksuaalisuuden vaarallisuudesta on oltava selvillä, sillä se leviää ja ulottaa turmiollista vaikutusta suojattomiin yksilöihin. […] Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta. Kristittyjen asiana on tehdä voitavansa niiden ihmisten auttamiseksi, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet tämän taipumuksen valtaan, ja kohdeltava näitä lähimmäisiä ymmärtämyksellä.

1984, 63: ”Kirkon kielteisen asennoitumisen pohjimmaiset juuret ovat Raamatussa, jossa homoseksuaalinen käyttäytyminen selkeästi torjutaan. [… On] korostettava, että homoseksualisti on heteroseksualistien tavoin vastuullinen siitä, millä tavoin hän konkreettisesti ilmentää seksuaalista taipumustaan. Se, mitä edellä on sanottu naimattomuuden ja yksinelämisen myönteisistä mahdollisuuksista, koskee tietysti myös homoseksualisteja. […] Raamattuun perustuva kirkon käsitys homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnonvastaisuudesta ei anna kenellekään oikeutta riistää homoseksualistilta ihmisarvoa eikä se saa johtaa tinkimiseen lähimmäisenrakkauden vaatimuksesta.

2008, 59-60: ”Kolmas iso kysymys koskee sitä, miten kirkossa tulkitaan pyhää Raamattua, uskomme lähdettä ja auktoriteettia. Siitä vallitsee suuri yksimielisyys, että sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa suhtaudutaan torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Ilmeistä on myös, että Raamatun syntyaikana ei tunnettu homoseksuaalisen taipumuksen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä samalla tavalla kuin nykyään. Vaikea kysymys kuuluu: antaako oman aikamme tieto seksuaalisuudesta mahdollisuuden tai oikeuden tulkita Raamattua uudella tavalla?”

2016: ”Kirkon jäsenistä osa katsoo, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät sovi yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa, vaikka he hyväksyvät homoseksuaalit ihmisinä. Toiset näkevät, että homoseksuaalien hyväksyminen kirkossa edellyttää myös heidän parisuhteittensa hyväksymistä. On myös niitä, joilla ei ole asiasta vahvaa mielipidettä. Olennaista on, että eri tavoin ajattelevat pyrkivät asettumaan toistensa asemaan ja kuuntelemaan toisiaan Jeesuksen opettaman kultaisen säännön hengessä.”

 

Piispojen opetuksessa Raamattua käytetään perusteluna esitetylle kannalle monessa kohdassa. Myös Raamatun käyttö on muuttunut. Kolme neljästä asiakirjasta viittaa samaan jakeeseen, 1. Moos. 1:27. Vuoden 1992 käännöksen mukaan: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

Tätä jaetta käytetään 1980-luvulla perusteluna miehen ja naisen tasavertaisuudelle, vuonna 2008 kuvastamaan sukupuolten erilaisuutta ja vuonna 2016 kaikenlaisten ihmisten yhtäläistä luomiseen perustuvaa ihmisarvoa:

1984, 8: ”Mies ja nainen ovat yhdessä Jumalan kuva (1 Moos. 1:27).

2008, 29: ”Luotuaan ihmisen mieheksi ja naiseksi Jumala siunasi heidät (1. Moos. 1:27–28). Mies ja nainen on luotu toisiaan täydentäviksi ja keskenään tasaveroisiksi kumppaneiksi. Sukupuolten välinen erilaisuus tuo rikkautta naisen ja miehen keskinäiseen elämään ja palvelee uuden elämän syntymistä.”

2016: ”Vaihtelevien elämäntilanteiden keskellä kirkko haluaa tukea ihmisiä ja julistaa hyvää sanomaa pyhästä Jumalasta, jonka edessä kaikki ovat syntisiä ja jonka armoa kaikki tarvitsevat (Room. 3:22–24). Jokainen ihminen on Jumalan kuva (1 Moos. 1:27) riippumatta iästä, alkuperästä, kielestä, kansalaisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Ihmisarvo ei ole myöskään riippuvainen sosiaalisesta hyväksymisestä, taloudellisesta hyödyllisyydestä, menestyksestä tai saavutuksista."

Jos Raamatun käyttö kirkon perheopetuksessa kiinnostaa lukijaa laajemmin, suosittelen perehtymään pari viikkoa sitten julkaistun väitöskirjani lukuihin 3, 6 ja 10.1.

Olen tässä tekstissä nostanut esille kirkon opetuksen muutosta. Olen vakaasti sitä mieltä, että kirkon opetuksen tuleekin muuttua yhteiskunnallisen muutoksen myötä. Raamattua tulkitaan aina ajassa ja paikassa, kunkin aikakauden ja yhteiskunnallisen tilanteen viitekehyksestä käsin. Siksi vastustan nykyhetken käsitysten projisoimista iankaikkisiksi, ihmiskunnan yhteisiksi käsityksiksi.

Kokonaan eri kysymys on, ovatko kirkon opetuksen muutokset olleet hyviä. Olisiko piispojen pitänyt jarruttaa tai vauhdittaa muutosta eri vuosikymmenillä? Ja mitä kirkon tulisi nyt tehdä? Näihin kysymyksiin vastaamisen jätän lukijalle. Olennaista on havaita, että opetus muuttuu, ja eri vuosikymmenillä piispat kirjoittavat kulloinkin ajankohtaisista aiheista.

51 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Poikkean vähän aiheesta, mutta sivuan sitä laajemmin koko yhteiskunnan muutoksen kautta. Myös Kirkko on joutunut tähän outoon muutoksen trendiin.

    Laajassa kuvassa on käynyt niin, että pienet vähemmistöt ja huomiotta jääneet ihmisryhmät ovat saaneet avukseen sellaisen oudon päätelmän, että enemmistön on sopeuduttava heidän erityislaatuisuutensa ehtoihin suvaitsevaisuuden ja syrjimättömyys pykälien perusteella. Ja koska mitään selkeää yhteistä Arvo konsensusta ei enää ole, niin kaikilla on kaikken oikeudet. On tapahtunut siten, että jos et ole samaa mieltä vähemmistöjen oikeuksien kanssa, niin olet niitä vastaan, vaikka todellisuudessa omien arvojen puolustaminen ei ole automaattisesti muita vastaan. Tasapäistämiskehitys on jo saanut koomisia piirteitä.

    Tämä on nyt johtamassa siihen, ettei kukaan kohta osaa ja uskalla enää sanoa mitään. Opettajat ovat kouluissa jo nostaneet kädet pystyyn monin paikoin, työpaikoilla työnanantajat ja tekijät ovat asettumassa toistensa kurkuille, koska kukaan ei ole oikeassa, mutta kaikilla on silti lakiin sidottu oikeus vaatia, että heidän asiaansa ajetaan. Pienet joukot vaativat suuria joukkoja väistymään tieltä. ja kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä. Lopulta tulee sota. Näin on aina ennen käynyt historiassa.

    Palaan vielä aviokäsitykseen. Raamattu ei tunne varsinaiseti mitään muodollista parisuhdetta, vaan “avio” perustuu siihen minkä Jumala yhdistää, sitä ei pitäisi ihmisen purkaa. Eli miehen ja naisen fyysinen yhteen liittyminen Käsky lisääntyä ja täyttää maa on edelleen olemassa, mutta kuten tiedämme, yhtymistä (“avio” tarkoittaa sukupuolista liittymistä (liitto) toiseen sukupuoleen) ei harjoiteta enää lapsien hankintaa silmällä pitäen, kuten tarkoitus edelleen olisi, vaan haetaan hetken mielihyvää ja kunnollista nautintoa.

    Muodollinen avioliitto taas on mahdollista kaikkien kesken, vaikka samaa sukupuolta olevien kesken, mutta sitä ei Jumala siunaa ja varjele Raamatun mukaan. Myös kaikkinainen haureus on ihmiselle pahasta. (yksiavioisuuden malli on edelleen Raamatun mukainen ihanne.)

    Olemme kaikki haureellisia ja juuri sen tähden meille on pitänyt antaa sääntöjä ja lakeja. Ei täydelliselle ole tarvetta antaa ohjeita, koska hän toimii kaikessa oikein. Eli olemme kaikki kelvottomia tältä osin. (Avionrikkojien sukupolvi, sanoi Jeesus)

    Yhteiskunta on muuttunut ja muuttuu paljon, mutta onko kaikki muutos hyvästä? Miksi juuri Raamatusta nousevat lait pitää muuttaa? Mikä henki se on, joka näin tahtoo muuttaa ajat ja lait?

    Kirkon pysyminen Raamatun ilmoituksessa perustuu Jumalan lupaukseen: “Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.”

    Nyt on nähtävillä, että muutaman ihmisen päätöksen turvin kielletään jo kouluissa joulujuhlan viettäminen Kirkoissa ja mitä muuta on vielä tulossa? Vähemmistöt päättävät nyt enemmistön puolesta ja se tarkoittaa Suomessa, ei suinkaan tasa-arvon toteutumista ja demokratian toteutumista vaan laajamittaista rakkaudettomuuden lisääntymistä. Erityisesti lapsille ei saa enää opettaa Vapahtajan hyvää tahtoa ja Armon julistusta. Pian varmasti vaadtaan, ettei avioliittoa saa kutsua enää vain miehen ja naisen väliseksi liitoksi. jne.

    Uskonnottomia on Suomessa edelleen vain vähän ja ateistiksi julistautuu vain harva, mutta kuinka onkaan heidän valtansa nousemassa. Ennekaikkea he haluavat olla itse päättämässä muitten asioista, joten Kirkot pitää pian lakkauttaa hyvän nimissä ja uskontoa ei tarvita ja jos tarvitaan, niin pitäköön jokainen sen vain omana tietonaan, kuten entisessä Neuvostoliitossa…

    Uskon vapauteen he eivät kuitenkaan pysty, sillä Jumalan Sanaa ei mitkään inhimilliset temput pysty kumoamaan. Ei edes Raamatun hävittäminen ole voinut Jumalan Sanaa estää. Sana ei pala tulessakaan.

    Piispojen perhe opetuksen tulisi palata siihen hyvää ymmärrykseen, joka Raamatusta nousee. Avioliitto takaisin kunniaan ja perheen tukeminen elinikäiseen liittoon ainioaksi tavoitteeksi. Jos kirkko ei pysy Sanassa, niin Sana ei silti muutu koskaan.

    Kirkon ei tulisi arvioida ulkopuolella olevia vaan sisäpuolella olevia. Jos maailma puhuu omaansa, niin ei kirkon tarvitse sitä kuunnella.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Laajassa kuvassa on käynyt niin, että pienet vähemmistöt…

      Minun on kovin vaikea nähdä, että on olemassa jokin pieni vähemmistö, jota voin kohdella kakkosluokan kansalaisina. Koen epämiellyttäväksi ajatuksen, että jokin vähemmistö pakotettaisiin kerjäämään minun hyväksyntääni. Ja hyvin itserakas olisi ajatus, että minulle kuuluisi valta päättää, miten näitä pieniä vähemmistöjä tulee kohdella.

      Ylipäätään tämän keskustelun sävy on mielestäni antikristillinen. Minun mielestäni ei ole olemassa tällaista me vastaan ne asetelmaa.

      > Erityisesti lapsille ei saa enää opettaa Vapahtajan hyvää tahtoa ja Armon julistusta

      Kyllä saa, mutta se ei ole koulun tehtävä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Olen samaa mieltä tuosta antikristillisestä hengestä, kun lapsilta ja nuorilta viedään Vapahtajan tuntemus. Onneksi kuitenkin kirkossa saa – vielä – julistaa sanomaa, että “kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Jumalan armosta Kristuksen lunastuksen kautta.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Minusta on eritäin hyvää kehitystä ettei ainakaan lapsille opetettaisi karmeaa perisyntioppia sadistisine helvetteineen. Monien lasten itsetunto kun on muutenkin tämän kilpailuyhteiksunnan paineissa ja vertailuissa erittäin kovilla. Lapsia pitää tukea eikä painaa syntikuormilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Heinola, katso maailmaa ja sen todellisuutta. Emme me nyt aivan paratiisissakaan elä. Tosin sitä NL –naapurissa yritettiin, kunnes he tulivat uskoon, ettei onnistu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Se että maailma on Vasunmäki sellainen kuin on ei ole pikkulasten vika eikä vähän isompienkaan. Lasten sukupolvelta toiseen siirtyvä pelottelu kyllä pitää huolen siitä että maaila pysyykin paljolti sellaisena kuin se on. Tästä hyötyvät syyllisyydellä ratsastavat ja rahastavat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Ratkaisu saman sukupuolisten vihkimiseen on, että kirkossa ei voida vihkiä. Mutta homoaatetta kannattavilla on oikeus perustaa omia itsenäisiä itsekannattavia yhdistyksia ja järjestöjä, joissa voivat vihkiä omalla vastulla ja valtion luvalla.

    Jatkuvan keskustelun ja kirkon painostamisen sijaan nyt tarvitaan homojärjestöjen omaa itsenäistä työtä ja vastuuta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      WJ: “Mutta homoaatetta..” Ei ole olemassa mitään homoaatetta. Synnynäinen sukupuoline ominaisuus ei ole mikään ‘aate.’

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Wernner J.,

      me olemme kirkossa, sen täysivaltaisina jäseninä. Luenko tekstiäsi oikein, kun ymmärrän sinun haluavan potkia meidät ulos?

      Tiedoksesi: en ole aate, vaan elävä ihminen, jonka yhtenä myötäsyntyisenä olemuksellisena ominaisuutena on emotionaalisen ja eroottisen kiinnostuksen kohdistuminen omaa sukupuolta olevaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuomas Hynynen sanoo:

      Werner,

      Huomaathan, että kommenttisi ei mitenkään liity blogitekstiini. Tekstini kuvaa piispojen opetuksen muutosta. Tekstini ei ota kantaa, eikä edusta “homoaatetta”.

      Kommenttisi kertoo siksi enemmän sinusta kuin blogitekstistäni.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Hienoa Tuomas kun yhä pyrit ohjaamaan keskustelua. Aihe kiinnostaa ja toivoisin siihen oikeati lisäselvyyttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olisiko syy erilaiseen näköalaamme tuossa otsikossasi, jossa puhutaan yleensä perheestä. Pohdinnassani keskityin pelkästään avioliittoon. En havainnut siinä mitään olennaista muutosta piispojen lausunnoissa. Mitä sinä havainnoit siinä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Pekka P.,

      kun puhutaan kirkon perhekäsityksestä, merkikttävä muutos on luettavissa piispainkokouksen selonteosta (31.8.2016), jonka mukaan samaa sukupuolta olevat parit “tulee kohdata perheenä”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    “– Kirkon kannanotot eivät enää vaikuta niinkään ihmisten käsityksiin eettisistä kysymyksistä kuin ihmisten käsityksiin kirkosta.” Tuomas Hynynen/ Meri Toivasen blogin loppupäätelmässä.

    Tuossa on sanottu jotain hyvin olennaista. Ihmiset ovat omassa käsityksessään arvioineet Kirkon köykäiseksi ja omat eettiset päätelmänsä paremmaksi ja viisaammaksi. Mitä tuohon voisi sanoa?

    “Meidän Jumalamme on taivaissa; mitä ikinä hän tahtoo, sen hän tekee. Mutta heidän epäjumalansa ovat hopeata ja kultaa, ihmiskätten tekoa. Niillä on suu, mutta eivät ne puhu, niillä on silmät, mutta eivät näe. Niillä on korvat, mutta eivät kuule, niillä on nenä, mutta eivät hajua tunne. Niiden kädet eivät koske, niiden jalat eivät astu, ei tule ääntä niiden kurkusta. Niiden kaltaisia ovat niiden tekijät ja kaikki, jotka turvaavat niihin” Ps.115:3-8

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jormalle. Avoparitkin pitää kohdata perheenä, mutta ei kuitenkaan aviopareina.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Pekka, avopari on avopari, aviopari taas aviopari, olivatpa puolisot sitten eri tai samaa sukupuolta. Kaikki ne ovat perheitä. Sellaisina ne pitää kohdata, kirkossakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Tuomas Hynynen voisi valaista hiukan että mitä eroa voi olla Jumalan ilmoittamalla “perheopetuksella” aikojen saatossa, onko se mahdollisesti muuttunut?

    Tästä jatko kysymyksenä mistä tulee siis piispojen erilaiset perheopetukset aikojen saatossa, kun kerran Jumala ei ole ilmoittanut muuttaneensa “opetustaan”?

    Ilmoita asiaton kommentti