Rasistien raamatuntulkinta ylittää mielikuvituksen rajat

Osana opintovapaatani olen lukenut Minna Heimolan kirjaa Raamattu ja rasismi (vuodelta 2016). Häkellyttävin osio oli luku, joka käsittelee Yhdysvalloissa nykyisin vaikuttavien rasististen liikkeiden raamatuntulkintaa. Jos luet hiukan pidemmälle, et hätkähdä sanaa rasismi. Tässä yhteydessä sen käyttö on todellakin perusteltua.

Näistä liikkeistä merkittävimmät ovat Christian Identity Movement ja Aryan Nation. Liikkeiden jäsenillä on kielteinen suhde USA:n valtioon, koska se on muka juutalaisten vallan alla. Liikkeiden jäsenet odottavat lopun aikaa ja valmistautuvat siihen myös käytännössä jemmaten aseita ja säikykkeitä, pitäen taisteluharjoituksia jne. Jäsenet kuvittelevat edustavansa valittua kansaa, tosi-Israelia.  Israelin kadonneet heimot ovat nimittäin heidän mielestään asettuneet Eurooppaan ja valkoihoiset eurooppalaiset ovat todellisia Abrahamin jälkeläisiä, joita Raamatun lupaukset koskevat. Tähän saakka tuttua, mutta tämän jälkeen meni villiksi ja todella pöyristyttäväksi.

Raamatun kaksi eri luomiskertomusta, jotka yleensä tulkitaan saman kertomusperinteen hieman erilaisiksi versioiksi, tulkitaan rasistisissa liikkeissä kahdeksi eri aikaan tapahtuneeksi luomiskertomukseksi. Ensin Jumala loi alemmat, ei-valkoiset rodut, jotka eivät saaneet Jumalalta elävää henkeä. Muiden rotujen edustajilla ei siis ole sielua. Elävä henki annetaan vasta toisessa luomisessa valkoihoiselle Adamille. Kun Raamattu puhuu eläinten luomisesta, lasketaan rasistisissa tulkinnoissa myös ensin luodut ei-valkoiset ihmiset eläimiksi. Kun Raamattu kieltää sukupuoliyhteyden eläinten kanssa, se tarkoittaa, että valkoiset eivät saa yhtyä alempien rotujen kanssa.

Voisi kuvitella, että enää paksummaksi ja sairaammaksi ei voi tulkinta mennä. No, tavallaan voi. Käärme viettelee Eevan ja syntyy Kain. Rasististen tulkintojen mukaan hän syntyy Eevan ja käärmeen liitosta. Käärme on yksi ennen Adamia ja Eevaa luoduista mustaihoisista ihmisistä, jota Saatana hyödynsi. Valkoisen rodun esi-isä on siis Adamin ja Eevan lapsi Abel, mutta Saatanan lapsi Kain on ensimmäinen juutalainen. Tätä perustellaan vielä sillä, että Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumissa juutalaisten olevan Saatanan lapsia. Jumalan ennustama viha Adamin ja Eevan ja käärmeen välillä jatkui valkoisten ihmisten ja saatanan jälkeläisten välisenä kamppailuna, jonka yhtenä huipennuksena on Jeesuksen kuolema juutalaisten tappamana. Jeesus ei tietenkään voi tässä tulkintalinjassa olla juutalainen, vaikka hän itse sanoi pelastajan nousevan juutalaisten keskuudesta. Rasistit tulkitsevat tämän maantieteellisesti: Jeesus syntyi Juudeassa, mutta ei ollut juutalainen.

Vedenpaisumuskertomuskin on saatu palvelemaan rasistista agendaa. Se on rangaistus rotujen sekoittumisesta. Kainin siemen kuitenkin onnistui livahtamaan arkkiin ja Jumala tavallaan "epäonnistui" uudessa alussa. Väärät profeetat ovat puolestaan Saatanan jälkeläisiä, jotka yrittävät harhaanjohtavasti esiintyä valkoisina.

Mikä ihme ihmissukua riivaa, että mielikuvituksestamme voi nousta jotakin tällaista? Ja mikä saa jotkut ilmeisen tosissaan ja aidosti uskomaan tähän kaikkeen? Huh. Kirjasta myös selvisi, että rasistisilla raamatuntulkinnoilla on pitkät vuosisataiset juuret, vaikkei valtavirta koskaan ole yhtä hullua linjaa edustanut kuin nämä pienet ryhmät nykyään.

Mieleeni nousee väkisin, että tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, kaikkien luotujen yhtäläinen ihmisarvo ja demokratia ovat varsin uusia ja tuoreita ilmiöitä maailmanhistoriassa, eikä niitä saa ryhtyä pitämään itsestäänselvyyksinä. Niiden puolesta pitää taistella väkivallattomasti joka hetki.

147 kommenttia

  • Kari Roos sanoo:

    Tämä(kin) blogi herättää taas monenlaisia ajatuksia siitä, miten Raamattua voidaan tulkita ihan miten tahansa kukin omien “mieltymystensä” mukaan, kun otetaan sana sieltä ja toinen tuolta ja yhdistellään. Kun sen tekee vielä joku sopivan karismaattinen tyyppi, niin seuraajia löytyy ja soppa on valmis. Tähänkin taas sopii se Olli Valtosen toteamus, että “me olemme kaikki väärässä”. Oikeassa olijat ovat monesti niitä pahimpia väärässä olijoita.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      Minua häiritsee usein myös se, että mitä kaikkea soopaa maailmalla kulkee nimenomaan kristillisyyden nimissä. Emme enää tunnista kristillisyyttä kaikkien sen nimissä kulkevien käsittämättömien tulkintojen joukosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Roos. “Tähänkin taas sopii se Olli Valtosen toteamus, että “me olemme kaikki väärässä”. Olli Valtonen vähän aikaa sitten esitti , että kaikki pääsevät taivaaseen. Kai semmoisen tyhmyyden jälkeen on hyvä vähän tasoitella lausuntoa, jos vaikka vähän olisi alkanut epäilyttämään oma tokaisu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Katja Sallinen sanoo:

    Jokaisessa meissä on pieni syrjijä. Emme toki haluaa myöntää sitä. Suhteutuminen sellaiseen ryhmään, joka ei miellytä, alamme joko hermostunesti nauraamaan ja olemaan epävarma, sen jälken välttelyä taikka se on suoranaista “mene pois” -sanontaa. Jos historiaa katsoo, erilaisuus on ollut ryhmälle vaarallista, sillä pedot ja toiset heimot ovat olleet uhkana. Näistä geeneihin syöpyneistä tavoista on vaikeaa päästä eroon yhdessä sukupolvessa jos erottelua on harrastettu tuhanssia vuosia. Lähin suku tai heimo on ollut se ensisijainen. Kuten Aabraham, joka erottui tai jostain syytä voi hyvin ajatella myös että erotettiinkin heimoyhteydestä. Sitä ei oikeasttaan voi tietää syytä, kun tarinat elävät omia polkujaan. Kuitenkin hänen kautta syntyi uusi heimo, joka tähän päivään asti pyrkii pitämään tapansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Blogin esiin nostamasta amerikkalaisesta hörhöilystä tuli mieleeni edesmennyt David Wilkerson, jonka profetiat perustuivat siihen, että hän kuuli ääniä päässään. Ääni väitti olevansa Jeesus. Varmaan sama karismaattisen liikkeen Jeesus, joka kehotti G. W. Bushia Afganistanin ja Irakin sotaan. On todennäköistä, että Wilkersonilla oli yhteyksiä Bushiin, sillä Wilkersonin Suomen linkkimies Leo Meller pääsi Patmoksensa kanssa mukaan Irakin sotaretkelle, evankelioimaan. Ts. tekemään miekkalähetystyötä.

    Laitan esimerkin Wilkersonin profetiasta, jota yhdellä lukemalla pystyy päättelemään, ettei sen lähde ole Jumala. En sano tätä jälkiviisaana, vaan siltä istumalta kerroin helluntailaisille, että Wilkerson on väärä profeetta.

    “Kiireellinen sanoma David Wilkersonilta seurakunnille 7.3.2009

    Koen voimakasta Pyhän Hengen kehotusta lähettää kiireellisen viestin postituslistallemme, sekä ystävillä ja seurakuntien johtajille, joita olemme tavanneet ympäri maailmaa.

    JÄRKYTTÄVÄ KATASTROFI ON TAPAHTUMAISILLAAN.

    SE TULEE OLEMAAN NIIN PELOTTAVA, ETTÄ SEN TÄHDEN KAIKKI, JOPA KAIKKEIN HURSKAIMMAT KESKUUDESSAMME, TULEVAT VAPISEMAAN.

    Kymmenen vuoden ajan olen varoittanut tuhannen tulipalon syttymisestä New Yorkin kaupungissa. Ne tulevat nielaisemaan suur-New Yorkin alueen, mukaan luettuna osia New Jerseystä ja Connecticutista. Suurimmat kaupungit kaikkialla Yhdysvalloissa saavat osakseen mellakointia ja roihuavia tulipaloja – sellaisia joita näimme Wattsissa, Los Angelesissa vuosia sitten.

    Mellakointia ja tulipaloja tulee olemaan kaupungeissa ympäri maailmaa. Tulemme näkemään ryöväämistä—mukaan lukien Times Squarella, New Yorkin kaupungissa. Se mitä koemme nyt, ei ole taantumaa, tai edes lamaa…

    Mitä vanhurskaiden tulee tehdä? Entä Herran kansan?

    Ensinnäkin, annan sinulle käytännöllisen sanoman, jonka sain henkilökohtaiseksi ohjeistuksekseni. Varastoi ruokaa, hygieniatuotteita ja muita perustarpeita 30 päivän ajalle. Suurissa kaupungeissa tavaratalot tyhjenevät tunnissa kun merkit uhkaavasta katastrofista tulevat tietoon.

    Sanon itselleni: ei ole tarpeen juosta tai piiloutua. Tämä on Herran vanhurskas teko. Katselen Herraamme hänen valtaistuimellaan hänen lempeän, rakastavan katseensa seuratessa jokaista askeltani—luottaen että hän pelastaa kansansa tulvien, tulipalojen, onnettomuuksien, kaikenlaisten koetuksien keskellä.

    Huom! En tiedä milloin nämä asiat tulevat tapahtumaan, mutta tiedän että se hetki ei ole kaukana. Olen vuodattanut sydämeni teille. Tehkää tälle sanomalle kuten parhaaksi näette.

    Herra siunatkoon ja varjelkoon teitä.

    Kristuksessa, 7.3.2009

    DAVID WILKERSON”

    Helluntailaiset olivat kauhuissaan Wilkersonin kiireellisestä tulipaloviestistä.

    Nyt ovat uudet profeetat USA:n presidentin ympärillä. Ainoa positiivinen asia lienee se, ettei Trump ole karismaattisesti uudestisyntynyt kuin Bush. Mutta se, mitä Trump profeettojensa kannustamana puuhaa Israelissa, ei tiedä hyvää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Laitan esimerkin Wilkersonin profetiasta, jota yhdellä lukemalla pystyy päättelemään, ettei sen lähde ole Jumala.”

      Koko uskontohan perustuu yksilöiden/ryhmien (väitettyihin) väitteisiin siitä, että he ovat saaneet viestejä suoraan Jumalalta/Jeesukselta. Kuka ja millä perusteilla päättää, ketkä ovat “aitoja” profeettoja? Mistä ja miten tämä päättäjä saa oikeutuksen, tiedon ja taidon tehdä varmasti oikeat päätelmät?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Kuka ja millä perusteilla päättää, ketkä ovat “aitoja” profeettoja?”

      -Miksi kenenkään pitäisi sitä päättää? Tai miksi pitäisi jakaa ihmisiä “oikeisiin” ja “vääriin” profeettoihin? Profetia voi olla oikea tai väärä, tai siinä voi olla osittain ihmisen omaa ajattelua/tulkintaa. Ns. astian makua.

      Profetiat tulee koetella, mutta minusta ihmisiin ei pitäisi iskeä “oikea profeetta” tai “väärä profeetta” -leimoja. Profeettojen aika kesti Johannes Kastajaan asti, kuten Jeesus sanoi. Eli näkisin, että varsinaisia “profeettoja” ei uudessa liitossa ole. On ihmisiä, joilla on profetoimisen armolahja, mutta silloinkin jokainen sana tulee koetella ja arvioida.

      Kuten pastori Marko Sagulin opetuksessaan totesi, lopulta oikean profetian tunnistaa siitä toteutuuko se 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      SAri. “Profeettojen aika kesti Johannes Kastajaan asti, kuten Jeesus sanoi. Eli näkisin, että varsinaisia “profeettoja” ei uudessa liitossa ole. On ihmisiä, joilla on profetoimisen armolahja, mutta silloinkin jokainen sana tulee koetella ja arvioida”.

      No kyllä on tarkoitus, että uuden liiton seurakunnassakin on profeettoja, vrt Ef 4:11-16. Pelkästään Didacheta ja kirkkohstoriaa tutkimalla voimme ymmärtää tämän. Uuden liiton profeetan status vain on muuttunut niin, että hänkin on nyt “tiimipelaaja”. Uuden liiton profetian tärkein tehtävä on avata kirjoituksia ja antaa ymmärrystä Jumalasta, ei enää luoda uutta oppia vanhan liiton profeettojen tapaan, joiden kirjoitukset ovat osa Raamatun sanomaa. Muutenhan tätä palvelulahjaa ei ole määritelty uudelleen, mikä merkitsee sitä, että se on ytimeltään sama kuin vanhan liiton aikaan. Profetian armolahjalla taas ei välttämättä ole paljoakaan tekemistä itse profeetan palvelulahjan kanssa. Tällainen karismaattinen “profetointi” on enimmäkseen aika viihteellistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Sari. “Eli näkisin, että varsinaisia “profeettoja” ei uudessa liitossa ole. On ihmisiä, joilla on profetoimisen armolahja, mutta silloinkin jokainen sana tulee koetella ja arvioida”.

      Kyllä uudessa liitossa on profeettoja, alkaen Apostolien teoissa mainittuihin Agabukseen kumppaneineen Apt 12:27 ja Barnabakseen, Simeoniin, ja Lukiukseen ja Manaeen ja Saulukseen sekä vaikkapa kirkkohistoriasat 1400-luvun viime vuosikyymmenellä Firenzessä vaikuttaneeseen Savonarolaan, joka pisti koko sen ajan pakanallisen suurkaupungin melkoiseen positiiviseen “hurmokseen”. Tänään ei meillä Euroopassa tietenkään ole tällaisia profeettoja, vaan niitä pitää hakea Aasiasta ja Afrikasta, samoin kuin hyviä apostoleja löytyy Etelä-Amerikasta.

      Ef 4:11-16 sanotaan että näille palvelulahjoille on tilausta niin kauan , “kunnes uskovat pääsevät yhteyteen uskossa ja täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään..”. Kuka vaan ymmärtää, ettei meillä Suomessakaan ole mistään mistään hengellisestä kypsyydestä tai uskon yhteydestä juurikaan kokemusta tai edes ymmärrystä. Tätä varten siis tarvitaan kaikkia virkoja. Apostoliahan kirkossamme vastaa nykyisellään piispat.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Yhdysvalloissa on hyvin heikko uskontojen tuntemus, koska valtion kouluissa ei ole uskonnon opetusta. Kaikki menee läpi ilman kritiikkiä. Kaikissa muissakin uskonnoissa on omat “hörhönsä”. Koska yleissivistys on heikko, sama koskee myös esimerkiksi terveydenhoitoa. Puoskarointi on hyvä bisnes. Teiniraskaudet ovat tavallisia, koska ehkäisyvalistusta ei ole. Uskonnolliset ääriliikkeet pitävät huolen, että kouluissa ei ole seksuaaliterveyttä edistävää opetusta. Eri vähemmistöt asuvat omissa ghetoissaan, eivätkä opettele englantia, kaikki eivät osaa lukea, eivätkä kirjoittaa edes omaa kieltään. Ghetoissa on omat moraalinsa, tapansa ja lakinsa. Samoin kuin köyhät, myös rikkaat asuvat omilla aidatuilla ja vartioiduilla alueillaan. Kaikenkarvaisten saarnaajien mielestä tämä on Jumalan tahto. Suurin osa amerikkalaisista uskoo, että paras turva on oma ase.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    ” Rasistien Raamatu tulkinta ylitää mielekuvituksen rajat “. Ei tässä tarvitse olla edes rasistikaan kun tämä mielikuvituksen raja ylittyy. Se ylittyy jopa aikaisempaa tekstiini viitaten uskomalla kirkon opin perustan Raamatun ilmoittamaan jumala käsitykseen esim. Mooseksen kolmannen kirjan mukaisesti.

    Realistisin usko Korkeimman, Jumalan, olemassaolosta mitä se sitten onkaan perustuu Jeesuksen sanomaan Jumalasta, ei itsestään, lähimmäisen rakkauden perikuvasta tasapuolisen ihmisarvostuksen pokjalta. Siinä on tosiaan kaikki laki ja profeetat, elämän merkitys, tarkoitus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Sari Weckroth: “Profeettojen aika kesti Johannes Kastajaan asti, kuten Jeesus sanoi. Eli näkisin, että varsinaisia “profeettoja” ei uudessa liitossa ole. On ihmisiä, joilla on profetoimisen armolahja, mutta silloinkin jokainen sana tulee koetella ja arvioida.”

    Täsmälleen näin. Alkuseurakunnissa profetiaa esiintyi vain seurakunnan keskellä, jossa seurakunta pystyi koettelemaan, oliko profetia Jumalasta vai ei. Mutta varsin pian tapahtui, että seurakunnat luopuivat apostolien opetuksesta ja vääriä profeettoja ilmaantui riesaksi asti. Miten enää pystyi koettelemaan profeettojen sanomia, kun Pyhän Hengen vaikutus herpaantui sitä mukaa kuin luopumus lisääntyi?

    Asiaan löytyi ratkaisu. Johannes, joka varoitti vääristä profeetoista, sai ilmestyksen, johon on koottu Raamatun profetia kannesta kanteen. Tämä poistaa tarpeen profeetoille ja profeettojen sanomille. Niille ei ole tarvetta, koska kaikki tieto, mitä uskova tarvitsee matkallaan, on koottu Raamatun kansien väliin.

    Jumala ilmoitti opetuslapsille, ettei hän enää puhu profeettojen tai Mooseksen, vaan Poikansa kautta (Mat.17:3-5). Pojan puhe alkaa Mooseksesta ja päättyy ilmestyskirjaan. Kristuksen puheesta pystyy tarkistamaan, pitääkö jonkin profeetan puhe paikkaansa. Esim. Wilkersonin profetia törmää heti seinään, kun sitä vertaa Kristuksen sanaan. Poika kehottaa olemaan huolehtimatta huomisesta: Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan.” Joka toimi, niin kuin Wilkerson kehotti eli hamstrasi ruokaa ja juomaa kaupoista, jotta muille jäisi vähemmän tulipalojen syttyessä, meni jättimäiseen bluffiin mukaan ja teki itsestään pellen.

    Kun blogissa kerrotaan lahkoista, joiden tapa toimia on vastoin kaikkea järkeä, niin mitä sitten, kun sama järjettömyys ilmestyy osaavasti Raamattua lainaten ja uskottavasti esiintyen taustanaan koko karismaattinen kristillisyys, jota löytyy aina enemmän myös kirkkojen sisältä, kuten luterilaisuudesta. Tätä tapaa ymmärtää Raamatun profetia ovat vahvistaneet niin David Wilkerson kuin Billy Graham. Sekopäisyyden profetia pääsee aina lähemmäksi punaista nappia, jolla ydinaseet laukaistaan. Siitä Ilmestyskirja kertoo. Vääryyden viettelyksistä, joka vahvistuu väärien profeettojen eksyttävistä sanomista ja äärikarismaattisesta Raamatun tulkinnasta.

    En usko, että ilmestyskirjan kirjoittamisen jälkeen on ollut yhtään Jumalan Hengen ohjaamaa profeettaa. Miksi edes olisi ja mitä varten, kun Raamatun profetia ulottuu uuteen maailmaan asti? Oikeita profeettoja ei ole. Yksinkertaista. Kavahtakaa profeettojen sanomia ja heidän edustamaansa oppia. Kun 70-luvulla luin Wilkersonin Näky-kirjan, niin kavahdin sen maailmakuvaa, sillä se oli sanomaltaan identtinen sen okkultistisen kirjallisuuden kanssa, jota olin lukenut melkoisen kirjapinon verran.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Profeetat VT.n aikaan ohjasivat juutalaisia Jumalan tahdon mukaan eli kun he toivat Jumalan Sanaa niin toimimalla sen mukaan oli Jumalan tahto ja parasta heille.

    Nykyisin ei enää profeetat samalla tavalla “ohjaa” vaan ennustaa tulevaa, siis kaikki mitä ihminen tarvitsee elämän “ohjeeksi” löytyy evankeliumista, Jeesuksen Sanoista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Korhonen sanoo:

    Olen pahoillani, että käytin sanaa profeetta. Uskonnollinen sanavarastoni on puutteellinen. Muotoilen kysymyksen uudelleen, jottei olisi niin suuri houkutus kiertää sitä semanttisella taituroinnilla.

    Kysymykseni on yksinkertaisesti: kuka, millä oikeutuksella sekä tiedoilla ja taidoilla tietää, mikä on Jumalan todellinen tahto? Mistä ja millä keinoin tämä tieto muille tulee?

    Miksi vaikkapa mormonien tai jehovantodistajien tulkinta olisi huonompi kuin katolisten, luterilaisten tai ortodoksien? (Miksi mikään olisi toista parempi?)

    Miljardit ihmiset uskovat aivan toisenlaisiin jumaluuksiin ja ovat varmoja, että kaikenlaiset kristinuskon ilmentymät perustuvat väärään tietoon. Mistä tietää, että näiden täytyy olla väärässä?

    Tarinoiden uskottavuus ei ainakaan voi olla peruste, sillä kaikki ovat yhtä fiksuja tai tyhmiä ja yhtä mielikuvituksellisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Emilia Karhu sanoo:

      Minusra Riston kysymys on erittäin hyvä. Ja jokaisella uskonnolla ja vielä niiden sisäisillä eri suuntauksillakin on tähän vähän erilainen vastaus. Luterilaisuudessa kai tuota rajanvetoa on tehty perinteisesti Raamatun ja tunnustuskirjojen avulla, mutta siinäkin on vielä isoja eroja, miten näitä tekstejä tulkitaan luterilaisen perinteen sisällä. Mikään peilikään ei ole siis yksiselitteinen. Se, että uskaltaa kysyä Riston tavoin, laittaa ihmisen pienelle paikalle. Ja se on minusta ihan hyvä paikka.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Toivon, että ymmärsin kysymyksen oikein…

      Minusta ei pitäisi tai tarvitsisi kysyä _kuka_ tietää Jumalan tahdon, koska kaikkien meidän täytyy sitä Jumalan tahtoa etsiä, ja kaikkien oletus ja tulkinta voi joskus mennä vikaan..Ei ole kyse taidosta, tai metodista, joilla voi tietää varmasti. Mutta rukoillen Jumalan tahtoa etsimällä voi saada vahvistusta sisäisen rauhan tai muiden ihmisten ja olosuhteiden kautta tulevista vahvistuksista. Kuin myös ihan tervettä järkeä käyttämällä. Näin siis jos on kyse Jumalan tahdosta tietyssä tilanteessa ja tietyn asian suhteen.

      Sen mitä Jumala yleensä ihmisiltä tahtoo, hän sanoo Raamatussa profeettojen ja Jeesuksen kautta. (Ei palvontamenoja vaan laupeuden tekoja.)

      Jos Jumala tahtoisi ihmisiltä täydellisyyttä, suorittamista, muodollista hurskautta, niin silloin asiamme olisivat aika huonosti.

      Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumalan tahto on pelastaa ihminen, kaikesta riippumatta ja mitään vaatimatta. Ei edes kykyä uskoa. Jos suoritususkonto olisi oikea, niin se tarkoittaisi minusta samaa kuin että toivoa ei tosiasiassa ole. Ainoa toivo on armosta pelastuminen. Se on paras mahdollisuus koska se on ainoa mahdollisuus.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Kyllä, kysymys on erittäin aiheellinen, ja kristityn tulee kysyä sitä myös itseltään.

      Voimme etsiä Jumalan tahtoa, rukoillen ja sanan äärellä. Ei ole hyvä ottaa asennetta, että sen aina tietää, mutta myöskään se ei ole hyvä vaihtoehto, ettei vastaus kysymykseen vaikuta edes kiinnostavalta. Tai todetaan, että “jokaisella on oma näkemyksensä”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Sarin versio kristinuskosta kuulostaa ihan mukavalta, vaikka en sitäkään itse viitsisi harjoittaa. Kysymykseni koski kuitenkin sitä, miten voisi tietää, miten _toisille_ uskon olemusta ja totuuksia(?) julistavat henkilöt koetellaan ja todetaan aidoiksi tietäjiksi?

      Onko paavi varmasti oikeassa uskontulkinnassaan? Onko Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill? Ovatko evlut kirkon piispat? Oliko Luther? Oliko Laestadius tai Paavo Ruotsalainen? Joseph Smith? Amerikkalaisten megakirkkojen evankelistat? Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

      Miksi ei ole yhtä, kaikille sopivaa kristinuskon versiota? Sama ominaisuus on toki myös muilla suurilla uskonnoilla, kenties kaikilla uskonnoilla.

      “Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumalan tahto on pelastaa ihminen, kaikesta riippumatta ja mitään vaatimatta.”

      Kuten sanoin, tuo versio kuulostaa ihan mukavalta. Valtaosalta kristittyjä Jumala kuitenkin vaatii varsin paljon. Kun viimeksi vilkaisin, pelastus ei lankea ehdoitta, vaan siihen sisältyy vaatimuksia. Toki joissakin suunnissa syntilistan voi aika ajoin pyyhkäistä puhtaaksi tunnustamalla syntinsä Jumalan edustajalle. Ehkä tämänkin voi tulkita niin, että mitään ei varsinaisesti uskovalta vaadita. Mutta siinäkin kyllä vaaditaan sitä tunnustamista;)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Kyllä Jumalan tahdon ymmärtämisessä Pyhällä Hengellä on suuri merkitys, vrt Joh 16:13-14. Minun on vaikea kuvitella, että ilman Pyhän Hengen ohjausta löytäisimme mitään varsinaista totuutta tai johdatusta elämäämme tai että edes syvemmin ymmärtäisimme Raamattua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Kysymykseni koski kuitenkin sitä, miten voisi tietää, miten _toisille_ uskon olemusta ja totuuksia(?) julistavat henkilöt koetellaan ja todetaan aidoiksi tietäjiksi?”

      -Edelleen kyllä vähän karsastan tuota “aito tietäjä” -ilmaisua. Ei varmaan ole ketään opettajaa ja julistajaa, joka olisi aina oikeassa. Sen vuoksi on koeteltava jokainen julistus ja opetus erikseen. Lopulta suuressa taivaallisessa luentosalissa voimme kuulla yllätyksiäkin. (“Ai niinkö se olikin?”)

      Vanhan liiton aikana Pyhä Henki annettiin vain kuninkaille ja profeetoille. Uudessa liitossa se annetaan kaikille uskoville. Siksi Johannes kirjoitti seurakunnalle, joka pähkäili että keitä voi uskoa, kuka on oikea ja väärä opettaja:

      “Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.” 1.Joh.2:27

      Jeesus myös opetti, että “hedelmistä te heidät tunnette.”

      Ei tässä kuitenkaan mitään selkeää toimintamallia tai kaavaa voi antaa. Järki, johdonmukaisuus ja se onko julistaja ylpeä ja itseään korostava vai nöyrä ja Herran asialla, niillä kaikkea opetusta, ja opettajia, tulee arvioida. Jokaisella on lupa, oikeus, ja usemmilla myös mahdollisuus lukea Raamattua itse, eikä tarvitse uskoa ehdoitta ketään, joka kertoo miten jotkut kohdat tulisi tulkita.

      Kristinuskon ydin on sinällään yksinkertaisempi kuin mikään. Jeesus on sovittanut kaikkien synnit, ja kadotustuomio peruutettu. Jos ihminen tunnustaa syntinsä ja tahtoo saada ne anteeksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Valtaosalta kristittyjä Jumala kuitenkin vaatii varsin paljon.”

      -Mitä tarkoitat tällä? Tai pelastuksen ehdoilla?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Mitä tarkoitat tällä? Tai pelastuksen ehdoilla?”

      Vastasit itsellesi edellisessä kommentissasi:

      “Jeesus on sovittanut kaikkien synnit, ja kadotustuomio peruutettu. Jos ihminen tunnustaa syntinsä ja tahtoo saada ne anteeksi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Jos ihminen tunnustaa syntinsä ja tahtoo saada ne anteeksi.”

      -Ai tämä on vaatimus? 🙂

      No, voihan se olla. Pelastuakseen on nähtävä oma pahuutensa. Jos uskoo olevansa “ihan hyvä”, silloin ei pelastus näytä edes tarpeelliselta. Ei näe mitään mistä pitäisi pelastua.

      Mutta jos ajattelet ihmistä, joka on tehnyt paljon pahaa, ollut vankilassa, ei pääse eroon alkoholista tai taipumuksesta väkivaltaan.

      Armo ei kelpaa hyville. Mutta ihminen, joka tietää ettei ole “ihan hyvä”, ja on useasti ollut jopa itsemurhan partaalla kun ei pääse pahasta, vaan kierre jatkuu. Onko armon ja anteeksiannon saaminen ja syntinsä tunnustaminen tällaiselle ihmiselle ylipääsemätön “vaatimus”?

      Eivät tietenkään kaikki rikolliset tule uskoon. Mutta moni uskoontullut on kertonut, ettei olisi varmaan nähnyt omaa syntisyyttään, jos se ei olisi ollut niin selvästi kaikkien näkyvillä.

      Jeesuksen kolme vertausta, Tuhlaajapoika, kadonnut lammas ja kadonnut hopearaha, kuvaavat hyvin erilaisia ihmisiä.

      Tuhlaajapoika tuntee tien kotiin. Kuten ihminen, joka on ollut uskossa, mutta luopunut. Lammas voi määkiä tartuttuaan orjantappurapensaaseen, jotta paimen löytää sen. Mutta hopearaha on kuin “ihan hyvä” ihminen, joka ei näe mitään syytä parannukseen.

      Jeesus sanoi: “En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Tämä tositarina teki minuun suuren vaikutuksen 80-luvulla. Siinä evankeliumi tulee eläväksi kaikessa yksinkertaisuudessaan. “Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.”

      https://kirjapino.fi/product/kuka-oot-tuomari/

      Kuitenkin, Markku Koski, tai muutkaan rikolliset eivät ole “kunnon kansalaisia” pahempia tai syntisempiä. Kuin ei murhaajakaan ole pahempi kuin kuka tahansa, joka vihaa ja halveksii lähimmäistään. Synti on sama, vaikkei aina näy niin selvästi ulospäin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Niin, se on vaatimus. Esimerkki ei-vaatimuksesta: Kaikki ihmiset pelastuvat (tai sitten eivät), riippumatta siitä, mihin he uskovat (jos mihinkään).

      Blogi otti minusta esiin tärkeän asian, Raamatulla perustellun rasismin. Se on todellinen ongelma. Minusta kristinuskoon ja moniin muihinkin uskontoihin rasismin siemen on sisäänrakennettuna. Kun ihmiselle annetaan lyömäaseeksi uskonto, joka kertoo miten me oikeauskoiset pelastumme (olemme siis parempia kuin muut), houkutus sen käyttämiseksi on suuri.

      “Mutta jos ajattelet ihmistä, joka on tehnyt paljon pahaa, ollut vankilassa, ei pääse eroon alkoholista tai taipumuksesta väkivaltaan.”

      Vaikka ajattelisin mitä ihmistä tahansa, se ei poista oikean uskon löytämisen ongelmaa. Kristityiksi itsensä mieltävillä on tuhansia erilaisia, keskenään yhteensopimattomia tulkintoja. Lisäksi on ne tuhannet muut uskonnot. Siitä kirjoitin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Niin, se on vaatimus. Esimerkki ei-vaatimuksesta: Kaikki ihmiset pelastuvat (tai sitten eivät), riippumatta siitä, mihin he uskovat (jos mihinkään).”

      -Minusta näyttää, että on eri tulkintoja siitä mitä “usko” tarkoittaa. En itse ajattele sen tarkoittavan ehdottoman varmaa totenapitämistä. (Silloin olisin itsekin aika pahassa pulassa.) Ja henkilökohtaisesti uskon, että Jeesuksesta kuulematon voi pelastua. Sen perusteella miten asennoituu itseensä, omaan syntisyyteensä ja muihin ihmisiin.

      Lisäksi, myös “pelastuminen” voidaan ymmärtää eri tavoin. Entä jos taivas ei olisikaan paratiisi niille, jotka eivät kadu syntejään? Tai jotka rakastavat valhetta enemmän kuin totuutta? Entä jos ihan oikeasti kaikki eivät haluakaan “pelastua”, koska haluavat jotain muuta?

      “Blogi otti minusta esiin tärkeän asian, Raamatulla perustellun rasismin. Se on todellinen ongelma. Minusta kristinuskoon ja moniin muihinkin uskontoihin rasismin siemen on sisäänrakennettuna. Kun ihmiselle annetaan lyömäaseeksi uskonto, joka kertoo miten me oikeauskoiset pelastumme (olemme siis parempia kuin muut), houkutus sen käyttämiseksi on suuri.”

      -Toki se on ongelma. Aina totuuden vääristely on ongelma.

      Mutta on muistettava mitä kristinusko on. Kristinusko on Jeesus. Jos ja kun Jeesus on sovittanut kaikkien maailman ihmisten synnit, silloin kaikki ovat Jumalan edessä samassa asemassa ja yhtä arvokkaita.

      (Eikä kristinuskossa oikeauskoiset ole “parempia”.)

      Eli ovatko rasistiset tulkinnat johdonmukaisia, vai onko niitä jatkettu omalla mielikuvituksella? Kuten esimerkiksi tuossa Kainin oletetussa rodussa?

      “Vaikka ajattelisin mitä ihmistä tahansa, se ei poista oikean uskon löytämisen ongelmaa. Kristityiksi itsensä mieltävillä on tuhansia erilaisia, keskenään yhteensopimattomia tulkintoja. Lisäksi on ne tuhannet muut uskonnot. Siitä kirjoitin.”

      -Raamatusta ja erilaisista asioista voi olla erilaisia tulkintoja, jolloin jokainen on vapaa itse arvioimaan mikä tulkinta on johdonmukaisin. Mutta kristittyjen yhteinen usko ja kristinuskon ydinsanoma on Jeesuksen sovitustyössä.

      Eräs lestadiolaisnainen puhui kerran siitä miten vähäpätöinen on kysymys naisten huivin käytöstä silloin kun ihmisellä on sielun hätä ja synnin tuska. Hukkuva tarttuu, asiaa sen kummemmin analysoimatta, siihen mistä saa kiinni, ja mikä estää hukkumasta.

      Kristinuskossa tulisi keskittyä pääasiaan. Se on kaikilla kirkkokunnilla ja kristillisillä yhteisöillä sama. Sen voi pieni lapsikin ymmärtää. Paljon on tämän ydinasian ympärillä tyhjää riitelyä turhista asioista. Kuten tuosta huivin käytöstä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      Kuten sanoin, tuo on ihan kiva kristinuskon tulkinta. Mukavaa, että ajattelet kaikkien pelastuvan. Tosin ilmeisesti jätit takaportin: jos on kuullut Jeesuksesta, pelastuminen edellyttää uskoa. Pakkokin tietysti on, sillä kristinuskolta putoaa pohja, jos kaikki pelastuisivat joka tapauksessa. Siksi se mahdollisuus ei kuulu kristittyjen yhteisöjen oppiin.

      Monille toimivat paremmin ne tuhannet erilaiset tulkinnat kristinuskosta. Vielä useammalle toimivat paremmin toiset uskonnot. Ja sitten on minunlaisiani, joita ei uhkaa mikään, miltä pitäisi pelastua.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Mukavaa, että ajattelet kaikkien pelastuvan.”

      -En ajattele kaikkien pelastuvan. Koska ajattelen, että on ihmisiä jotka eivät halua sitä. Siis sitä mitä taivas on.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Me kaikki ihmiset synnymme tänne maailmaan tasa-arvoisina. Poislähtiessämme olemme tasa-arvoisia. Me ihmiset emme itse päätä omasta ns. pelastuksesta. Eikä mitkään uskonsuuntauksetkaan vaikka esim. maksaisi heille koko ikänsä veroa, taivaaseen pääsymaksua.

    Päätöksen mahdollisesta pelastuksesta tekee Korkein, Jumala, Jeesuksen sanoman lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtämisen perusteella näin maallikon ajatuksen perusteella. Luonnollisesti jos hän on olemassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ai, miten hauskaa lukea tuota blogia ja sen kommenttiketjua. Jotkut ihan kotimaiset hörhöthän väittävät , että Raamattua ei voi lukea ilman tulkintaa. No tuossahan meillä on oikein hyvä kouluesimerkki , mihin vapaa tulkinta väkisinkin meidät lopulta vie. Tulkinnalla voi siis perustella ihan mitä tahansa. Jopa täysin Raamatun kokonaisilmoituksen vastaisia näköaloja. Jos tarkkoja ollaan, niin kyse on siitä , ettei enää se mitä Raamatussa lukee, ole merkityksellistä, vaan se miten se tulkitaan. Niinpä Raamattua voimme siis syyttää siitä, että sitä voi tulkita em. tavalla. Siitäkin huolimatta , että Raamatussa ei mikään kohta tue kyseistä tulkintaa. Raamatun kokonaisilmoitus on täysin tulkinnan vastainen.

    Mitä järkeä on puhua jostakin pelastuksesta, jonka kaikki saavuttavat. Eihän silloin voi olla edes mitään sellaista uhkaa, josta tarvitsi pelastua. Mitä vaaraa voi kenelläkään olla , jos mitään vaaraa ei ole? . En oikein tajua miten silloin voi puhua jostain pelastumisesta ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Pekka minulle taasen tulee sääli kommentistasi, ei ole “hauskaa” harhassa olo kenenkään kohdalla, siis vaikka kokee “lottovoittona” kun vanhemmat ovat liittäneet oikeaan uskoon ja näin voi ylpeänä arvostella toisia, niin ei se tarkoita että itse olisi oikeassa uskossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Kuule Pekka, kun jose Raamatun ‘kokonaisilmoituskin’ on sisällöltään tulkintaan perustuva. Kuten koko ilmoitususkontokin saattaa perustua ensimäisten ilmestysten virhetulkinnoille. Jotain joka on ilmestynyt on kenteis vain tulkittu Jumalaksi, kun muuta tulkintaa ei kielellisesti ja kokemusperäisesti ollut vielä tuolloin käytössä. (Kannatta verrata ns. Gargo-kulttiin)

      Ilmoita asiaton kommentti