Pyhäinpäivästä seurakunnan uusien jäsenten kirkkopyhään

Edellisen pyhäinpäivän jälkeen olemme Rovaniemen seurakunnassa saattaneet iankaikkiseen lepoon 449 jäsentä. Tänä pyhäinpäivänä minäkin olen yksi surevista: isääni muistetaan Keravan kirkossa. On koskettavaa, miten eri puolilla maata ihmiset hiljentyvät, sytyttävät kynttilöitä haudoille ja lohduttavat toisiaan. Poisnukkuneiden ja yhä elävien yhteys Kristuksessa loistaa talven pimeydessä. Kun rakkaiden kuolema satuttaa, olemme hetken yhtä perhettä.

Voisiko meitä yhdistää tuskan lisäksi myös Pyhä Henki?

Pyhäinpäivänä saatamme yhdessä seurakunnan jäsenyydestä lähtevät rakkaamme. Emmekö voisi näin yhtenä perheenä ottaa myös vastaan kotiseurakuntamme uudet jäsenet: niin pienokaisena kuin aikuisenakin kastetut, seurakunnan alueelle muuttaneet, kirkon jäseniksi palanneet?

Tätä miettiessäni kaivoin esille kutsukirjeen seurakunnan uusien jäsenten kirkkopyhään Torontossa keväällä 2007. Siellä edellisenä vuonna seurakuntaan liittyneet kutsuttiin ensin messuun siunattavaksi. Sen jälkeen vietettiin koko seurakunnan voimin tervetuloajuhlaa, jossa nämä uudet jäsenet otettiin lämmöllä osaksi yhteisöä.

Vielä ei ole tiedossa, kuinka monta jäsentä tänä vuonna liittyy Rovaniemen seurakuntaan. Kun se selviää, toivoisinpa täälläkin vietettävän uusien jäsenten kirkkopyhää.

Milloin teidän seurakunnassanne otetaan uudet jäsenet yhdessä vastaan, nostetaan esille pyhäin yhteys tässä ajassa?

 

2 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    Erittäin kannatettava ajatus, jonka voisi laajentaa käsittämään sekä kirkkoon liittyneet että muista seurakunnista muuttaneet. Lapsena kastettujen perheet voisivat ehkä paremmin tulla kohdatuiksi jonkun vauvamessun muodossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Kuirinlahti sanoo:

      Kiitos palautteesta! Onko teidän seurakunnassanne uusien jäsenten kirkkopyhää? Olisi kiinnostavaa kuulla, millä tavoin seurakuntaan liittyneitä ja muuttaneita on otettu vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Sari Kuirinlahti
    Sari Kuirinlahti

    Äiti. Vaimo. Salpausselän seurakunnan kirkkoherra. Mottoni on: Joka kirkossa nauraa, se parhaiten nauraa! Kristinuskon päämääränä oleva ikuinen ilo saa näkyä ja kuulua jo ajallisen elämämme aikana. Aika ajoin jokin kolahtaa minuun niin, että sielussa lyö kipinää. Olen siis Jumalan armosta myös kipinöitsijä ja bloggaan näistä uskon kipinöistä.