Rakkaudesta kirkkoon

Olen 46-vuotias perheenäiti ja yrittäjä. En ole koskaan tuntenut olevani kapinallinen tai radikaali. Nyt olen kuitenkin oivaltanut, että Suomessa vuonna 2014 on todella radikaalia sanoa: rakastan luterilaista kirkkoa! Ja niin minä sanon.

Haluan kirjoittaa rakkaudesta kirkkoon myös tämän blogin kautta ja osallistua siten vellovaan keskusteluun. Aion julkaista täällä tekstiä kerran viikossa.

Voisin aloittaa kertomalla, miten tärkeä ja rakas asia minulle on kirkkomme perusasia, jumalanpalvelus.

Kun olen arkipäivinä palvellut monia tahoja (asiakkaita, perhettä, yritystä, ystäviä, yhteiskuntaa), saan sunnuntaina lähteä kirkkoon itsensä Jumalan palveltavaksi. Saan rauhoittua ja levähtää. Saan tuntea liittyväni pitkään kirkossakävijöiden ketjuun, jonka kulkijat ovat hakeneet kirkosta voimaa ja lohtua. Sisimpäni saa virkistyä musiikista, rukouksista ja Raamatun teksteistä.

Nykyään peräänkuulutettu yhteisöllisyyskin on jumalanpalveluksissa läsnä. Näen surevia omaisia, joiden rakkaiden muistoksi suntio sytyttää kynttilän ja kanttori soittaa tai kuoro laulaa. Näen lapsiperheitä ja isovanhempia lasten kanssa, kuhisevia rippikoululaisia ja leiriläisiä. Näen monenlaisissa elämäntilanteissa olevia, kuulen mitä erilaisimpien asioiden esirukouspyyntöjä. Voin kiittää niistä asioista, jotka omassa elämässäni ovat hyvin. Saan olla varma, että tulevan elämäni eri tilanteissa tämä seurakunta kantaa minuakin ja rukoilee minun ja perheeni puolesta. Jumalanpalveluksen päätyttyä tulee usein vaihdettua joku sana jonkun kanssa, joskus jo kirkkoon tullessa.

Saarnat ovat usein hyviä. Ne antavat taustatietoa evankeliumiteksteistä, mutta myös koskettavat sydäntä. Joskus eksyn omiin ajatuksiini saarnan aikana, mutta ei siitä kukaan tule torumaan.

Jumalanpalvelus, jossa vietetään Herran Pyhää Ehtoollista, on nimeltään messu. Nykyisin suurin osa kotiseurakuntani jumalanpalveluksista on messuja, mikä on hienoa. Ehtoollinen on viikon juhlahetki, rakkauden ateria ja pyhä salaisuus.

Erityisesti kuitenkin rakastan jumalanpalveluksen alussa olevaa synnintunnusta. Viikko on harvoin mennyt niin, etteikö jotain asiaa olisi omantunnon päällä. Ja sitten vielä vanhat asiat vuosienkin takaa painavat mieltä. On ihanan vapauttavaa kuulla aina uudelleen synninpäästön sanat, ottaa ne omakseen ja keventyä.

Jos en pääse kirkkoon, haluan kuunnella radiojumalanpalveluksen. Tällaisen sunnuntaipäivän menon opin jo lapsena omilta vanhemmiltani. Olen heille siitä hyvin kiitollinen. He antoivat minulle äärettömän kallisarvoisen lahjan. Vanhempani eivät olleet täydellisiä ihmisiä, mutta he ohjasivat minut täydellisen Jumalan yhteyteen. He halusivat antaa minulle parempaa, kuin mitä itse olivat.

Minulla on ollut rankkoja aikoja yrityksemme investointivaiheessa ja sen toiminnan ensimmäisinä vuosina. En olisi selvinnyt niistä vuosista mitenkään, jos en olisi päässyt sunnuntaisin kirkkoon, omaan voimalaani - jos en olisi saanut Raamatun Marian tavoin istua Jeesuksen jalkojen juuressa, kokea Hänen yhteyttään ja tulla siunatuksi.

10 kommenttia

  • Vesa Mäki sanoo:

    “Erityisesti kuitenkin rakastan jumalanpalveluksen alussa olevaa synnintunnusta. Viikko on harvoin mennyt niin, etteikö jotain asiaa olisi omantunnon päällä. Ja sitten vielä vanhat asiat vuosienkin takaa painavat mieltä. On ihanan vapauttavaa kuulla aina uudelleen synninpäästön sanat, ottaa ne omakseen ja keventyä.”

    Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Jos on rikkonut muita vastaan esimerkiksi ostamalla espanjalaisia tomaatteja, niin ihan turha sitä on kädet ristissä anteeksi ulista. Tärkeämpää on tehdä jotain käytännössä, lopettaa tomaattien ostaminen.

    Anteeksipyynnöt täytyy esittää konkreettisina tekoina heille, joita vastaan on rikkonut. Anteeksipyyntöjen abstrahointi korkeampaan käteen on moraalittomuutta ja henkilökohtaisen vastuun kiertämisti.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hyvä Vesa Mäki, Olen aivan samaa mieltä. Ensin pitää pyytää ihmiseltä / taholta, jota vastaan on rikkonut. Ainakaan minulla se ei kuitenkaan aina riitä. Väärä teko on väärä teko myös Jumalan edessä. Elämäni ei ole myöskään aina ihan yksiselitteistä ja selkeää. Syyllisyyden ja syyttömyyden, anteeksipyytämisen ja -antamisen, pahan kohteena ja pahan tekijänä olemisen kysymykset saattavat olla aika monimutkaisia ja vaikeita. Eivät ollenkaan niin yksinkertaisia asioita kuin espanjalaiset tomaatit.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      “Anteeksipyyntöjen abstrahointi korkeampaan käteen on moraalittomuutta ja henkilökohtaisen vastuun kiertämisti.” Vesa Mäki

      Kommentin ajatus ei aukea minulle. Miten anteeksipyytäminen on moraalitonta? Minun mielestäni anteeksipyytäminen tarkoittaa just sitä, että pyytäjä myöntää toimineensa väärin, pyytää anteeksi ja kantaa näin vastuunsa teostaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Minna Kettunen :”Minulla on ollut rankkoja aikoja yrityksemme investointivaiheessa ja sen toiminnan ensimmäisinä vuosina.”

    Karjalasta sotaa paenneen ja mm. yhteiskunnan sosiaaliturvan ulkopuolelle jätetyn pienyrittäjäsuvun jälkeläisenä ymmärrän yrittäjien “rankat ajat” paremmin kuin hyvin. Oman sukuni surullisin “investointivaihe” oli -37, kun yritykseen laajentamiseen otettiin ulkomaista lainaa, joka saatiin maksettua pois vasta 50-luvun lopussa tekemällä työtä vuorotta ja tunteja laskematta. Monet sotaa pakenemaan joutuneet yrittäjät ajautuivat konkurssiin, eikä oman sukummekaan uusi yritys pystynyt saavuttamaan kuin 15% siitä liikevaihdosta, joka heillä oli olut Karjalassa. Toisinto tästä nähtiin 90-luvun lamassa.

    Voimia todellisen yrittäjävastuun kantamiseen. En koskaan olisi itsekään jaksanut ilman jo 10-vuotiaana vanhemmilta lahjaksi saatua Raamattua, jonka kansilehdellä on yhäkin äitini käsialalla kirjoitettu toivomus “Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hyvä Tuula Hölttä, Lämmin kiitos! Karjalaisten ja laman kokeneiden yrittäjien äärettömän rankkoja vaiheita minun ei ole tarvinnut kokea. Mutta omiksi tarpeiksi haasteita riittää. Halusin pelastaa ja esiintuoda kristillistä perintöämme peruskorjaamalla tuhoutumassa olleen vanhan pappilan pääosin pankkilainalla (www.vaarninpappila.fi). Mutta onneksi Suomi on vapaa maa jossa tehdä minkä tärkeäksi kokee ja saa vapaasti myös toimia yrittäjänä!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Minna Kettunen :” Halusin pelastaa ja esiintuoda kristillistä perintöämme peruskorjaamalla tuhoutumassa olleen vanhan pappilan pääosin pankkilainalla (www.vaarninpappila.fi). Mutta onneksi Suomi on vapaa maa jossa tehdä minkä tärkeäksi kokee ja saa vapaasti myös toimia yrittäjänä!”

      Hyvä peruskorjauskohde! Menestystä yrittäjyydelle. Vanhemman ikäluokan edustajana toivon, että teidän nuorempien ei koskaan tarvitse kokea niitä vaikeuksia, joita edelliset sukupolvet ovat kokeneet. En henk.koht. ole katkera koetuista asioista ja iloitsen isoäitiydestä ja sen verran korkeasta iästä, että voin huolettomin mielin vihdoinkin todeta, että “Luojan kiitos, se alkaa olla ohi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kiitokseni ja hyvää leppoisaa elämänvaihetta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Aarno Sainio sanoo:

    Olipa kirkonrakastaja Minna Kettusella henkeä elävöittävä blogi. Kiitos hienoista ajatuksistasi ja kokemuksistasi, joihin riemumielin liityn.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hyvä Aarno Sainio, lämmin kiitos! Kristittyjen yhteyttä on sanoilla mahdotonta kuvata.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hyvä Aarno Sainio, lämmin kiitos! Kristittyjen yhteys on niin suurenmoista, että sitä on sanoilla mahdotonta kuvata.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Minna Kettunen
    Minna Kettunen

    KIRKONRAKASTAJA. Kirjoittaja on vierastanut blogimaailmaa. Hän halusi kuitenkin ryhtyä blogistiksi, jotta voisi tälläkin tavalla osallistua keskusteluun kirkosta ja uskosta.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit