Päiväkäsky maan äideille 1942

Pihalta kerättyjä valkovuokkoja lasissa, suomenlippu virkeässä tuulessa liehumassa – äiti kaukana. Tämä on ollut korona-kevään äitienpäivän erityisyys. Puhelimessa on kuitenkin voitu laulaa Äidin sydän - ”Maan päällä paikka yksi on…” tai ”Jag har en moder, som älskar mig”.

25-vuotias reservin vänrikki Toivo Jussila ajatteli 78 vuotta sitten rintamalla äitiään ja muita äitejä, jotka olivat kaukana kotona. Äitienpäivä lähestyi. Kuinka voisi antaa tunnustusta heidän työstään ja rakkaudestaan lasten ja maan tulevaisuuden hyväksi? Jussila teki aloitteen ylipäällikön päiväkäskystä, johon Ylipäällikkö G. Mannerheim tarttui.

Hänen 10.5.1942 äitienpäivänä antamansa päiväkäsky on esillä maamme kirkoissa – yleensä alttarilta katsoen toisessa pylväässä oikealla tai samassa kohdassa seinällä.

Saarnasin viime syksynä Lotta Svärdin vuosijuhlassa Tampereella ja tapasin siellä myös entisen puolustusministerin ja maaherran Anneli Tainan, joka on omaa sukua Jussila. Puhuimme hänen isänsä aloitteesta ja sen merkityksestä.
_ _ _
Miksi päiväkäsky on kirkoissa? Siellä se on kaikkien luettavissa. Päiväkäskyyn liittyi myös Vapauden ristin kunniamerkin myöntäminen kollektiivisesti äideille. Jokainen voi käydä katsomassa lasin alla olevaa tunnustusta. Jotkut ovat aikojen kuluessa arvostelleet päiväkäskyn sijoittamista kirkkoihin – miksi sinne, miksi yhä vielä, eikö sodasta ole jo niin pitkä aika, eikö Mannerheim ollut lahtari ja diktaattori? Eivätkö samat arvostelevat äänet yleensä halua, että naisia arvostetaan ja heille annetaan tunnustusta?

”Te kasvatatte kodeissa isänmaalle uutta polvea, jonka sallittakoon rakentaa tätä maata rauhallisemmissa oloissa kuin mitä nykyinen polvi on saanut tehdä. Töin ja rukouksin te olette näinä taistelun vuosina tukeneet puolustusvartiossa seisovia poikianne ja tyttäriänne. Teidän siunauksenne on seurannut lapsianne taistelukentillä ja antanut heille sankaruuden voimaa isänmaan pelastamiseksi ja rauhan turvaamiseksi.”
_ _ _
Jokainen äiti koki sodan yksilöllisesti ja eri tavoin. Jotkut vasta kasvattivat pieniä lapsia kotona, toiset olivat lähettämässä poikiaan, tyttäriään ja miehiään sotaan. Jotkut menettivät rakkaimpansa kaatuneina, tai saivat heidät takaisin eri tavoin haavoittuneina. Kaikki kuitenkin pelkäsivät pahinta ja rukoilivat parasta.

Oma mummoni oli kotirintamalotta, jonka mies ja veli olivat sodassa. Mies, vaarini, palasi. Isoäiti huolehti maatalon töistä sotavuosien ajan. Kirjeet ja kortit kulkivat. Vaarini tuki häntä neuvoilla ja rohkaisuilla. Talvisodan alla mummon jaksaminen oli erityisesti koetuksella lapsen kuoleman vuoksi. Pieni tytär kuoli vaikeassa synnytyksessä 22.5.1939.

Suoma-sisko lohdutti lankoaan: (Suoma Louhivaara Uuno Särkiölle). Lahti 8.6.1939.
”Sydämestäni otan osaa syvään suruunne rakkaan pienokaisen menettämisen johdosta… Vaikka ihminen kysyy kysymistään miksi? ja mitä varten juuri meidän osalle tuli luovuttaa rakkaampamme, emme saa siihen muuta vastausta kuin tämä oli sittenkin Herran tahto, sillä ihmiskäsi ei voi sitä enää auttaa, joka on ylhäällä määrätty niin tapahtuvaksi. Koettakaa nyt voittaa surunne, sillä Annakin on vielä heikko, ettei vaan ala sairastelemaan kun ei maita ruoka eikä uni…”

Kun myös silloin pari vuotias isäni sairasteli ja aviomies lähti syksyllä sotaan, mummoni pelkäsi menettävänsä molemmat.

Vaarini lohduttaa mummoa kirjeessään (U.Särkiö Anna Särkiölle):
7.2.1940 Kannaksella. ”…Sota on meidän kohdallamme mielestäni käynyt vähän raskaammaksi. Vaaraa koetan mahdollisuuksien mukaan välttää, mutta kuolemaa en pelkää, sillä tiedän varmasti pääseväni sinne, minne rovasti sanoi vauvammekin pääsevän ja siellähän sitä sitten kaikki taas yhdymme. Älä sentään mitään suremaan rupea. Ehkä vielä kaikki hyväksi kääntyy. … Rukoilkaamme vain Jumalaa näinä kovina päivinä että hän meitä auttaisi. Hyvästi näin siis rakkaani.” (katso tästä enemmän blogissani 25.2.2020).
_ _ _
Tässä vielä koko päiväkäsky:

”Suomen äideille!
Viettäessämme tänä vuonna toukokuun toista sunnuntaita Suomen äideille omistettuna merkkipäivänä isänmaamme puolustajat hiljenevät sodan kentillä hartain mielin ja syvä rakkaus rinnassaan muistamaan Teitä, äidit.

Te olette paljon antaneet tälle maalle. Te olette kehdosta alkaen kasvattaneet sen polven, jonka ansiosta maa on vapaa. Parhaillaan käytävän vapaustaistelumme aikana – miestenne taistellessa rintamalla – Te kasvatatte kodeissa isänmaalle uutta polvea, jonka sallittakoon viljellä ja rakentaa tätä maata rauhallisemmissa oloissa kuin mitä nykyinen polvi on saanut tehdä.

Töin ja rukouksin Te olette näinä taistelun vuosina tukeneet puolustusvartiossa seisovia poikianne ja tyttäriänne. Näistä rakkaistanne Teidän on ollut luovuttava maan hyväksi kansamme koettelemuksen ajaksi. Teidän siunauksenne on seurannut lapsianne taistelukentille ja antanut heille sankariuden voimaa isänmaan pelastamiseksi ja kestävän rauhan turvaamiseksi. Tahdon tänä päivänä erikseen lausua tervehdykseni ja syvän osanottoni niille Suomen äideille, joiden rakkaimmat sankareina ovat uhranneet henkensä isänmaan ja sen tulevaisuuden puolesta.
Kaikkien teidän työnne on ja on ollut kansamme taisteluissa arvioimattoman suuri ja uhrinne mittaamaton.

Suomen armeijan nimessä, suuren kiitollisuuden ja kunnioituksen osoituksena annan tänä päivänä Isänmaamme äideille yhteisesti omistettuna

VAPAUDENRISTIN.
Olkoon se tuleville sukupolville tunnuskuvana äidin pyhästä kutsumuksesta kasvattaa tämän kansan lapsiin palava vapaudentahto, joka ikuisiksi ajoiksi on turvaava maallemme kalliisti lunastetun itsenäisyyden ja kansallemme sisäisen suuruuden.

Päämajassa 10. 5. 1942

Mannerheim.
_ _ _
Tasavallan presidentti myöntää tänäkin keväänä Valkoisen ruusun 1. luokan mitaleita tunnustuksena äideille ja kasvattajille. Taistelu Korona-pandemiaa vastaan saattaisi hyvinkin antaa aiheen myöntää kunniamerkkejä siinä eturintamassa olleille, esimerkiksi hoitoalan ihmisille?

11 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Vapaudenristi…

    Kunhan muistamme, että myös ne ns. vihollisen pojat ovat äitien synnyttämiä, ja useimmiten heidät pakotetaan lähtemään sotaan. Puolustamaan maata, tai valloittamaan maita, tai taistelemaan oman vapauden puolesta omaa hirmuvaltaa vastaan, kun muuta keinoa ei ole.

    Me emme voi voi katsoa maailmaa vain Suomen näkövinkkelistä . Tai tietysti voimme, mutta asia ei ole niin yksinkertainen laajemmasta näkökulmasta.

    Kysymys on aina johdosta, miten se toimii.

    Johto tarvitsee massoja , jotka lähtevät sotaan, taistelemaan heidän maansa puolesta, ja yks’ kaks’ heistä tuleekin meidän poikia, vaikka poikien eläessä kukaan muu kuin äiti, ei olisi heistä välittänyt. Kukaan ei olisi antanut heille kämmenalaa maata, että olisivat voineet talonsa rakentaa ja perheensä perustaa. Kenen maa se siis on ? Mutta sodassa he kelpaavat eturintamaan, ja jos säilyi hengissä, saattoi sellainenkin, jolla maata ei ollut, saada rintamamiestilan. Jos kuoli, ” pääsi” kirkkomaahan, joka oli arvo sinänsä. Se oli papin siunaamaa ( eliitti ) maata, johon kasvoi viherkatto.

    Ja hänestä puhuttiin ylistäen. Hän uhrasi henkensä isänmaan puolesta, vaikka isälläkään ei olisi ollut maata, Isä oli ehkä torppasi, maaorja, tai muu työläinen. Tosiasia oli kuitenkin, että jos ei lähtenyt, oli maanpetturi ja ammuttiin, jos lähti, oli pieni mahdollisuus, että voi säilyä hengissä jos oli tarpeeksi hyvä tappaja ja jaksoi loppuelämänsä kelata kaikkea hirvitystä mitä näki tai paaduttaa mielensä. Seota ei saanut, jos sairastui, pidettiin heikkona äidin poikana, tai hulluna, ja siksi halveksittuna.

    Ei tässä ole mitään sankarillista, muuten kuin sanoissa. ” Äidin pyhä kutsumus.” Kukaan äiti ei kutsu eikä synnytä poikiaan äkkikuoleman omiksi, he synnyttävät heitä vanhuuden turvaksi. Nykyisin heistä ei ole edes siihen. Heidät pitää luovuttaa menestykselle, markkinataloudelle, ja kulutukselle, koska johto vaatii nyt sitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Tarja pohdinnoista. Ei kukaan äiti synnytä lapsia sotaa varten, eivätkä suomalaiset silloin 75-80 vuotta sitten halunneet sotaa. Tosielämässä tapahtuu sellaisiakin asioita, joita emme halua. Silloin on yritettävä toimia elämän puolesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Lahden ja Heinolan välillä, yhdessä tietyssä harjussa on valkovuokkojen esiintymisraja. Sen harjun jälkeen en ole niitä luonnossa tavannut. Paitsi nyt näin yhden, tuossa lähellä puron varressa. Heräsi toivo: jospa saisimme niitä tänne asti ja metsiin valkoisia mattoja niistä. Nyt kyllä sataa selvää lunta ja maa on kohta valkoinen lumesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Totta, kun sen sanot. Mökkipaikkakunnalla Padasjoella kasvaa sinivuokkoja, kotona Lahdessa valkovuokkoja ja sinivuokkoja. – Lisäksi harjuilla joissakin paikoissa harvinaisena kangasvuokkoja, jos niiden vain annetaan kasvaa rauhassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Suomessa valkovuokkoa tavataan Etelä-Lapissa saakka.

      Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa valkovuokko on jo harvinainen ja siksi myös rauhoitettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Meijän seudulla joku saisi tulla keräämään kaikki lubiinit juurineen ja viedä omaan pihaansa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Valkovuokon esiintyminen riippuu varmaan kasvupaikan rehevyydestä. Sehän on rehevien lehtojen kun taas sinivuokko karumpien maiden kasvi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Olisi kyllä jännä tietää menikö valkovuokko aikoinaan Lahdesta Jyväskylän seudulle Heinolan kautta vai Padasjoen kautta? Vai olisiko se peräti tullu Raumalt päin?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Tässä äidin kutsumuksessa ei ole ainakaan kehitytty tai tultu paremmaksi.

    Ajatellan vaikka hallitus viisikkoa. Viidellä naisella taitaa olla yhteensä yksi lapsi. Tarvittaisiin siis 25 hallitus viisikkolaista vastaamaan yhtä sellaista sota-ajan äitiä jolle Mannerheim on tuon päiväkäskyn osoittanut. Ei oo kivaa jos hävii salipändy pelin 25-1

    Ikävä kyllä kirkostakin taitaa monin paikoin tulla tasa-arvoa (= sukupuolien välistä kommunismia) “yhden vertaisuuden nimessä” edistävä lapsettomien naisten työpaikka.

    Nyky miehillä ja naisilla on erilainen arvojärjestys kuin sota-ajan perheillä. Ehkä emme enää ansaitse “suomen äideille” 1942 osoitettua päiväkäskyä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tällä seudulla oli ennen paljon kangasvuokkoja. Nyt en ole enää löytänyt yhtäkään. Ihmiset ovat vieneet niitä omiin pihoihinsa. Luullen, että ne menestyy missä vain.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Minua hätkähdytti erään nuoren kirjelappunen : ” päiväkerhossa on naiset hoitamassa, Ala-asteella ja lukiossa pääasiassa naiset myös. Kotonakan ei ole yhtään miestä. Sitten luokkaan astelee partainen mies, joka sanoo: nyt aletaan puhua seurustelusta. Siinä menee täysin lukkoon”.

    En ollut tajunnut miten ulkona, kuin postilaatikko voi joku tyttö olla, kun lähipiirissä ei ole ollut yhtään miestä. Sama koskee tietysti poikia, jotka tällöin ovat vielä enemmän hukassa jopa itseltään.

    Sukupuolinormaali ajattelu näyttää sekoittavan lasten ja nuorten päät totaalisesti. Tytöillä ei ole käsitystä siitä, millaisia miehet oikeasti on ja pojilta puuttuu miehiset miehen mallit. Niinpä molemmat ottavat mallinsa elokuvista ja somesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.