Rasistien raamatuntulkinta ylittää mielikuvituksen rajat

Osana opintovapaatani olen lukenut Minna Heimolan kirjaa Raamattu ja rasismi (vuodelta 2016). Häkellyttävin osio oli luku, joka käsittelee Yhdysvalloissa nykyisin vaikuttavien rasististen liikkeiden raamatuntulkintaa. Jos luet hiukan pidemmälle, et hätkähdä sanaa rasismi. Tässä yhteydessä sen käyttö on todellakin perusteltua.

Näistä liikkeistä merkittävimmät ovat Christian Identity Movement ja Aryan Nation. Liikkeiden jäsenillä on kielteinen suhde USA:n valtioon, koska se on muka juutalaisten vallan alla. Liikkeiden jäsenet odottavat lopun aikaa ja valmistautuvat siihen myös käytännössä jemmaten aseita ja säikykkeitä, pitäen taisteluharjoituksia jne. Jäsenet kuvittelevat edustavansa valittua kansaa, tosi-Israelia.  Israelin kadonneet heimot ovat nimittäin heidän mielestään asettuneet Eurooppaan ja valkoihoiset eurooppalaiset ovat todellisia Abrahamin jälkeläisiä, joita Raamatun lupaukset koskevat. Tähän saakka tuttua, mutta tämän jälkeen meni villiksi ja todella pöyristyttäväksi.

Raamatun kaksi eri luomiskertomusta, jotka yleensä tulkitaan saman kertomusperinteen hieman erilaisiksi versioiksi, tulkitaan rasistisissa liikkeissä kahdeksi eri aikaan tapahtuneeksi luomiskertomukseksi. Ensin Jumala loi alemmat, ei-valkoiset rodut, jotka eivät saaneet Jumalalta elävää henkeä. Muiden rotujen edustajilla ei siis ole sielua. Elävä henki annetaan vasta toisessa luomisessa valkoihoiselle Adamille. Kun Raamattu puhuu eläinten luomisesta, lasketaan rasistisissa tulkinnoissa myös ensin luodut ei-valkoiset ihmiset eläimiksi. Kun Raamattu kieltää sukupuoliyhteyden eläinten kanssa, se tarkoittaa, että valkoiset eivät saa yhtyä alempien rotujen kanssa.

Voisi kuvitella, että enää paksummaksi ja sairaammaksi ei voi tulkinta mennä. No, tavallaan voi. Käärme viettelee Eevan ja syntyy Kain. Rasististen tulkintojen mukaan hän syntyy Eevan ja käärmeen liitosta. Käärme on yksi ennen Adamia ja Eevaa luoduista mustaihoisista ihmisistä, jota Saatana hyödynsi. Valkoisen rodun esi-isä on siis Adamin ja Eevan lapsi Abel, mutta Saatanan lapsi Kain on ensimmäinen juutalainen. Tätä perustellaan vielä sillä, että Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa juutalaisten olevan Saatanan lapsia. Jumalan ennustama viha Adamin ja Eevan ja käärmeen välillä jatkui valkoisten ihmisten ja saatanan jälkeläisten välisenä kamppailuna, jonka yhtenä huipennuksena on Jeesuksen kuolema juutalaisten tappamana. Jeesus ei tietenkään voi tässä tulkintalinjassa olla juutalainen, vaikka hän itse sanoi pelastajan nousevan juutalaisten keskuudesta. Rasistit tulkitsevat tämän maantieteellisesti: Jeesus syntyi Juudeassa, mutta ei ollut juutalainen.

Vedenpaisumuskertomuskin on saatu palvelemaan rasistista agendaa. Se on rangaistus rotujen sekoittumisesta. Kainin siemen kuitenkin onnistui livahtamaan arkkiin ja Jumala tavallaan ”epäonnistui” uudessa alussa. Väärät profeetat ovat puolestaan Saatanan jälkeläisiä, jotka yrittävät harhaanjohtavasti esiintyä valkoisina.

Mikä ihme ihmissukua riivaa, että mielikuvituksestamme voi nousta jotakin tällaista? Ja mikä saa jotkut ilmeisen tosissaan ja aidosti uskomaan tähän kaikkeen? Huh. Kirjasta myös selvisi, että rasistisilla raamatuntulkinnoilla on pitkät vuosisataiset juuret, vaikkei valtavirta koskaan ole yhtä hullua linjaa edustanut kuin nämä pienet ryhmät nykyään.

Mieleeni nousee väkisin, että tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, kaikkien luotujen yhtäläinen ihmisarvo ja demokratia ovat varsin uusia ja tuoreita ilmiöitä maailmanhistoriassa, eikä niitä saa ryhtyä pitämään itsestäänselvyyksinä. Niiden puolesta pitää taistella väkivallattomasti joka hetki.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Kommentin saa näkyville kirjoituksen alle kun painaa päätasolla olevan kommentin alla olevaa ”Vastaa” nappia ja kirjoittaa kommenttinsa aukeavaan ikkunaan.

    • Ja näitä sisennettyjä kommentteja voi kirjoitella samaan ketjuun vaikka kuinka monta. Vastaa nappi on aina päätasolla olevan kommentin alla.

    • Ja laitetaan tähän nyt opetuksellisessa tarkoituksessa vielä kolmaskin vastaus.

      Vastausten sisentäminen samaan ketjuun helpottaa kommenttien lukemista oikeassa järjestyksessä kun ei tarvitse aikaleimojen perusteella pomppia viestiketjusta toiseen.

    • Hyvä. Kiitos. Harmi kun kukaan ei ole aiemmin sotkemisiini puuttunut ja olen saanut häiritä keskusteluja ihan rauhassa. Ehkäpä lukihäiriöni aiheuttaa tiettyä hahmotusvaikeutta juuri vastaavissa, sinänsä yksinkertaisissa kuvioissa. Porukat yleensä ei osaa ajatella, ettei se vaan tajua tätä yksinkertaista juttua ja tekee ton tahallaan.

    • Pekka. ”Hyvä. Kiitos. Harmi kun kukaan ei ole aiemmin sotkemisiini puuttunut ja olen saanut häiritä keskusteluja ihan rauhassa”.
      Minulle aikanaan nimimerkki Vihervaara neuvoi saman asian kuin Mikko NIeminen nyt sinulle. Minäkin olisin muuten jatkanut vanhalla tavalla loputtomiin. Hienoa että sinulla on tässä rakentava asenne. Tästä on hyötyä sinulle itselleskin kun kommenttisi paremmin sulautuvat keskusteluihin

    • Pekka ollos huoleton, ei nää muotoseikat ”pelasta”, joillekkin ne vaan ovat niin tärkeitä.

      Toisaalta kun nämä ns ”Raamatun opettajat” laukovat mitä sattuu niin on hyvä aloittaa uusi komentti ketju niistä.

      Sitten vielä kyllä nämä ”vastaa” kommentit hukkuvat sinne väleihin kun ei tiedä mihin uusi kommentti on tullu, siis niille jotka eivät seuraa juuri sitä kommentti vastaa sarjaa.

    • Voi toki. Voi myös itse pyrkiä vaikuttamaan siihen, että elämän ja rakkauden tulkinnat saavat seurakunnassa enemmän sijaa ja rasismin ja syrjinnän äänet vaikenevat. Seurakunnan jäsenyys ei ole ’asiakassuhde’ vaan kutsu osallistumaan ja vaikuttamaan.

    • Näinkö Jeesus sen Sanoo?

      15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
      16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?(Matt.7)

      Minulle on tärkeintä kuulla Jeesusta ja näin en etsi MITÄÄN missä on rasistista. Tiedän etten sieltä löydä iankaikkista elämää enkä rakkautta.

    • Kristittyjä ei kehoteta pakenemaan vaan taistelemaan. Kavahtaminen ei ole karkaamista tiehensä vaan nousemista vastustamaan pahuutta. Orjantappurat pitää karsia pois, jotta hedelmäpuut saavat tilaa kasvaa ja tuottaa hedelmää.

    • Martti Pentti siis mitä orjantappura pensas tuottaa, vaikka kuinka karsisit niin et sieltä hyvää hedelmää (Viinirypälettä) löydä, senhän sanoo järkikin, eikös sanokkin?

    • En tarkoittanut orjantappuran karsimisella tuota vaan sen nyhtämistä juurineen puutarhasta pois. Ei kristittyä ole kutsuttu ainoastaan etsimään valmiita hedelmiä vaan huolehtimaan kylvetyn siemenen kasvamisesta. Luther kitki Rooman kirkon ohdakkeita. Hänen jäljiltään jääneitä ohdakkeita ovat myöhemmät polvet nyhtäneet sitä mukaa kuin ne on rikkakasveiksi tunnistettu. Työ jatkuu. ”Kylvö ohdakkeisiin tarkoittaa ihmistä, joka kuulee sanan mutta jossa sana ei tuota satoa, koska tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys tukahduttavat sen.”

    • Martti Pentti siis voiko samasta juuresta tulla erilaisia hedelmiä?

      Kyllä hedelmästä ”näkee” mistä juuresta hedelmä tulee, ei samasta juuresta voi tulla sekä orjantappuraa että viinirypäleitä, eikä rakkautta että väkivaltaa.

    • Samassa tarhassa kasvaa sekä hedelmäpuita että rikkakasveja. Jälkimmäiset pitää kitkeä pois. Sinun tapasi näyttää olevan se, että ohdakkeita nähdessäsi et viitsi vilkaistakaan hedelmäpuihin päin, vaan lähdet etsimään paremmin hoidettua palstaa. Pelkäänpä, että etsintäsi on lähes mahdotonta.

    • Martti Pentti siis kun ihminen on Jumalan hengestä syntynyt niin silloin ei kasva väkivaltaa, siis tätä tarkoittaa tämä vertaus.

      Siis keitä ovat nämä rikkaruohot joita Luther ja sinä kitkette?

      Eikö Jeesus kieltänyt kitkemästä rikkaruohoa?

    • ”Siis keitä ovat nämä rikkaruohot joita Luther ja sinä kitkette?” Rikkaruohot, joita tarkoitan, eivät ole ihmisiä vaan asenteita, ajatusrakenteita, oppeja, aatteita… eli edellä lainaamani jakeen mukaan ’tämän maailman huolet ja rikkauden viettelys’. Näitä vastaan kristityt on kutsuttu työskentelemään: ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan.”

    • Pasanen, palaan myös blogin aiheeseen; Mitä Pasanen teet itse, kun huomaat rasistisia Raamatun tulkintoja omassa seurakunnassasi? Voitko etsiä sieltä iankaikkista elämää ja rakkautta? Löytyykö siis sieltä?

    • Pasanen, etkö perkaa rikkaruohoja/ohdakkeita omasta seurakunnastasi? Eikö siellä kasva mitään ohi rakkauden ja kuuliaisuuden? Jos olet tälläisen yhteisön löytänyt, niin onnittelen. Katso ympärilläsi olevia ”kasveja ” ja niiden hedelmiä. Älä lähde kauemmas ympärillä oleviin, ”vaarallisiin puutarhoihin” (esimerkkinä käyttämäsi ev.lut kirkko ”eilen ja tänään”). Tyydy omaan puutarhaasi ja etsi sekä löydä sieltä sitä hedelmää, jonka Kristus on omalla verellään omakseen hankkinut.

    • Kari Paukkunen kiitos kysymästä, siis miksi tuon esille ev.lut kirkkoa, no olin sen jäsen yli 40 vuotta ja kun pääsin lopulta valoon niin tiedän mitä on pimeys eli missä sitä on.

      Valitettavasti ev.lut kirkko on pimeydessä.

      Jos voisin jokun pelastaa omilla teoillani niin sen varmasti tekisin, mutta kun en pysty. Siis jos joku väittää että vanhemmat kastattaessaan vauvansa ”antavat” tälle jotain mitä siinä luvataan niin se ei ole totta, ei ihminen voi toisen puolesta päättää tuleeko tästä Jumalan lapsi vai ei.

      Nyt varmaan väität että kaste on täysin Jumalan teko, kuinka sitten vanhemmat voivat kieltäytyä kastattamasta lapsiaan, eikö Jumalan tahto ole että KAIKKI ihmiset pelastuisivat?

    • ”Valitettavasti ev.lut kirkko on pimeydessä.” Sokea näkee pimeyttä sielläkin, missä lamput loistavat. Kun sait näkösi, luulit lamppujen syttyvän vasta silloin.

    • Martti Pentti entä kumpia olivat ne jotka seurasivat Lutherin puheita ja vainosivat toisuskoisia tai ne luterilaiset jotka sotivat keskenään suomen sisällissodassa? Entä ne jotka tänäpäivänä eivät ”näe” edellä olevissa mitään pimeyttä?

    • ”Entä ne jotka tänäpäivänä eivät ’näe’ edellä olevissa mitään pimeyttä?” Entä ne, jotka näkevät pelkkää pimeyttä siellä, missä valo ja varjot vaihtelevat?

    • ”Martti Pentti, kun pääsee Jumalan valoon niin ei siellä ole varjoja.” Ninpä, se on sitten siellä iäöisyydessä.

Kirjoittaja

Emilia Karhu
Emilia Karhu
Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.