Pitääkö odottaa merkkiä?

Eräs maaseudun ja kaupungin ero on siinä, että kaupunkien linja-autopysäkeillä odottavat ihmiset näyttävät lähes aina merkin päästäkseen kyytiin. Valoisaan päiväsaikaan maaseutuvuorojen asiakkaat saattavat taas puolestaan vain odottaa rauhallisesti päivän ainoaa bussia, joka poimii heidät kyytiin. Kaupunkipysäkkien ohi taas kulkee niin monia busseja, että sujuva liikenne edellyttää aina pysähtymismerkin näyttämistä kuljettajalle. - Maaseudulla pelkkä pysäkillä seisominen riittää usein merkiksi, sillä muita busseja ei juuri kulje ohi.

Kirjoitan tätä blogia nyt bussin kuljettajan näkökulmasta. - Kuljettajan kannalta haastavia alueita ovat kaupungin ja maaseudun raja-alueet. Näillä alueilla liikkuu jo jonkin verran busseja, mutta osa matkustajista odottaa silti, että kuljettaja tietää heidän pyrkivän juuri tiettyyn bussiin.

Maaseudun ja kaupungin rajalinjoja ajaessani mietin usein: pitääkö odottaa merkkiä, vai pysähdynkö kysymään jokaiselta pysäkillä seisovalta haluaako hän kyytiin? Linja-autoliikenteen aikataulut ovat pääsääntöisesti tiukkoja. Kohtelias ja (yli)vastuullinen kuljettaja epäonnistuu helposti aikataulujen suhteen, jos hän pysähtyy kysymään jokaisen pysäkin ihmiseltä haluaako tämä kyytiin. Tällöin vastuullisuus kääntyy itseään vastaan, koska jatkuvasti (ja turhaan) pysähtelevän bussin on vaikeaa kuljettaa lapset ajoissa kouluun ja työmatkalaiset töihin, tai jatkoyhteyksille...

Linja-auton kuljettamisen idea on ottaa kaikki ihmiset kyytiin ja kuljettaa turvallisesti perille. Kukaan hyvä kuljettaja ei halua jättää ihmisiä ilman kyytiä. Aina ei ole kuitenkaan järkevää ja sujuvaa huhuilla jokaiselle pysäkille, jos siellä seisova ihminen ei juuri eleillään osoita pyrkivänsä kyytiin. Hyvän linja-autonkuljettajan täytyy elää jatkuvasti pienessä sujuvuuden ja vastuullisuuden välisessä jännitteessä.

Edellisessä blogissani pohdin pastorin työn ja linja-autonkuljettajan työn yhtäläistyyksiä. Nyt jatkan taas samoilla linjoilla. Tämänkertainen kysymykseni liittyy evankelioimiseen. Evankelioiminen on monelle nykyihmiselle hieman vieras sana. Se tarkoittaa kristinuskon hyvän sanoman kertomista toiselle ihmiselle. Tuo sanoma on se, että Jumala lähetti ainoan Poikansa tähän maailmaan, jotta yksikään ihminen ei joutuisi kadotukseen, vaan jokaisella Jeesukseen Kristukseen uskovalla olisi anteeksiantamuksen kautta iankaikkinen elämä (Lue Joh.3:16).

Evankeliumin julistustyössä on vähän sama 'kaikki kyytiin' -periaate kuin bussireittien kohdalla. Tavoite on saada kaikki perille. Ketään ei oikein sopisi jättää ”pysäkille”, sillä sanoohan Jeesus: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille...(Mark.16:15)” - Oikein ymmärretyssä kristillisessä julistustyössä on kuitenkin aina vapauden henki. Vaikka asia on mitä tärkein, ketään ei saisi pakottaa tai painostaa. Jeesus antaa tästä vapaudesta itse esimerkin antamalla oppilailleen vapauden mennä myös pois (Joh.6:67). Samaa vapautta korostavaa opetusta jatkaa myös apostoli Paavali (2Kor.1:24).

Vapaus on luovuttamatonta, mutta samalla ohje on saattaa kaikki ihmiset Jumalan armon osallisuuteen: ”ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta” (Hepr.12:15).

Miten evankelioiminen pitäisi sitten hoitaa oikealla tavalla? Pitääkö ”odottaa merkkiä”, eli odottaa sitä, että toinen ihminen kysyy sinulta jotakin kristinuskosta? Vai olisiko hyvä pysähtyä ja tehdä itse aloite, kuten maaseutuvuorojen linja-autonkuljettaja? Mitä sinä ajattelet?

Lopuksi pohdin vielä maaseudun ja kaupungin eroa. Onko maaseudun ja kaupungin välillä toimintatapoihin liittyviä eroja, kun pohditaan ympäristöön sopivaa evankelioimista?

Tähän blogiin on mahdollista ottaa kantaa 17.1.2019 aikana klo 20 mennessä.

Huom. - Vaikka blogini lähtöoletus on siinä, että lukija omistaa Jeesuksen lähetystehtävän myös itselleen, kommentoijan ei tarvitse silti olla itse tunnustava kristitty. - Ei-kristitty lukijani voi ilmaista kirjoittavansa evankelioimisen kohteen näkökulmasta ja kertoa asiallisesti, millaiset kristinuskon julistusmuodot ovat hänestä sopivia.

14 kommenttia

  • Manu Ryösö sanoo:

    Hyvä linja-autonkuljettaja ottaa ihmiset kyytiin.

    Hyvä kristitty julistaa ja todistaa Vapahtajastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Nyt lähti ajatukset liikkeelle 🙂

      Määrittäisitkö mikä mielestäsi on hyvä kristitty?

      Entä, jos on paha kristitty?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Moro Mikko!

      Nyt laitoit kiperän kysymyksen. Tämä vastaus ei ehkä ihan osu suorinta tietä maaliin, mutta se on pakko sanoa ääneen, kun tämä episodi puhutteli itseäni kerran aika lailla.

      Olin mokannut aika pahasti eräässä tärkeässä ihmissuhteessa. Tunnustin virheeni niille ihmisille, joiden kuului saada tietää tilanteen karu puoli. – Silloin sain kuulla sanat: “Joka pahana uskoo, se pyhänä säilyy.” – Ymmärsin tämän niin, että rehellisyys maan perii myös itselle epäkiitollisessa tilanteessa. On siis parempi tunnustaa reilusti oma pahuus, kuin yrittää ylläpitää jotakin kulissia. On myös sanottu, että sen minkä valo paljastaa sen (Kristuksen) veri puhdistaa.

      En oikein osaa määritellä hyvää kristittyä muuten kuin tällaisen johdannon kautta. – Kristityn hyvyys lepää siis Kristuksen varassa (lahjana)… myös silloin kun hän on sillä tavalla “hyvä”, että harjoittaa evankelioimista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Moni tuntuu odottava sellaista bussia mihin itse haluaisi hypätä kyytiin… Ja sitten on vielä se aikataulu, moni seisoo pysäkillä odottaen, mutta epäröiden jää pysäkille, vaikka bussilla olisi päässyt juuri sinne, minne pitääkin. Seuraavan bussin tuloa voi joutua odottamaan, ja kun se sitten tulee, niin odottaja saattaa taas jättäytyä kyydistä.

    Oikea aika ja oikea paikka ei aina kohtaa. Moni on käynyt Kirkossa lukemattomat kerrat sukulaisten juhlissa jne… Mutta sitten tulee se yksi kerta, jolloin synnin tunnustus saa odottajan nousemaan kyytiin. On siis tärkeää pitää Hyvää sanomaa aina esillä. Niinkuin Pietari sanoo: ”Olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy…”

    “Joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.” Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään? Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. “Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. 1.Piet.3:10-17

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Tuo on hyvä periaate. Tämä valmius vastata on mielenkiintoinen asia. – Onko teillä koskaan sama kokemus, että joskus on kyllä tiedollinen valmius kertoa kalleimmastaan, mutta tunnetasolla oletkin/olenkin jollakin ei-valmiilla levelillä (vaikkapa liian kiireen kuurouttama tai omien tyhmien vitsieni pökkelöittämä)?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Suni sanoo:

    Moi Manu

    Toivottavasti bussikuljettajan työsi on lähtenyt hyvin käyntiin ja olet saanut tuntea työniloa.

    Kiitos, kun olet kirjoitellut tänne kotimaa24:n.

    Tähän blogiin liittyen haluaisin sanoa, että Jumalaa ja lähimmäistään voi palvella monin tavoin. Kaikki eivät ole julistajia tai saarnaajia. Eikä kaikkien tarvitse ollakaan. Mitäpä tästä tuumaat?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos Mikko!

      Toistaiseksi kaikki hyvin rattimattinakin. Tässä vaiheessa voin sanoa, että maaseudun pienet koululaiset ovat kuin kultaa, joka kaunistaa harmaatkin pilvet!

      Olet varmasti oikeassa, ettei kaikkien kristittyjen tarvitse olla julistajia, eikä julistajienkaan tarvitse ajaa aina “saarnavaihde” silmässä. – Samalla on tietysti totta, että ilosanoman tuojan jalat ovat… (Room.10:15).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Suni sanoo:

    Kun Jumala on ensin rakastanut meitä ja antanut oman Poikansa syntiemme sovitukseksi emmekö silloin rakastaisi myös lähimmäisiämme?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Hienoa, että olet Manu saanut bussikuskina edelleen ajatuksesi pidettyä myös näissä tärkeimmissä asioissa. Sellainen ei ole nykyisissä arkiliikenteissämme mikään itsestäänselvyys.

    Kysymyksesi ovat varsin merkittäviä, onhan kyse lähimmäistemme elämänmittaisesta matkasta. Ja sellainen voi kestää jopa ikuisesti. Kysyit: ”Pitääkö ”odottaa merkkiä”, eli odottaa sitä, että toinen ihminen kysyy sinulta jotakin kristinuskosta? Vai olisiko hyvä pysähtyä ja tehdä itse aloite, kuten maaseutuvuorojen linja-autonkuljettaja?”

    Olkoon Jeesus Kristus oppaanamme, hänen esimerkkinsä kun on se täydellinen. Ja kuinka aktiivinen Vapahtajamme olikaan kertoessaan hyvää uutista kaikkialla missä liikkui.

    Raamattu paljastaa, että epäjuutalaiseen tapaan Jeesus aloitti keskustelun jopa samarialaisen kanssa: ”Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: “Anna minun juoda astiastasi.” Seuranneessa keskustelussa nainen vakuuttui ja kertoi edellleen muille: ”Tulkaa katsomaan, tuolla on mies, joka kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt! Olisiko hän Messias?”(Joh4)

    Upporikas Sakkeus ei voinut piiloutua Jeesuksen hyvältä uutiselta vaikka puuhun kiipesi. Seurauksena oli se, että ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi.”(Lu19:9). Toinen äveriäs koki evankeliumin aiemmin liian suurena haasteena: ”Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas”(Lu16:23) Jeesuksen hyvä uutinen ei kelvannut kovinkaan monille, vaikka ihmiset kyllä kokoontuivat häntä kuuntelemaan järven rannoille, vuorten rinteille, toreille, kaduille ja koteihin. Jeesuksen askeleet veivät hänet muutaman vuoden aikana todella ihmisten luo.

    Jeesus antoi mallin ja opetti evankeliointia myös systemaattisesti. Matteuksen 10. luvussa kerrotaan apostoleille annetusta ohjeistuksesta. Jeesus opasti keille kerrotaan, miten keskustelu kodeissa avataan ja myös mitä reissulle otetaan mukaan. Mielenkiintoisinta lienee se, että evankelioinnilla tuli olla tietty kohde: ”Kun tulette johonkin kaupunkiin tai kylään, ottakaa selvää, kuka siellä on käyntinne arvoinen”. Kaikki eivät olleet: ”Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne”(Mat10:11,14).Meidän olosuhteisiin tänään sovellettuna kai voitaisiin puhua lumen kopistelemisesta kengistämme?

    Luukkaan 10. luvussa Jeesus lähetti jo hiukan isomman joukkueen matkaan: ”Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.” Myös nyt piti etsiä niitä ”käyntinne arvoisia” ja sellaisen löytyessä keskeyttää etsintä toistaiseksi: ”Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.”(Lu10:1,7)

    Jeesuksen suorat toimintaohjeet aiheuttivat ongelmia varhaiskristityille, aivan kuten Jeesus oli ennustanut(Mat10:16-). Vastustajien jopa yliampuvasta reaktiosta kertovat esimerkiksi seuraavanlaiset toteamukset: ” Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne” ja ”Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja aikoivat tappaa heidät”.(Apt5:28,33)

    Näyttäisi olevan niin, että raamatullisessa evankelioinnissa täytyy olla hyvin hyvinkin monipuolinen ”bussikuski”. Sellainen, joka pyrkii ensiksikin ottamaan kyytiin ne, jotka sellaisesta ulkoisen merkin aktiivisesti ilmentävät. Mutta poimimaan erilaisilta pysäkeiltä myös ne, jotka viittelöivät kovinkin tulkinnanvaraisesti. Mielestäni yksi ryhmä on kuitenkin se kaikkein haasteellisin.

    Nimittäin ne ihmiset, jotka eivät ole edes koskaan ajatelleet astuvansa bussikyytiin. Mutta kun kuski kertoo, että tässä bussissa on ihana matkustaa eikä kyyti lopu milloinkaan, he hoksaavat tarjouksen arvon, hyppäävät kyytiin ja toteavat sitten matkalla: ”kylläpä kannatti”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Henrik Renqvist oli suomalainen kirkonmies ja herätysjohtaja. Hän oli myös Karjalan rukoilevaisliikkeen perustaja.

      Renqvist oli myös tavaattoman innokas ihmisten kohtaaja.

      Renqvist palveli Liperin laajassa, huonosti hoidetussa seurakunnassa, mutta oli niin aktiivinen, että hänen aiheuttamansa hengellinen säpinä loukkasi esimiehiä. – Sen seurauksena tuli pitkällinen oikeusjuttu, vuoden virkaero ja sakot.

      Renqvist liikkui kai aika usein hevosellaan. Hän ei useinkaan jättänyt julistustilaisuutta käyttämättä, vaan pysähteli tämän tästä juttelemaan seurakuntalaisilleen. – Kerrotaan jopa Renqvistin yhdestä hevosesta, että sen seuraava omistaja ihmetteli mokomaa pollea, kun heppa tapasi pysähtyä jokaisen vastaantulijan kohdalle. – Tässä on aikamoinen todistus meille. Innokkaan saarnamiehen hevonenkin oli oppinut isäntänsä tavat!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Suni sanoo:

    Kiitos Manu vastauksistasi. Sulatellaanpa näitä asioita.

    Totta on myös se, että seurakunta ja seurakunnan Herra kutsuu erityisesti työhönsä. Tällöin ajattelen, että “työmies on palkkansa ansainnut”. Lisääntyvän sekularisaation ja niukkenevien resurssien keskellä ei ole yhdentekevää, ei sisällöllisesti, kuin ei myöskään rahallisesti, kuka tai ketkä työtä tekevät. Haluaisinkin rohkaista kristittyjä oikeiden saarnatuolien ja alttareiden äärelle, josta kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Tällöin on minusta hyvin luonnollista, että ravittuina haluaa pitää huolen siitä, että jatkossakin saa ravintoa ja sen mahdollisuuden suo muillekin, sekä ottaa vastuuta työstä taloudellisestikin mahdollisuuksien mukaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Linja-auto on sinänsä hyvä paikka keskusteluun uskonasioista. Lieneekö sinun Manu vieressäsi kuitenkin vielä se lappu ”keskustelu kuljettajan kanssa kielletty”? Matkustajille evankeliointi lienee ihan sallittua, mutta edellyttää toki hienotunteisuutta. Pitkällä matkalla kun se vieressä istuva ei pääse pakoon hänelle epämieluisaa palopuhetta, ja viimeinenkin kiinnostus Raamattuun voi häipyä.

    Käytän liian harvoin julkisia kulkuneuvoja, mutta toissa kesänä sellainen kannatti.

    Istahdin ihan tarkoituksellisesti eksoottisen näköisen miehen viereen ja saatoin todeta hänen olevan muslimi eräästä Aasian väkirikkaasta maasta. Bussimatka vei hänet suomalaisesta yliopistosta toiseen, luentoja mies piti hyvinkin kansainvälisestä aiheesta.

    Minulla on kännykän välittämänä aina tarjolla Raamattua mainostavaa materiaalia noin tuhannella kielellä. Sieltä löytyi myös vieressä istuvan äidinkielellä tehtyä. Mies tuijotti selvästi suurella mielenkiinnolla muutaman minuutin omankielistä videota, jossa annettiin perustietoa Raamatun sisältämästä hyvästä uutisesta. Onneksi olin osannut laittaa kännykkäni hänen eteensä edes oikein päin!

    Meillä syntyikin videon jatkeeksi koko loppumatkan kestänyt mielenkiintoinen keskustelu, jonka päätteeksi kättelimme. Silloin tummahipiäinen yliopistomies totesi: ”Olet ensimmäinen kristitty, jonka kanssa koskaan olen keskustellut uskonnosta tällä tavoin”.

    Ei olisi korrektia kertoa yksityiskohtaisuuksia, vaikka julkisella paikalla keskustelimmekin. Sen kuitenkin voin todeta, että arvostus jotakin Korkeampaa kohtaan kaverilla oli huomattavasti suurempaa kun monella ns kristityn maan asukkaalla. Ilmankos Jeesus antoi seuraajilleen ohjeistuksen: ”te olette minun todistajani … maan ääriin saakka”(Apt1:8). Ja on tosi hienoa olla pienenä osallistujana mukana tuollaisessa maailmanlaajuisessa työssä.

    Miten sinä Manu aloittaisit keskustelun evankelioimismielessä, jos olisitkin bussissa matkustajana? Tarvitseeko odottaa merkkiä vai olla Jeesuksen tavoin aloitteellinen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos kaikille kommentoineille. Aamutyöläinen vetäytyy pian yöpuulle. Sitä ennen kuitenkin vielä jotakin…

    Kiitos Mikolle paneutumisesta. Evankeliumin sanomassa on Hengen ravinto sekä julistajalle että kuulijalle. Se on hieno kutsumus. – Toki on mukavaa ja suuri etuoikeus, jos saa tehdä sananpalvelusta ihan kokoaikaisesti palkattunakin. – Tästä olen saanut nauttia Sleyn työssä jonkin aikaa. Kiitos siitä luottamuksesta. – Nyt mennään vähän toisella mallilla, mutta saa laittaa käsiä ristiin, että mahdollisimman moni pääsee jatkoon yt:n jälkeen.

    Raulille en osaa tällä kertaa kirjoittaa kovin oivaltavaa. – Itsekään en ole kovin ahkera julkisten käyttäjä, vaikka olenkin (taas) osa niiden palveluskuntaa. – Maahanmuuttajat ovat kokemuksieni mukaan pääsääntöisesti todella miellyttävää keskusteluseuraa uskonasioista jutellessa. – Ainakin yksi iloinen keskustelu tulee mieleen joltakin rautatieasemalta. – Suomalaisen kantaväestön kanssa olen huomannut luontevaksi lähteä liikkeelle monille suomalaisille tutuista ja turvallisista asioista. Olen sillä tavalla etuoikeutettu, että voin luterilaisena puhua (tavallaan) sisältäpäin vaikkapa rippikoulukokemuksista ja edustaa siten uskonymmärrystä, johon ei liity kovin suuria ennakkoluuloja. – Tässä viittaan vähän myös edelliseen blogiini, jossa kerroin turvalliseksi tunnetun seurakuntayhteyden merkityksestä. – Olen havainnut tällaiset asiat myös myönteiseksi tavaksi lähteä liikkeelle, paikasta riippumatta. – Aika harva haluaa hypätä uskonasioissa mihinkään täysin tuntemattomaan.

    Itse koen aloitteellisuuden hyväksi asiaksi. En tykkää pahaa, jos joku alkaa puhumaan minulle uskonasioista; en vaikka hän olisi eri uskonkäsityksen edustaja. Kokemuksessa ratkaisevaa on kunnioittava tapa ja tilannetaju, – jos siis pyrin rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseäni, tämä tarkoittaa perusmyönteisyyttä aloitteellisuuteen myös suhteessa muihin.

    Ilmoita asiaton kommentti