Pyöreän pöydän keskustelu

Olisi kiintoisaa seurata pyöreän pöydän äärellä käytävää keskustelua, jossa olisi mukana muut pelastuksesta poissulkevien uskonyhteisöjen edustajia oppeineen ja näkemyksineen. Pöydän äärellä voisi olla vaikka vanhoillislestadiolaisia, mormoneja, todistajia ja konsernilaisia.

Jokaisen ryhmän jäsenen pitäisi perustella, miksi vain juuri heillä ainoina koko maailmassa on Pyhä Henki, miksi juuri heidän raamatuntulkintansa on oikea ja miksi vai heillä on keskuudessaan jäsenten välistä oikeaa rakkautta, kuten he kaikki väittävät.

Todistajat perustelevat oikeassa olemistaan Totuudella.

http://www.jw.org/fi/

 

Vanhoillislestadiolaiset vetoavat siihen, että he ovat Jumalan valtakunta ja vain heillä on anteeksiantamus, jonka Jeesus antoi omille opetuslapsilleen.

http://rauhanyhdistys.fi/fi/nain-me-uskomme/

 

Mormonit Viimeisellä ilmoituksella, jonka Moron-enkeli ilmoitti Joseph Smithille http://www.mormonismi.net/kh/kirkon_alkupera.shtml

 

Konsernilaiset käsittävät olevansa A-luokan kansalaisia ja muut ovat velttoja ja heillä on jatkuvat suorat ilmoitukset Jumalalta Profeetan kautta.

https://sites.google.com/site/maitobaari/konserni

 

Voisiko tällaista pyöreän pöydän keskustelua käydä julkisesti ja vaikkapa suorana lähetyksenä televisiosta? Minusta kaikkien Oikean Totuuden omaavien ihmisten kannattaisi vakavasti harkita asiaa, sillä onhan kysymys iankaikkisesta elämästä ja ihmissielujen pelastuksesta.

Näillä kaikilla yhteisöillä on myös samanlaisia kokemuksia uskon saamisesta ja siitä, kuinka muualta ei ole saatu rauhaa tunnolle ja kuinka huonosti asiat ovat muualla. He kaikki tuntevat sismmissään, syvällä sydämessään, että juuri tämä usko on oikea ja merkkinä siitä on maailman pilkka, roskittaminen ja mustamaalaaminen.

Sanomattakin on selvää, että jos tällainen keskustelu käytäisiin, juttu kääntyisi lopulta siihen, minkälainen seksuaalisuuden toteuttaminen on oikeaa, niin kuin kaikkiin "hyviin" uskonnollisiin keskusteluihin kuuluu ;)

Hmm, aletaanko raahaamaan pyöreää pöytää vaikkapa A-studioon?

26 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Esikoislestadiolaiset ja vanhoillislestadiolaiset ovat tehneet lähialueilla lähetystyötä Inkerissä ja Siperiassa. Inkerin kirkossa on ollut monta lestadiolaista diakonia ja kirkkoherraa seurakunnissa. Samaa on tapahtunut Virossa. Jeniseillä on tehty pitkiä lähetysmatkoja laivalla, ja seurakuntia on perustettu mm. Krasnojarskin, Murmanskin, Petroskoin kaupungin liepillä. On siinä aika paljon arpeetia pienille herätysliikkeille. Kaiken ovat tehneet omilla varoillaan. Toiminta tietojeni mukaan jatkuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heino Korpela sanoo:

    Niin Jorma, en minä kiellä sinua enkä paheksu ketään teistä jotka tunnette, että haluatte ääneen kirkossa tai ry:llä pyytää lupaa uskoa syntinne anteeksi. Toimikaa vain näin, ei tämä ole väärin.

    Kuitenkin, jos usko on oikeaa, Jumalan lahjoittamaa, usko toimii niin, että se tuo ilon ja rauhan sydämeen, tuo vaikka olisi ollutkin suuri syntinen. On semmoinen tunne, että kaikki kahleet jotka ovat ennen painaneet ihan maahan asti, ne ovat poissa. Se Jumalan lapsen onnellisuus ikään kuin virtaa meihin synneistä vapahdettuihin uskoviin ja tästä rauhasta Paavali kirjoittaa: Room.5:1 ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa.”

    Uskovien lankeemuksia ei tarvitse lain kautta tehdä suureksi. Kyllä armo opettaa jumalattoman menon hylkäämään ja kun näin on, niin uskovat ovat vapaita armolapsia jotka voivat iloiten jatkaa matkaansa. Muistetaanpa miten kävi Emmauksentien kulkijoille, miten he tunsivat sydämissään rakkauden liekin palavan, vaikka Jeesus heitä nuhteli: “Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?”

    Kyllä siinä on aivan tavattomasti tuntoa synnillisyydestä kun Jumala lain kautta etsii langennutta ihmistä. Mutta kun ihminen tunnistaa syntisyytensä – tulee armo joka vapauttaa: 20 ”Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.” Tämän takia vapautettuja uskovia ei tarvitse lain, se on Jumalan pyhällä tahdolla ojentaa.

    Lapsuudessani kaikui uskovien laulamana Siionin laulu: ”Armon lapset kaikki täällä, pankaa pois jo murheenne! Ei oo syytä suruun meillä, kallis ompi lahjamme.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Heimo Korpela ei näytä ihan napanneen ajatustani kommentoidessani hänen huomautustaan.. Koetin sanoa ikään kuin ilo ja rauha tulee sydämeen vasta sitten, kun ilo ja rauha tulee sydämeen.

    Iloa ja rauhaa ei kuitenkaan ole eikä sitä tule silloin kuin kristitty on esim. voimakkaissa epäilyksissä Jumalan armon suhteen, tarkoitin.

    Tätä asiaa ei voi muuttaa toiseksi millään oman liikkeen propagandalla. Onhan usko Jumalan l a h j a, eikä se silloin tule sormia napauttamalla, oli liike kuinka oikea ässärkoolainen jumalanvaltakunta hyvänsä. Todellisen kristityn kokemukset ovat aina olleet myös hengellisen kuivuuden, mahdottomuuden ja joskus epätoivonkin kokemuksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Jormalta:

    “Koetin sanoa ikään kuin ilo ja rauha tulee sydämeen vasta sitten, kun ilo ja rauha tulee sydämeen.”

    Sanomattakin selvä. Leipä on vatsassa vasta sitten kun se on vatsassa

    “Iloa ja rauhaa ei kuitenkaan ole eikä sitä tule silloin kuin kristitty on esim. voimakkaissa epäilyksissä Jumalan armon suhteen, tarkoitin.”

    Tätähän vl-liikkeessä just harrastetaan: armon epäilyä omalla ja toisen kohdalla mitä höpöisimmillä asioilla ja perusteilla. Jonain päivänä armo loppuu siihen, kun ei tee henkiparannusta, jonain päivänä siihen, että menee kirkkoon ei-vl-papin saarnatessa tai osallistuu kirkkokuoroon, jonain päivänä armo loppuu siihen kun kasvattaa parran ja taas toisena päivänä sama asia ei vie armoa jnejne.

    Just tätä tarkoitin, kun puhuin rauhan, ilon ja vapauden saamisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    En ole lukenut Vuokon ko. tekstiä. Kommentoin H. Korpelan kommenttia omaan tekstiini. Halusin sanoa, että tuo “rauhan ja ilon” saaminen ei kuulu sitten pätkääkään siihen asiaan, jonka otin esille. Lähdin nimittän itse kommentoimaan tuota hiukan sinunkin aikoinaan koskettelemaa kysymystä “saanko uskoa”.

    Koetin selittää, että tämä kysymys sinänsä ei ole mikään vanhoillislestadiolainen kysymys, vaan hyvin yleiskristillinen. Asia ei näet riipu oikeasta jumalanvaltakunnasta ja sen erehtymättömästä julistuksesta ja eehtymättömistä julistajista. Pidän sellaisen asian esiin tuomista hiukan mauttomana. On vain kysymys siitä, mitä kristitty tietyllä hetkellä tietyssä ahdistuksen tai pettymyksen tilanteessa tuntee ja ikäänkuin Jumalalta kysyy: “Olenko mahdollinen saamaan kaiken sen armon, todella?”

    Siinä kysymyksessä ei ole puhe mistään verukkeesta, vaan oman syntisyytensä ja petollisuutensa tajunneen, uskon taistelussa tappion kärsineen kristityn kysymyksestä. Aika vaikea selittää, jos lukija ei ole joutunut samaan asemaan kuin esim. Pietari hiilivalkealla tai tuntemaan ristiln luona, että itse on syyllinen Vapahtajan kuolemaan. Tällöin voi todella nousta kysymys: “saanko vielä uskoa”. Usko ei ole mikään oma päätös, vaan Jumalan lahja. Se saa ainakin minut ajattelemaan, että kristityn epäilys tai kelvottomuuden tai vaikeus uskoa on todellista, eikä mikään ässärkoolainen harhaoppi. Kristityt ovat 2000 v sen asian kanssa painineet – ei tietenkään se, joka näkee uskon tiellä onnistuneensa pelkästään voittoisana ja hyvin.

    Kun veeällienkin kohdalla on pohjimmiltaan kysymys herätyskristityistä, on tällainen kysymys ollut esillä, ja siitä on muodostunut yhteisön omaan kielenkäyttöön ja kulttuuriin liittyvä tapa.

    Minusta kenelläkään meistä ei ole varaa sitä pilkata siitä syystä, että itse kukin jaksamme todella uskoa vain silloin, kun armon säde lankeaa alas taivaasta. Itse emme siihen pysty vaikuttamaan, jos niin teemme, on se pelkkää luulouskoa, simsalabim.

    Kyllä ihminen voi ajautua armon ulkopuolelle ja eroon Jumalasta, kuten Roomalaiskirjeen luvussa 8 kerrotaan. Eikö armo silloin ole loppu?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Nuo uskomisen asiat ovat osittain sellaisia, ettemme pysty tutkimaan emmekä määrittelemään miksi mitäkin tehdään. Tuo kysymys: Saanko minäkin uskoa, voidaan sanoa monessa mielentilassa, mutta kannattaa näiden asioiden äärellä olla vakavissaan, koska hedelmä näkyy myöhemmin. Olen pitänyt jossain Alfa-luentoa aiheesta: Miten on mahdollista uskoa. Nuori nainen kuuntelee tarkasti ja kyyleleet alkavat vuotaa valtoimenaan. Kun sitten luenrto oli ohi, hän alkaa kyselemään juuri tätä kysymystä: Minä olen luopion tiellä, voisikohan Isä ottaa takaisin. Minusta sen asian vähätteleminen on julm,aa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit