"Ratsasti kuin enkeli"


Kaksi nuorta naista kiersi hevosten selässä kaviouraa. Molemmat istuivat syvällä satulassa ja  hyvässä tasapainossa. He olivat aiemmin kiertäneet samaa ympyrää ravia sekä laukkaa hevonen kiinni liinassa ja näin oppineet myötäämään hevosen liikkeitä. Samalla heidän ryhtinsä oli parantunut. Pää oli pystyssä ja katse suunnattuna eteenpäin. Opettajan ääni oli silti vaativa, mutta samalla kannustava, kun hän korjasi nuoria ratsastajia - tavoitteeseen oli vielä matkaa.  Seuraavassa vaiheessa oli siirryttävä istumaan molemmat jalat hevosen vasemmalla kyljellä, naisten satulassa. Tunnin päätyttyä tytöt kiittivät opettajaansa, nuorta upseeria, ja taluttivat hevoset Tsarskoje Selon hovitalliin. Ratsupalvelijat olivat valmiit tekemään sen heidän puolestaan, mutta nuoret naiset halusivat itse harjata ratsut. Se lähensi heitä hevosiinsa. Jotain tämän kaltaista varmaankin tapahtui vuoden 1910 vaiheilla.
olga_blogiin2

Isä oli nimittänyt tyttärensä rykmenttien kunniakomentajiksi. Pian he saisivat ratsastaa rykmenttiensä mukana ja olla katselmuksissa yhdessä isänsä H.M. Nikolai II kanssa, joka ratsastaisi kimollaan. Molemmille tytöille oli ommeltu univormut, joihin oli kiinnitetty everstin arvomerkit. Olgan univormun takki oli vaalean sininen ja hame punainen - ne olivat kolmannen Elizavetgradskyn Husaarirykmentin värit.  Tatjanan univormu oli puolestaan laivaston sininen ja siinä oli keltaiset somisteet. Hän oli innoissaan omasta rykmentistään, kahdeksannesta Vozneskyn Ulaanirykmentistä - ja ylipäänsä kaikesta sotilaallisesta. Hän allekirjoitti kirjeensäkin nykyisin "Ulaani". Alakuvassa Olga on oman husaarirykmenttinsä rintaman oikeassa laidassa valmiina katselmukseen. Hänen husaariensa rivistön yli kolmimetriset keihäät olivat viireineen kuin sankka nuori koivikko.

olga_blogiin

Heidän opettajansa? Hän oli mukava - vaikka tunneilla kyllä vaativa - tyttöjä 15 vuotta vanhempi, syntyisin Helsingistä. Päivällispöydissä hän oli puhelias ja seurusteli tyttöjen kanssa - silloin heitä kyllä piti puhutella suuriruhtinattariksi. Hänen vanhempi veljensä oli hiljaisempi. Henkivartiokaartin upseerit olivat yleensä muita kuin venäläisiä. Se oli turvallisuuskysymys.

Miksi tsaarin tyttärien ratsastuksen opettajaksi oli valittu suomalainen, joka ei ollut oikeauskoinen, vaan luterilainen ja vielä lestadiolainen. Heidät tunnettiin ehdottoman rehellisinä, joita oli esimerkiksi kultaseppinä ja nuohoojina, jotka voitiin päästää sisälle palatseihin.

1441905350_0_12f5d5_bad76417_orig

Tämä ei kylläkään ollut syynä Oskar Wilkmanin valintaan H.M. Tsaarin vanhimpien tyttärien ratsastuksen opettajaksi.

Yllä olevassa kuvassa Elizavetgradskyn Husaarien upseereista ja tsaarista otetussa kuvassa (osa) hän saattaisi ulkonäön puolesta istua Suuriruhtinatar Olgan jalkojen kohdalla. Toisaalta Wilkman kuului Chevalier-kaartiin ja hänen hiuksensa olivat tummemmat ja vahveammat. Ehkä siis pitää hylätä ajatus Wilkamasta Elizavetgradskyn Husaarien kuvassa.

vilkama-ulaani3-25122016-min


Hän oli Venäjän armeijan mestari miekkailussa sekä ratsastuksessa ja edusti Venäjää Tukholman olympialaisissa 1912 - Suomea hän ei voinut edustaa, vaikka olisi tahtonut. Viisiottelijoiden piti olla upseereita, eikä Suomella vielä tuolloin ollut omaa armeijaa. Seuraavissa Antverpenin olympialaisissa 1920 (alakuva) Oskar Wilkman edusti Suomea kenttäratsastuksessa ja oli vielä kahden kilpailupäivän jälkeen kärkisijoilla. Rataesteillä hevonen kuitenkin kaatui viidennellä esteellä -väsyneenä edellispäivän rankasta maastokokeesta. Wilkman mursi solisluunsa. Ratsukko oli kokonaistuloksissa 17.

vilkama-blogiin-2


Näiden kaksien olympialaisten välissä oli tapahtunut paljon. Veljekset olivat molemmat omien rykmenttiensä mukana Itä-Preussissa tai Ukrainassa. Vanhempi veli Karl komensi Novorossiskin ulaanirykmenttiä, jonka kunniakomentaja oli H.M. Suuriruhtinatar Helena Vladimirovna (ks. L. Kotsalo: "Suuriruhtinattaren rakuunat. 1931). Hänet palkittiin P. Yrjön kunniamiekalla. Oskar Vilkama taas sai korkean P. Vladimirin kunniamerkin. Tsaari halusi, että hänen kaartinrykmenttinsä osallistuvat muiden yksiköiden tavoin rintamataisteluihin. Siten ne olivat poissa Pietarista  vallankumousten tapahtuessa 1917. Ilman henkivartiokaartiensa uskollisten upseerien antamaa turvaa tsaarin perhe vangittiin ja suljettiin kotiarestiin. Keväällä 1918 bolshevikit siirsivät tsaarin perheen jäsenet Jekaterinburgiin, missä heidät murhattiin 17. heinäkuuta Ipatievin talon kellarissa - viimeisinä toisiinsa tarrautuneet suuriruhtinattaret Olga ja Tatjana. 80 vuotta myöhemmin heidän jäännöksensä haudattiin Pietarin ja Paavalin linnoituksen kirkkoon - tosin vallitsee erimelisyyttä siitä, kuuluivatko haudatut jäännökset todella tsaariperheen jäsenille.

rsz_vilkama_121122016

eversti VILKAMA Oskar Alfred s. 7.4.1880

Mitä veljeksille tapahtui? Karl ja Oskar Wilkman - myöhemmin Vilkama - saapuivat Suomeen ja ryhtyivät G. Mannerheimin johtaman valkoisen armeijan komentajiksi. Karl Wilkama johti osasto Wilkamaa Tampereen valtauksessa. Oskar Vilkama taas oli Pohjois-Hämeen pataljoonan komentaja. Sodan päätyttyä kenraali Karl Wilkamasta tuli Suomen sotaväen komentaja vuoteen 1926 asti. Hänen eronsa liittyi nk. upseerikapinaan, jonka taustalla oli jääkäriupseerien tyytymättömyys "ryssänupseerien" vahvaan asemaan armeijassa ja vaativat näiden laittamista sivuun. I-maailmansodassa taisteli Tsaarin venäjän riveissä kaikkiaan n. 550 suomalaista upseeria. Heistä lähinnä kenraalit V.P. Nenonen ja ennen kaikkea G. Mannerheim säilyttivät koskemattomuutensa ja maineensa.  Muiden osaksi tuli "syrjään kampeaminen 1920-luvulla, haukkuminen 1930-luvulla ja unohtaminen 1940-luvulta eteenpäin" (Mirko Harjula: "Ryssänupseerit". Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914-1956).

Eversti Oskar Vilkama oli Lappeenrannan rakuunarykmentin komentaja 1918-1928. Rakuunarykmentin sotilaspastori Jaakko Haavio kertoo hänestä Nuoren papin päiväkirjassaan (1974): "On eräänlainen paradoksi, että Suomen siniverisimmän rykmentin komentajana oli tämä talonpoikaiseversti... Maailmansodassa hän oli taistellut Puolan rintamalla ja Rokitnon soilla ja seikkallut Krimin niemimaalta Suomeen vallankumouksen Venäjällä puhjetessa. Suomessa hän Mannerheimin armeijassa osallistui moniin taisteluihin." - "Han rider som en engel", hänestä sanottiin. En tiedä, miten enkelit ratsastavat, mutta jotakin enkelimäistä oli Oskar Vilkamassa."

Hän vietti 1930-luvulta lähtien kesiään Padasjoen Arrakoskella kesähuvilallaan Kilpastin-järven  rannalla. Veli Karl puolestaan asusti läheisessä, veljesten tädin emännöimässä Arrakosken talossa, joka nyt on ollut jo puoli vuosisataa autiona. Molemmat veljekset olivat kaikesta ulkoisesta koreudesta riisuttuja, vaatimattomia kristittyjä. Oskar ja Sisko -vaimonsa järjestivät seuroja. Karl piti pyhäkoulua. Oskar tuli soutuveneellä vuosien ajan lähes päivittäin Särkiön taloon hakemaan maitoa, munia ja vihanneksia. Isäni kuuli hänen kertomuksiaan elämän eri vaiheista - Laajemmin Suomessa ei tuohon aikaan puhuttu entisten Tsaarin upseerien kokemuksista. Se oli kansallisista ja poliittisista syistä vaikeaa.

Vanha eversti soudettiin viimeisen kerran sairaskohtauksen saaneena Kilpastimen yli 28.6. 1953. Särkiön tamman vetämässä reessä hänet tuotiin kesäkelillä talon pihaan. 16-vuotias isäni oli mukana. Eversti Vilkama oli tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen. Sen vuoksi hän hakeutui Kadettikouluun sekä upseerin uralle - ja  alkoi ratsastaa.

_ _ _

Jälkikirjoitus 14.2.2017: Olga ja Tatjana Nikolajevnan pikkuserkku Elisabeth (great niece of Nicolai II through Queen Victoria) syntyi 1926. Hänkin komentaa naisten satulasta henkikaartia rinnassaan Yrjön risti. Windsorien ja Romanovien suojeluspyhimys on Pyhä Yrjö - Georgios voittaja, joka ratsun selästä kukistaa pahan.  Nikolai I:n lapsenlapsi Olga avioitui Kreikan kuninkaan Yrjö I:n kanssa ja heidän lapsenlapsensa Philipp avioitui prinsessa Elisabethin kanssa. Viikko sitten 6.2. tämän kruunaamisesta Englannin kuningattareksi tuli kuluneeksi 65 vuotta. Heidän poikansa prinssi Charles on Nikolai I jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.

Katso facebookista os. The Band of The Household Cavalry. Siellä ratsastava soittokunta soittaa videolla meille suomalaisille kovin tutun marssin!

Lähteet:

Jaakko Haavio: Nuoren papin päiväkirja. Helsinki. 1974.

Martti Keskinen: Haminan kadetista ratsuväen everstiksi. Vapaussoturi 5/1988.

Onni Pönniäinen: Miesten mies. Kenraali Wilkama. Tampere 1945.

Kenrm. Hannu Särkiö: Wilkaman veljekset, kaksi Haminan kadettia. Sotilasaikakausilehti 10/2007.

Marja Vilkaman haastattelu, joulukuu 2016.


19 kommenttia

  • Marja Vilkama sanoo:

    Kiitos Pekka, lämpimät kiitokset asiallisesta, mutta mielenkiintoisesta jutusta vaaristani, Oskarista.

    Oikeastaan itku oli lähellä, kerroit niin kauniisti näistä veljeksistä! Olin 8 – vuotias kun Oskari kuoli, mutta muistan hänet lempeänä ja kilttinä. Raamattua ahkerasti tutkivana miehenä. Hänen vaimonsa Sisko ( o.s. Brummer) eli pitkän elämän ja oli myös hyvin mielenkiintoinen persoonallisuus. Mutta hänen elämäkertansa vaatisi ihan oman “tarinatuokionsa”.

    Kiitos Pekka vielä kerran!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Marja kommentista ja ennen kaikkea haastattelusta. Isäni ja äitini muistelivat jouluaattona Sisko Vilkamaa. Hän oli tarmokas ja saattoi laittaa perheensä töihin – tai jos koki että oli liiaksi toimettomuutta, lähetti miesväen jalkaisin Hämeenlinnaan. Vaikka hän oli vaatimaton ihminen, oli hän kuitenkin ensimmäisiä filosofian tohtoriksi väitelleitä naisia. Hän kantoi isälleni “reppukaupalla” luettavaa, kuten Jussi Sepän lintukirjoja tai filosofiaa. Hän houkutteli isääni johtamaansa Nurmijärven yhteiskouluun. Isäni valitsi kuitenkin Hämeenlinnan lyseon. Sen sijaan esim. Juhani Kopposela Arrakoskelta (Vantaankosken khra ja lrov) sekä Anneli Aejmelaeus (VT:n prof.) menivät Nurmijärven yhteiskouluun ja ovat kiittäneet sen innostavaa ja sivistynyttä rehtoria tohtori Vilkamaa. Hän oli omaa sukua Brummer, mutta ei tuonut esiin aatelista taustaansa. Venäjän henkivartiokaartin upseerien kuului avioitua aatelisneidon kanssa ja esitellä hänet esimiehilleen vasta komentajansa luvalla. Tämä ei kuitenkaan ollut tarpeen enää itsenäisyyden ajalla.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Pohdiskelin Uudenmaan Rakuunarykmentin värejä – sinistä ja keltaisia somisteita – sekä nk. luurankotakkia ja punaisia “hurmahousuja”. Kun URR perustettiin 1917, oli sen univormu karoliininen, siis ruotsalaista mallia, kuten mäkyy kuvissa komentajansa Gaston Ahrenbergin yllä. 1918 Vilkaman tultua URR:n komentajaksi, tuli rykmentille Venäjän ratsuväen kaarteja muistuttava univormu – erityisesti värit muistuttivat ulaanirykmenteistä, joiden kunniakomentajina olivat suuriruhtinattaret Olga ja Tatjana. Punaiset “hurmahousut” olivat samanlaiset kuin Olgan Elizavetgradskin Husaarirykmentillä. URR:n kirkkaansininen satulahuopa oli samaa väriä kuin Elizavetgradskin Husaarirykmentin sotilaiden takki. Voi vain spekuloida, millä mielellä eversti Vilkama kantoi näitä entiseen ratsastusoppilaaseensa liittyneitä värejä, punaisia housuja ja “luurankotakkia”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Mistä johtuu tuo etenkin entisjan upseerien vietti koreilla vaatteilla? Onko samaa kuin metsokukkojen ja riikinkukkojen pörhistely? Voitaisiinko suursotia käydä lainkaan ilman univormuräätäleitä? Oli se aikanaan taikas stubidia puketua niin että vihollien varmaa osasi tähdätä oikeaan kohteeseen. Esim. punaisia uniformuja- ettei veri näy- mutta henkilö kylä näkyi sihtaajalle sitäkin paremmin. Tämä noin filosofisesti ja yleensä osoittelematta ketään erityisesti. Mitä sanoisivat psykologit? Taisteluhengen yläpitämistä räikein värein koska räikeä kiihdyttää?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos kysymyksestä Seppo. 1700-1800 – luvuilla taistelut käytiin avomaastossa, eikä naamioitumisella ollut merkitystä. Tosin voidaan kysyä, onko operettiasua muistuttava univormu sopiva fyysiseen kamppailuun. Värikkäät ja upeat univormut olivat omiaan hovi- ja seurapiirielämään sekä vastasivat upseerien statusta yhteiskunnassa, jossa seurapiirit pukeutuivat näyttävästi. Tilanne alkoi muuttua I Maailmansodassa, missä taistelukentille ilmaantuneet lentokoneet, tankit, komekiväärit ja taistelukaasut pakottivat kaivautumaan taiteluhautoihin. Värikkäiden univormujen tilalle tulivat saviset manttelit, kypärät ja kaasunaamarilaukut. Ratsuväki eli vielä menneessä, kunnes Hitlerin panssarien salamahyökkäys Puolan ratsuväkeä vastaan syyskuussa 1939 siirsi ratsuväen taistelukentiltä historiaan. Hieman aiemmin Lappeenrannan harjoituskentällä kuvattiin dokumentti ratsuprikaatista hyökkäyksessä.Ehkä tuhannen ratsukon vyöry on viimeisiä kuvia suomalaisen ratsuväen suuruuden ajasta. Se on nähtävissä Jääkärin morsian -elokuvan loppuun liitettynä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Kiitos vastauksesta, siinä lienee osatotuus. Muta kyllä jo 1700 luvullakin kaivauduttiin taisteluhautoihin. Minä käsitän asia enämbi psykologiselta pohjalta. Upeasti ja raskaasti puettu upseeri tuntee itsensa tärkeämmäksi haavoittumattomammaksi kuin neutraalivaatteinen. Saman saivat alkuasukkaat,joilla ei olut uniformuja, aikaan sotamaalauksin, joiden tarkoitus oli sekä pelotella vastustajaa että tukea soturin psyykettä. No värejä tarvittiin tietysti myös omien erottamiseksi vihollisista, ihan kuten jääkiekkojoukkeissakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Seppo, nämä havaintosi ovat varmaankin totta. Vielä sellainen näkökulma, että sotamaalaus tai sota-asu siirtävät henkilön toisenlaiseen olemiseen verrattuna rauhanomaiseen arkeen. Tämä siirtyminen helpotti mahdollisesti väkivallan käyttöä, jonka arkinen minä koki vieraaksi. Univormu päällä ihmisen oli oikeutetumpaa käyttää väkivaltaa. Vastaavasti toisen osapuolen univormupukuiset olivat oikeutettu väkivallan kohde, toisin kuin siviilipukuiset. Siten univormun käytöllä on ollut tarkoitus rajata sotaa armeijoihin ja sotilaisiin. Nykyisessä sodan kuvassa tämä ei toteudu vaan uhreista enemmistö on siviilejä, mikä merkitsee usein sotarikosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Juuri noin, minäkin tarkoitin tuolla psyyken tukemisella tuota toisenlaiseen olotilaan siirtmistä, sanoitit asian vaan vielä tarkemmin. Mieletön mieletön maailma. Muistan kun näytelin Linnan sotamies Hauhiaa, kysyin Rokalta:

      Hauhia: Minkälaista se on ihmistä ammuta? Rokka: Ka mie en tiiä, mieko en o ampunut ko vihollissii Hauhia: Eikö vihollinen sit ookkaa ihminen? Rokka: Niinhän nuo saannot hyö jotka komenteloot ettei viholline oisi ihminen. Mutta Rokan Antti se ko ampuu ja viilailoo sormuksii ja sille te siekii… (Suunnillen noin, ulkomuistista 50 vuoden takaa)

      “Toki opimme kehdosta hautaan rivi rivissä kulkemaan mutta suostu emme me koskaan sitä uutta oppimaan.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Hienosti koottu kirjoitus ja kun sen voi liittää vielä arkeen muistojen kautta, niin varmasti vaikuttavaa. Hevoset ovat nykyisinkin monille nuorille tytöille tärkeitä. Ihan vain hevosiin liittyen, itsellänikin oli mahdollisuus olla ratsastuskymppien kanssa tunneilla tänä syksynä, siis kaikki olivat tyttöjä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Mukava kuulla Eija, että olet ollut tänä syksynä talleilla. Meillä on varmaankin yhteinen kokemus tämän harrastuksen tuomasta virkistyksestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Eija Moilanen sanoo:

      Tarkennan sen verran, että itse en ratsastanut ollenkaan. Tiistaisin oli tallinsiivous ja ulkotarhan siivous ja tytöt ratsastivat ja hoitivat siirtäen hevoset torstaina. Itse osallistuin enemmänkin niihin tallipojan tehtäviin. Olin vain ohjaajan ominaisuuksissa valvomassa ja tallilla oli ratsastuksen opettaja ja omistaja. Lupasin osallistua niihin ikävämpiin, mutta tärkeisiin hommiin ja oppilaille jäi kivat jutut.

      Arvannet, mitä tein ja vaikutin vähemmän enkeliltä. 😉

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Pekka hyvä, sallinet pienen korjauksen , mutta tarkista vielä asiakirjoista :

    Kun yhdessä kommentissasi kerrot tuon hauskan jutun : ” Ota sinä lippu, minä otan tytön” ( “Du kan ta flaggan, jag ta flickan!”, niin itse muistan kuulleeni sen niin, että Mannerheim ja kenraali Wilkama olivat paraatia vastaanottamassa ja keskustelleet näin. Kenraali Kalle Wilkama nai sittemmin tuon samaisen tytön, joka oli Tyttökoulun rehtori Aili Nikko. Pekka hyvä, se paraati, missä tuo “kuuluisa lause” sanottiin Mannerheimin ja Vilkaman kesken tapahtui muistaakseni Satakunnassa Vapaussodan muistojuhlassa, mutta tarkista vielä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Marja kommentista ja korjauksesta. Tämän minun merkitsemän lippua ja tyttöä koskevan muistelun kertoja on selvästikin sekoittanut veljekset.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Vaarini , eversti Oskari Vilkama ja mummini Sisko Vilkama tapasivat ensi kerran seuraavalla tavalla ( toimittaja Martti Keskisen kirjoituksesta ote) Elettiin helmikuun levottomia aikoja 1918. Pohjois-Hämeen rykmentin 2. pataljoona majaili Kuoreveden Kolhin talon monilukuisissa rakennuksissa ja lähiympäristössä, valmistautuen hyökkäykseen kohti Tamperetta. Keittiölottien kesken kuiskailtiin, että komentajaksi pataljoonaan oli tullut ryssä. Juttu tuntui miltei uskomattomalta valkoisessa armeijassa. Joutsan pappilan nuori maisteritytär Sisko Brummer erityisesti näytti olevan tohkeissaan moisesta skandaalista. “Minäpäs vien sille ryssälle kahvia, keksi Sisko-lotta kesken naisten arvailuiden. Katsotaan minkälainen ukko siellä komentajan kamarissa istuu.” Sisko meni ja vei kahvit. ” No, minkäslainen se on ?” kyselivät toiset lotat, kun kahvinviejä palasi. ” Jaa, kyllähän se vähän apokryfiselta vaikutti,” vastaili hämmentynyt lottamme. Ratsumestari oli jo aloittanut yksityisen piirityssotansa. Kädelle painettu kaartinupseerin suudelma kiitokseksi kahvista, oli alkanut vaikuttaa. Tästä ” ryssästä” Oskar Vilkamasta (silloin vielä Wilkman) ja Sisko Brummerista tulikin sitten kesän alussa jo aviopari. Komentajakin sai komentajansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pertti Niukkanen sanoo:

    Kiitos Pekka-piispalle mainiosta kirjoituksesta ja myös Marja Vilkamalle kiinnostavista lisätiedoista! Itse löysin tämän blogin vasta nyt, kun Hulluinhuonelaisen keskustelussa nousi esiin tieto jonka mukaan Väinö Havas oli kiinteässä kirjeenvaihdossa kenraali Wilkaman kanssa. https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/2018/05/06/vanhoillislestadiolainen-seurakuntaoppi/

    Löysin myös Paavo Viljasen Havas-kirjasta tiedon, että Havas tutustui ja ystävystyi Oskar Vilkaman kanssa heidän ollessaan samaan aikaan Lappeenrannan rakuunarykmentissä – toinen komentajana, toinen pastorina. Kumpikin kuului näihin aikoihin uusheräykseen. Havashan siirtyi sitten uusheräyksestä vanhoillisuuteen 1929. Miten Havaksen ja Vilkaman veljesten suhde muuttui tämän jälkeen, vai muuttuiko lainkaan? Miten tärkeänä veljekset pitivät sukunsa uusheräystaustaa? Katsoivatko he edelleen olevansa liikkeen jäseniä, vai olivatko vain tavallisia aktiiveja kirkkouskovia? Auttoivatko he Havasta taloudellisesti?

    Toinen hiukan epäselväksi jäänyt asia koskee Pirkko Vilkamaa, joka oli Lahdessa Kannaksen Yhteislyseossa historian opettajani ja luokanvalvojani. Muistan, kun isäni (sot.mest.evp) 1962 kuuli koululla käydessämme Pirkko Vilkaman nimen. Hän kysyi heti Pirkolta, onko hän sukua kenraali Wilkamalle. Tähän Pirkko muistini mukaan vastasi: “Kyllä, hän on isäni.” Nyt olen alkanut epäillä muistikuvaani. Ehkä luokanvalvojani sanoikin: “Kyllä, hän on setäni.”

    Kenraali Karl Wilkaman lapsista en ole löytänyt mitään tietoa. Eversti Oskar Vilkamalla näyttää netin geni-sivuston mukaan olevan viisi lasta (Lapset: Private; Private; Private; Pirkko Vilkama; ja Kerttu Vilkama). Tämän perusteella arvelen nyt, että luokanvalvojani Pirkko Vilkama olikin Oskarin tytär ja siis Marja Vilkaman täti.

    Marja Vilkama näihin kysymyksiin osaisi vastata, mutta tuskin hän tätä keskustelua enää löytää. Ehkä Pekka-piispakin tietää vastauksen? Olisi myös hauska saada lisätietoa Väinö Havaksen ja Vilkaman veljesten suhteesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Tervehdys Pertti, löysin kysymyksesi, mutta osaan vastata niihin vain puutteellisesti. Kannattaa soittaa Lahdessa asuvalle Marja Vilkamalle. Jotain voin todeta. Veljesten Karl ja Oskar isä Karl vanh. oli lestadiolainen. Hän kiersi saarnaamassa ja sen vaikutuksesta Padasjoen Arrakoskella syntyi lestadiolaista herätystä 1870-luvulla. Karl Vilkman oli rakennusmestari, joka omisti tiilitehtaan ja osti kartanon Espoosta. Pojat laitettiin Haminan kadettikouluun ja sieltä Pietariin. Lestadiolainen identiteetti säilyi poikienkin elämässä vahvana. Pojat eivät käyttäneet alkoholia – he eivät juoneet keisarin maljaa edes tämän läsnä ollessa. Ymmärrettiin, ettei ele kuitenkaan tarkoittanut protestia hallitsijaa vastaan.

      Oskar Vilkama järjesti Sisko vaimonsa kanssa lestadiolaisia lähetysseuroja kesähuvilalla Kilpastin-järvellä Arrakoskella. Veljensä Karl vietti kesiä Arrakosken talosa, jossa heidän äitinsä sisko eli tätinsä (?) oli emäntänä. Karl Vilkamalla ei ollut tietääkseni aikuiseksi eläneitä lapsia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pertti Niukkanen sanoo:

      Paljon kiitoksia vastauksesta, Pekka. Siitä selvisikin jo, että luokanvalvojani oli Oskarin tytär. Oli myös hauska tietää, että Marja Vilkama asuu Lahdessa. Olenkin kohta sinne menossa, koska Kannaksen Yhteislyseossa vietetään 1968 kirjoittaneiden “riemuylioppilasjuhlaa”. Ehkäpä käyn silloin Marjaakin tervehtimässä. 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Peijonen sanoo:

    Laitan tämän kyselyn nyt tännekin -kun lopulta osasin!: Hei Perniöstä! Mielenkiintoista luettavaa veljeksistä ym. Onko Teille jäänyt muistitietoja, valokuvia eversti Oskar Wilkaman ajasta Perniön alkoholistihuoltolan ajoilta? Hän toimi laitoksen ensimmäisenä johtajana vv. 1938-1941…. Kyselee kotiseututietoutta keräävä ja julkaiseva Perniön kotiseutuyhdistys ry:n edustaja Antero Peijonen.

    Ilmoita asiaton kommentti