Rakkaus elämän keskukseen

Kuvassa kirjastomme hoitaja GARBA Roger esittelemässä lähetysasemamme kirjastostoa.

Rakkaus kotona,
Rakkaus suvussa,
Rakkaus ystävien kesken,
Rakkaus naapureitten kanssa,
Rakkaus yhteiskunnassamme
ja Rakkaus luontoa ja ympäristöämme kohtaan:
Kaikki saa voimansa Jumalan rakkaudesta.
Jumala on Rakkaus.

Yhteenkuuluvuus

Rakkaus Jumalaan ja rakkaus ihmisten kesken kuuluvat yhteen. Niitä ei voi erottaa toisistaan. Jumala on luonut meidät elämään toinen toisemme kanssa ja siksi tarvitsemme ihmisen läheisyyttä oman elämämme hyvinvointimme takia.

Tätä painottaa myös lukukappaleemme.

Sunnuntai 20.10.2019
19. sunnuntai helluntaista
Rakkauden kaksoiskäsky
1. lukukappale: 5. Moos. 6:4-9

Aamu- ja iltarukous yhteyden luojana

Säännöllinen aamu- ja iltarukous kokoaa perheen yhteen. Kun luemme rukouksen yhdessä koko perheen kanssa, niin luomme myös yhdessäolomme kokonaisvaltaiseksi, Jumala ja perheemme olemme kaikki yhdessä.

Meidän perheessämme Coletten kanssa luemme Lutherin aamu- ja iltarukoukset, joiden osina ovat:
Kolmiyhteinen tervehdys: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,
Apostolinen uskontunnustus,
Isä meidän rukous,
Lutherin kirjoittama rukous
ja virsi.
Tämä kokoaa yhteen ja antaa voimaa ja ryhtiä elämään.

Lukukappaleemme on jo vanhastaan ollut juutalaisten tärkein rukous. Sitä Jeesuskin rukoili ja siihen vetosi puheissaan. Sitä on rukoiltu aamuin ja illoin. Myös heidän keskuudessaan se on luonut yhteisöllisyyttä ja rakkautta.
Sillä on nimenä Šema Israel tai lyhyesti šema. Heprealaisin kirjaimin se kirjoitetaan ‏שמע ישראל‎, Šema Jisra’el, suomeksi Kuule, Israel!

Juutalaisille tämä on samalla uskontunnustus. Jumala on yksi. Hän ainoa.

Tästä uskontunnustuksesta on meidän kristittyjen uskontunnustukset kasvaneet, kun se on täydennetty kolmiyhteisen Jumalan olemuksen kuvauksella. Me kristityt uskomme, että Jumala on yksi ja että hän on ilmoittanut itsensä Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä.

Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin.

Rakkaus on kokonaisvaltainen

Rakkaus ei ole vain ulkonaisia tekoja. Se on kaiken myönteisen toiminnan lähtökohta. Yksittäiset teot voivat kertoa sydämessä asuvan rakkauden, mutta noiden tekojen voimana on rakkaus. Tämä yleisinhimillinen todellisuus on tiedetty jo ikimuistoisista ajoista. Se tulee esille myös lukukappaleessamme. Siihen myös Jeesus liittyi, kun hän puhui hyvän tekemisestä toinen toisellemme nimenomaan Jumalan edessä tehtyinä tekoina. Kun sydämemme on vilpitön Jumalan edessä, niin silloin myös ulkonaiset tekomme toimivat rakkauden vaatimusten mukaisesti.

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.

Vanhemmat yhdessä lasten kanssa

Elämä jatkuu sukupolvelta toiselle. Kaikki kuuluvat yhteen. Siksi on tarpeen luoda hetkiä, joissa ollaan yhdessä. Eri ihmisillä eri perheissä on erilaisia tapoja viettää aikaa yhdessä. Siksi ei voida panna mitään erityisiä toimintamuotoja, miten tämä voidaan toteuttaa. Oleellista on vain se että pidettään yhteisiä hetkiä.

Näihin yhteisiin hetkiin kuuluu myös se, että lapsemme saavat turvallisen opetuksen Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Kun lapsi ymmärtää vanhempiensa rakkauden ja sen, että Jumala on rakkaus, niin silloin tulevaisuus on turvallisissa käsissä. Lapsi uskaltaa vapautuneesti ottaa vastaan tulevaisuuden haasteet ja pelkäämättä kohdata täysipainoisen elämän.

Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.

Koti kertoo asukkaistaan

Joku on sanonut, että sellaisessa kodissa, missä on iso kirjasto, on pieni televisio, ja päin vastoin, missä on iso televisio, on pieni kirjasto.

Kodin ulkonainen olemus kertoo perheen tavasta elää ja asua. Elämä on kokonaisvaltaista ja tämä näkyy niin kotona kuin missä liikummekin. Jumala on antanut meille vapauden toteuttaa elämämme pyrkimykset sen mukaisesti kuin meidän elämämme kannalta on mielekästä.

Myös arkisessa elämässämme voimme tuoda esiin Jumalan rakkauden kosketuksen. Joillakin on rinnassaan risti. Toisilla on kotonaan joku uskosta kertova taulu tai muu esine. Itse kukin voi toimia Kristuksen todistajana omalla tavallaan ja omien elämänolosuhteiden mukaan.

Juutalaisilla on tapana pitää käsiin ja otsalle raamatunlausekoteloita tefillin. Myös pukuihin oli pantu tupsuja kertomassa pyhään kansaan kuulumisesta. Myös Vapahtajamme kantoi näitä puvussaan. Kodeissaan juutalaisilla on jo vanhastaan ollut oviensa pielissa ja kaupunkiensa porteissa raamatunlauseita sisältäviä mezuza -koteloita.

Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin.

  1. Kuten yllä sanan, niin eri perheillä on erilaisia tapoja olla yhdessä ja toimia perheen seurassa.

    Tässä otan esille pieniä välähdyksiä muutamista yhteisistä lukuhetkistä lastemme kanssa.

    Kun esikoiseni oli noin nelivuotias, niin pidin tapanani lukea hänelle niin paljon kuin hän halusi, jos aikaa oli töiden välissä. Yhteen aikaan oli lukenut jo kaikki lastenkirjamme. Silloin ajattelin, että kokeilempa koulun historian kirjaa. Se toimi. Poika kuunteli korvat avoinna kaiken, mitä luin . Ilmeisesti isän kanssa oli niin tärkeää, että myös koulukirja tuntui ihanalta isän seurassa.

    Toinen välähdys Kumlingen kirkkoherrana olon ajalta. Sielläkin lueskelin ääneen lapsilleni sekä suomeksi että ruotsiksi. Yhden lukemisen ennätys oli muistaakseni 18 kirjaa yhden istuman aikana, pieniä lapsille suunnattuja juttuja.

    Ensimmäisen vaimoni kuoltua menin Kameruniin. Sieltä löysin toisen vaimoni. Siellä myös kävin usein Ranskalaisen kulttuurin keskuksessa. Muistan yhden kerran kun meidän tyttömme kanssa menimme sinne. Aloin lukea yhtä lapsille suunnattua teosta. Tyttö alkoi kirmata ympäri pöytää. Ajattelin jo että tämä kerta taisi mennä ohi, hän ei alkuunkaan vaikuttanut kuuntelevalta lapselta. Luin kuitenkin loppuun asti koko kirjan.

    Muutaman viikon sisällä olimme lähetysmatkalla. Autossa istuessamme takapenkiltä alkoi lapsen kerronta. Matkan aikana hän kertoi koko kirjan keskeisen juonen alusta loppuun. Hän siis oli kuitenkin kuunnellut kaiken ja vieläpä muisti, mitä kirjassa sanottiin.

    Tässä välähdyksinä pieniä muistoja lastemme seurassa.

  2. Ihan kiva juttu.

    Kirjastonhoitajan ammattiin Suomessa ja erittäin monissa muissakin maissa vaaditaan maisteritasoinen yliopistotutkinto kirjastotieteessä ja informatiikassa (library and information sciences). En toki tiedä, miten korkean tutkinnon kuvassa oleva henkilö on suorittanut, mutta haluaisin vain varmistaa, ettei jokainen kirjoja rakastava henkilö voi käyttää ammattinimikettä ’kirjastonhoitaja’.

    Teologiaa opiskelematon henkilö tuskin voisi kutsua itseään ’teologiksi’, lääketiedettä opiskelematon itseään ’lääkäriksi’ (vaikka tätä näköjään nykyään tapahtuu), biologiaan perehtymätön ei saisi kutsua itseään ’biologiksi’.

    Voihan sitä ajatella, että yliopistollisten titteleiden rajaaminen vain tiettyjen opintokokonaisuuksien suorittaneille on saivartelua, mutta ainakin tässä vaiheessa korkeakoulumaailma toimii näin.

    Toivotan silti suojatillesi kaikkea hyvää, oli hän sitten oikeasti kirjastonhoitaja tai ei.

  3. Seija

    Kiitos puheenvuorostasi.

    Tilanne Suomessa on todella hyvä. Olemme maailman kärkeä.

    Luin aikoinaan erään kirjastoalan artikkelin eräästä espanjalaisesta julkaisusta. Pitivät Suomen kirjastolaitosta suurena ihanteenaan, jota kohti halusivat päästä, vaikka tavoite tuntuikin saavuttamattoman kaukana olevalta.
    Samaisessa artikkelissa tuli myös esille, että 40% espanjalaisista miehistä eivät koulunsa lopetettuaan koskaan ole lukeneet ainoatakaan kirjaa, joitakin käyttöohjeita ja muita sellaisia lukuunottamatta.

    Kamerunissa on periaatteessa koulu kaikille kansalaisille, mutta käytännössä kaikilla ei ole mahdollisuutta koulun käyntiin. Maassa on monia jotka osaavat puhua vaikkapa neljää kieltä, mutteivat osaa lukea. Samaten olen tavannut ihmisiä, jotka pitivät itseään onnellisina monen kirjan omistajina: Viisi kirjaa kotona.

    Lähetysaseman kirjasto oli suunnattu pääkaupungin opiskelijoitten käyttöön. Yaounde on käytännössä noin kolmen miljoonan, virallisesti vähän yli kahden miljoonan asukkaan kaupunki, maassa suuri yliopistojen ja muiden korkeimpien oppilaitosten kaupunki. Opiskelijoiden suurena ongelmana oli että kirjoista oli huutava pula ja suhteessa opiskelijoitten varallisuuteen ne olivat tavattoman kalliita.

    Kirjastomme hoitaja oli yksi vartijoistamme, tuolloin alle kolmekymppinen, kahdesti leskeksi jäänyt, arkitodellisuutta maan terveysoloja kuvaava.

    Jotta vältämme tuo suomalaisen kirjastonhoitajan tittelin tuoman mielikuvan, muutin sanan kirjastomme hoitajaksi.

  4. ” Me kristityt uskomme että Jumala on yksi ja hän on ilmoittanut itsensä Isänä, ja Poikana ja Pyhänä Henkenä ”

    Hän on myös ilmoittanut itsensä kirkon pappeina. Esim. Kaste. Ei kukaan ihminen voi sanoa kaverilleen, että minä pelastan sinut taivaan paratiisiin tai menet helvettiin. Tai voi luonnollisesti sanoa mutta täälöin voidaan ajatella realistisesti hänen henkisestä kyvystään. ” Maalliset jumalat !.

    • Reino

      Kirkon pappi ei ole Jumala. Hän on Jumalan palvelija, jonka tehtävänä on toimia Jumalan sanan ja sakramenttien hoitajana.

      Pelastavan uskon järjestykseen kuuluu, että ensiksi tulevat sana ja sakramentit, sitten tulevat usko ja hengellinen elämä.

      Kaste on välttämätön pelastukseen, koska kasteessa meidät otetaan Jumalan yhteyteen. Ilman kastetta ihminen on vielä pelastavan uskon ulkopuolella.

      Muutoin ei ole kenenkään ihmisen asia mennä stuomitsemaan toinen toistaan, koska tuomio kuuluu yksistään Jumalalle. Vain hän näkee sydämet ja tietää meidän salaisimmatkin seikkamme jopa paremmin kuin edes me itse.

      On muistettava että ihmiskunnan lankeemuksen takia kukaan ihminen ei lähtökohdissaan ole nollapisteessä vaan kadotuksen alainen. Mutta jottei yksikään ihminen jäisi ilman pelastuksen toivoa, Jeesus on tullut maailmaan antamaan Jumalan omana tekona ojennettavan pelastuksen lahjaksi. Hän tuli ihmiseksi, kärsi meidän puolestamme Golgatan ristillä ja ylösnousemuksellaan ja taivaaseenastumisellaan avasi meille tien taivaan kotiin.

      Tähän pelastukseen saamme mekin turvautua niin että meillä Kristuksen takaisin tulon päivänä on turvallinen pääsy Jumalan kirkkauteen ja pelastettujen joukossa saamme elää ikuista elämää taivaan autuudessa.

    • ” Kaste on välttämätön pelastukseen —— ”.

      Kuinka paljon maailman 7,5 miljardista ihmisestä on kastettu , siis saavat pelastuksen ?

    • Kiitos tiedostasi. Kastettujen määrn olet arvioinut kyllkin yläkamttiin. Joka tapauksessa nykyisin elävistä ihmisistä noin 5 miljadia joutuu helvettiin puhunattakaan aikaisemmin eläneistä noin 100 miljardista ihmisestä. Kirkon oppi.

      Kitkon oppi on kaukana Jeesuksen realistisesta sanomasta ihmisarvostuksen lähimmäisen rakkaudesta.

    • Reino

      Tietoni perustuvat kyllä maailman eturivin tilastolliseen tutkimukseen eri uskontojen tilanteesta koko maailmassa.

      Toki samaan aikaan on todettava että islam on suhteellisesti omaan suuruuteensa nähden prosentuaalisesti kasvanut vielä nopeammin kuin kristinusko.

      Koko maailman väkimäärään nähden eniten asemiaan on menettänyt ateismi, kun ateistisset valtionuskonnot lakkasivat itäblokin maista ja tuhatvuotinen ortodoksia otta takaisin asemansa, niin että Venäjä on tällä hetkellä Euroopan kristityin maa, kun tämä lasketaa kristittyjen absoluuttisen lukumäärän mukaan.

    • Reino

      Ilman Jeesusta koko ihmiskunta on kadotuksen alla. Jos hän ei olisi tullut pelastamaan maailmaa, niin kaikki olisivat perisynnin tähden tuomittuja.

      Jeesuksen pelastustyö on tehty kaikkien puolesta. Siksi kaikkia pyydetään vastaanottamaan pelastuksen osallisuus eli kasteen välityksellä liittymään Jumalan kansaan.

      Evankeliumin suuri sanoma on siinä että Jeesus pelastaa.

    • Reino

      Perisynti on todellisuutta. Ei tarvitse kuin katsoa mitä maailmassamme tapahtuu: sotia, vääryyttä, rikoksia jne. Peruseissaan synnitön ihmiskunta ei tekisi tällaista.

      kaikki ihmiset tarvitsevat pelastusta ja pelsatus tulee vain sen tähden että Jeesus on sovittanut maailman Jumalan kanssa ja näin tuonut meille Vapautuksen.

      Kaste ojentaa tämän Jeesuksen pelastuksen meille ihmisille. Ilman kastetta ei voi pelastua.

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25