Pimeässä näkyy

Pimeässä näkyy pieni(kin) valo.

Hätkähdin kun huomasin miten paljon aiemmin illalla pimeys laskeutuu maiseman ylle ja aamulla hämäryys viivyttelee pitempään. Alkaisinko surra tuota vai kuuntelisinko kuiskausta sisältäni, että joulunvalot syttyvät kohta. Postilaatikosta löytyi jo mainoksia jouluvaloista. Liisanpäiväkin lähestyy, silloin tavallisesti sytytän ensimmäiset jouluvalot ja tarjoan tutuille ensimmäiset jouluglögit.

Merkillistä miten ihmisen mieli kehittelee heti lohtua vastapainoksi alakulolle. Muistan iäkkään Elsan joka ihmetteli: Vieläkö sinä jaksat iloita joulusta? Vastasin hänelle, että toivottavasti en koskaan lakkaa iloitsemasta. Äidiltäkö sain perinnöksi taidon huomata myönteistä silloin kun alakulo uhkaa? Äidillä oli se taito. Vai onko se homo sapiensille luontaista, kunhan sen vain saa kaivetuksi esiin kaiken rojun alta?

"... sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo", sanoo Sana (Ps.139:12). Tarkoittaen Jumalaa. Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, silloin kun hän erotti valon pimeydestä. Sieltä se valo kajastaa, vaikka nyt katselemmekin kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta.

Valo liittyy olennaisesti kevääseen ja keskikesään, mutta jokaisella vuodenajalla on omat valonsa. Erilaisetkin. Kenties siinä on oma viisautensa. Jos kevään lisääntyvä valo olisi jatkuvaa, unohtaisin sen. Lakkaisin huomaamasta. Alkaisin pitää sitä itsestään selvyytenä eikä se enää koskettaisi sisintäni yhtä vahvasti. Mutta kun pimeydessä näkyy pienikin valo, se koskettaa.

Rupesin suunnittelemaan joulukortteja. Kynttilöitä kuusen oksille, tähtiä taivaalle ja joulukuusen latvaan, värejä. Ehkä jokin jouluinen raamatunlause kääntöpuolelle. "Kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon." (Jes. 9:1) Persoonallista jouluvaloa ystäville.

Toinenkin suunnitelma minulla on. Opettelen ulkoa muutamia rakkaimpia Raamatun kohtia, niin kuin Psalmi 23. Vaikka minä vaeltaisin... Hetkinen. "Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani." Sinun vitsasi ja sauvasi... Hetkinen. "Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi." Merkillistä miten kiinteästi lapsena ja nuorena opitut sanamuodot ovat fiksoituneet aivoihin, vaatii suorastaan irti repimistä, kun uutta käännöstä yrittää kiinnittää muistiin. Tehokasta harjoitusta aivoille siinä missä ristikot tai kielen opiskelukin.

Pimeässä näkyy pienikin valo. Minulla on muutama auringon valon voimalla latautuva valotuikku. Ne syttyvät pimeän tullen portaillani pelakuitten rinnalla ja parvekkeella pöydän kulmalla. Minulla on myös tähti taivaalla, joka tuikkii ikkunassani. Ja kuu, joka muuttaa muotoaan, leikkaa sirppinä ajatuksia ja leikkii pallona unissa ja unelmissa.

värikäs kuusi

Kirjoittaja

Liisa Järvinen
Liisa Järvinen

Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen sekä Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on myös tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä. Moni juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle näissä blogeissa.

Kirjoittajan viimeisimmät blogit

Kirjoittajan luetuimmat blogit

Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit