Raamatun joulukertomukset ja peruskoulun uskonnonopetus

Peruskoulun uskonnonopetuksessa "syvennetään ja rikastetaan tietoa opiskeltavan uskonnon juurista, lähteistä, opista ja opetuksista". Joulu on erinomainen ajankohta toteuttaa mainittua uskonnon opetussuunnitelman ajatusta. Joulussa yhdistyy kristinuskon juuret ja ydinhenkilö, Raamattu lähteenä, opilliset ydinkysymykset ja opetukset. Lisäksi "keskeisiä sisältöjä ovat opiskeltavan uskonnon kulttuurivaikutuksiin liittyvät aiheet." Joulu on oman kulttuuripiirimme väkevimpiä kristinuskon kulttuurivaikutuksia. Opetussuunnitelma ohjaa myös uskontokritiikkiin, jonka itse ymmärrän erityisesti kehotuksena omien aivojen kehittämiseen ja käyttöön. Kehotuksena arvioivaan ajatteluun.

Niinpä yhdeksännellä luokalla tutustumme Matteuksen ja Luukkaan joulukertomuksiin joulun alla ennen loman alkamista. Aluksi oppilaat saavat kertoa sen, mitä muistavat Jeesuksen syntymään liittyvistä tapahtumista. Yleensä opetuskeskustelussa nousevat esiin tähti, tietäjät, talli, seimi, paimenet, enkelit, Betlehem... kaikki sulautuneena yhdeksi, hieman epäselväksi kertomukseksi.

Seuraavaksi luemme Luukkaan kertomuksen riisuttuna jaemerkinnöistä, niin kuin kertomus alun perin on kirjoitettukin. Jaan tarinan tavallisesti monisteena. Oppilaat saavat poimia siitä keskeiset tapahtumat otsikoiksi ja yhdessä pohditaan hieman myös ajankulua, paljonko mahdollisesti aikaa meni koko kierrokseen (eli alkupiste Nasaret -> Betlehem -> Jerusalem -> takaisin Nasaretiin). Kilometreinä kierrokseen menee +-jotain 250 kilometriä. Aikalinjaa hahmottaessa tarkistetaan myös VT:sta laki lapsensynnyttäjästä (3 Moos. 12). Kertomus on kuitenkin helppo todeta eheäksi kokonaisuudeksi ja tarinaksi.

Rinnalle otetaan seuraavaksi Matteuksen evankeliumin joulukertomus samoin riisuttuna jaemerkinnöistä. Tehtävä on yksinkertainen: oppilaat tekevät jaettuun monisteeseen merkinnän aina, kun huomaavat jonkun samankaltaisuuden tai eroavuuden verrattuna Luukkaan kertomukseen. Tehtävän tulos on selvä: tarinat ovat todella erilaisia, yhdistäviä tekijöitä ovat lähinnä henkilöiden ja paikkojen nimiä. Luukkaan kertomuksen tavoin Matteuksen versio näyttäytyy omana, eheänä kokonaisuutena. Myös Matteuksen versiossa kuljetaan matka, mutta reitti on Betlehem (tarinan alkupiste) -> Egypti -> Galilean Nasaret (tarinan loppupiste, joka mainitaan vasta nyt ensimmäisen kerran Matteuksen tarinassa).

Sitten mietitään, miten tarinat suhtautuvat toisiinsa: esimerkiksi miten Matteuksen tapahtumat ja tarinan käänteet sopivat Luukkaan kertomukseen ja siitä hahmottuvaan ajan kulumiseen. Tarinoiden yhteen sovittaminen todetaan ongelmalliseksi. Miksi Luukkaan versiossa ei näy Matteuksen tähti, tietäjät, lasten surmat, Egyptiin meno ja miksi ylipäänsä tarina on niin erilainen ja rakentunut selvästi omaksi kokonaisuudekseen? Ja sama toisin päin, miksi Luukkaan ikään kuin karumpi kertomus ei heijastu Matteuksen versiossa ja miksi keskeiset paikat näyttäytyvät juonessa eri tavoin? Luukas vielä nimen omaan tähdentää evankeliuminsa alussa ottaneensa alusta asti kaikesta tarkan selon. Kertomukset eivät äkkiältään näytä täydentävän toisiaan. Ne näyttävät ennemminkin olevan eri maailmoista.

Miten vastuullisen uskonnonopettajan pitäisi jatkaa tästä?

Pari aihepiiriin liittyvää linkkiä:
Wikipedian antia 1

Wikipedian antia 2

Kari Kuulan antia

Emil Antonin Hyviä uutisia

46 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Huvittaa suorastaan puheet kriittisestä asenteesta. Evankeliumit on kirjoitettu täysin päinvastaista tarkoitusta varten. Sitä varten, että lukija uskoisi, eikä epäilisi. Kriittinen asenne mitätöi koko asian.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri Frosti sanoo:

      Juu, sana “kriittinen” on helposti harhaanjohtava, ikään kuin oikein asenteella aletaan epäilemään ja epäuskomaan. Siitähän ei ole kyse.

      Kriittisyyden lähtökohta on itsekriittinen: olenko ymmärtänyt asiat oikein? Sitä varten on otettava asioista selvää.

      Itse suosin ilmaisua arvioiva ajattelu. Muuta mahdollisuutta ei ole kuin käyttää sitä, kukin omilla kyvyillään. Esimerkiksi Koraani tai vaikkapa Bhagavad-Ghita ovat kirjoitettu, jotta uskottaisiin. Saako niitä kohtaa harjoittaa kritiikkiä / itsekritiikkiä / arvioivaa ajattelua?

      Augustinusta mukaillen kristitty on velkaa uskostaan yhteisölle eli kirkolle. Kirkko ja/tai sen yksittäinen jäsen julistaa ja selittää asiat, vähän niin kuin Filippus ja Kandaken hoviherra apt. 8:ssa. Mutta mistä voin luottaa tekstin selitykseen? Jos selittäjänä on vaikkapa Rauli the Jehovan todistaja tai Uuras the Saarnivaara? Kumpaa uskon? Molemmat sanoo, että usko Raamattua!

      Se on kritiikin, arvioivan ajattelun paikka.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Muistan vain omassa nuoruudessani meidän seurakuntanuorten porukka pohti kovasti noita ihmetapahtumia eikä koskaan saanut vedenpitäviä vastauksia, ei koluopettajalta eikä srk-työntekijöiltä.

    Kuitenkin auktoriteetit, jotka olivat halukkaita keskustelemaan, vaikka eivät suorasanaisia vastauksia antaneetkaan , loivat myönteisen ilmapiirin , joka oli tärkeämpää kuin rationaaliset selitykset.

    Opettajan persoona ja kyky kohdata oppillat oli jopa suurempi ja tärkeämpi sanoma kun teksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri Frosti sanoo:

      Hienosti sanottu, kiitos! Noilla avuilla seurakunnankin opettaja / työntekijä pääsee pitkälle. Halukkuus keskulla, kohdata, kuunnella. Myönteinen ilmapiiri. Ne kun jaksaisi pitää mielessä omassa opettajan työssään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Oman uskonnon opetus on tarkoitettu varmistamaan se, että koulu ei käännytä oppilaitaan, vaan kunnioittaa kodin katsomuksellisia valintoja. Siispä oppilaiden tulee saada oikea kuva nimenomaan sen uskonnollisen yhdyskunnan opista ja kultista, jonka jäseniä oppilaat ovat. Monikulttuurisessa ympäristössä on tosin syytä tuntea pääpiirteitä myös muista uskonnoista, mukaanlukien ateistiset ja agnostiset katsomusperinteet. Raamatun tekstien vertaileva tutkiminen kyllä sopii jo yhdeksäsluokkalaisille, mutta on tällöin on varottava astumasta käännytyksen puolelle, so. raamatun arvovallasta ja luotettavuudesta tulee opettaa luterilaisessa uskonnonopetuksessa voimassaolevan katkismuksen mukaisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri Frosti sanoo:

      Muutoin juuri näin, mutta tuo lopetus tarkoittaa ainakin itseni kohdalla sitä, että tuon esille sen, mitä luterilainen kirkko opettaa asioista. Ja tuon esille sen, että seurakunta on se paikka, joka kutsuu uskomaan näitä asioita niin kuin kirkko asioista opettaa. Se kuuluu uskonnonvapauden piiriin ja on ihan ok, hieno homma. Tämän esille tuominen ja sen painottaminen ei ole mikään ongelma nykyisessä uskonnonopetuksessa. Nykypäivän uskonnonopetuksessa oppilaat oppivat tuntemaan omaa uskontoaan ja uskonnollista perinnettään, mutta koulu ei ole paikka, joka ohjaa oppilaita uskomaan uskonnollisia uskomuksia. Tämän ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää. Oppilaalla täytyy olla mahdollisuus muodostaa oma kanta monipuolisen tiedon perusteella. Tuo ajatus käännyttämisestä on kyllä täydellisen vieras minulle enkä tunnista siitä itseäni. Sen sijaan olen kyllä kuullut sellaisista opettajista, jotka käyttävät uskontotunteja oman uskonkäsityksensä ja luterilaisuuden muodon markkinoimiseen ja näkevät uskontotunnit esimerkiksi evankelioimisen paikkana. Tai no, en vähään aikaan ole kuullut, toivottavasti kyseistä ilmiötä ei oikeasti enää nykypäivänä ole.

      Tuon myös usein esille sen, mitä muut kirkot opettavat ja erityisesti mitä Katolinen kirkko opettaa asioista, onhan maailman kristityistä sentään puolet katolilaisia. Kristinusko ei ilmiönä jää luterilaisuuden tasolle.

      Mitä katekismus opettaa Raamatun arvovallasta ja sen luotettavuudesta? Tämän esille tuominen on sinänsä helppoa nykyopetuksessa nykyvempeleillä -> http://katekismus.fi/raamatturippi/40.html

      Mitä tuosta pienestä katkelmasta pitäisi seurata suhteessa Jeesuksen syntymäkertomuksien käsittelytapaan tai lopputulemaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Eija Moilanen sanoo:

      Aloin miettimään, että lukion uskonnonopetuksessa luterilaisuus on vain yksi muiden joukossa. Työskentelin reilun kolmen vuoden aikana neljän eri uskonnon opettajan kanssa. Kaikki käsittelivät tasapuolisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    tutkimuksia arvioitaessa on aina otettava huomioon tutkijan oma konteksti. Se kun ei voi ainakaan sosiologiassa, tai teologiassa olla vaikuttamatta tutkimuksen tuloksiin. Sama tulisi huomioida myös uskonnonopetuksessa jo ala-asteella. Siellä sen opettaminen ei ole useinkaan opettajien suosiossa. Siellä luodaan kuitenkin asenteellinen perusta sille miten aineeseen jatkossa suhtaudutaan.

    Yksi ala-asteen poika luki läpi kaikki evankeliumit ja sanoi sen jälkeen: ” nyt olen lukenut neljä eri näkökulmaa evankeliumeihin” Siinä harvinaisen kypsä näkökulma pieneltä pojalta. voisiko sen hienommin enää sanoa?

    En oikein usko siihen ettei jokaisen uskonnonopettajan oma asenne vaikuttaisi siihen miten lapset asiat ottavat vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Peruskoulun uskonnonopetuksessa täytyy olla jotain vikaa. Rippikouluun tullessaan lapsilla ei ole juuri mitään käsitystä edes juhlapyhien syistä, tai merkityksestä. Saatikka mistään muustakaan kristillisen uskon sisällöstä. Mistähän se mahtaa johtua. Tosin rippikoulun jälkeen ei ole havaittavissa mitään muutosta asiaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Niinpä SEPPO.

    Tein joskus jonkun lopputyön kiinnostuksen vähäisyydestä. havaitsin ettei se ole totta. Mikäli opetus tehdään mielekkäällä tavalla. Juuri ylikorostunut tunnustuksellisuuden pelko tekee opetuksesta tylsää. Koko uskonnon mielekkyys karsitaan pois. Jäljelle jää vain kuiva joulukuusen ranka.

    Sitä saa mitä tilaa. Ei nuoret ole tyhmiä. Jos tarjoamme heille kuivaa ja tylsää oppiainesta, niin miksi heidän pitäisi siitä kiinnostua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Minusta uskonnon markkinoinnista ei tee tylsää tunnustukselisuuden vaan aidosti mielenkiintoisten historiallisten kunkin uskonnon syntyyn ja kehittymisen liittyvien yksityiskohtien vähäisyys. Kun aikanaan sain kuin vahingossa niihin syvemmin tutustua se antoi aiheeseen mielenkiinnon loppuiäkseni ja ‘lopputyönäni’ olen nyt valmistamassa aiheesta laajaa tietokirjaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Buddhalainen tunnustaa olevansa Buddhalainen. Samoin muidenkin uskontojen kannattajat tekevät. Yleensä he tunnustautuvat ja tuo tunnustus on olennainen osa siinä miten he elämäänsä elävät. Uskonnon merkitys avautuu vain tunnustuksen kautta.

    Ymmärtääkseen sitä, miten uskonnot vaikuttavat kunkin elämään, olisi tärkeä tietää miten se vaikuttaa omaan elämään. Sen näkökulman opettamista sanoisin vastuulliseksi. Kristillisen uskon tunnustamisen kieltäminen vie pohjan pois koko uskonnon oppimisen mielekkyydeltä.

    Jollei lapsi voi kokea tunnustavansa uskoa, niin mitä hän tuolla tiedolla tekee? Joten EVK asenne on täysin oikea.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Eija Moilanen sanoo:

      Opetuksen tavoitehan on nimenomaan, että oppilas pystyy rakentamaan omaa identiteettiään. Kyllähän tuohon pyrkimykseen sopii oppilaan oman uskon tunnustaminen ja varsinkin uskontotunnilla.

      En tiedä, että nouseeko jotkut poikkeustapaukset, niin esiin, että koulun arki ja pyrkimykset eivät välity oikein.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Poikkesin Lauri tänne sinun plogisi puolelle, koska sain tuossa Nils Petter Kilpeläisen kanssa keskustellessani ajatuksen tänne sinulle nakattavaksi.

    Me olemme pohdiskelleet omassa plogissani tuota Betlehemin tähden roolia. Ja siitähän kerrotaan vain Matteuksen tapahtumainkuvauksessa. Olisiko sinun mielestäsi seuraavanlaisella osittaisanalyysillä sijaa sinun “majatalossasi” eli yläkoulun oppitunneilla?

    1) Lukas kuvaa Jeesuksen syntymän ja siihen liittyneen Jumalan johdatuksen paimenille ja muille.

    2) Matteus kertoo sitten toisesnlaisesta johdatuksesta, sellaisesta, joka meinasi viedä vasta seimestä taloon kannetulta Jeesus-lapselta henegen?

    3) Kokonaisuutena kertomukset osoittavat, kenellä on viimeinen sana silloin, kun Kaikkivaltiaan peruslinjauksiin yritetään puuttua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri Frosti sanoo:

      Ei ole sijaa tuollaisena kuin sen kuvaat. En markkinoi minkään uskonnollisen yhdyskunnan antamia uskonnäkemyksiä totuutena. Enkä lipsu myöskään semmoisiin kuvioihin, joissa sisällyttäisin jumaluuksia ongelmien ratkaisijaksi noin niiku suosituksena oppilaille. Esille tulee kyllä, mitä esim. eri uskonnot ja uskomusmaailmat asian näkevät ja tulkitsevat / ratkaisevat ja miten luterilainen kirkko jostain asiasta opettaa. Jos opettaa.

      Tavallisesti tuon siis esille erilaisia tulkintoja, niiden perusteluja ja jätän auki, oppilaat saavat ajatella itse. Jos käsiteltävään asiaan on joku tieteellinen näkökulma tai tieto, niin se on hyvä tuoda aina esille. Joissain yhteyksissä jotkut teoriat on todettava vähemmän vakuuttaviksi tai tieteellisen faktan kieltäviksi. Kuten esim. joidenkin uskonnon muotojen harrastama evoluution torjuminen…

      Ilmoita asiaton kommentti