Pitääkö synnistä puhua vai vaieta?

Viime aikoina olen usealtakin taholta kuullut mielipiteen, että kirkossa puhutaan liikaa synnistä, oikein alleviivataan sitä. Siksi ihmiset eivät tule kirkkoon. He eivät halua, että heitä ”koko ajan” syyllistetään ja annetaan ymmärtää, että heissä on jotain vikaa. Siis pois järkyttävät synnintunnustukset!

En ole itsekään lähtenyt uskon tielle synnintunnon kautta. Se tuli vasta paljon myöhemmin, ja on aika pinnallista vieläkin. Kyllä minunkin tarpeeni olivat ja ovat edelleenkin paljon maallisempaa laatua. Siksi ymmärrän niitä, jotka kaipaavat julistukselta muuta kuin synnistä puhumista. Mutta vaikka se ei ollut minuun kolahtavaa puhetta, en kääntänyt selkääni. Ymmärsin pian, että se on jotain perustavanlaatuista ihmisenä olemisessa, ja siitä sikiää kaikki muukin paha olo. Siksi en närkästynyt synnistä puhumisesta enkä siitä ahdistunut, vaikka en sitä kovin omakohtaisesti ymmärtänytkään. Ainakin yliopistolla toimivissa kristillisissä yhteisöissä kristillistä elämänkatsomusta opetettiin laaja-alaisesti, synnintuntoa lietsomatta.

Mitä nykyaikaan tulee, kirkon syntipuheita paljon enemmän media pelottelee ja syyllistää ihmisiä ilmastonmuutoksella – joka ikinen päivä ja kaikissa mahdollisissa medioissa: omalla autolla ei pidä liikkua, hiilijalanjälkeään pitää testata, pitää olla tarkka ruokavalio... Aivan äskettäin joku ”asiantuntija” sätti, että me suomalaiset olemme varsinaisia pääsyyllisiä ilmastonmuutokseen, koska olemme hyötyneet siitä taloudellisesti eniten.

En tarkoita, etteikö ilmastonmuutos olisi paha asia ja vaatisi toimenpiteitä. Mutta se ei ole peruspaha. Se on vain yksi ilmenemismuoto ihmisen syvästä turmeluksesta, siitä, jota synniksi kutsutaan. Sen ydin on siinä, että ihminen haluaa olla Jumalasta riippumaton. Hän pitää itseään riittävän viisaana elääkseen oman järkensä varassa.

Onhan synti ikävä sana, yhtä ikävä kuin kadotus ja helvetti. Sen lausuminen herättää voimakkaita tunteita ja vastareaktioita ja voi välittömästi sulkea yhteyskanavan. Mutta miksi se kuulostaa niin vastenmieliseltä? Pitävätkö ne, jotka eivät siedä sen kuulemista, ihmisiä niin hyvinä ja moitteettomina, että puhe synnistä ei vastaa heidän kokemustaan todellisuudesta? Vai torjutaanko synnistä puhuminen siksi, että se voisi horjuttaa itsetuntoa?

Ajan henki on Idols–henkeä. Pitäisi pärjätä, olla yhtä kaunis, menestyvä ja ihailtu kuin muutkin, ja mieluummin vähän enemmän. Itsetuntoa on pönkitettävä kaikin mahdollisin keinoin. Siksi itsestään on ajateltava ja puhuttava vain hyvää. Tähän henkeen ei synnistä puhuminen tietenkään sovi. Mutta kestääkö sellainen ajattelu kaiken, mitä elämä eteen tuo?

Totta kai on ihmisiä, joiden itsetunto on niin pahoin kolhiintunut joko lapsuudessa, parisuhteessa tai työelämässä, että he eivät koe itsessään mitään hyvää. Heitä on luonnollisesti yritettävä auttaa näkemään itsessään hyviä asioita. Mutta ei kirkko voi heidän kokemustensa perusteella laatia yleistä normia. Onhan totuus kuitenkin se, että olemme kaikki monin tavoin viallisia ja moneen väärään syyllisiä. Sen tunnustaminen voisi olla helpottavaa sen sijaan, että kynsin hampain yritetään esittää virheetöntä - itselle ja muille.

On myös niin, ettei ihminen yleensä ensimmäiseksi huomaa, että hän on syntinen ja hänen vaikeutensa johtuvat siitä. Hän kokee pahaa oloa, hänen elämänsä on ehkä aivan sekaisin, ihmissuhteet rikki jne. Synnin juuresta versoo monenlaista pahaa, jonka ihminen ensin havaitsee. Jeesuksen aikanakin monet ihmiset tulivat hänen luokseen saadakseen apua sairauksiin. Eivät he syntiänsä välttämättä ymmärtäneet. Mutta parantaessaan ruumiin sairauden, Jeesus samalla – jopa ensin – julisti ihmiselle synnit anteeksi. Hän näki ihmisen syvimmän hätätilan ja vaikeuksien juuret. Hän ei karttanut synnistä puhumista. Vasta kristillisen opetuksen kautta ihminen voi alkaa ymmärtää pahaa oloaan sen juuriin asti.

Mutta onko kirkko niin kaavojensa kahleissa, että jumalanpalvelusten on aina noudatettava samaa kaavaa? Paavali sanoo: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Älkää siis antako sitoa itseänne uudelleen orjuuden ikeeseen.” Lain orjuuttahan hän varsinaisesti tarkoitti, mutta eikö vielä turhempaa ole antaa ulkoisten muotojen kahlita? Eikö jokaisessa seurakunnassa voitaisi järjestää useammanlaisia messuja, sellaisillekin etsijöille, jotka eivät koe voivansa yhtyä synnin- tai uskontunnustukseen?

Erään maalaiskunnan pienessä kyläkirkossa paikallinen, kirkkoihin sitoutumaton kristillinen yhdistys järjestää muutaman kerran vuodessa maallikkovoimin ns. minikirkkoja. Ne noudattavat tavallisen jumalanpalveluksen kaavaa siten, että luetaan päivän tekstit, rukoukset, ja lauletaan yhdessä. Saarna on keskustelusaarna juontajan johdolla. Näin koko yleisö saa suunvuoron, eikä tarvitse vain yhtä ihmistä kuunnella. Niissä ei ole yleensä käytetty synnin- tai uskontunnustusta, paitsi mahdollisesti jokin uskontunnustusvirsi tai –laulu. Tämäntyyppisiin luulisi synnintunnustusta kaihtavienkin uskaltautuvan.

Syntiä ei kuitenkaan voi poistaa kristillisestä sanastosta. Tehokas tiedonvälitys on ennen kokemattomassa laajuudessa tuonut esiin ihmisen monenlaisen julmuuden ja ymmärtämättömyyden. Synti eli ihmisen turmeltuneisuus on kaikkialla läsnä oleva fakta. Siksi siitä puhutaan myös Raamatussa. Jeesus puhui synnistä, samoin apostolit ja kaikki kristilliset kirkot. Ilman sitä ei voi julistaa täyttä kristillistä uskoa. Jos ei saa puhua synnistä, on mahdotonta selittää, miksi maailma on tällainen kuin se on. Eikä ilman sitä ole todellista kaikupohjaa evankeliumillekaan: ei voi puhua anteeksiantamuksesta eikä sovituksesta, ei kuolemasta, ylösnousemuksesta eikä iankaikkisesta elämästä.

Mielestäni kirkko on varsin turvallinen paikka puhua synnistä. Kyllä ihmisten pitäisi sen verran olla perillä, että ei kirkossa enää istuteta jalkapuuhun eikä ole vuosikymmeniin ihmisiä henkilökohtaisesti synneistä moitiskeltu. Oma kokemukseni on, että synnistä puhutaan kirkossa kiihkottomasti ja asiallisesti. Sellaisina koen myös synnintunnustukset, enkä kaipaa niihin lievennyksiä. Kirkossa synnistä puhutaan varsin yleisellä tasolla, ja kuulemansa voi torjua tai soveltaa itseensä, kuinka haluaa. Itse asiassa en muista, milloin viimeksi olisin kuullut saarnan, jossa syntiä alleviivattaisiin. Ja onhan mahdollista korvata aggressioita herättävä sana muilla, neutraalimmilla ilmaisuilla. Näin varmaan usein menetelläänkin.

On myös esitetty väite, että armon julistamiseen ei paljon paukkuja laiteta. Rohkenen olla eri mieltä. Viime vuosina kirkoissa on julistettu ennen kaikkea armoa, jopa sellaista armoa, joka on kuin laastari puhdistamattoman haavan päälle. Raamatussa armo luvataan niille, jotka tunnistavat ja tunnustavat olevansa kyvyttömiä täyttämään Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Ne, joissa ei omasta mielestään ole mitään vikaa, eivät armoa edes kaipaa. Armo on äärimmäisen lohdullinen sana, mutta valitettavasti sen sisältö jää yleensä aivan liian epämääräiseksi, eikä monikaan siksi tiedä, miten sitä osaisi soveltaa elämäänsä.

Kyllähän ihminen pelkää mennä hammaslääkäriin, kun paikkaaminen tekee kipeää. Mutta jos haluaa terveeksi, se pitää kestää. Ja kai lääkärille mennään, jotta saataisiin oikea diagnoosi ja oikeat hoidot. Tyhmä on sellainen potilas, joka kieltäytyy kuulemasta, mikä häntä vaivaa, ja lähtee suuttuneena pois tai haluaa laastaria vaikka olisi tarve sydämensiirtoon. Samasta on kyse, jos vaaditaan, ettei kirkko saa synnistä puhua.

Jeesus sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita vaan syntisiä.” Kirkon tehtävä on antaa vastaus siihen, mikä on perimmäinen todellisuus. Kevyt ja pintapuolinen lohduttelu voi antaa ensiavun mutta ei pitkän päälle vaikuta. Jumalan Sana on ja sen tulee saada olla kaksiteräinen miekka: laki ja evankeliumi. ”Se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään.” Jeesus sanoi, että vain totuus tekee vapaaksi. Kun totuus omasta tilasta Jumalan edessä selviää, ja ihminen suostuu sen tunnustamaan, löytyy ajan myötä oikea apukin.

Jo muinaiset israelilaiset napisivat Jumalan lähettämille profeetoille. He eivät tahtoneet kuulla Herran lakia, vaan vaativat: ”Puhukaa sellaista, mikä on meille mieleen, nähkää meille kauniita unia” (Jes. 30:10). Vanhan käännöksen mukaan he halusivat silmänlumeita. Ihan oikeasti: nekö meitä viime kädessä auttaisivat?

66 kommenttia

  • Reino Suni sanoo:

    Synnistä pitää kirkon opin mukaan puhua ja kirjoittaa perusteellisesti kuten blopistikin tekee.

    Jeesus. ” Syntiä ei sellaisenaan ole, ————“.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Voisitko, Reino, ilmoittaa, mistä Raamatun kohdasta tuollainen Jeesuksen lausuma löytyy. Itselleni se on aivan outo.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Anita Ojala.

      Raamatun Uuden Testamantin rakentajien tarkoitus oli aivan muualla kuin Jeesuksen vilpittömän ja rehellisen sanoman esiintuomisessa. Tästä perustotuus on, että he kielsivät kaiken muun Jeesuksesta kirjoitetun aineiston täydellisesti hävitettäväksi tulevilta sukupolvilta. Tämän pitäisi antaa ajattelukykyiselle ihmiselle hyvän lähtökohdan Raamatun Uuden Testamentin tulkinnalle.

      Lainaamaini viite perustuu Maria Magdaleenan evankeliumiin , joka saattaa olla kaikkein ttodenperäisin evankeliumi Jeesuken elämästä ja toiminnasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Painuvirhe. ei kielsivät vaan määräsivät. Jeesuksesta kirjoitettu aineisto.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Jaaha, arvasinkin. Jokainen kantaa vastuun siitä, mihin uskoo.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Kiitos Anita hyvästä, ajankohtaisesta ja monipuolisesti syvältä pohdiskelevasta blogista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Ei tarvitse kumpaakaan. Ihmisten syyksi luettavat “synnit” ovat olleet usein tietämättömyyttä. Olisikö pitänyt tietää ennalta, mikä katastrofi muovista tulee ? Vasta jälkeenpäin tiedetään, mitä ei olisi pitänyt tehdä. Kun ei ole sitä ennaltanäkemisen kykyä. Kenen syy ?

    Eikö synti ole ainoa syy, joka yhdistää sekä ihmisiä, että jumalia toisiinsa ? Syntihän on siitä kätevää, että uskonnolliset yhteisöt tekevät sillä hyvät rahat. Ja uskovat lyövät toinen toistaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Jos uskoon herääminen merkitsee kymmenien vuosien jatkoaikaa, mielellään siitä jotain maksaakin – vaikkei kukaan mitään vaadikaan. Ja jos minulla on elatus ja koti, annan mieleeläni jotain poiskin, jotta Kiinan hylätyillä huulihalkiolapsillakin olisi koti, tai Intian vammaisilla lapsilla tai polttoroviolta säästyneillä leskillä. Tai Bulgarian rutiköyhät romanit saisivat äitiysavustuspakkauksen. Vain muutaman esimerkin mainitakseni.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kuulee välillä väitettävän, että kirkossa käydään siksi, että näytetään muille kuinka pyhiä ollaan. Tuon väitteen pohjaksi en ole tavannut ketään, joka näin ajattelisi. Kirkossa käydään ennemminkin siksi, että kaivataan Jumalan siunausta elämään. Juuri oman vajavaisuuden ja syntisyyden tähden. Tämmöinen suuri syntinen, -niin kuin itsekin olen- saan suuren lohdutuksen kuullessani sovituksen sanat. Niitä kaipaa uudelleen ja uudelleen. Synnittömät eivät sovitusta tarvitse, niinpä heitä ei kirkoissa näy.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Pekka, kyllä, myös minä tunnustaudun armoa ja anteeksiantamusta tarvitsevaksi syntiseksi ja sairaaksi.

      Johan se todistaa raamatun mukaan, että olen syntinen, kun kuitenkin tämä ajallinen elämäni joskus päättyy kuolemaan(synnin palkka on kuolema). Jumalan armosta saan ja kaikki saavat kuitenkin luottaa siihen, että Jumala on Kristuksen tähden syntisille armollinen. Jeesus sanoi, etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: ” Synnittömät eivät sovitusta tarvitse, niinpä heitä ei kirkoissa näy.”

      Niinpä. “Tiskirättisyndroomaa” ei kannata potea, ellei siihen ole mitään syytä. Tuskin muutenkaan.

      Vain terve ja vahva itsetunto saa jotain aikaan tässä maailmassa – ei turha valitus ja ruikuttaminen omasta syntisyydestä ja kelpaamattomuudesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Tää oman syntisyyden mainostaminen on surkeaa, eihän Jumala jättänyt kristittyjä oman voiman varaan vaan antoi Pyhän Hengen voiman.

      Siis kun vain katsotaan omaan voimaan elää Jeesusta seuraten niin kyllä tämän surkuttelun ymmärtää, mutta samalla ollaan ylpeitä “”oikeassa uskossa?”” olevia eikä todella nöyrrytä pyytämään Jumalata apua.

      Siis kun opetuslapset seurasivat Jeesusta kolme vuotta niin jeesus varjeli heitä, heti kun he jäivät oman voiman varaan niin he kääntyivät pois ja kielsivät Jeesuksen, tätä on oma voimainen usko, mutta kun opetuslapset saivat Pyhän Hengen he todella seurasivat Jeesusta jopa kuolemaan asti eivätkä surkutelleet syntisyyttään ja voimattomuuttaan.

      Surkuttelijat eivät ole todellisia Jeesuksen seuraajia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko Suni sanoo:

    Kiitos Anita blogistasi. Hyvä!

    Jeesus kyllä, jos kuka, tiesi ja tunsi synnin ja sen seuraukset, kuitenkin itse synnittömänä.

    Hän itse, synnitön, kantoi kaikkien ihmisten kaikki synnit ja tehtiin synniksi meidän tähtemme!

    Vain tosi ihminen ja tosi Jumala samaan aikaan pystyi ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan lunastamaan ihmiset synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.

    Toivottavasti kirkko ei unohda tätä viestiä milloinkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Kyllähän synistä puhutaan eli kolmesta ah niin vakavasta arkkisynnistä 1) Homoudesta 2) Sukupuolineutraalista avioliitosta 3) Naispapeudesta… Sensijaan a h n e u d e n synnistä ei kuule juuri koskaan mitään? Johtuisiko siitä, että uskontomme on suht. hyviä erilaisia eritavoin kerättyjä ja kerjättyjä tuloja tarjoava elinkeinojärjestemä?

    Suuri osa tänä päivänä kirkossa käyvästä mummo- ja ukko-joukosta on leskiä ja käyvät siellä tod. näk. yksinäisyyttään. Tähän joukkoon minäkin kuulun. Tarjoahaan se vaihtelua viikko-ohjelmaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Seppo,

      Jeesus itse kysyi, “kumpaa te palvelette Jumalaa vai mammonaa?”. Samoin Hän sanoi, että Hänen valtakuntansa ei ole tästä maailmasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Jeesus sanoi, ettei hän kuningaskuntansa (basileo=kuningaskunta) ole Rooman valtakunnasta,koska käsite ‘maailma’ tuossa kontekstissa viittasi Roomaan, jota sanottiin maailmaksi. Hänen kuninkuutensa ei siis ollut Rooman asettamaa (kuten Herodesten) vaan hän oli luultavimmin essealaisten voitelema daavidilainen kuningaskandidaatti, joka oli tarkoitus istuttaa Jerusalemin valtaistuimelle kun ensin vapauttaisi kansan Rooman ikeestä. Tässä luotettiin Jumalan apuun, jota ei sitten saatukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Seppo,

      minä ymmärrän Jeesuksen sanat Hänen valtakunnastaan ennen kaikkea niin, ettei hänen kuninkuutensa ollut tämän maailman kuninkuutta sotavaunuineen, jalkaväkimiinoineen ja muine tämän maailman voiman ja vallan välineineen. Hänen valtakuntansa on ennen kaikkea armon ja anteeksiantamuksen valtakunta, joka Hänen sanojensa mukaan on jo sisällisesti opetuslapsissa ja Hänen omissaan ja joka kerran esiin tulee Hänen paluunsa yhteydessä kaikkien nähtäväksi.

      Osa juutalaista odotti maallista vapauttajaa. Jeesus tuli kuitenkin vapauttamaan kaikki ihmiset, ei ainoastaan juutalaisia, todellisen maailman ruhtinaan, perkeleen sekä synnin ja kuoleman vallasta, jotka ovat suurimmat ihmisen orjuuttajat, ei niinkään roomalaisen sotilasvallan alaisuudesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Noinhan se Mikko on perinteisesti ymmärretty. Mutta kun hermeneutiikkan otetaan mukaan vakavassa mielessä historialinen konteksti ja mm. tosiasia, että kuningas- ja papismessiasta odotettiin ja että lopunajan luultiin olevan käsillä että ihan oikeasti mm. druidit kutsuivat Rooman valtakuntaa nimen omaan ‘maailmaksi’ on esittämäni tulkintavaihtoehto enemmän kuin todennäköinen; myös siksi että Jeesus sai juurikin kuninkaallisen Nardus-voitelun.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Kiitos Seppo rauhallisesta ajatusten vaihdosta.

      Tuohon viimeiseen kommenttiisi sanoisin, että minulle riittää Jeesuksen Kristuksen kuninkuus armon valtakunnassa.

      Maalliset hallitsijat hallitkoon maallisissa valtakunnissa ja tämän tehkööt viisaudella ja taitavuudella kaikkia huomioiden. Jumala heitä siinä auttakoon!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Kerrankin voin olla herra heinolan kanssa jostain asiasta samaa mieltä. vaikka olemme ehkä päätyneet johtopäätökseemme ri teitä olemme samaa mieltä siitä, että ahneudesta ei juuri puhuta, vaikka se on euroopalaisten ja myös meidän suomalaisten pääsyntejä.

      Minun ymmärrys on, että nimenomaan ahneuden ruokkima materialismi on päälimmäinen syy eurooppalaisten kirkkojen voimattomuuteen.

      Materiaalsimi on kuin orjantappura joka tukahduttaa kaiken hengellisen elämän ja kirkkomme kasvu pysähtyy ja taantuminen alkaa, vrt Matt 13:22.

      Tässä Heinola on aivan oikeassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Kauppinen sanoo:

    Synnin tunto on herääminen näkemään oman itsensä kohtalo ilman anteeksiantoa, joka on seurausta sen takia, jos ei tunnusta Jumalan olevan kaiken luoja ja luomisen jälkeen myös kaiken ylläpitäjä. Ilman Jumalaa ei olisi mitään eikä myöskään meitä jotka tätä pohdimme. Tämän tunnustaminen vaatii jo uskomaan sen, mitä Jeesus meille ilmoittaa.

    Tärkeää on myös tunnustaa, että on vain yksi Jumala, ei voi puhua muista jumalista, koska heitä ei ole. Syntiä on se, että haluaa olla oman itsensä herra, joka määrittelee, sen mikä on oikein ja mikä väärin, koska Jumala on antanut meille tiedon siitä, mikä on oikein. Minä olen tie totuus ja elämä, sanoo Jeesus joka sisältää kaiken.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Kalevi: “ei voi puhua muista jumalista, koska heitä ei ole. ”

      Tokkopa on sitä yhtäkään. Näyttäkää minulle se yksi Jumala, niin uskon oitis.

      Syntisäkki, joka on lyöty lyttyyn olemattoman Jumalan toimesta vajaaksi ja kelvottomaksi, ei saa koskaan mitään kehitystä aikaan, vaan on lyttyyn lyöty heikolla itsetunnolla varustettu rassukka, joka kulkee elämänsä nöyränä vahvempiensa perässä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      kimmo,

      Jeesus lyötiin lyttyyn meidän tähtemme. Hän kuoli ristillä kaikkien ihmisten puolesta, niidenkin, jotka eivät vielä ymmärrä sovitusta tarvitsevansa.

      Mieluummin minä kuljen vaikka raahustaen ristillä kuolleen ja ylösnouseen Jeesuksen perässä(ja jos en sitä jaksa niin huokaan Häntä minua auttamaan) kuin vahvoin itsetunnoin varustettujen gallupmenestyjien perässä mammonan ihania houkutuksia kuunnellen. Hän on tämän maailman todellinen valtias, jonka valta ja voima on tämän maailman viisailta kätketty.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sitä ihmettelen, että mitä yhteistä sillä itsetunnolla on tuon syntisyyden kanssa. Hyvään itsetuntoonhan kuuluu tietoisuus omista puutteista. Jollei sitä tietoisuutta ole, niin itsetunto roikkuu tyhjän päällä. Oman syntisyyden käsittäminen ja sovituksen osallisuus päinvastoin vahvistaa itsetuntoa, eikä sitä murenna.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Anita Ojala sanoo:

      Pekka. Käytin sanaa “itsetunto” siinä merkityksessä, mitä se nykyään yleisesti ymmärretään, eli hyvä itsetunto, tyytyväisyys itseensä, itseluottamus jne. En käyttänyt sitä merkityksessä “itsensä tunteminen”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Ihmiseen on ‘asennettu’ tunto väärästä ja oikeasta. Tämä väärän ja oikean erottaminen toimii muuallakin kuin uuspakanuudessa, eli ulkopuolella Seurakunnan eli siellä missä Pyhä Henki ei puhuttele. “Viidakkopakanatkin” omaavat saman luontaisen kyvyn olla varastamatta, valehtelematta, tappamatta jne. He niinkuin sivistynyt pakanakin tarvii Voiman oikean noudattamiseen.

    Periaatteessa synti ei ole teko, vaan ero Jumalasta, ikäänkuin ensialkuun. Ihminen joka ei ole uudestisyntynyt ei tule kelvottomammaksi Jumalan edessä, rikkooko hän kymmentä käskyä vai ei. Kymmenen käskyn noudattamisesta on hyvät seuraamukset, mutta vain kuolemaan asti. Sen jälkeen vain Jeesuksen sovintoveri, liiton veri, toimii. Se ei ‘toimi’ jos se on tallattu jalkoihin, Hebr. 10:

    29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

    Ihmisessä olevan oikean ja väärän tuntemisen lisäksi, Jumala vetää ihmistä pelastukseen, vanhurskautetttavaksi, eli saattaa Pyhän Hengen kautta ihmisen nk. herätyksen tilaan. Siitä eteenpäin synnin tunto vaikuttaa pelastukseksi. Sen voi hoitaa pois: paaduttamalla itsensä, johon auttaa laitoskirkkojen ‘itseymmärrys’, epäraamatullinen opetus uudestisynnyttävästä kasteesta, ja sen jälkeen viikottain synneistä puhdistavasta ehtoollisesta, eukaristiasta.

    Lisäksi pseudotiede, psykologia, toimii samoin. Pääsääntöisesti uskomaton, ei uudestisyntynyt psykologi, Freudin lailla, poistaa ja tappaa syyllisyyden, jopa niiltä, jotka ovat kerran päässeet kokemaan vapautuksen synneistä ja syyllisyydestä. Nämä viimeiksimainitut ovat oman valvomattomuutensa vuoksi loittonemassa Jumalan läheisyydestä ja luulevat ja kuulevat Saatanan karjaisuja seireenien kutsuksi johonkin ihanaan. Siksi Isämeidän-rukouksessa Jeesus neuvoo rukoilemaan ennen syntiin kiusauksia, että ‘äläkä saata meitä kiusaukseen’.

    Synnintunto ajaa kohti Kristusta, kun ihminen on Isän vedossa. Synnintunto ajaa uskovaa ‘lähteelle’ missä Veri puhdistaa.

    Uskomatonta ihmistä yleensä synnistä puhuminen kiusaa ja kiukuttaa, koska voihan sen hoitaa psykologiallakin, kun esim. haureuteen, valehteluun, varastamiseen, esimerkiksi, ei olla vielä totuttu, eli paaduttu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Reijo,

      missä kohtaa kristillinen kaste ja ehtoollinen ovat menettäneet merkityksensä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen itsensä asettamina sakramentteina eli armonvälineinä, joissa Hän lahjoittaa todellisesti itsensä ja koko armonsa ja anteeksiantamuksensa osallisuuden?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Mikko,

      evlut kirkolla on kaksi ‘sakramenttia’ ja saa ollakin. Niiden ainoa ongelma on, että niitä pidetään autuuttavina, millaisina Jeesus ei niitä pidä eikä niitä sellaiseksi sano. Tulkinnalla voi piuhottaa minkä tahansa miksi tahansa. Näin lyhyenä vastauksena lyhyeen kommenttiisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Reijo,

      Ymmärrät varmaan, että jos joku hyökkää vaikkapa vain sanallisesti sinulle pyhiä asioita kohtaan syntyy tarve puolustaa näkemystään. Tämän haluan kuitenkin tehdä sinua kunnioittaen.

      Ensinnäkin. Luterilaisen ja (huomaa) raamatullisen uskonkäsityksen mukaan autuutemme perusta on yksinomaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hänen ihmiseksi syntymisessään, elämässään, ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Hän elää ja hallitsee Taivaallisen Isän oikealla puolella rukoillen omiensa puolesta. Myös sen puolesta, että he yhtä olisivat.

      Toisekseen ennen taivaaseen astumistaan Hän asetti omilleen/seurakunnalle välineet, joilla välittää anteeksiantamuksena ja armonsa. Juuri siksi kutsumme kastetta ja ehtoollista armonvälineiksi. Vesi itsessään on vettä ja leipä ja viini itsessään vain leipää ja viiniä, Juutalaisuudessa oli tuohon aikaan monia rituaalisia ja vertauskuvallisia pesuja ja kasteita. Samoin erilaisia aterioita. Katsoessamme raamatun alkukielellä Jeesuksen asettamien armonvälineiden asetussanoja voimme huomata, että Hänen asettamansa kristillinen kaste on kuitenkin uudestisynnyttävä pesu ja Hänen asettamansa uuden liiton ateria on todellinen Kristuksen ruumis ja veri, anteeksiantamuksen ateria. Kasteen ja ehtoollisen todellinen sisältö ei ole vain vesikaste merkkinä tai leipä ja viini muistona vaan itse elävä Herra Jeesus Kristus!

      Se, että joku ei pidä kristillistä kastetta ja ehtoollista sinä, mitä ne raamatun mukaisesti ja Herramme käskyn ja asetuksen mukaisesti ovat, ei kuitenkaan tee tyhjäksi niiden sisältöä. Jumala on uskollinen, vaikka ihminen olisi ymmärtämätön tai uskoton.

      Mielestäni kommenttisi siitä, että sakramentit ja niiden vaikuttavuus ja sisältö luterilaisen uskonkäsityksen mukaan olisivat epäraamatullisia, on täysin epälooginen ja kuulostaa enemmänkin iskulauseelta ja repliikiltä kuin pitkällisen rehellisen raamatun tutkistelun tulokselta. Ihmisillä myös kristityillä (ja kyllä, tätä voidaan kutsua joskus myös synniksi) on valitettavasti usein taipumus suhtautua moniin asioihin omien ennakkokäsitystensä vankina.

      Minulla saattaa olla jonkinlainen ennakkokäsitys helluntalaisista jonkinlaisina jalat irti maasta olevina hihhuleina, jotka ovat täynnä ”oikeaoppisuuden” ja tuomion henkeä. Tämä käsitys saattaa perustua joskus huhupuheisiin, joskus tosiasioihin ja kohtaamisiin. Nyt sinä Reijo, kyllä vahvistit mielikuvaani helluntalaisesta, joka haluaa repiä lapsikasteen ja sen armonvälineluonteen palasiksi. Korjaa, jos ymmärsin väärin… Helluntalainen saattaa ajatella, että kyllä kaikki luterilaiset ovat velttoa porukkaa ja täysiä luopioita kaikki. Lähtökohtaisesti tällainen ennakkosuhtautuminen on väärin ja syntiä, josta tulee tehdä parannus. Ja kyllä myös tunnustava kristitty on syntinen ja jatkuvan anteeksiantamuksen tarpeessa! Kristitty on yhtä aikaa syntinen ja pyhä. Hänessä asuu synti, mutta hän on kuitenkin uusi luomus Kristuksessa. Tämä on luterilainen ja raamatullinen ajatus, josta apostoli Paavali kirjoittaa syvällisesti roomalaiskirjeessä.

      Minä nöyrryn parannukseen niin, että tunnustan syntini Jumalalle (tämän voin tehdä myös jumalanpalveluksen yhteisessä synnintunnustus osiossa) ja saan nauttia itsensä Kristuksen ja Hänen anteeksiantamuksensa ja armonsa pyhässä ehtoollisessa. Suosittelen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kalevi Kauppinen sanoo:

    Kimmo, ensimmäinen käsky, “1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Jos tätä ei usko, niin vaikea uskoa muutakaan Raamatun kohtaa.

    Jeesus sanoo, joka on nähnyt minut, on nähnyt Jumalan, hän sanoo myös, en minä puhu omiani vaan sen minkä Isä ilmoittaa, toisin sanoen, sen minkä Jeesus Raamatussa puhuu, on Jumalan puhetta ihmiselle.

    Itsetunnosta voisi vielä sen verran sanoa, kun apostolit lähtivät viemään sanomaa Jeesuksesta, niin ei heidän itsetunto olisi riittänyt oman henkensä uhalla julistamaan evankeliumia, ellei he olisi saaneet voiman häneltä joka heidät lähetti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anita Ojala
    Anita Ojala

    Olen eläkkeellä oleva luokanopettaja, free lancer -kuvittaja, -kirjailija ja -toimittaja. Minulta on julkaistu 4 kirjaa: mm. Valopilkkuja: viriketekstejä lasten ja nuorten hartaushetkiin (soveltuu myös aikuisten hartauskirjaksi).

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit