Pyhän imu

Tänään varhain sunnuntaiaamuna pääsin juoksulenkille itsekseni. Jostain kumman syystä en lähtenytkään tavanomaista reittiä, vaan aivan päinvastaiseen suuntaan. Aikani juostua päämäärättömästi, alkoi kaupungin ainut kirkko magneetin lailla vetää minua puoleensa. Kirkon pihalla katselin ikkunoista loistavaa valoa, seisoin tuiskussa ja viimassa. Mietin, kuinka suntio ja vapaaehtoiset seurakuntalaiset parhaillaan sisällä valmistelevat kirkkoa messuun tulevia seurakuntalaisia varten, ja miten pappi ja kanttori ovat ehkä jo sakastissa. Päätin astua sisään.

Astuin eteisestä kirkkokäytävälle, hikisenä, juoksuvaatteissa, tuiskulumi pipoon jäätyneenä. En nähnyt ketään. Katselin, kuin varkain, hetken kirkon seiniä, koristeita, alttariveistosta. Imin itseeni jotain, jotain pyhää. Minulla oli ollut lenkillä levoton olo, tuntui kuin paha olo olisi ottanut hetkeksi otetteen minusta ja kesän kovat tapahtumat taas satuttivat. Kirkossa minut valtasi levollinen ja hyvä mieli. Olin vain hetken siellä, ja lenkkeillessäni kotiin lasten luokse olin kuin toinen ihminen, hyvillä mielin, täynnä energiaa ja luottamusta. Sain kokea pyhän imun.

1 kommentti

  • Kimmo Wallentin sanoo:

    Jokainen tulee omalla tavallaan levolliselle ja hyvälle mielelle, täyteen energiaa ja luottamusta:) Sallittakoon se kaikille.

    Ilmoita asiaton kommentti