Rauha - mutta kenen?

Tuijotan ja näprään välkkyvää laitetta kädessäni ehkäistäkseni tyhjyyttä ja tylsistymistä. Samalla pitää olla tärkeän näköinen jottei ympäristö erehdy pitämään joutilaana. Luen nettisivuilta miten tylsyydelle ja tyhjyydelle pitää antaa tilaa, jotta luovuus voisi ottaa siinä sijansa ja synnyttää jotain uutta. Mitä jos oikeasti erehtyy yrittämään tehdä jotain erilaista kuin muut, niin siinähän joutuu muiden arvioinnille alttiiksi ja voi mokata itsensä kunnolla. Joka tapauksessa aiheuttaisi särön vallitsevaan kulissimaailmaan, hui! Eihän minua enää voisi pitää luotettavana työtekijänä, jolta odotetaan uusia ideoita ja kehittävää työotetta – kunhan muistaa tehdä niinkuin käsketään eikä sooloile. Stressihän sitä on jo pelkästä hyväksytyksitulemisen yrittämisestä. Se vie yöunet, sanoo toinen nettijuttu, ja väsynyt ei ole hyvä töissä. Synkässä uneton- kulissi- hyväksyntäähakeva – turhautunut – ulospääsyä etsivä -kierteessä on liian monta onnetonta ihmistä.

Luen miten luovat ihmiset löytävät rauhan enkeleistä, scientologiasta, idän uskonnoista ja jotkut koukuttuvat päihteisiin ja huumeisiin. Liian moni tavallinen duunari katsoo iltauutiset korkatun pullon seurassa. Miksi?

Missä on se kuuluisa kansan kirkko? Mitä se tarjoaa? Kuka kertoo sen heille, jotka eivät ole sieltä vielä rauhaa sieluunsa löytäneet? Kuka sen on piilottanut? Osuiko Paula Risikko häränsilmään todetessaan, että kristittyjä työnnetään nyt kaappiin?

2 kommenttia

  • Rauhan esikuva on nukkuva pienokainen. Hänen tarpeensa ovat vähälukuiset. Kun äiti on ruokkinut ja laittanut puhtaat, niin olo on täysin tyytyväinen, kun maailman murheet eivät vielä kosketa. Iän myötä tulee kaikenlaista, mutta peruskuvio on sama. Tyydytetyt tarpeet antavat rauhaa ja lepoa. Että tarpeet tulisivat tyydytetyiksi, se vaatii jotain toimintaa. Työ, joka antaa toimeentulon ja mahdollisuuden toteuttaa tarpeitaan. Kuitenkin se vaatii sikälu uhrauksia, että hyvin palkattu työ vaatii yleensä hyvin onnistuneen opiskelun. Kuitenkin ihmiselle syntyy tarve perusasioiden lisäksi. Vaikka olisi valoa, lämpöä, ruokaa ja läheinen ihmissuhde, niin jotain vielä täytyy olla muuta. Sitä sanotaan henkireiäksi joskus ja se merkitsee poispääsyä hetkeksi reaalimaailmasta. Monelle se voi olla se kaukosäädin, jolla pääsee hetkessä vaikka mihin. Joku urheilee ja pitää olemuksestaan hyvää huolta. Joku lääkitsee ja palkitsee sillä yksinkertaisimmalla tavalla eli korkkaa. Kuitenkin kaiken lisäksi on vielä jotain, johon sopivat hyvin vaikkapa idän uskonnot ja uskomukset. Ne antavat sisältöä, joka ei aina muistuta kuolevaisuudesta. Jos sielunelämä on kunnossa, niin sen lisäksi on mahdollisuus harrastaa onnellisuuteen vaikuttavia asioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    ”Missä on se kuuluisa kansan kirkko? Mitä se tarjoaa? Kuka kertoo sen heille, jotka eivät ole sieltä vielä rauhaa sieluunsa löytäneet? Kuka sen on piilottanut? ”

    Ei kirkko ainakaan ole sielunrauhan sanomaa piilottanut. Ihan noin ensiavuksi neuvoisin lopettamaan sen välkkyvän laitteen näpräämisen joka käänteessä. Jätä kuule suorastaan se välkkyvä laite kotiin ja mene ylihuomenna jumalanpalvelukseen. Siellä se on se kuuluisa kansan kirkko. Kuuntele tai ole kuuntelematta, mitä se pappi siellä saarnaa. Kuuntele, miltä sinusta tuntuu istua siinä puupenkillä ilman sitä välkkyvää laitetta. Jos vain ajattelisit, että istut siinä penkillä, Jeesus ja sinä. Siinä se. Kaikki muu tulee sen ohessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Sirkku Laurila
    Sirkku Laurila

    Ikuinen ihmettelijä, nurkista hiottu vaan silti eteenpäin katsova kahden maan kansalainen, joka tuntee juuttuneensa terminaaliin.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit