Raamattu ja alkoholi

Jo Raamatun kymmenennessä luvussa kerrotaan alkoholista: ”Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan(1.Mo10:20). Jatkossa viininviljelyn uranuurtaja sitten erehtyi juomaan liikaa viiniä, minkä seurauksena vanha mies juopui.

Raamattu ei tarkemmin analysoi Nooan haksahdusta, mutta meille osoitetaan selkeästi se, ettei Nooa ollut mikään ongelmakäyttäjä jatkossa. Ei hänestä muutoin annettaisi kuvaa aikansa ”vanhurskauden julistajana”(2.Piet2:5)

Raamatun antama opetus alkoholista on sama kannesta kanteen: kohtuullinen käyttö sallitaan, mutta liikakäytölle jyrähtää vahva tuominta. Järkevää myös nykyään, eikös vain?

Psalmeissa mainitaan viinin mielialaa kohottava ominaisuus: ”Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi”(Ps114:15) Myös viinin (ilmeisesti) aseptista merkitystä korostetaan: ”Käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin”, kehotti Paavali nuorta Timoteusta(1.Tim5:23).

Vapahtajamme Jeesus Kristus ei ollut absolutisti. Ensimmäisenä ihmetyönään hän valmisti viiniä hääjuhlaan ottaen jopa sen riskin, että jotkut saattoivat ottaa viiniä ylenpalttisesti:(Joh2:10) Viimeisellä ateriallaankin Jeesus nautti punaviiniä lähimpien seuraajiensa kanssa ja kertoi sen jopa symboloivan pian Golgatalla vuodatettavaa uhrivertaan. Kukaan ei tietenkään voi edes kuvitella, että Kristuksella täydellisenä ihmisenä olisi ollut vaikeuksia pitäytyä kohtuudessa.

Raamatussa esitetään alkoholista myös se kääntöpuoli: Liiallinen käyttö ja juoppous tuomitaan erittäin selvin sanoin. Sananlaskujen 23. luvussa on eloisa kuvaus alkoholin vaaroista. Edelleen voidaan sanoa kolmen tuhannen vuoden päästä se tosiasia, että ”juomari ja syömäri köyhtyy, nuokkuu lopulta ryysyissä”.(San23:21)

Kristillisen ajan alettua alkoholin käyttöön kiinnitetään edellen huomiota. Vastuutehtävistä huolehtivan ”seurakunnan kaitsijan” tulee Raamatun ohjeiden mukaan olla ”nuhteeton” myös siten, ettei hän ole ”juomiseen taipuvainen” tai ”juomari”, kuten vanhempi suomalainen käännös asian ilmaisee(1.Tim3:3). Absolutisti täyttää tietenkin tuon kriteerin kaikkein parhaiten.

Mutta entä, jos jostakin alkuseurakunnan kristitystä tuli juoppo? Mopo niin sanotusti vain karkasi käsistä?

Jos kaikista auttamisyrityksistä huolimatta joku alkuseurakunnan kristitty valitsi viinin Kristuksen sovintoveren asemasta, noudatettiin lopulta seuraavaa ohjeistusta: ”Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on … juomari……, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa.” On huomattava, että Raamattu siteeraa tällä kohden 5. Mooseksen kirjan 13. lukua kehottaen: ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.”(1.Ko4:11-13)

Loppukaneetin painavuutta lisää se tosiseikka, että alkuperäisessä kontekstissa ”pahan poistaminen” oli merkinnyt kuolemantuomiota.

Raamattu ei kerro, paljonko alkuseurakunnassa oli alkoholisteja. Voidaan kuitenkin päätellä, että heitä kyllä oli siinä missä muunkinlaisen taustan omaavia. Korinton kristityistä kun kerrotaan, että ”Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole…juomarit… Tällaisia jotkut teistä olivat ennen.”(2.Ko6:9-11)

Vaikka Raamattu antaa selkeän varoituksen alkoholin liikakäytöstä, se ei sanallakaan valtuuta kristittyjä kahlitsemaan millään tavoin sellaisia lähimmäisiään, jotka haluavat reippaasti alkoholilla lutrata. Siinä, missä valtiovalta yrittää kaikkialla maailmassa säädellä alkoholilakeja kansalaistensa suojaksi, kristityt keskittyvät toimimaan Jeesuksen ohjeiden mukaan. Vapahtajamme kun käski vain informoimaan – ei pakottamaan tai uhkaamaan. ”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu,” joka panee pisteen myös alkoholiongelmille koko maapallolla(Mat24:14)

Kristuksen kuninkuuden ja hänen lainsäädäntönsä valitessa ilmeisesti käytetään edelleen kohtuullisesti viiniä. Mitä sinä ajattelet seuraavan kaltaisista kekkereistä maapallolla: ”Herra Sebaot valmistaa pidot kaikille kansoille, herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan: ydinrasvalla maustettuja herkkuja, kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä.”(Jes25:6)

Noissa pidoissa entisillä juopoillakin on mahdollisuus välttää ne valtavat haitat, joita alkoholi nykyisen maailmanhallinnon aikana ihmisille tuottaa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jouni Turtiainen: ”Marjakangas sotkee nyt itselleen asettaman ihanteen Uuden testamentin todellisuuden kanssa. Marjakankaan ihanne ei siis ole Uuden testamentin todellisuus.
    Kristuksen Hengen hallintavallan alla elävä kristitty voi aivan vapaasti nauttia alkoholia – kohtuudella. Siis ei humaltuakseen, vaan silkasta ilosta Jumalan luomistyötä kohtaan.
    Juuri siitä syystä juutalaisessa perinteessä siunataan… ”

    En ole asettanut itselleni ihannetta tässä asiassa. Jouduin ensin orvoksi isästäni kolmivuotiaana, kun hänet ajettiin kotoa lopullisesti pois, enkä sen jälkeen vonut hänen kanssaan olle myöhemminkään missään tekemisissä. Ajolähtö tapahtui tappouhkausten kera viinan ja haulikon voimalla. Valokuva tuvan seinustalla perheestämme jäi vain jäljelle. Siinä olen vihainen valokuvaajalle. Pikku pojan korviin sattui tarttumaan ymppäristöstä tullut pyyntö, että isä saisi sen verran armon aikaa, että ehdittäisiin valokuva ottaa. Kolmivuotiaan ”sanan selitys” oli hyvin yksioikoinen: Valokuvaajan ei sopinut tulla, koska sen jälkeen isä saisi lähteä. Sen jälkeen minulla ei ollut elämässäni muuta isää, kuin taivaallinen Isä. Kun pian tämän jälkeen äitinikin kuoli lapsivuoteeseen, jouduin lähtemään huutolaispoikana maailmalle. Jos taivaallinen Isäni e olisi varjellut enkeleittensä kanssa, joskus hyvinkin konkreettisesti, minua ei olisi mkään eikä kukaan pystynyt pitämään esimerkiksi alkoholista erossa. Siksi vakuutan, että absolutismini on armosta saatu Jumalan lahja, eikä itse asetettu ansio.

    Mainitset juutalaisesta perinteestä. Sen mukaan ja itämalla olevan tavan mukaan ruokajuomana käytetystä viinistä käytetään aina sekoitusta, jossa on yksi osa viiniä ja 4 osaa vettä. Voitto Viro kirjassaan Totuuden sanakirja jatkaa tästä näin: ”saisi olla poikkeuksellinen imaisijakin, ennen kuin kykenee niin laimeasta viinistä kiskomaan itseensä parin promillen humalan”.

    Jatketaanpa tästä perinteestä. Hassidi-juutalaiset valmistuessaan rukoukseen juovat lasin viiniä tai pikarin jotain väkevää, jotta voisivat palvella Herraa ilolla. Juoma on heille Hengen symboli!

    Tätä ”symboliako” Härrä Kirkkohärrä tarvitsee paimenen tehtävässään, saadakseen itselleen ilon pisaroita? Mutta mihinkä tässä jmalanpalveluksessa jää se toinen, ensimmäisen käskyn vertainen: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

    Vaikka olenkin kuollut pois laista, siis laista vapaa, elääkseni Jumalalle, olisikohan tuo kovin suuri vahinko, vaikka vapaaehtoisesti joskus luopuisin omista iloista ja oikeuksista lähimmäiseni hyväksi ja varsinkin, kun tehtävänä kenties on noitten heikkojen paimentaminen ja esimerkkinä oleminen. Tokko tällainen Raamatun vastaista olisi? Eikö siellä Helsingin kujilla ole ihan riittävästi sellaisia, jotka eivät pääse viinasta irti, vaikka kuinka haluaisivat?

    Vaikuttaa siltä, että saatoin kolmivuotiaana oppia tajuamaan käytännön kristillisyyttä enemmän, kuin Veli Kirkkohera korkeasta asemastaan huolimatta.

    Siteeraan vielä Voitto Viroa: ”Emme saakaan vaatia ehdotonta raittiutta toisilta, mutta vaatikaamme sitä vastuun ja rakkauden tähden itseltämme, silä väkijuomat ovat suomalaisen kodin vihollinen numero yksi. Väkijuomien väärinkäyttö tekee sen käytöstä yleensäkin vastenmielisen asian. Mutta me emme saa vaatia mitään toisilta. Vaatikaamme sis sitä enmmän vastuun syvää tajuamista itseltämme”.

    Jatkan seuraavassa kommentissa asiasta lisää, kunhan ehdin ja jaksan.

  2. Ymmärrän oikein hyvin Reino perustan täyraittiudellesi, joka on kunnioitettavaa maailmassa, jossa alkoholi aiheuttaa niin kovin paljon ongelmia. Ja jos oikein olen sinut ymmärtänyt, et pyrikään perustelemaan Raamatulla absolutismia, mikä tietenkin olisikin sarjassa ”mahdoton tehtävä”.

    Raamattu todellakin painottaa kohtuullisuutta – ihan kaikessa meille annetussa. Jopa hunajan liikasyönnistä varoitetaan, mikä tietysti alkoholin liikakäyttöön rinnastettuna on varoituksena aivan eri sarjassa(San25:27).

    Tuo mainintasi siitä, että juutalaiset olisivat laimentaneet viinin niin, ettei siitä ”voi kiskoa kahden promillen humalaa”(V.Viro) on ilmeisen virheellinen. Kun Jeesus varasi Kaanaan häissä 300-400 litraa huippuluokan viiniä juhlaväelle, voimme oivaltaa, ettei sitä ollut tarkoitettu laimennettavaksi. Kahden promillen humalatilaa ei Vapahtajamme tietenkään halunnut kenellekään myötävaikuttaa.

    Eipä silti, kerran eräs vapaan suunnan saarnaaja kertoi kirkkain silmin Raamatun viinin olleen alkoholitonta rypälemehua. Melkoisen onneton yritys, vaikka varmasti hyvää tarkoittava. Miksi suomalaiset uskovaiset niin kovin usein näkevät ainoat alkoholinkäyttömuodot kaksikossa absolutismi ja juopottelu? Tottakai juopottelun puolusteluyritys Raamatulla on vielä kohtalokkaampaa.

    Otit esille myös erään arvokkaan puolen aiheestamme. Paavalin Jumalan henkeyttämin sanoin: ”Sinun on hyvä olla syömättä lihaa ja juomatta viiniä ja välttää muutakin, mikä loukkaa veljeäsi.”(Ro14:21)
    Alkoholi ei saa ola kristitylle niin välttämätöntä, etteikö voisi olla täysin vesilinjalla aina silloin, kun vieressä istuu veli tai sisar, joka on juonut oman alkoholikiintiönsä täyteen tässä ajassa.

    Kommenttisi Jouni-kirkkoherralle oli mielestäni asiallisen rajamailla, kun suoraan asian ilmaisen. Kuten sinä ja minä tiedämme, kirkonmies ei millään ilveellä voi vaikuttaa nykylaumojensa käytökseen. Myös niihin Helsingin kujilla ryypiskelevään jäsenistön osaan.

    Näkemykseeni voi kyllä vaikuttaa myös se, että Jouni äskettäin totesi kannattavansa Jehovan todistajan yhtä raamatunselitystä. Siitähän ei ole enää pitkä matka meidän joukkoihimme…..

  3. Turtiainen ymmärtää aivan hyvin,ettei kyse ole esoteriasta tieteen välineenä vaan siitä että aivan nykytieteen välinein voi kyllä testata esim. esoteerikkojen raamatuntulkintoja ja teologian paradigmoja koskevia väitteitä. Vai väittääkö Turtiainen ettei tietellisesti voida kysenalaistaa tieteellistä paradigmaa, esim. kyseenalaistaa ja testata teologian paradigman itsestäänselvyyksiä ja ihmetellä sen aukkoja?

  4. Turtiaiselle, Toivoselle, Maliselle

    – ja muillekin, veljellisesti hieman lisää Raamatun tutkailua ja kenties Sanan mukaan ojentautumistakin!

    Ensiksikin,
    Herra Jeesus taisi olla ainoa tosi ihminen, joka kykeni säilyttämään isännyyden oman lihansa suhteen, ettei edes perkele, joka siinä riippuu, viinansa kanssa kyennyt Häntä voittamaan. Jos meidän tulee jäljitellä Häntä viinin suhteen, eikö pitäisi tasapuolisuuden vuoksi jäljitellä muusakin.

    Enpä kuitenkaan kykenisi lähtemään Häntä seuraten ottamaan paljaaseen selkääni vapaaehtoisesti pari ruoskintaa ensin ns. juutalaisesta ruoskasta, yhtä vaille 40 ruoskaniskua, rabbien lukiessa sopivia Raamatun lauseita, ettei vahingossa rikota lakia ja lyödä liian usein! Sitten päälle vielä Jeesus sai selkäänsä roomalaisten ns. ”hirmuisesta” (lat. horribile) metallipaloin varustetusta ruoskasta ilman laskutoimtuksia. Jos taju lähti ennen aikojaan, virvoiteltiin ruoskittava ja nostettiin pystyyn ja selkäänanto jatkui! Ei ihme, että Jeesus uupui n. 42 kg painavan ristin poikkipuun alle, kun ainakin selkä oli käsittelyn jälkeen yhtä lihastohjoa.

    Tämän kaiken ja paljon muuta meidän Herramme otti vapaaehtoisesti kärsiäkseen meidän tähtemme. Kaikessa kuuliaisena Isälleen Hän kaiken kesti luopuen niistä oikeuksistaan, mitä Hänellä oli Jumalan ainutsyntyisenä Poikana. Jopa jumalallisuudestaan niin tyystin luopuneena, että on väärin ja suorastaan järjetöntä Häntä väittää samanaikaisesti tosi ihmiseksi ja Tosi Jumalaksi. Hän oli vain tosi ihminen siinä vaiheessa, kun Isänsä hylkäsi Hänet tilapäisesti kuolemaan! Hänen huutoonsa ristillä, ”miksi” on meidän ihmisten etsittävä itsellemme vastausta Raamatun ilmoituksesta.

    Samastan mieluimmin itseni vanhan piinavirren sanoihin, kuin rupean omilla suorituksillani, töilläni Jeesuksen tekoa minun tähteni petraamaan:

    ”Jeesus, riipuit ristillä, Kirottuna Golgatalla. Olit kaikkein hylkäämä, Pilkan, häväistyksen alla. Minä, minä vaivainen, Olen syypää kaikkehen.

    Sinun tuskantuleesi, Minä (= Reino!) raukka puita kannoin, Sinun käsivarsiisi, Minä köydet julmat annoin. Minä naulat teroitin, Jotka Sinun lyötihin!

    Anna veljenkätesi, Olla aina korjaamassa. Ja kun tämä juoksuni, Kerran päättyy kuolemassa, Vaivoistani päästäen, Anna autuus iäinen.”

    Tuohon veljenkäteensä saan minäkin uskossa tarttua täysin itsessäni jumalattomana ja ottaa vastaan lahjavanhurskautensa ilman minkäänlaisia omia suorituksia! Siihen eivät minun omat sitoutumiseni Jumalaan riitä. Sitä ojennettua veljenkättä me kaikki tavitsemme, olimmpa sitten kirkkoherroja, evlutpappeja, Jehovan Todistajia tai keitä tahansa!

    Jatketaanpa vielä viinistä:

    Viinistä, jonka Jumala alunperin oli tarkoittanut siunaukseksi (Jes 65:8), on muodostunut ihmisten turmeluksen myötä kirous (Mal 2:2) ja valitus kaduille ja ”rotuaareille” (Jes 24:6-11; KR33). Herran omienkin lienee parasta juoda viiniä vasta Jeesuksen kanssa ”uutena Jumalan valtakunnassa” Mt 26:29).

    Siihen saakka on opittava täällä oman turmeluksen keskellä vaeltamaan pidättyväistä ja rajoitusten alaista elämää. Siihen meitä ohjaa jo vanhan liiton papeille annettu ohje alkoholijuomista pidättymisestä heidän mennessään sisälle liiton majaan ja Jumalan läsnäoloon (3 Ms 8-11; Hes 44:21,23).

    Uuden liiton pappeja ovat kaikki Jeesuksen omat. Heidän tulee olla pyhiä, so. Jumalalle erptettuja palvelusta varten. Jumalan nasiireja, joilta viininjuonti on kielletty (nasiriireilta oli nasiirilupauksensa aikana viinin juonti kielletty, ei muulloin, 4 Ms 6:3, 5, 8).

    Jeesukseen uskoville on säädetty jatkuva oleskelu uuden liiton ilmestysmajassa, Jeesuksessa Kristuksessa. Väliaikoja juopotteluun ja siten irti Jeesuksesta ei heille ole tarjola, jos mielivät palvela vain yhtä Jumalaa. Kysymyksessä on ”joko – tahi” eikä ”sekä – että”! Muutoin he ovat kyvyttömiä tekemään erotusta ”pyhän ja epäpyhän, saastaisen ja puhtaan välillä” (3 Ms 10:10; Hes 44:23) ja mikä vakavinta koskien erityisesti sananjulistajia ja pappeja: Jumalan sanan opetustehtävä edellyttää pidättymistä viinistä.

    Jeesuksen vastustajat parjasivat Jeesusta viininjuojaksi. Tokkopa tämä parjaus riittää todisteeksi Jeesuksen juopottelusta. Nykyään haukutaan alkoholista pidättyviä uskovia hurskaammiksi kin Jeesus itse. Esimerkiksi parannussaarnaaja Johanes Kastaja oli absolutisti. Hänkin siis esiintyi hurskaampana kuin Jeesus itse.

    Luotettavaa opetusta edellytetään uudessa liitossa kuultavan papin suusta, onhan hän ”Herran Sebaotin sanansaattaja” (Mal 2:6-7). Tätä on syytä peräänkuuluttaa tänäkin päivänä.

  5. Niin paljon kuin alkoholin väärinkäyttö syitä antaisikin, Raamattu ei todellakaan esitä absolutismia edes ihanteena. Alkoholi ei ole lainkaan ainoa Jumalan meille antama lahja, jota nykyisessä Saatanan ohjaamassa maailmassa käytetään lahjan antajan tarkoituksen vastaisesti. Väärinkäyttö ei oikeuta tuomitsemaan väärinkäytettyä, eikö totta?

    Otit Reino aivan oikein esille alkoholista pidättymistilanteet Raamatun vanhemmasta osasta . Varmasti samat periaatteet soveltuvat myös niihin, jotka kristittyinä Jehovaa palvelevat Jeesusta Kristusta seuraten.

    Esität sellaisen ajatuksen , että ”Uuden liiton pappeja ovat kaikki Jeesuksen omat. Heidän tulee olla pyhiä, so. Jumalalle erotettuja palvelusta varten. Jumalan nasiireja, joilta viininjuonti on kielletty.”

    Missä kohtaa Raamattua on kristityille alkoholin totaalikielto 24h vuoden ympäri? Myönnät, että kyllähän Vapahtajamme viinia nautti. Lienet edelleen havainnut, että viimeisellä aterialla apostolit joivat pesah-juhlan tradition mukaisesti punaviiniä, jopa useita maljoja. Montako absolutistia löydät Jeesuksen Raamatussa mainittujen seuraajien joukosta?

    Johannes Kastajahan oli Jeesuksen edelläkävijä, ei seuraaja.

    Eikö ole riskialtista – edes omakohtaisten kokemusten pohjalta- opettaa absolutismin ilosanomaa vastoin sitä, mitä Kaikkivaltias Kirjassaan meille opettaa? Siinä voi rapautua helposti muukin sanomasi Pyhästä Kirjasta. Ja sanomaahan sinulla totta vieköön on.

  6. Rauli:”Missä kohtaa Raamattua on kristityille alkoholin totaalikielto 24h vuoden ympäri?”

    En ole väittänyt, että Raamatussa olsi jossain kohden sellainen lakipykälä noudattavaksi, jossa olisi ”alkoholin totaalikielto”! Annat minusta väärän todistuksen. Jehovan Todistajakin joutuu synnistä vastuuseen, eikö niin?

    Vastaan silti kysymykseesi. Näytä minulle esimerkiksi kohta, missä väittämäsi arkkienkeli Mikael on sama kuin Jeesus Kristus, vai onko väittämäsi vain JT:ien ja oma johtopäätös. Heti seuraavassa jakeessa on vastaus kysymykseesi!

    Rauli: ”Eikö ole riskialtista – edes omakohtaisten kokemusten pohjalta- opettaa absolutismin ilosanomaa vastoin sitä, mitä Kaikkivaltias Kirjassaan meille opettaa? ”

    En ole opettanut mitään vastoin Jumalan Sanaa! Mutta Kaikkivaltiaan henkilökohtaisesti kutsuma ja myös valtuuttama sananjulistaja ja Jeesuksen todistaja olen (Apt 1:8). On aivan oma asiasi, Rauli, jos et halua ojentautua Hänen Sanansa mukaan, vaan valikoit tekstejä omaan korvasyyhyysi!

    • Anteeksi, että en rajannut kysymystäni riittävän selvästi. Viittasin opetukseesi siitä, että “Uuden liiton pappeja ovat kaikki Jeesuksen omat. Heidän tulee olla pyhiä, so. Jumalalle erotettuja palvelusta varten. Jumalan nasiireja, joilta viininjuonti on kielletty.”

      Siis kaikilta ”Jeesuksen omilta” on ”viininjuonti kielletty”, kuuluu asiasisältö tiivistettynä? Vai ymmärsinkö nyt minä sinun sanasi väärin?

      Ja sinun ajatukseesi 24h/365 -kiellosta Raamattu ei yhdy kenellekään eikä yhdelläkään jakeella, vaikka todella varoittaa alkoholin riskeistä koko teoksen ajan.

      Kaikenlaiset ylimääräiset ihmisrajoitukset Jumalan sanaan heikentävät sanoman voimaa, vaikka ne tehtäisiin hyvässä tarkoituksessa henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuen. Keskustellessani livenä ihmisten kanssa kysyn toisinaan erilaisista kielloista ja rajoitteista: ”Missäs Raamattu niin sanoo?”

      Mikaelin ja Jeesuksen identiteeteistä meillä oli taannoin mielenkiintoinen keskustelu. Osoitteessa https://www.kotimaa.fi/blogit/onko-jeesuksen-taivaallinen-nimi-mikael/ löytyy aiheesta sekä puolesta että vastaan mielipiteet.

  7. Rauli: ”Siis kaikilta “Jeesuksen omilta” on “viininjuonti kielletty”, kuuluu asiasisältö tiivistettynä? Vai ymmärsinkö nyt minä sinun sanasi väärin?”

    Lainasit tekstiäni näin: ”“Uuden liiton pappeja ovat kaikki Jeesuksen omat. Heidän tulee olla pyhiä, so. Jumalalle erotettuja palvelusta varten. Jumalan nasiireja, joilta viininjuonti on kielletty.””

    Taisi tästä jäädä sulkeissa oleva jatko matkasta pois: ”(nasiriireilta oli nasiirilupauksensa aikana viinin juonti kielletty, ei muulloin, 4 Ms 6:3, 5, 8)”

    Tällä halusin selventää vanhan liton nasiiilupauksen sisältöä ja samalla huomuttaa Sinulle, että väittämäsi: ”Raamatussa ainoa ryhmä, jolta oli alkoholin käyttö kielletty olivat muinaiset nasiirit.”, ihan non yksioikoisesti ei pidä paikkaansa.

    Nasiirilupaus annettiin aina vapaaehtoisesti! Mutta jos sen antoi, Jumala huomautti pidättymisestä esim. viininjuonnista lupauksen antajaa myös elämällään osoittamaan näkyväsi todeksi omien lupaustensa paikkansapitävyyden.

    Haluan tässä selventää, että näin myös uskovan elämässä on vapaaehtoisesti käännytty Jeesuksen puoleen ja tunnustaudutaan jatkuvasti, ettei omilla käskyjen ja lain suorituksillaan kykene perille pääsemään. Mutta samalla on sitouduttu näyttämään myös elämällään uskonsa todeksi. Ulkopuolisten tulee saada nähdä, että on puheissaan tosissaan! Tämähän käytännössä merktsee myös sitä, etten luota itseeni, että oman turmelukseni keskellä en kykene pitämää lihaani ja (viinan)himojani kurissa, niin että joudun jatkuvasti, kuten alkuteksti selvään edellyttää, huutamaan Herraa avukseni ja riippumaan avuttomana rakkaudessa uskon kautta Jeesuksessa kiinni, että Hänen persoonallinen Henkensä (ei henkeytyksensä, mikä on Raamatun vastainen JT:ien oppi) voimallaan saisi minussa näkyvästi hallita!

    Olen, Rauli, julkisesti halunnut tunnustaa Sinut kristityksi, mutta nyt haluan muistuttaa: Vain harvat kristityn nimeä kantavat pääsevät perille asti! Kannattaa ottaa rukoukseksi laulun sanat: ”Jos kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella!”

    Pelkään pahoin, että olet liikkeen jäsen, jossa muinaisten fariseusten tavoin omalla ”vihkiytymisellään” ja omilla voimilaan, ilman uuden elämän saantia, todella tosissaan yritetään noudattaa kirjaimellisesti Jumalan tahtoa. Tässä kilvoittelussa Paavalikin pääsi todella pitkää, kunnes hylkäsi saavutuksensa kuin ”roskan” (kreik. ”sonnan”) ”tuon ylen kalliin, minun Herrani, tuntemien rinnalla”. Niinpä hän luovutti vanhan kuolettamisensa tehtävän Jumalan suoritettavaksi ja antoi kastaa itsensä Kristuksen kuolemaan!

    Tämä oma ”vihkiytyminen” ei tule koskaan ihmiseltä onnistumaan. Jo Nooalle Jumala sanoi, että Hän tulee hävittämään kaiken lihan maan päältä, eikä ole koskaan sitä peruttanut. Tätä taustaa vasten meidän tulee ymmärtää Jeesuksen sanat Nikodeemukselle: Teidän TÄYTYY (modaalinen apuverbi on alkutekstissä hyvin voimakas!) syntyä uudesti. Sen Jumala itse tekee, kun jatkuvasti pidämme uskomme Jeesuksessa kiinni ja pidäme siitä elämästä kiinni, ensin seimessä pienenä kapaloissa alkamalla, sitten päättäin Golgatalla.

    Sanonpa vielä, että kun tämä uusi elämä saa alkunsa meissä, alkaa jatkuva taistelu meissä lihan ja Hengen välillä. Se ylläpitää jatkuvasti riitaa, epäsopua ja taisteluita uskovassa ihmisessä vieläpä uskovien ihmisten välillä Jeesuksen oman lupauksen mukaan.

    Siksi pidän liikkeesi opetusta rehvasteluna ja suurena valheellisena illuusiona: Katsokaa, meillä on veljesyhteisö, joss ollaan yksimielisiä Jehovan hallituksen ”uskollisen orjan”, alaisuudessa ja mehän olemme tähän ”palvelukseen vihkiytyneitä”! Eikö vihkiytyminen merkitse juuri omassa voimassa fariseusten tavoin, ilman Kristuksen Henkeä, sotimista?

    Kun taistelu seurakunnasta lihan ja Hengen välillä puuttuu, sieltä puuttuu elämä, siellä on kuoleman henki!

    Nyt rohkenen hieman profetoida tulevaisudestanne. Sitä profeetallista Henkeä on Herra, tosin vajavaisesti, antanut matkan varrella silloin tällöin ilmetä.

    Aivan pian saattaa olla käsillä aika, jolloin liikkeenne hajoaa riitoihin. On erittäin todennäköistä, että tuo ”uskollinen orja” alkaa lyödä Jeesuksen ennustuksen mukaan kanssapalvelijoitaan, kun ”herran tulo on viivästynyt”!

    Alkaa jo olla kovin myöhäistä. Vuosi 1914 on jo jäänyt kovin kauaksi taakse, jolloin alkamanne sukupolven ajaksi suunniteltu urakka saattaa ”valtakunnan evankeliumin” saarnaaminen (Mt 24:14) loppuun toimestanne osoittautua epäonnistuneeksi. Liikkeenne sisällä näyttää jo armoton henki vaikuttavan suhteessanne toisiin ”kanssapalvelijoihinnne”.

    Tämä näkyy erittäin selvästi liikkeestänne syystä tai toisesta erotettujen kohteluihin. Sanotaan, että islamiin on erittäin helppo liittyä, mutta eroaminen merkitsee kuolemantuomiota. JT:ssä näyttää olevan vielä pahempaa armottomuutta. Jos et kykene täyttämään jäsenen vaatimuksia, sinut hyljätään niin tyystin, ettet saa olla edes lähisukulaistesi kanssa missään tekemisissä ja sinuun katkaistaan kaikki inhimilliset siteet. Tämä on pahempaa, kuin kuolemantuomio! Jeesus sentään ”osoitti rakkautta loppuun asti” Juudaksellekin ja siten antoi viimeiseen saakka mahdollisuuden hänellekin tehdä ajoissa parannusta!

    Luotan ja rukoilen puolestasi, että, Rauli, teet ajoissa johtopäätöksesi omalta kohdaltasi!

    Seuakunnallinen hallinto ja määrätyissä rajoissa sille osoittaminen alamaisuutta on kyllä paikallaan, mutta sellaista vallan käyttöä ei tule hyväksyä, missä tunkedutaan välittäjäksi ihmisen ja Herran Jeesuksen väliin. Yksi on teidän välimiehenne, ihminen Kristus Jeesus, se riittää! Orjat vain orjuuttaa, Jeesus tekee vapaaksi!

    Selvennän vielä sitä, missä vastasin kysymykseesi ”Missä kohden Raamattua on…”: ”Vastaan silti kysymykseesi. Näytä minulle esimerkiksi kohta, missä väittämäsi arkkienkeli Mikael on sama kuin Jeesus Kristus, vai onko väittämäsi vain JT:ien ja oma johtopäätös. Heti seuraavassa jakeessa on vastaus kysymykseesi!”

    Mielessäni oli eräs keskustelu, joka käytiin pelastusarmeijalaisen upseerin ja kikkoherran välillä. Kirkkoherra kysyi upseerilta, missä kohdassa Raamattua käsketään pukeutua noihin kaluunoihin. Vastaus: Veli hyvä, jos etsit ensin sen paikan Raamatussa, missä käsketään papin pitää lipereitä, niin voin kertoa, että heti seuaavassa jakeessa löytyy vastaus omaan kysymykseesi.

    Kun tivasit minulta Raamatun paikkaa näkemykseeni, miksi pidän alkoholista pidättäytymistäni Raamatun mukaisena, halusin hoksauttaa vastauksellani, ettei sellaista löydy suoraan Raamatun teksteistä, yhtä vähän kuin selitystäsi arkkienkeli Mikaelista Jeesuksen taivaallisena nimenä. Silti molemmat perustelemme näkemystämme Raamatulla.

    Pidän omaa näkemystäni alkoholin käytöstä Raamatulla, ei omalla kokemuksella, perusteltuna. En vaadi sitä muilta, mutta luettelen toki tarvittaessa niitä Raamatun paikkoja, jotka tukevat näkemystäni.

    Suomalaisessa herätysliikehistoriassa on mielenkiintoista, että jotkut herätysliikkeet ovat hajonneet ja kannattajat muuttuneet toistensa verivihollisiksi juuri alkoholikysymyksen vuoksi. Näin etäämmältä katsottuna molemmissa leireissä näyttää siltä, että molemmilla puolilla oltiin perusteluissa ilmeisen oikeassa, mutta ”periksi ei anneta!”. Ja tuomion pasuuna törisi voimallisesti!

    Tähän loppuun kevennykseksi Lutherin sana, joka tunnetusti oli oluen ystävä, mutta näyttää tajunneen, kuinka viina nostaa ihmeellisesti teologista viisautta:

    ”Kun minä saarnaan, minä saarnaan niin, että seitsenvuotias lapsikin ymmärtää. Mutta kun minä ja maisteri Melankton juomme kellarissa olutta ja keskustelemme teologiasta, ihmettelee Jumala taivaassakin tätä oppineisuutta.”

    Toivon, Rauli, että ymmärryksellä kestät nämä ehkä liiankn suorat sanat. Kun olen halunnut ja haluan edelleenkin tunnustaa ne asiat, joita liikkeesi tai Sinä ymmärrätte Raamatun mukaisiksi ja oikeiksi, ja jotka minä samoin ymärrän, ei se ole tarkoittanut tai tarkoita sitä, että olen liikkumassa yhteisösi suuntaan.

    Siihen en voi liittyä, koska pidän sitä uusfarisealaisena puolueena, kuolevien ja turmeltuneitten, kuolemaantuomittujen omana yrityksenä. Mutta jokaista ihmistä haluan kunnioittaa ihmisinä, joiden puolesta Jeesus on kuollut ja verensä vuodattanut, olivat ne keitä hyvänsä.

  8. Kiitos suorista sanoistasi, arvostan sellaista lähestymistapaa. Keskityn nyt tässä varsinaiseen aiheeseemme ja jätän tarkoituksellisesti kommentoimatta Jehovan todistajien maailmanlaajuisen tulevaisuuden, josta lienemme kovasti eri mieltä.

    Kun kirjoitin, että “Raamatussa ainoa ryhmä, jolta oli alkoholin käyttö kielletty olivat muinaiset nasiirit”, mielessäni oli päällimmäisenä Simsonin kaltaiset, jotka Jehova oli määrännyt ”viinittömiksi”(Tuom13:3-5;. Totta on, että Raamattu tuntee myös vapaaehtoisen nasiirilupauksen antaneet, joilla absolutismi oli vain väliaikaista.

    Kerroit myös sellaisen tosiasian teemastamme ”alkoholi ja Raamattu”, että ”suomalaisessa herätysliikehistoriassa on mielenkiintoista, että jotkut herätysliikkeet ovat hajonneet ja kannattajat muuttuneet toistensa verivihollisiksi juuri alkoholikysymyksen vuoksi”.

    Raamattu on kaikille kansoille tarkoitettu teos. Jeesuksen opetukseen eivät mielestäni voi kuulua mitkään kansalliset painotukset niin, että toisessa maassa alkoholin käyttö on syntiä ja rajan takana sitten ei. Hyvä ”uutinen saarnataan todistukseksi kaikille kansoille” samalla tavalla, kuten me pyrimme tekemään(Mat24:14).

    Ilman sen enempiä rehvasteluja.

    • Mikään ei Jeesuksen elämisessä viittaa nasiiriuteen. Ei kuuluisa punaviinintekijä oikein voi olla sellaisen lupauksen antaja.

      On kyllä totta, että jotkut tutkijat yhdistävät ilmauksen nasiiriuteen ennemminkin kuin Nasaretin pikkukaupunkiin. Perusteita tällaiselle en ole koskaan lukenut, oletko sinä?

Kirjoittaja

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com