Pitkäperjantain synkistelystä pääsiäisen juhlaan ja iloon

Monena pääsiäisenä olen antanut itseni ärsyyntyä hiljaisen viikon lauantain tai pääsiäispäivän uutislähetysten myötä. Monena vuonna uutisena kerrottiin: Ortodoksit juhlivat jälleen pääsiäistä!Pikkuhiljaa uutisiin on tullut kuva-ainesta myös luterilaisen kirkkomme pääsiäisen vietosta.

Uutinen on toisaalta ymmärrettävä. Pitkään luterilaisuus keskittyi ristintien ja pitkäperjantain teemoihin. Pääsiäinenkin kyllä tuli ja juhlavalta tuntui aloittaa pääsiäiskirkko vuodesta toiseen virrellä ”Nyt se suuri päivä koitti”! Hieman yksinkertaistaen ja kärjistäen voisi sanoa, että 1980-luvulle saakka luterilaisuus meillä oli pitkäperjantain kristillisyyttä ja pääsiäisjuhlan vietto oli oikeasti enemmän ortodoksien ”heiniä”.

Monet tekijät ovat vaikuttaneet positiiviseen muutokseen. Pääsiäisestä on tullut yhteiskunnassa muotiasia ainakin juhlan ulkonaisen vieton ja valmistelujen osalta. Aivan se ei vielä vedä vertaa joulun asemalle, mutta paljon on pääsiäiseen liittyvää ainesta tullut esille. On koristelut, pääsiäisen ruuat ja juomat ja monet näihin liittyvät asiat. Samalla pääsiäinen hengellisenä juhlana on myös tullut luterilaisuudessa enemmän esille.

Meillä toivotetaan ja vietetään aiheellisesti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä. Evankeliumikirjassa pääsiäinen on hienosti ”Triduum Paschale”, kolmen päivän juhla-aika. Evankeliumikirjassa asiasta lausutaan näin: ”Kiirastorstain jumalanpalveluksen päätteeksi alttari voidaan riisua liturgisista esineistä ja vaatteista (ks. kiirastorstain messu Jumalanpalvelusten kirjassa). Alttarin riisuminen aloittaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen, pääsiäispäivän iltaan jatkuvan kolmen päivän juhla-ajan (triduum sacrum, triduum paschale), joka ilmaisee Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen yhteenkuuluvuuden.”

Edellä kerrotulla asialla on myös merkitystä sille, millaisena usko ja kristillisyys on Suomessa koettu ja mielletty. Usko ja ”uskovaiset” ovat saaneet synkistelyn ja synkistelijöiden leiman – aiheesta ja aiheetta. Tämä leima on onneksi jonkin verran karisemassa. Toki opillisen tiukkuuden vaatimukset voivat edelleen tuoda tätä leimaa tai asiaa kristillisyyden ja kirkon rasitteeksi.

Voisimme vakavammin ja samalla iloisesti miettiä, mitä ilo voisi vaikuttaa kristillisyydessä ja sen vaikutuksessa. Uskon, että sen vaikutus on valtava! Ei ole mieltä lähteä tekoreippauteen eikä puristettuun iloon, mutta pääsiäisen ilon näkyminen pääsiäisenä ja jokaisena aikana voisi vaikuttaa todella paljon.

Ilon esille nouseminen ei tarvitse myöskään merkitä sisällöstä tinkimistä. Eikö juuri evankeliumin perimmäinen sisältö ja seuraus ole ilo, suuri ilo. Aina, kun Raamatussa kerrotaan jostakin suuresta pelastushistorian asiasta, siihen liittyy suuri ilo. Näin ei tietysti vielä ollut ristin juurella, mutta ristin pimeyden ja tappion vaihtuminen ylösnousemuksen aamuun toi suuren ilon.

Ilo, yhteys ja rakkaus seurakuntayhteisössä ovat mielestäni vahvimmat Kristuksen ”todistajat”.

Miksi emme pyrkisi kasvattamaan niitä ja niin ilo leviää ja tarttuu? Niin evankeliumi etenee. Niin armon osallisuuteen pääsee yhä uusia ihmisiä. Ilo syntyy juuri armosta: siitä että kuulun joukkoon, että minua rakastetaan, että saan syntini anteeksi. Ilo nousee Jumalan lahjoista, jotka kuuluvat jokaiselle. Ilo nousee yhteydestä, joka Kristuksessa ylittää kaikki inhimilliset rajat.

Iloista Pääsiäistä! Levitköön ilo meissä ja meistä heille, joita kohtaamme!

Toivo Loikkanen

 

 

6 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Pääsiäinen ei suinkaan ole ilon juhla. Mutta se on toivo ilosta. Toivo siitä, että ylösnousemus on tosiasia.

    Vain syvästi uskovaisille se on tosiasia. Me muut suremme sitä kuinka Jeesuksen elämä päätyi katastrofiin toivoen, että kaikki mitä kerrotaan sen jälkeisistä tapahtumista olisi totta vaikka terve järki kapinoikin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku, Noinkin asian voi nähdä ja kokea. On totta, että ylösnousemussanoma ja toivo elämästä kuoleman jälkeen on järkemme ja ymmärryksemme ylittävä. Ajattelen myös armon tuomaa iloa ja vapautta jo tämän elämän aikana ja keskellä. Siihen “bonuksena” tulee toivo ikuisesta elämästä tai yhteydestä Jumalaan, joka toivomme ja uskomme mukaan jatkuu tämän elämän perästä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Merja Ruuska sanoo:

    Ilman pitkäperjantaita ei olisi pääsiäisaamua. Eikä siten kristinuskoakaan. Minusta on hyvin koskettava hetki, kun alttari puetaan mustaan kiirastorstain messussa. Pitkäperjantaina alttarilla viisi syvänpunaista ruusua symboloimassa Kristuksen viittä haavaa. Siitä sitten pääsiäisaamun riemuun, kun Kristus on ylösnoussut ja alttari on valkoinen.

    Itselleni pääsiäinen on suurin juhla kirkossa. Joulua suurempi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Merja, Olen samaa mieltä, että pitkäperjantai kuuluu olennaisena pääsiäiseen ja uskoomme. Oma pointtini tässä on se, ettei tarvitse jäädä vain pitkäperjantaihin vaan siitä kuljemme pääsiäisen iloon. Ilman pääsiäisaamua pitkäperjantai olisi jäänyt vain synkäksi teloituspäiväksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

    Markku Hirn: Evankeliumit antavat lohdullisen kuvan Jeesuksen seuraajien kokemasta hämmennyksestä ja epäuskosta pääsiäisen ylösnousemusjuhlinnan sijasta. Lähimmätkin opetuslapset epäilivät naisten antamaa todistusta. Ilo kehittyi pikkuhiljaa Jeesuksen omakohtaisten kohtaamisten kautta (epäilevä Tuomas jne.) Varsinainen pääsiäisestä kehkeytyvä ilo puhkesi ilmoille helluntaina, kun Jeesuksen seuraajille vuodatettiin Pyhä Henki.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.