Pitäisikö kristityn valokuvaajan kuvata homohäät?

Ei, kyse ei ole vitsistä, vaan erään tietynlaisen kristillisen näkemyksen omaavan jenkkifotarin probleemista. Hänet oli nimittäin kutsuttu kuvaamaan samaa sukupuolta olevien häitä (laillinen hänen osavaltiossaan). Mutta kun omatunto ei antanut myöten, hän lähestyi ongelmansa kanssa Etelän baptistien etiikan ja uskonnonvapauden komission puheenjohtaja Russell Moorea

Lue kirje ja vastaus

Jos edellä ollut aihe ei kiinnosta – mikä on suotavaa – tarjolla on toisenlainen juttu valokuvaajasta. Hänkin törmäsi ongelmaan ja päätti ratkaista sen. Entinen muotikuvaaja alkoi ottaa kuvia vammaisista tai muuten erilaisista ihmisistä.

Katso GodTuben video

Tämän aiheen soisi kiinnostavan. Video on oivaltava ja koskettava.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jouni K, josko minäkin väännän rautalangasta saman, mitä sinulle on jo moneen kertaan väännetty. Samalla lisää siitä logiikasta.

    Avioliitosta säädetään laissa, ja sen tekevät maalliset lainsäätäjät. Vaikka moni uskoo yliluonnollisiin olentoihin, niiden tahtoja ei voida ottaa lainsäädännön perustaksi (koska tahdoista ei ole tietoa eikä yksimielisyyttä).

    Avioliitto merkitsee mm. parisuhteen virallistamista siten, että siihen liittyy joitakin nimenomaan avioliittoa varten säädettyjä asioita. Esimerkiksi avio- ja perintöoikeus ovat tällaisia. Jotta nämä oikeudet toteutuisivat kaikissa parisuhteissa, ollaan meillekin nyt säätämässä sukupuolineutraalia avioliittolakia (luulisin että ollaan, en ole asian etenemistä seurannut).

    Millään oikealla logiikalla parisuhteiden asettamisesta tasa-arvoiseen asemaan ei seuraa, että pitäisi laillistaa moniavioisuus. Silti, jos tarpeelliseksi nähdään, voidaan moniavioisuudestakin säätää lailla.

  2. Jusu > Noudatan asiassa oikeustajuani enkä jotain kaavamaista algoritmia tai logiikkaa. Minun suhteellisuudentajuni ja oikeustajuni sanoo, että hyväksymällä samaa sukupuolta olevien avioliitot minun ei tarvitse kannattaa vanhemman ja lapsen avioliittoa olipa se sinun mielestäsi kuinka loogista tahansa.

    V: Perustat siis kantasi siihen, miltä sinusta tuntuu. Tähän sinulla on täysi oikeus. Monet muutkin perustavat kantansa sille, miltä tuntuu. Toisista homoliitot ei tunnu hyviltä, toisista tuntuu. Toisista moniavioisuus ei tunnu hyvältä, toisista tuntuu. Toisista sisarusavioliitot eivät tunnut hyviltä, toista tuntuun. Toisista toisten tappaminen ei tunnu hyvältä, toisista se on OK. Toisista varastaminen ei tunnu hyvältä, toisista se on OK, jne.

    Me emme voi toistemme tuntemuksia muuttaa, mutta voimme keskustella niistä argumenteista, mihin nuo tuntemukset perustuvat. Toisilla niille on jokin perustelu, mutta toisilla ei ole mitään perustelua. Tuntuu vain oikealta tai väärältä. Tällöin ei tietysti päästä keskustelussa mihinkään. Mutta jos tunne perustuu johonkin argumenttiin tai loogisuuteen, niin silloin voidaan keskustella argumentista ja loogisuudesta.

    Jusu > Suoraan sanoen en ymmärrä, mikä on se ongelma joka sinulla on tämän asian suhteen.

    V: Jos perustana on se, miltä tuntuu, niin tällöin jokaisen tunne on oikea, eikä kukaan voi sanoa, että toisen tunne on väärä. Tällöin on hyväksyttävä kaikki. Jos kaikkea ei voida hyväksyä tunteen perusteella, niin silloin todistamme sen, ettei tunne olekaan hyvä mittari sille, mikä on oikein ja mikä väärin.

    Risto, jos logiikkani jossain pettää, niin anna ihmeessä esimerkki.

    Risto > No tässä samasta viestistäsi esimerkki sieltä helpommasta päästä (vetoaminen yliluonnolliseen): ”Kun UT puhuu laista, niin monet kerrat se puhuu muusta kuin toorasta. Konteksti kertoo, että Jeesus puhuu tässä kymmenestä käskystä.” (Kymmenen käskyn alkuperän väitetään olevan yliluonnollinen).

    V: Niin, ja koko Raamattu on tietysti yliluonnollinen. Mutta eihän tuota asiaa näin tarkata. Antamani perustelut eivät odota että kymmenen käskyn laki olisi annettu yliluonnollisesti. Lähdetään siitä, että Mooses olisi sepittänyt sen ihan itse. Ja lähdetään myös siitä, että koko Toora olisi vain ihmisten keksimää. Ei siis mitään yliluonnollista. Kuvitellaan sitten, että Jeesus oli ihan vain maallinen opettaja, jolla oli oma seuraajakunta. Kun nyt Jeesus puhuu laista, josta ei häviä piirtoakaan, niin hän ei voinut tarkoittaa Tooraa, koska siitä hävisi monta piirtoa hänen seuraajiensa keskuudessa. Joten, hän ei puhunut Toorasta, vaan kymmenen käskyn laista, johon hän itsekin viittaa, ja jota hänen seuraajansa myös kunnioittivat koko elämänsä. Tässä ei tarvita mitään yliluonnollista.

    Risto > Avioliitosta säädetään laissa, ja sen tekevät maalliset lainsäätäjät. Vaikka moni uskoo yliluonnollisiin olentoihin, niiden tahtoja ei voida ottaa lainsäädännön perustaksi (koska tahdoista ei ole tietoa eikä yksimielisyyttä).

    V: Minä en ole vaatimassa, että yhteiskunnan lakeja säädetään uskonnollisista syistä tai vedoten Raamattuun, Koraaniin jne. Siksipä en ole kannattamassa, että esim. kaupat eivät saisi olla auki sunnuntaina. Jokin valtio voisi myös määrä, että vain tiettyä jumalaa palvotaan tai millä tavalla se tehdään. Siksi on myös väärin, että Suomessa on kirkko, joka voi kerätä veroja, mutta muut uskonnolliset yhteisöt eivät. Valtio ja kirkot/uskonnot pitäisi erottaa toisistaan jotta lainsäätäjällä ei ole mitään kiusauksia tehdä päätöksiä jonkun yliluonnollisen olennon takia, jonka tahdosta on niin monia näkemyksiä.

    Risto > Avioliitto merkitsee mm. parisuhteen virallistamista siten, että siihen liittyy joitakin nimenomaan avioliittoa varten säädettyjä asioita. Esimerkiksi avio- ja perintöoikeus ovat tällaisia. Jotta nämä oikeudet toteutuisivat kaikissa parisuhteissa, ollaan meillekin nyt säätämässä sukupuolineutraalia avioliittolakia (luulisin että ollaan, en ole asian etenemistä seurannut). Millään oikealla logiikalla parisuhteiden asettamisesta tasa-arvoiseen asemaan ei seuraa, että pitäisi laillistaa moniavioisuus. Silti, jos tarpeelliseksi nähdään, voidaan moniavioisuudestakin säätää lailla.

    V: Sinunkin perustelu on se, että miltä vain ihmisistä milloinkin tuntuu, eli jos tarpeelliseksi nähdään. Kun avioliiton perustelu on tämä, niin ei ole mitään logiikkaa, joka laittaisi hetero-, homo -, sisarusliitot ja moniavioisuuden eri viivalle.

  3. Antamani perustelut eivät odota että kymmenen käskyn laki olisi annettu yliluonnollisesti. Lähdetään siitä, että Mooses olisi sepittänyt sen ihan itse. Ja lähdetään myös siitä, että koko Toora olisi vain ihmisten keksimää. Ei siis mitään yliluonnollista. Kuvitellaan sitten, että Jeesus oli ihan vain maallinen opettaja, jolla oli oma seuraajakunta. Kun nyt Jeesus puhuu laista, josta ei häviä piirtoakaan, niin hän ei voinut tarkoittaa Tooraa, koska siitä hävisi monta piirtoa hänen seuraajiensa keskuudessa. Joten, hän ei puhunut Toorasta, vaan kymmenen käskyn laista, johon hän itsekin viittaa, ja jota hänen seuraajansa myös kunnioittivat koko elämänsä. Tässä ei tarvita mitään yliluonnollista.

    Ei kai tuosta kuitenkaan lähdetä, sillä silloin sinun uskoltasi todella putoaisi pohja? Puhuipa Jeesus Toorasta tai kymppikäskyistä, niillä on tietääkseni kristinuskon mukaan jumalallinen alkuperä.

  4. Perustat siis kantasi siihen, miltä sinusta tuntuu. Mutta jos tunne perustuu johonkin argumenttiin tai loogisuuteen, niin silloin voidaan keskustella argumentista ja loogisuudesta
    (Jouni Konttinen)

    Minulla kuten jokaisella ihmisellä on arvopohja, jolle mielipiteeni perustuvat. Mielipiteeni eivät ole ulkoa annettuja tai satunnaisia vaan niiden takana on perustelu sille, miksi ole jostain asiasta jotain mieltä.

    Olen kirjoittanut täällä homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien avioliitosta usean vuoden ajan. Uskon, että olen sinä aikana tuonut perusteluja mielipiteilleni sangen monta kertaa.

    En koe hedelmälliseksi jatkaa tätä keskustelua, koska tämä menee täysin hedelmättömäksi saivarteluksi. Jos koet, että toimin epäloogisesti, pystyn elämään sen kanssa. Tunne on molemminpuolinen.

  5. Risto > Ei kai tuosta kuitenkaan lähdetä, sillä silloin sinun uskoltasi todella putoaisi pohja? Puhuipa Jeesus Toorasta tai kymppikäskyistä, niillä on tietääkseni kristinuskon mukaan jumalallinen alkuperä.

    V: Tai pitäisikö sanoa, että Raamatun mukaan jumalallinen alkuperä. Kyllä minä tähän uskon, mutta ymmärsit varmaan, että esitin asian siksi niin, ettei perusteluni perustunut yliluonnolliseen.

    Risto > Jouni, olemme näköjään samaa mieltä uskontojen ja valtion suhteesta.

    V: Kyllä. Niitä ei pidä sotkea keskenään.

    Kun nyt lainsäätäjät miettivät esim. avioliittolakia, niin niillä ei ole muuta kuin miltä heistä tuntuun. Jos heistä tuntuu, että vain heteroliitto käy, niin sitten he tekevät niin. Jos taas, että homoliittokin käy, niin sitten tekevät niin, tai jos, että muunlainenkin liitto käy, niin sitten tekevät niin. Tässä ei ole mitään epäjohdonmukaista. Mutta jos lainsäätä alkaa perustella homoliittoa esim. rakkaudella, tasa-arvolla, suvaitsevaisuudella ja seksuaalisella kiinnostuksella, ja rajoittaa sitten avioliiton hetero- ja homopareille, niin silloin ei olla loogisia, koska nuo argumentit käyvät myös muihinkin liittoihin. Joten, jos avioliittoa halutaan laajentaa pelkästään homoihin, ei muihin vähemmistöihin, niin silloin nuo perustelu on jätettävä, ja yksinkertaisesti sanottava, että lainsäätäjästä nyt vain tuntuu siltä, että homotkin voivat mennä naimisiin. Tällöin ollaan reilulla pohjalla ja mennään sitten sen mukaan.

    Homoasiamiehet ovat vain tahtoneet tuoda nuo kauniit argumentit asiansa eteenpäin viemiselle, mutta samalla he näillä argumenteilla avaavat ovet myös muillekin liitoille, jos loogisia ollaan. Homomyönteisten pitäisi jättää nuo argumentit pois ja sanoa vain suoraan, että heidän mielestään homotkin saisivat mennä naimisiin. Ja jos lainsäätäjillä on samat tunnot, niin he tekevät lain ilman epäloogisia perusteluja.

    Mutta homomyönteiset näkevät asian niin, että on hyvä esittää kauniita perusteluja (vaikka loogisuuden nimissä ne avaisivat ovet myös muille liitoille), koska suurin osa ihmisistä ei osaa ajatella loogisesti.

  6. Kiitos näistä valaisevista kirjoituksistasi Jouni Konttinen. Selkeästi tässä ajatustenvaihdossa tuli esiin tuo homoavioliittojen ajamiseen sisältyvä (epä)loogisuus. Olisi rehellistä, että asiaa puolustavat toisivat sen selkeästi esille mediassa. Vaikka se varmasti vaikeuttaisikin asian läpiviemistä. Nyt aiheeseen littyy selkeä ”sumutuksen” vaikutelma; käytetään valikoituja loogisia argumentteja, mutta jätetään kertomatta mihin ne johtavat.

Kirjoittaja

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.