Pohdintoja avioliittoon vihkimisestä ja kirkon tilanteesta

En osaa oikein arvioida, kannattaako keskusteluun Seta ry:stä ja Aito avioliitto ry:stä osallistua, mutta joitakin ajatuksia nousi mieleeni ja ne perustuvat omaan arvomaailmaani. Ajatukset ovat myös täysin omiani ja yksin kannan niistä vastuun. Niinpä kuitenkin kirjoitan ja keskityn nyt vain tähän teemaan. Lopussa lisäksi ajatuksia evl-kirkosta tilanteesta seurakunnan jäsenen näkökulmasta. Kirjoitin tämän alkujaan vastauksena ja ajatuksenani hyvän kaverini Facebook-päivitykseen avioliitosta –  lähes saman sisältöisenä.

Meille kaikille on tuttua, että homoseksuaaleja on aina ollut. Jumala on luonut kaikki ihmiset ja jokainen on arvokas, tasa-arvoinen ja jokaisella on täydet sekä jakamattomat ihmisoikeudet. Niin uskova kuin ateisti on silmissäni ihmisenä yhtä arvokas. Minulla on monia hyviä tuttuja, ystäviä ja läheisiäkin, jotka eivät välitä uskonasioista, mutta harrastuksissa, työssä ja kaikessa kanssakäymisessä olemme kovinkin hyviä ystäviä ja kavereita. Miksi sitten joku lähimmäisemme on homoseksuaali. Siihen en osaa vastata. Se on niitä suuria salaisuuksia. Ajattelen kuitenkin, että homoseksuaalisuus on pysyvää ja siitä ei voi ”parantua”.

Itse ajattelen, että avioliitto on tarkoitettu naisen ja miehen välille. Kaikille ei synny lapsia ja se on yleensä erittäin kipeä kokemus. Lapset ovat käsitykseni mukaisesti lahjaa ja lainaa kaikille meille, jotka olemme tähän tehtävään uskotut. Lain mukaan homoseksuaalisuus ei ole rikos. On hyvä, että maailmassa on löytynyt lainsäätäjille ymmärrystä tässä asiassa. Aivan samoin viisautta on löytynyt muun muassa kehitysvammaisten ja mielenterveysongelmaisten olojen normalisoitumiseen ja ihmisarvon kunnioittamiseen. Uskon näkökulmasta moni ajattelee, että avioerot, homoseksuaalisuus, uskottomuus ovat väärin (ennen sanottiin syntiä), vaikkei olekaan toimittu lain vastaisesti. Jos tällaiseen väärään on joutunut, niin kuin me jokainen voimme joskus joutua, voi niihinkin saada armoa ja anteeksiantoa.

Meillä on siis mielihaluja ja -tekoja, joita pidämme vääränä. Kristittynä voi silti halujensa kanssa elää, jos on halu, tahto ja Jumalan lupaama voima taisteluun. Se ei ole helppo tie, mutta itse uskon, että se on mahdollista ja palkinto on suuri. En voi kuitenkaan kuvitella henkilökohtaisen kamppailun suuruutta, jonka homoseksuaalisuus tuo lähimmäisellemme. Jos mukana ei ole uskoa ja sen tuomaa näkökulmaa, elämä on siltä osin ”helpompaa”. Tämäkin on jokaisen oma valinta ja sitä pitää kunnioittaa. Taistelu viettejä vastaan vaatii meiltä uskoa, luottamusta ja pidättäytymistä.

Virheitä voi tulla, perisynnin saastuttamia ihmisiä kun olemme, mutta niistä voi saada halutessaan paluun takaisin. Joskus synti, virheet ja rikkomukset jättävät syviä haavoja, jotka eivät parane koskaan. Usein ne arpeutuvat. Arvet ovat meitä muistuttamassa ja opettamassa, mutta eivät uskomisen esteenä. Joskus arpia voi kynsittää ja silloin niistä on taas hyvä keskustella, vaikka asiat olisivat jo annettu ja saatu anteeksi.

Kun puhutaan Seta ry:stä ja Aito avioliitto ry:stä, niin niillä on myös lain suoma mahdollisuus toimia. Setan toiminta on joissakin asioissa yliampuvaa ja provosoivaakin, mutta on siellä myös hyvää tiedottamista meille kaikille, jotka olemme seksuaalivähemmistöjen kanssa tekemisissä työssä ja arjessa. Ja me kaikkihan olemme. Myös muille vähemmistöille on omia yhdistyksiä. Aito avioliitto ry:lle on myös paikkansa. Se ajaa asiaa voimakkaasti Raamattuun perustuen ja joskus se voi tuntua homoseksuaalille ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa rikkovalta.  Kyse ei kuitenkaan ei ole lain rikkomisesta.

Itse ajattelen pitkälti kuin Aito avioliitto ry:ssä ajatellaan, mutta toimisin kuitenkin kovin eri tavalla. Eri foorumeilla ja jotenkin rakentavammin. Minusta olisi hyvä, että tämän luontoiset yhdistykset toimisivat enemmän tietoa jakaen eri ammattilaisille, joiden työhön liittyy tasapuolisen ja kiihkottoman faktatiedon jakaminen. Kouluissa ja oppilaitoksissa työskentelee opettajat, jotka kertovat näitä asioita, kun opetussuunnitelmassa on sen aika. Koulu- ja opiskelumaailma ei ole paikka, jossa opettaja tai kukaan muukaan ajaa omaa mielipidettään, vaan jakaa neutraalisti tietoa ja opettaa.

Aivan samalla tavalla ajattelen, ettei esimerkiksi Seta ole se yhdistys, joka opettaisi seksuaalisuuteen liittyvistä asioista kirkon rippikoululeireillä. Minun olisi vaikea kuvitella, että taas kirkko, herätysliikkeet tai Aito avioliitto ry olisivat kovinkaan tervetulleita promethus-leirille kertomaan omaa käsitystään. Yhdistykset voivat ajaa omaa asiaansa ja tiedottaa monella muullakin tapaa. Se ei rikkoisi ja lisäisi vastakkainasettelua.

Lisäksi vielä lyhyesti meille, jotka kuulumme evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Minusta olisi välttämätöntä, että avioliittokäsitykseen, avioliittoon vihkimiseen ja siunaamiseen liittyvä problematiikka saataisiin ratkaisua kansankirkostamme pikaisesti.

Nyt kun riidat avioliittoonvihkimisen epäkohdista ovat alkaneet ja niiden määrä lisääntyy oikeuslaitoksessa, saa jakautuminen ja eroaalto uuden voiman. Koska kirkon jäsenkunta on keskimäärin yhä voimakkaammin liberalisoitumassa ja kirkon jäsenyydestä eroaa eri syistä ja ulostuloista johtuen tänään liberaaleja ja taas huomenna konservatiiveja, on vaarana, että kirkko lakkaa olemasta koti kenellekään. Ja kun koti katoaa, sitä aletaan etsiä muualta. Kuten olemme huomanneet, on arvoliberalismi saanut lujan otteen suhtautumisessa ajankohtaisiin asioihin. Tämä on näkynyt viime vuosikymmeninä eduskunnan säätämissä laeissa ja lähes kaikkien puolueiden puolueohjelmissa ja myös toiminnassa. Jos näin on käynyt maallisen vallan puolella, niin se tapahtuu myös kirkossa, joskin vähän hitaammin. Jos asioissa on ollut riitaa maallisella puolella, voivat riidat olla vielä syvempiä kirkon sisällä.

Maallisella puolella erotaan puolueista, jätetään politiikka ja äänestäminen kokonaan muiden harteille ja ollaan välinpitämättömiä. Kirkosta on taas helppo erota. Ystäväpiiristänikin on joku eronnut siksi, että kirkko on liian liberaali. Joku siksi, ettei uskonasiat enää kiinnosta. Ja joku taas siksi, ettei tunne kuuluvansa kirkkoon sen vanhoillisten käsitysten vuoksi. Luin jokin aika sitten lehtijutun, jossa kerrottiin, että iso osa seurakuntien jäsenistä ei usko Jumalaan. Tämä joukko saattaa olla hyvin sopeutuvainen ja kokea nykyaikaan kuuluvan kaiken hyväksymisen. Vaikeassa tilanteessa he valitsevat liberaalien kannan, koska nykyinen yksilöllisyyttä korostava ja muoti-ilmiöidenkin kannalla oleminen on uusi normaali.

On ollut monia asioita ja kysymyksiä viime vuosina, jotka ovat vaikuttaneet sen, että kirkossa on isoja ristiriitoja. En palaa niihin, mutta nyt edessä on valtava ongelma avioliittoon vihkimisen ympärillä. Kirkon kannalta olisi parempi, että kirkolliskokous pyrkisi päätökseen esittää vihkimisoikeudesta luopumista. Olen vakavasti pohtinut jo pitkään, että uuden eduskunnan aloittaessa tekisin kansalaisaloitteen siitä, että vihkimisoikeuteen liittyviä lakeja muutettaisiin siten, että kirkolta oikeus lakkaisi.

Toinen puoli minussa sanoo, että älä tähän lähde ja että kyllä kirkolliskokous osaa asiansa ja tunnistaa hädän. Toinen puoli sanoo, että Suomessa voisi löytyä suuri joukko kansalaisaloitteen taakse, koska murhe kirkon tilasta on ilmeinen ja asia ei muuten etene ja vahingot ehtivät tapahtua. Vihkimiset tapahtuisivat maistraateissa ja siunaaminen kirkossa. Tällöin siunattavat voisivat halutessaan vakuuttaa esimerkiksi vanhalla tavalla – tahtomistaan rakastaa aina kuolemaan asti. Jokaiselle papille tulisi jättää oikeus itse vakaumuksensa ja käsityksensä mukaan päättää, keitä hän haluaisi siunata avioliittoon. Kirkon työntekijöitä ei voi jättää ahdinkoon, kun vielä tiedämme, että täydellä rakkaudella ja kutsumuksesta kirkossa työskentelee suuri joukko esimerkiksi herätysliikkeisiin kuuluvia työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.

Kirkko voi hajaantua myös sisältä päin. Jos riidat jatkuvat ja työntekijät sekä luottamushenkilöt eivät toistensa vakaumusta kunnioita, on yhteenotto tulevaisuudessa jatkuvaa ja repivää. Ennuste kirkolle on huono. Ei olisi hyvä, jos esim herätysliikkeille ei olisi enää sijaa rakkaassa kirkossa, vaan ne joutuisivat niin nurkkaan ajetuiksi, että olisivat pakotettuja perustamaan oman kirkkokunnan. Tällaista kehitystä en vähäisemmässäkään määrin kannata, vaan olen vahvasti sitä mieltä, että hyvällä tahdolla myös löytyy hyvä ja kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

Sakari Joensuu

yrittäjä, perheenisä

Alajärven seurakunnan jäsen

  1. Mikko Nieminen: ”Olen Jukka Kivimäen kanssa samaa mieltä siitä, että kansalaisaloite evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeuden poistamisesta kaatuisi perustuslakivaliokunnassa. Olisi lainsäätäjältä täysin mielivaltaista vallankäyttöä poistaa vihkioikeus yhdelta kirkolta ja jättää se muille. Se sotii kaikkia mahdollisia oikeusvaltioperiaatteita vastaan.”

    En ole lakimies, enkä rupea em. asiasta kiistelemään. Minun oikeustaju kuitenkin neuvoo, että jos uskonnolliset yhdyskunnat eivät palvele (vihkimisoikeudellaan) jäseniään tasa-arvoisesti, niin niiltä pitäisi ottaa vihkioikeus pois. Ihmisten tasa-arvoinen kohtelu kuuluu sivistyneen yhteiskunnan perusperiaatteisiin.

    Suomen perustuslainssa määritetään, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, ja ketään ei saa syrjiä ”sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain turvaamaa yhdenvertaisuutta arvostetaan korkealle
    suomalaisessa yhteiskunnassa. Lainsäädännön tarkoitus ei ole vain kieltää syrjintää, vaan aktiivisesti velvoittaa edistämään yhdenvertaisuutta. ”

    Em. antaa aihetta monenlaiseen pohdintaan. Toivottavasti joku olisi niin touhukas, että tekisi asiasta kansalaisaloitteen. Sittenhän asia selviäisi.

    • > Ihmisten tasa-arvoinen kohtelu kuuluu sivistyneen yhteiskunnan perusperiaatteisiin.

      Olen aivan samaa mieltä.

      Juridisesti tasa-arvo ei kirkkoa velvoita, koska uskonnon harjoittaminen on rajattu yhdenvertaisuuslain ulkopuolelle. Toki tämä johtaa tilanteeseen, jossa yhteiskunnassa on korkeammat eettiset standardit kuin kirkossa.

  2. Mikko Nieminen: ”Juridisesti tasa-arvo ei kirkkoa velvoita, koska uskonnon harjoittaminen on rajattu yhdenvertaisuuslain ulkopuolelle. Toki tämä johtaa tilanteeseen, jossa yhteiskunnassa on korkeammat eettiset standardit kuin kirkossa.”

    Asia on juuri noin. Edellä mainitsemasi tilanne saa minut kysymään, että miksi ev. lut. kirkossamme nämä ”eettiset standartit” muuttuvat vain lain pakottamina. Naispuolisten pappien syrjiminen jatkuisi räikeästi vieläkin, ellei olisi tapahtunut muutamaa sakkotuomioon johtanutta oikeusjuttua.

    Vaikka maassa on ns. tasa-arvoinen avioliittolaki, niin kirkko yhä kipuilee vihkimisoikeutensa kanssa. Eikö kirkon pitäisi olla eturivissä mitä tulee lainkunnioitukseen? ”Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta.” No, kyllähän edellinen Raamatunopetus helposti kumotaan toisella Raamatunopetuksella. Semmoista se valitettavasti vielä on.

Kirjoittaja

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen...