Politiikka on aina oikeassa

Tuo eilen kuulemani lause mietityttää. Aloin tarkistelemaan tuon sanan merkitystä, näin Wikipedia:

"Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä."

Olen usein kuullut sanottavan, että Jumalan valtakunta/seurakunta on aina oikeassa ja se ei erehtyä taida. Heti perään saatetaan kuitenkin todeta, että yksittäiset ihmiset kuitenkin saattavat erehtyä. Eli erehdyksiä tulee seurakunnan sisällä, mutta niistä ovat aina vastuussa yksittäiset ihmiset, vaikka koko porukka olisi ollut samaa mieltä yksittäisten ihmisten kanssa ja erimieliset olisi erotettu porukasta.

Näin pidetään yllä erehtymättömyyden myyttiä. On porukka, joka on aina lähtökohtaisesti erehtymätön ja oikeassa, vaikka käsitykset ja toiminta olisi miten väärää ja pielessä tahansa. Monille tämä selitys uppoaa täysin.

Luulisi kaikille ihmisille olevan selvä se asia, että rehellisyys on kaiken toiminnan uskottavuuden kannalta paras perusta. Oli sitten tapahtunut ihan mitä tahansa, niin lopulta rehellisyys on se, jolla asiat on mahdollista saada edes joten kuten selvitettyä. Vaikka se alkuun kirpaisisikin, se on siltikin ainut tie luottamukseen ja parempaan huomiseen.

Kun poliitikot ja kaikenlaiset nokkamiehet eri kultapossukerhoissa toimivat ja tekevät päätöksiä, jotka koskevat milloin minkäkinlaista ja kokoista laumaa, on lauman aliarvioimista, väheksymistä ja välinpitämättömyyttä sitä kohtaan, jos/kun ollaan epärehellisiä ja toimitaan jotenkin muuten kuin kaikkien parhaaksi ja hyvinvoinniksi. Pelkkä se, että halutaan pitää lauma koossa hiljaisena ja kuuliaisena, ei ole hyvä perusta toiminnalle ja päätöksille.

Tie lähimmäisen sydämeen ei mene epärehellisyyden, painostamisen, kiertelyn ja kaartelun, ohittamisen, vähättelyn eikä pelottelun kautta. Sellainen toiminta saa aikaan ainoastaan vastentahoista kuuliaisuutta, jossa ei ole sydän mukana. Rakkaus, välittäminen, aitous ja rehellisyys ovat avainsanoja kaikkiin ihmissuhteisiin.

Kuuntele ja tule kuulluksi. Tuokin on tärkeää. Jos politikko tai kultaposukerhon nokkamies ei kuuntele alaistaan, sitä, jonka asioita hän on hoitamassa, palvelemassa, hän lopulta menettää palveltavansa. On ollut surullista nähdä toimintaa, jossa kyselijät ja avunhuutajat on ohitettu syyllistämällä ja epäilemällä heidän motiivejaan, kun olisi pitänyt olla herkällä korvalla kuuntelemassa ja ennen kaikkea auttamassa. Tunnen monia, jotka ovat lakanneet kyselemästä ja lähteneet omille teilleen. Heitä on vähän vaikea enää huhuilla takaisin. Keskustelun aika meni jo ohitse heidän kohdaltaan. He hakivat ja saivat apua muualta, kuin sieltä mistä he ensin turhaan kyselivät.

Tulevana vuonna voisi miettiä sitä, että jospa se onkin niin, että politiikan oikeassa olemisen mittareita ovat rehellisyys ja oikeamielisyys ja se, miten kansa voi. Itsessään mikään taho ei voi olla erehtymätön ja oikeassa, jos sen toiminnan seuraukset ovat huonoja. Eikä oikeastaan muutenkaan. Erehtyväisistä yksilöistä koostuva porukka ei muutu erehtymättömäksi yhdistyessään.

Jos on aina pidetty yllä erehtymättömyyden myyttiä, siitä on vaikea luopua. Ihan joo ymmärrettävää. Mutta siitä on ihan pakko luopua, mikäli haluaa olla rehellinen. On varmasti tosi raskasta ja uuvuttavaa, jos joutuu selittelemään asioita muutoin kuin rehellisen avoimesti.

Jos Systeemi perustuu erehtymättömyyden myyttiin, sen jäsenet eivät tavallaan itsessään ole epärehellisiä, vaan he toimivat vain Systeemin käsitysten ja toiminnan mukaisesti. Siksi on oikeastaan turhaa vastuuttaa yksilöitä epärehellisyydestä, koska he toimivat vain niin kuin heidän odotetaankin toimivan.

Uuden vuoden Toivotukseni itselleni  ja kaikille Teille hyvät Lukijani on: Ollaan rehellisiä. Rehellisyys on vähintä, mitä minulta ja Sinulta odotetaan, jos haluamme säilyttää luottamuksen lähimmäisiimme.  Mottoni on: mielummin rehellisenä vaikka rapaojassa, kuin epärehellisenä kultajalustalla.

14 kommenttia

  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Aika outo tosiaan tuollainen “Politiikka on aina oikeassa”-kommentti.

    Olen itse politiikan tutkija. Arvostan demokraattista poliittista prosessia, joka on tosiaan jatkuva prosessi eikä mikään pysähtyneisyyden ja oikeassa olemisen staattinen tila. Demokraattisen prosessin kantavana ideana on mielestäni se, että asioita (esim. tehtyjä päätöksiä) muokataan, uudistetaan ja korjataan kriittisen keskustelun, arvioinnin ja toisinajattelun myötä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Ahlfors sanoo:

    Vuokko Ilola: “Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä.”

    Käytännössä kuitenkin enimmäkseen vallan saamisen tavoittelua tai pyrkimystä sen säilyttämiseen.

    Mitä taas tulee kristillisyyteen ja kristinuskoon, niin jos se halutaan ymmärtää Uuden testamentin selittämällä tavoilla, ei politiikalla ja kristillisyydellä ole mitään tekemistä keskenään. Politiikka kuuluu “maailmaan”, joka on häviämässä pois ihmishallitusten ja järjestelmien kera taivaallisen Jumalan valtakuntahallituksen tieltä.

    “Politiikkaa” tietysti hoidetaan demokratian periaatteiden mukaan, kristillisyyttä taas, ainakin pitäisi Raamatun mukaan; Jumalan henkeytetyn sanan ja ja hänen toimivan voimansa pyhän hengen ohjauksessa. Jos sitä ei niin tehdä ja jos sitä pyhää henkeä ei ole tukena, niin tulokset ovat huonot, kuten monien itseään kristillisiksi kutsuvien uskontojen tila osoittaa. Kuten Jeesus eräässä opetuksessaan totesi :”Hedelmistään puu tunnetaan.”

    Demokratiaa ihmisjärjestelmissä on taas sanottu parhaaksi tunnetuksi kaikista mahdollisista ihmisyhteisön huonoista hallintojärjestelmistä. Sitä se varmaankin onkin sillä sektorilla. Sen heikkoudet tosin tunnetaan. Luxenburg:in pääministeri Jean Claude Juncker kuvaili niitä eräiltä osin esim. seuraavasti: “Tiedämme kyllä mitä meidän pitäisi tehdä, mutta emme sitä mitenkä sen jälkeen voisimme tulla uudelleen valituiksi.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tom Saarikoski sanoo:

      Vesa, politiikka on perusmerkityksessään yhteisten asioiden hoitamista. Yhteiset asiamme taas eivät pyöri jos joku ei niitä pyöritä. Surkein malli olisi se, että kukaan ei hoitaisi millään tavalla yhteisiä asioitamme. Sitäkö sinä tähän maailmaan haluaisit?

      Onko todella Raamatun näkemys, että meidän ihmisten ei kannata edes yrittää hoitaa millään tavalla yhteisiä asioitamme, globaalisti, valtiollisesti, kunnallisesti tai edes kylätasolla? Onko se kristillistä, että jättäisimme kaikki levälleen ja jokainen hoitaisi omat asinsa ikäänkuin ytheisiä asioita ja tavoitteita ei olisikaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Tom Saarikoski: “Onko todella Raamatun näkemys, että meidän ihmisten ei kannata edes yrittää hoitaa millään tavalla yhteisiä asioitamme, globaalisti, valtiollisesti, kunnallisesti tai edes kylätasolla?”

      Uuden testamentin opetusten pohjalta kristitty tekee sitä lähinnä olemalla lainkuuliainen esivallalle ja hoitamalla sitä kohtaan kaikki sen asettamat velvoitteet niin pitkälle kun ne eivät ole ristiriidassa Jumalan lakien kanssa. Tekemällä maallisen työnsä niin kuin se olisi myös palvelusta Jumalalle, osoittamalla lähimmäisen rakkautta kanssaihmisille jne.

      Häviävän “maailman” (jonka Raamattu kuvaa olevan Jumalan vastustajan Saatana Panettelijan vallassa ja ohjauksessa) järjestelmien hallitustehtäviin tämä ei kuitenkaan pyri (tietysti henkilökohtaisen päätöksen perusteella), vaan asettaa toivonsa mainittuun Jumalan valtakuntaan ja pitää tehtävänään Jeesuksen käskyn toteuttamista: “Tämä valtakunnan evankeliumi (= hyvä uutinen) tulee saarnattaman ja opetettavan kaikessa maailmassa kaikille kansoille todistukseksi ja sitten tulee loppu (= maailmanaikojen muutos ja taivaallisen Jumalan valtakuntahallinnon aika).”

      Maallisista tietolähteistä käy ilmi, että ensimmäisen vuosisadan Raamatun aikaiset alkukristityt eivät osallistuneet aikansa poliittisiin ja sotilaallisiin kiistoihin.

      Ps. Vaikuttaisi hieman siltä, että ihmisten usko siihen “vaikuttamiseen yhteisiin asioihin” olisi hiipumaan päin, ainakin päätellen yleisten vaalien äänestysprosenttien pienenevästä suunnasta pidemmällä aikavälillä asiaa tarkistellessa. Jonkin verran tietysti voinevat vaikuttaa ja jos joku katsoo sen tärkeäksi, se on tietysti tämän henkilökohtainen asia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tom Saarikoski sanoo:

      >>Uuden testamentin opetusten pohjalta kristitty tekee sitä lähinnä olemalla lainkuuliainen esivallalle ja hoitamalla sitä kohtaan kaikki sen asettamat velvoitteet niin pitkälle kun ne eivät ole ristiriidassa Jumalan lakien kanssa.

      Esitätkö nyt tosissasi, että jos kaikki ihmiset heittäytyisivät samalla linjalle, niin siitä seuraisi jotain hyvää ja kestävää? Kukaan ei hoitaisi asioita kokonaisvaltaisemmin, kaikki tekisivät vain omia asioitaan.

      >>Häviävän “maailman” (jonka Raamattu kuvaa olevan Jumalan vastustajan Saatana Panettelijan vallassa ja ohjauksessa) järjestelmien hallitustehtäviin tämä ei kuitenkaan pyri (tietysti henkilökohtaisen päätöksen perusteella), vaan asettaa toivonsa mainittuun Jumalan valtakuntaan ja pitää tehtävänään Jeesuksen käskyn toteuttamista

      Tuossa on vain se perustavaa laatua oleva ongelma, että vaikka tämä maailma joskus häviäisikin (tavalla tai toisella), se on olemassa nyt ja tällä hetkellä. Jos me jättäisimme yhteiset asiamme – ymmärryksesi mukaan kristillisesti – levälleen, niin siitä seuraisi väistämättä paljon negatiivista ihan kaikille meille. Yhteisten asioiden hoitamisen dissaaminen osoittaa myös suunnatonta vastuuttomuutta.

      Te Jehovan todistajathan ette muuten tässä(kään) tee “henkilökohtaista päätöstä”, kuten valheellisesti annat ymmärtää, vaan te ette SAA osallistua politiikkaan.

      >>Jos sitä ei niin tehdä ja jos sitä pyhää henkeä ei ole tukena, niin tulokset ovat huonot, kuten monien itseään kristillisiksi kutsuvien uskontojen tila osoittaa. Kuten Jeesus eräässä opetuksessaan totesi :”Hedelmistään puu tunnetaan.”

      Näin on. Te Jehovan todistajat esimerkiksi olette monissa maissa oikeudessa siitä syystä että teidän sisäiset toimintamallinne ovat edesauttaneet pedofilian esiintymistä seurakunnissanne. Hedelmistään puu tunnetaan, tosiaan.

      >>“Tämä valtakunnan evankeliumi (= hyvä uutinen) tulee saarnattaman ja opetettavan kaikessa maailmassa kaikille kansoille todistukseksi ja sitten tulee loppu (= maailmanaikojen muutos ja taivaallisen Jumalan valtakuntahallinnon aika).”

      Sitä ennen myös te Jehovan todistajat käytätte mielellänne julkisia palveluita, kouluttaudutte ilmaiseksi ammattiin, ja jos olette työttömiä, nostatte poliittisin päätöksin kehiteltyä tukea tilillenne.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Tom Saarikoski: “Esitätkö nyt tosissasi, että jos kaikki ihmiset heittäytyisivät samalla linjalle, niin siitä seuraisi jotain hyvää ja kestävää? Kukaan ei hoitaisi asioita kokonaisvaltaisemmin, kaikki tekisivät vain omia asioitaan ”

      En, vaan se on jokaisen yksilön oma päätös vakaumuksensa ja sisäisten vaikuttimiensa perusteella. Kristillisyyden Jumalan valtakunta opetukseen uskovat ja toivonsa asettaneet eivät tee “vain omia asioitaan”, vaan ensimmäisellä sijalla elämässään heillä on Jumalan tahdon mukaiset asiat.

      Saarikosken ei kannata liikaa kantaa huolta “tämän maailman” pystyssä pysymisestä. Siitä varmasti pitävät huolta “tämän maailman” ihmiset. Myöskin taustalla se Raamatun “tämän maailman hallitsijaksi ja jumalaksi” kuvattu taho.

      Sitä tietysti niin kauan kunnes on kaikkivaltiaan Jumalan aika toteuttaa tarkoituksensa ja päätöksensä maan ja ihmisyhteisön suhteen. Lisäksi Raamatun mukaan vain vähemmistö ihmisistä omaksuu uskon Jumalan valtakuntaodotteeseen kuten oli asian laita Jeesuksen ja apostolien päivinäkin.

      Tom Saarikoski: “Näin on. Te Jehovan todistajat esimerkiksi olette monissa maissa oikeudessa siitä syystä että teidän sisäiset toimintamallinne ovat edesauttaneet pedofilian esiintymistä seurakunnissanne.”

      No niin. Lopetan tämän keskustelun näiden todistajista erotettujen tämän kaltaisista väittämistä. Totean vain, että rikollisuusluvut todistajien keskuudessa ovat hyvin pienet jos niitä vertaa esim. ev.lut. kirkon jäseniin, ja vielä pienempiä kun on kyse hyvin vakavista rikoksista. Tälläiseisiä mahdollisesti tekevät erotetaan heidän keskuudestaan, ja ovat siis entisiä todistajia.

      Lopuksi siteeraus Jeesuksen vuorisaarnan sanoista: “11 Onnellisia olette te, kun ihmiset minun tähteni häpäisevät teitä ja vainoavat teitä ja puhuvat teistä valehdellen kaikenlaista pahaa. 12 Iloitkaa ja hypelkää ilosta, koska teidän palkkanne on suuri taivaissa; sillä siten he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tom Saarikoski sanoo:

      >>En, vaan se on jokaisen yksilön oma päätös vakaumuksensa ja sisäisten vaikuttimiensa perusteella.

      Kuulostaisi ihan hyvältä, jos en tietäisi että sen esittää Jt, jolla ei siis ole mahdollisuutta punnita vakaumustaan ja vaikuttimiaan objektiivisesti. Vartiotorni-seura määrää saatko sinä osallistua politiikkaan tai vaikkapa joulun viettämiseen.

      >>Kristillisyyden Jumalan valtakunta opetukseen uskovat ja toivonsa asettaneet eivät tee “vain omia asioitaan”, vaan ensimmäisellä sijalla elämässään heillä on Jumalan tahdon mukaiset asiat.

      Reaalitodellisuudessa tästä seuraa se, että te ette välitä yhteisistä asioista.

      >>Saarikosken ei kannata liikaa kantaa huolta “tämän maailman” pystyssä pysymisestä. Siitä varmasti pitävät huolta “tämän maailman” ihmiset.

      Myös teidän todistajien hyväksi, jotka ette saa osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen.

      >>No niin. Lopetan tämän keskustelun näiden todistajista erotettujen tämän kaltaisista väittämistä.

      Ymmärrettävästi. Ne kun eivät ole “väittämiä”, vaan todennettavissa olevia faktoja. Se, että sinä et halua tietää niistä etkä uskalla ottaa asioista oikeasti selvää, kertoo vakaumuksesi lepäävän hetteiköllä. Pelkäät sen puolesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Jeesus antoi temppeliveron maksun yhteydessä hyvän esimerkin, ja niin jatkoivat opetustaan apostolit. Kristitty on mukana maailmassa kansalaisena, eikä muuta voisikaan, koska kaikki on Jumalalta annettua. Nämä muut opetukset ovat aika tavalla ristiriitaisia todellisuuden kanssa. Se on totta, että tulevaista me odotamme, emme tuhanneksi vuodeksi vaan ikuiseksi iloksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Politiikka on kansantajuisesti yhteisten asioiden hoitamista, aatteet taas määrittelevät millainen arvomaailma yhteisille asioille määritellään, demokratia taas edustaa vastavoimaa diktatuurille.

    Tällä ei ole mitään tekemistä, oikean ja väärän kanssa, diktatuurissa voidaan tehdä oikeita päätöksiä (oikeutta kansalaisille) ja demokratiassa vääriä päätöksiä (enemmistö päätös ei aina takaa oikeutta kansalaisille) ja toisin päin.

    Politiikka ei siis ole oikean ja väärän mittari. Ihmiset käyttävät politiikkaa yleensä eturyhmien asioiden ajamiseen. Jos kansa nähdään edun saajaksi, politiikan keinot nähdään oikeiksi, mutta jos edun saaja on jokin muu taho, se nähdään yleensä kansaa vastaan. Näin siis tasavallassa.

    Kirkon toimintaan poliittinen demokratia sopii huonosti, koska yksimielisyyden ohje on sen yläpuolella ja kumoaa demokraattisen päätöksen, jos se on tuota ohjetta vastaan. Äänestäminen on kyllä kirkossa hyvä tapa ratkaista asioita kuten yleensäkin, mutta sen merkitys kumoutuu, jos sillä pyritään murtamaan yksimielisyyden ohje. Kirkko pyrkii elämään yhteiskunnassa sovussa kaikkien kanssa, mikäli se siitä riippuu. Yhteiskunta luo sille kuitenkin jatkuvasti muutos paineita, joihin se ei voi pelkän demokraattisen päätöksen kautta mukautua. Tästä “maailmaan” mukautumisesta pitäisi kirkossa olla selkeä ymmärrys.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Yksimielisyyden ohje (tai pakko) on huono homma toisinajattelijoille. Yksimielisyydessä kun ei ole tilaa kriittiselle arvioinnille. Yleensä tämä yksimielisyys menee käytännössä niin, että kaikkien on oltava yhtä mieltä johtajien kanssa, jotka sanelevat sen miten asiat ovat. Muiden on oltava sitten yhtä mieltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo K.M. Pikkuaho sanoo:

    Sananvapautensa kaikilla. Nyt näyttää siltä, että tästä viestikeskustelusta tuli jehovantodistajien todistusketju. Enpä olisi uskonut. Jehovantodistajat aktiivisia Kirkkoa lähellä olevalla keskustelupalstalla! Tarkoitus pyhittää keinot, näköjään. Ilmeisesti internetin demonisointi on loppunut…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Niinpä taisi mennä “todisteluksi”. Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan, olen luullut, etteivät he käy nettikeskusteluja. Noh, luulo ei ole tiedon väärtti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      No, onneksi nyt ketään ei enään (ainakaan tällä hetkellä) keskiajan kirkon tyyliin julisteta “kirkonkiroukseen” tai “kerettiläisiksi” eikä “polteta roviolla.” Vastustusta ja jopa suoranaista vainoakin joissain maissa tosin esiintyy, kuten tapahtui Uuden testamentin kuvaamassa alkukristillisyydessäkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tom Saarikoski sanoo:

      Vesa: “No, onneksi nyt ketään ei enään (ainakaan tällä hetkellä) keskiajan kirkon tyyliin julisteta “kirkonkiroukseen” tai “kerettiläisiksi” eikä “polteta roviolla.” Vastustusta ja jopa suoranaista vainoakin joissain maissa tosin esiintyy, kuten tapahtui Uuden testamentin kuvaamassa alkukristillisyydessäkin.”

      Niin, kirkko on nykyään erittäin inhimillinen laitos. Toisin kuin Jehovan todistajat. Tehän hylkäätte (täysi-ikäiset) lapsenne, ystävänne, vanhempanne ja sukulaisenne ihan pelkästään siksi jos he käyttävät perusoikeudellista uskonnonvapauttaan ja lähtevät Jehovan todistajista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit