Rakkaus, sopu ja sama mieli

Opiskelijoiden lomatoiveet herättivät kuuman kesädebatin. Nuorten mielenterveysongelmat ovat olleet paljon esillä ja opiskelun paineisiin kaivataan vastapainoksi lomaa. Mitä tähän on sanomista? Loman mahdollistavalle opintotuelle on tarvetta.

Oman sukupolveni vastaus on nuorten mielestä ollut kuitenkin ymmärtämätön, kun puhumme työnteon merkityksestä ja suorittamisesta. Hyvähän meidän on puhua, kun on vakioduuni ja pitkät lomat. Sitä paitsi maailma oli toinen 80-luvulla, paljon helpompi, kun teimme opiskelujen välillä lomat ja viikonloput töitä – minäkin seurakunnissa ja K-kaupan lihatiskillä. Töitä oli tarjolla ja vapaa-ajan vietoksi riitti liikunta.

Silloin 60-80-luvuilla ei ollut uuvuttavaa sosiaalista mediaa, ei halpalentojen houkutusta lähteä shoppailemaan Puolaan tai Lontooseen, hakemaan juomia Virosta, ei pelkoa ilmastonmuutoksen tuhoamasta ihmiskunnasta tai valon spektrin verran vaihtoehtoja identiteetiksi.

Elämä oli yksinkertaista. Elettiin idänkaupasta, käytiin START ja SALT –neuvotteluja Harmageddonin estämiseksi. Opiskeleva älymystö marssi imperialistisia USA:n ohjuksia vastaan. Neljä kuumakallea poltti sotilaspassinsa vastavetona Suomen sotahulluudelle. Uskovat nuoret rukoilivat vainottujen kristittyjen puolesta Rautaesiripun takana, kävivät Pääsiäiskonferenssissa Lahden Joutjärvellä. Jotkut lähettivät Raamattuja Neuvostoliittoon ilmapallolla.

Erikoiskahvien sijaan oli tarjolla pannujauhatusta tai suodatinsumppia. Tosin kunnon seurakuntanuorena olin teisti ja teeskentelijä. Lipitin Liptonia. Etnisiä ravintoloita edusti 70-luvulla Turussa pizzeria Dennis. Uinnin SM-kisamatkalla yritin tilata heikolla italialla, mutta vaihdoin pian suomeksi. Etelän hedelmillä oli yllättäviä sivuvaikutuksia. Jääkiekkomaajoukkueen maalivahti Stigu Wetzell ja koko joukkue diskattiin. Suomi menetti kotikisoissaan MM-pronssin. Punakone voitti. Selityksen mukaan Efedriiniä oli tullut vereen banaaneista. Ei ollut Ilmaveiviä, ei Ylämummoa eikä Mörköä.
_ _ _
Saska Saarikoski osui jälleen tarkasti ytimeen kolumnissaan identiteettipolitiikasta (HS 14.7.). Yhä tärkeämpää on se, miten asiat koetaan – ei niinkään se, miten asiat ovat. ”Yksilön kokemus on saanut yliotteen ulkoisesta todellisuudesta … olemme omaksuneet ajatuksen, että aito sisäinen minä on mittaamattoman arvokas ja ulkoinen yhteiskunta on systemaattisesti väärässä ja epäoikeudenmukainen ensin mainittua arvioidessaan.”

Saarikoski viittaa Fukuyaman (2018) toteamukseen, että ihmiset kokevat oman minänsä arvokkaaksi, mutta ovat samalla epävarmoja, arvostaako ulkomaailma heitä yhtä paljon kun he itse ja tarvitsevat siitä jatkuvasti vakuutteluja. ”Yhteiskunnalliset keskustelut ovat isolta osalta niiden vakuuttelujen etsimistä. Juuri se on sitä paljon puhuttua ”identiteettipolitiikkaa.” Uhrin asemaan on tungosta, niin eläkeläisissä kuin nuorissa: ”arvostetaanko Suomessa opiskelijoita, nuoria tai mielenterveysongelmaisia.”

Saarikosken varsinainen oivallus on tässä: julkisuudessa käydään samaan aikaan kahta poliittista keskustelua 1) perinteistä keskustelua yhteiskunnan resursseista ja 2) uuden ajan identiteettikeskustelua sukupolvien arvostuksesta. Keskustelijat puhuvat toistensa ohi. Perinteisessä demokraattisessa keskustelussa osataan tehdä kompromisseja. Identiteettikeskustelu on ehdotonta: joko tunnistat minut tai et.

Saarikoski jatkaa, että vihreät ja perussuomalaiset ovat identiteettipolitiikan pelin taitureita. Itse totean, että Demareista ainakin Husu Hussein pyrkii saman pelin taitajaksi twiitatessaan, että kaikki perussuomalaiset ovat rasisteja.
_ _ _
Edellinen tilanneanalyysi auttaa minua ymmärtämään joitakin tämän ajan ilmiöitä.

”Tilastojen takana” on kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta ja eriarvoistumisesta. Juha Sipilästä (Kesk) tuli sylkykuppi ja vihattu mies, kun hänen aktiivimallinsa patisti ihmisiä töihin, työllisyysaste nousi ja valtion velanotto taittui. Uudessa hallitusohjelmassa pyritään saamaan osatyökykyiset ja opiskelijat töihin. Muiden pohjoismaiden Suomea korkeampi työllisyysaste johtuu osaltaan osa-aikatöiden suuremmasta määrästä. Tuleeko työministeri Harakastakin (SDP) pian sylkykuppi?

Mielenterveysongelmia ja uupumusta ei ole vain opiskelijoilla vaan jo työelämässä olevilla nuorilla. Seurakunnissakin on havaittu se, että nuoria työntekijöitä jää pitkille sairauslomille. Oma kokemus ylivoimaisesta tai muita suuremmasta työmäärästä voi näyttää toisenlaiselta kun sitä verrataan tilastoihin ja työtoverien tekemään työhön.

Ehkä kirkossa vellova avioliittokeskustelukin on osa identiteettipoliittista keskustelua. Kysymys on vähemmistöjen kokemuksen tunnustamisesta, jonka edessä avioliittokäsityksenkin on muututtava. Riippumatta siitä, mikä on avioliittoinstuution merkitys ollut tähän saakka yhteiskuntien perustana.
_ _ _

Sukupolvien ja eri ihmisryhmien välillä on aina ollut kamppailua. Aina on ollut myös sukupolvisopimus. Vanhempi sukupolvi on antanut tukensa nuoremmalle polvelle ja tukee sen kasvua. Samalla vanhempi polvi edellyttää, että nuori polvi ottaa vastuun yhteisestä elämästä. Maailman sivu vanhemmat ovat kokeneet tarpeelliseksi töniä nuoria eteenpäin. Tuntuisiko tähän olevan nyt erityistä tarvetta?

Nuori polvi haluaa oman kokemuksensa tunnustamista. Vanhempi polvi taas katsonee asioita perinteiseltä, tosielämän kannalta: lisää työntekoa, lisää avioliittoja, lisää lapsia, lisää verojen maksajia – muuten tulee vastaan Mopen osa: yhteiset rahat ja voimavarat loppuvat.

Nuoremmalle polvelle itsestään selvät hyvinvointipalvelut harvenevat. Nähdäänkö silloin opintotukien, asumislisien, työttömyyskorvausten tai eläkkeiden leikkaaminen arvostuskysymyksenä: taaskin meitä dissataan?
_ _ _
Ehkä näkökulmien välille voi löytyä ymmärrystä ja toisen tunnustamista? Opiksi voi ottaa ainakin Paavalin sanoista Filippin seurakunnalle:

” Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös muiden parasta.” (Fil 2:1-4).

11 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Pekka, kiitos hyvästä blogista. Onko maailma parempi paikka kuin ennen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Juha, Maailma on pohjoismaalaiselle nyt monella tavalla parempi paikka kuin ennen – sanokaamme 1990-lukua. Samalla nykyinen elämäntapa on aiheuttamassa ja syventämässä ongelmia, joiden myötä maailmasta voi tulla paljon turvattomampi paikka. Tämä tiedostetaan yleisesti, mutta keinot ja tahto kääntää kehitystä tuntuvat olevan puutteellisia tai puuttuvan kokonaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Pekka. Oivallista analyysia ohipuhumisesta. Kiitos.

    Ja jutun piristeenä on efedriinin ohella muistutus kahvia juomattomiin kohdistuneista seurakuntanuorten sisäpiirin sanaleikeistä (teisti, teeskentelijä) sekä keskustelurasitteisen Nooan merkin kiertäminen viittaamalla valon spektriin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Ei ole kauaa kun yksi tunnettu sos.dem. puolueen, sillonen naisministeri, julisti nuorille evankeliumiksi aiemmin, nopeammin ja pitempään.

    Mitä tulee seurakuntien henkilöstön työpanokseen kysyn onko aikataulutukseen kaikilla työntekijöillä katseluoikeutta silloin kun koneelle merkitään työnvaiva. Papeilla kokemukseni mukaan oli kovastikin pakollista menoa oman esittelynsä jälkeen johtokuntatyössä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Nykyään taitaa olla yleistä, että pappien työkalenteri esmerkiksi Waraus-ohjelmassa on avoin. Siinä näkyvät esimerkiksi jumalanpalvelusvuorot, kirkolliset toimitukset, kotikäynnit, laitoskäynnit, rippikoulu, jne.

      Esimiehen tehtävä on huolehtia tasapuolisuudesta työnjaossa. Ongelmaksi voi tulla se, että joidenkin työntekijöiden jaksamisen/työn tekemisen taso on muita työntekijöitä matalampi. Tämä voi käydä rasittamaan työtovereita, kun he kokevat tekevänsä omien töidensä päälle myös niiden työntekijöiden töitä, jotka sanovat Ei! ja keskittyvät pitämään kalenteriaan väljempänä kuin muut.

      Näen usein lehdissä ohjeen työelmää varten: “Opettele sanomaan Ei!” Monille – aiemmin liian kilteille – tämä voikin olla hyvä ohje. Työyhteisöissä on kuitenkin myös niitä työtovereita, jotka ottavat missiokseen väljän kalenterin ja työntävät siksi töitään muille. Perustelu voi olla: “Olen opetellut sanomaan EI!” Onko tämä yksi puoli identiteettipolitiikasta, jossa asioita katsotaan vain oman kokemuksen näkökulmasta?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jori Mäntysalo sanoo:

    Vakavammin työllisyydestä: Kun katsoo tilastoa https://findikaattori.fi/fi/34 niin kovin näyttää siltä ettei kulloinkin vallassa olevalla hallituksella kovin paljon merkitystä olisi.

    Vähemmän vakavasti kauppojen tarjonnasta ym. oma hiukan muokattua kokemukseni nykyaikaisesta laajasta valikoimasta:

    Kun haluaa isosta kaupasta vaikkapa nyt riisiä niin kysyy myyjältä apua. Myyjä sanoo että tuosta viisi kerrosta alaspäin, käännös oikeaan ja kolmisen kilometriä käytävää eteenpäin, että sieltä löytyvät. Kysyttäni matkalla neljästi lisäohjeita pääsen riisihyllyn luo.

    Ja siinä sitä sitten on, riisiä: jasmiiniriisiä ja basmatiriisiä, pitkää riisiä ja lyhyttä riisiä, puuroutuvaa riisiä, puuroutumatonta riisiä, lievästi puuroutuvaa keskipituista erikoisriisiä, luomuriisiä ja vapaan kanan riisiä, valkoista riisiä, punaista riisiä, reilun kaupan riisiä ja epäreilun kaupan riisiä, Euroshopper-riisiä säästäväisille ja Eurochopper-riisiä mopoilijoille, Pirkka-riisiä, Rainbow-riisiä, Luther-riisiä niille joita rainbow-sana hirvittää, Uncle Samin riisiä ja Uncle Benin riisiä ja Uncle Scroogen riisiä, ruis-riisiä, villiriisiä, kesyä riisiä…

    Hengitys alkaa tuntua raskaalta. Lattialaattojen kuviointi muuttuu isommaksi, vielä isommaksi ja täyttää koko näkökentän.

    Herään parkkipaikalta. Takin sisällä on paketti riisiä. Ystävällinen myyjä on laittanut riisipaketin mukaan kun minua on kannettu tajuttomana kaupasta. Onko lompakostani veloitettu riisin hinta, sitä en tiedä enkä välitä.

    Mies on hankkinut riisiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Jori hauskasta, toivottavasti kuitenkin mielikuvituksella ryyditetystä riisinostoreissusta. Valikoiman runsaus voi kyllä oikeastikin panna pään pyörälle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kovat on apostolin ehdot yksimielisyydelle: Hellyys ja myötätunto. Totta kai hän on oikeassa. Nuo tuntemukset ,siis altruismi ,ovat ihmisen aateluusmerkki. Kaikesta kilpailusta ja reviireistä taistelusta huolimatta meissä on halu ja kyky huoltaa ja auttaa sitä tarvitsevia. Vaikka se tapahtuukin pienissä puitteissa niin kuitenkin .

    Totta kai Saarikoski ja Fukuyama ovat oikeassa. Mutta heidän toteamustaan ei saa käyttää lyöntikapulana vaan siihen on suhtauduttava hellyydellä ja myötätuntoisesti meidän rajallisuutemme tunnustaen. Heidän toteamuksensa on analyysi eikä syytös. Sellaisia me olemme.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      “Heidän toteamuksensa on analyysi eikä syytös.” Tämä analyysi voisi kuitenkin auttaa ymmärtämään poliittista keskustelua, joka keskittyy siihen, miltä joistakin tuntuu. Vaikka tunteet ovat todellisia, voisi olla aiheellista keskittyä todellisen maailman kysymyksiin, jotka vaikuttavat merkittävästi tulevaisuuteemme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Poliittisella tasolla kilpailu vallasta, lupauksilla ja vastustajan eliminoimisella ,on verrattavissa urheilusuorituksen adrenaliinikickiin. Sellaisen etsiminen on samalla lailla verissä kun rakastettavan hellyyden osoittaminen sille erityisesti valitulle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Halme sanoo:

    Hyvä asia, että kirkko on näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija ja jättää vähemmälle teologisen puheenparren, josta ei ole nuorille apua. Jumaluus on silloin maailman tärkeimmän tapahtuman, itsensä, toisen ja luonnon myötätuntoista kohtaamista ja yhdessä kasvamista. Kirkkojen ekumeniallekin voisi syntyä uusi, ajassa merkityksellinen ja konkreettinen sisältö.

    Ilmoita asiaton kommentti