Rakkautta tiukan yhteisön keskellä

Taivaslaulu_TTT

Taivaslaulun kantaesitys Tampereen Työväen Teatterissa 29.8. oli ehdottomasti yksi teatterisyksyn tapaus, eikä yksin kirkollisesta näkökulmasta. Esitys on hyvä ja koskettava. Kannattaa katsoa, vaikka ei romaania olisi lukenutkaan.

TTT:n dramaturgi Seija Holma kirjoitti menestysromaanin pohjalta näytelmän, joka vahvistaa romaanin tarinallisuutta ja tekee siitä kronologisemman.

Pauliina Rauhalan romaanissa on paljon takautumia ja lasten kuvitelmia, blogilainauksia ja päähenkilöiden sisäistä puhetta. Näytelmässä tätä tekstiä on kirjoitettu henkilöiden repliikeiksi. Näytelmässä puhuvat ihmiset, mikä tekee tapahtumista konkreettisempia ja antaa niille tulkinnallisen muodon. Lukija esimerkiksi voi kuvitella päähenkilöiden ulkonäön, mutta näyttämöllä he ovat saaneet näkyvän lihallisen hahmon.

Romaani on samalla kertaa sekä Viljan ja Aleksin rakkaustarina että kuvaus vapautumisesta tiukasta yhteisöstä. Romaanissa vaaka kallistuu ehkä enemmän rakkaustarinan puolelle, näyttämöllä puolestaan yhteisökuvaukseen, sillä draama vaatii vastavoimansa, konfliktinsa. Aleksin ja Viljan elämä tapahtuu vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, ei siitä irrallaan missään parisuhdeuniversumissa.

Lue koko arvio esityksestä 3.9. ilmestyvästä Kotimaasta.

Kuvat: TTT/ Kari Sunnari

Taivaslaulu4_TTT

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kiva kuulla 🙂 Ensi lauantaina minäkin sitten menen katsomaan esityksen. Kirja pitää yrittää jaksaa lukea sitä ennen, mutta ei ole kyllä itselle niitä vetovoimaisimpia kirjoja, kun aihe on niin masentava. Varmaan liikkeen ulkopuolisille kirja on elämyksellisempi. Itseä jutut vievät helposti vanhoihin kiputiloihin ja se ei tietty ole kivaa. Runokieli ja kielikuvat on taidokasta, mutta ehkä sitä on liikaa; sama kuin kakusta puuttuisi välillä koko kakku suurelta määrältä kermavaahtoa.

  2. Kiitos arvioista.

    ” Aleksin ja Viljan elämä tapahtuu vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, ei siitä irrallaan missään parisuhdeuniversumissa.”
    Sain kirjastakin saman vaikutelman. Samalla aistin, että ilman vahvaa ja rakkaudellista parisuhdetta lopputulos olisi voinut olla katastrofaalisempi, etenkin Viljan osalta.

    Täytyy yrittää mennä itsekin katsomaan näytelmä joskus syksymmällä.

Kirjoittaja

Seppälä Olli
Seppälä Olli
PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.