Rauhaan pakottamistako?

Kun SLEY oli otsikoissa, niin raamatullisesti sanottuna minun sydämeni elpyi ajattelemaan tätä tilannetta. Yrittääkö kansankirkko nyt pakottaa rauhaan kaikkia, jotka ajattelevan tuhatvuotisen virkakäsityksen mukaisesti. Onko myös niin, että isoveli valvoo ja vaikuttaa hengellisten yhdistysten toimintaa ja antaa määräyksiä miten pitää elää? Jos tilanteita ei voida järjestää ilman sitä 40% toista sukupuolta, niin miten on mahdollista järjestää jumalanpalveluksia joissa ei ole yhtään miestä toimituskunnassa? Jos aiotaan rakentaa kirkko keskelle kylää, niin silloin tulee olla tasapuolisuus olla kaikissa asioissa ja tilanteissa. Totuus ei voi olla kuin spiritistin laudalla liikkuva juomalasi, joka antaa itselle sopivia vastauksia.

  1. ”Jos tilanteita ei voida järjestää ilman sitä 40% toista sukupuolta, niin miten on mahdollista järjestää jumalanpalveluksia joissa ei ole yhtään miestä toimituskunnassa?” ’Tilanteet’ on järjestettävä niin, ettei toimittajien sukupuolella ole merkitystä. Vain miesten toimittamat jumalanpalvelukset ovat täysin sallittuja, kun yhtään naista ei ole tavalla tai toisella torjuttu siksi, että hän on nainen.

    • Nyt en ymmärrä! Miehet eivät saa, mutta naiset saavat, vaikka sukupuolta ei enää ole, niin mistä on kyse tuossa SLEY:n talpauksessa. Itse en ole jäsen mainitussa järjestössä, mutta missä näen epäoikeudenmukaisuutta tai mutta jäynää minussa herää ärhäkkä terrieri, joka sitten roikkuu lahkeessa. Pitäisi tehdä kattava kuinka moni naispappi kokee kiirastulen helvettiä, jos jossain jumalanpalveluksen toimittavat miehet.

    • ”Miehet eivät saa, mutta naiset saavat.” Eihän se näin ole, vaan pikemminkin: ’miehet eivät saa, jos naisetkaan eivät saa; naiset eivät saa, jos miehetkään eivät saa’. Sellaisenkin jumalanpalveluksen järjestäminen on kiellettyä, mihin estetään miehen osallistuminen toimttajana hänen sukupuolensa vuoksi.

  2. Säilän Tomppa vastaa Sääksen kritiikkiin tapansa mukaan asiallisen maltilla. – Sleyn Kenian työ on niin valtavan laaja ja pitkäaikainen työala, ettei yhteen juhlaan voi mahdottaa kaikkea ja kaikkia. Se on realiteetti, eikä juuri oman itsen puuttumisesta tulisi vetää äkkivääriä johtopäätöksiä. – Toki nöksähtäminen on inhimillistä, kun joku asia on iso osa elämää.

    • Tulipa sellainenkin asia mieleen, ettei kai kyseinen henkilö ollut pappi ollessaan lähetystyössä, jos oli niin en ymmärrä enää yhtään. Jos hän on valmistunut papiksi sen jälkeen, hän on tavallaan niinkuin astunut karsinasta pois. Näitä joutuu miettimään, kun ruvetaan hiuksia halkomaan. Vapauteen Kristus meitä vapautti, miksi kirkko kahlitsee omiaan?

    • Lauri,

      Ei kannata yrittää ymmärtää, miksi Sleytä jaksetaan aina repostella samoista kalutuista aiheista. Nyt kun puhutaan Afrikasta tästä ilmiöstä tulee lähinnä hyeenalauman toiminta mieleen. Yritä sitä nyt jotenkin ymmärtää! – Sley-syöjät kai toimivat vain luontonsa mukaan, enkä nyt kritisoi Sääkseä, vaan niitä, jotka jaksavat uutisoida aina tätä samaa…

  3. Lauri Lahtinen: ”mutta missä näen epäoikeudenmukaisuutta tai mutta jäynää minussa herää ärhäkkä terrieri, joka sitten roikkuu lahkeessa.”

    Olen huomannut itsessäni saman ominaisuuden. Siksi olen sitä mieltä, että ev.lut kirkossamme tarvitaan räänlaista rauhaan pakottamista. Virkauudistus on toteutettu kirkon demokratian mukaisesti (kirkolliskokouksen päätös), joten pitäisikö niitä, jotka eivät tätä päätöstä halua toiminnassaan kunnioitta kohdella silkkihansikkain?

  4. Täytyypä lukasta jokunen sivu historiasta Afrikassa sanan viemisestä.

    Nyt syrjäytetyksi tullut puheasiassa uutisen perusteella on apartheidiin rinnastettava asia naisesta pappina katsoen Hänen tehtyyn työhönsä lähetysjärjestön palveluksessa. Onko meillä todella tämmöstäkin mitä kirkkomme vielä tukee. Hyi että!

    Naisen diakonina olemisesta katolinenkin kirkko huomaa paremmin jopa askeleena pappisvihkimykseen. Toki askelta ei ole otettu sielläkään.

    Missä perätilassa täällä eletään. Kun ei muuten niin pienellä kädellä auttamaan napanuoran kanssa kun toinen käsi ohjaa vatsalta. Kyllä joku tolkku täytyy olla intohimoissakin.

    • Tuula Sääksi teologina on näin toiminut asiassa mitä vanhempaan malliin voi katsoa naislehtorina toimimiseen.

      Kun omaa sukuani oleva Hjördis Oivo on ollut ensimmäinen Oulun Tuomiokirkkoseurakunnan naislehtori en uutisesta lukiessani voi olla kuin ihmeissäni.

      Onko Sleyn ongelma kiveksissä vai missä, mutta tämä toiminta tehdyn työn arvostamisessa menee alta lipan.

    • Järjestöhän voisi muuttaa nimensä asiaansa ajavien mukaan kivesten ja sorasten yhdyskunnaksi jolloin niin nuoremmatkin ja vanhemmat asiaa ajavat tulisivat huomioiduksi asiaankuuluvalla tavalla.

      Lyhennykselle sitten nimessä Sleyn tilalle kirkon avustusta hakemisessa voisitte miettiä itse.

    • Onko joku kaapannut Pekka Väisäsen nimen trollaukseen? Voisikohan ylläpito tarkastaa asian, ettei asianomaiselle tule kiusaantunut olo…

    • Kiitos muistamisesta, ei ole kukkaan kaapannut. Edelleenkin tykkään blogeistanne, ja niissä on kovasti hyvää asiaa. Teidänlaisenne miehen tunteminen ystävissänne ei keneltäkään mene hukkaan.

      Totta on kommenttini olevan tässä hiukan kulmikkaita, mutta Jumalaan uskovana, jo iäkkäämpänä miehenä, uskon kirjoittavani oikeasta asiasta.

      Olkoon asian sitten olleen pienimuotoinen historiassa ja sen muistamisessa on kuitenkin hyvä katsoa työtä arvostamisessa alkuajoilta saakka ilman henkilön tai henkilöiden pappistatusta.

    • Laitoin alemmas linkin kurssista ja asiaa tunteva näkee, että ohjelmaa ei ole luotu virkakäsityksessä ahtaaksi, vaan äänessä ovat sekä miehet ja naiset, myös erilaisin virkanäkemyksin. Sääksen nöksähtäminen on inhimillistä, enkä siitä soimaa, mutta ohjelmaa katsoessa näkee, ettei nyt ole mitään asiaperusteita syyttää Sleytä virkateologisesta ahtaudesta. Mukana on myös Elyä lähellä olevia ystäviä.

  5. Tämä Kotimaa24:n uutisointi Sääksen nöksähtämisestä on niin tekemällä tehty provokaatio, että jokaisen ajattelevan ihmisen kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin lähtee hyeenalauman tavoin repimään ja ilkkumaan Sleytä.

    Tästä linkistä näkee, millainen on em. seminaari:
    https://keokarkku.fi/lyhytkurssit/kenia-viikonloppuseminaari/

    Kuten ohjelmasta näkee helposti, kyseessä on Sleyn omalla opistolla järjestettävä melko suppea ja pienimuotoinen viikonloppukurssi. Kyseessä ei ole millään tavalla kattava ja kaikki Kenian lähetyksen historian/nykyhetken näkijät, kokijat ja tekijät kokoava projekti, eikä se siten ole edes yrityskään sellaiseen. Tämän näkee se kuuluisa sokea Reettakin.

    En voi kuin ihmetellä, jos tästä saadaan aikaiseksi myrsky vesilasissa. Sellainen kertoo nyt kyllä enemmin provosoitujasta itsestään kuin itse asiasta.

    • Tässä Kotimaa24:llä petti nyt täysin itsearviointi, kun se lähti subjektiivisen harmistuksen äänitorveksi. – Se ei ole todellakaan keneltäkään pois, että Karkun opisto järjestää omaa kurssitoimintaansa omissa tiloissaan. Asia olisi ehkä osin erilainen, jos olisi kyseessä laajempi juhla Suomen evl-kirkon tiloissa ja kustantamana.

      Erityisen noloksi tämä Sleyhyn kohdistettu kaunapuhe tulee vielä siksikin, että nyt kritisoitu kurssi on antaa aivan aidosti äänen myös muun kuin Sleyssä nyt vallitsevan virkateologian edustajille (sikäli kun listan ihmisiä tunnen).

      Kotimaa24 voisi perehtyä edes hieman Sleyn todellisuuteen, ennen kuin nostattaa Sley-kritiikkiään…

    • ”Antaa aivan aidosti äänen myös muun kuin Sleyssä nyt vallitsevan virkateologian edustajille.” Tästä onkin kysymys. Miksi Sley antaa virkateologian vallita itseään? Eikö evankeliumi enää olekaan sen keskiössä? Pitäisikö yhdistyksen nimi muuttaa Suomen luterilaiseksi virkateologiayhdistykseksi?

    • Eikö olisi Martti paljon rakentavampaa, että miettisit sen yhdistyksen virkateologiaa ja nimeä jonka kautta itse järjestätte omia tilaisuuksia. Kuin hyökätä Sleyn kimppuun.

    • Mitä miettimistä Suomen kirkon virkateologiassa olisi. Siihen liittyvät ratkaisut on tehty kohta 40 vuotta sitten.

    • Suomen kirkon virkateologiassa on miettimistä, koska se on tehty ilman kestäviä teologisia perusteluja ja rehellisyyttä.

      Mutta vielä enemmän on miettimistä omalla ryhmällänne sitten kun alatte pitämään omia tilaisuuksia ja joudutte ratkaisemaan asioita käytännössä.

      30 vuotta olisi ollut oikeampi vuosi määrä.

  6. Pitää muuten kiittää blogistia siitä, että noteerasi tämän asian. Karkun opistokin varmaan arvostaa sitä, että tällainen yleistä oikeustajua ja kohtuutta loukkaava asia huomioidaan.

    Karkun opistoa on nyt arvosteltu kohtuuttomasti ja aiheettomasti.

    Kyse ei ole nyt Tuula Sääksen arvostelusta, vaan opiston itsenäisyydestä ja vapaudesta rakentaa omat kurssinsa. – On hyvä ymmärtää, ettei pienen opiston kursseille voida kutsua kaikkia entisiä Sleyn työntekijöitä luennoimaan… Eikä kovin monia omakaan työntekijöitä! Olenkohan itsekään ollut koskaan luennoitsijana, vaikka olen ollut vuosia Sleyn työntekijä? Tämä ei ole ketään vastaan, eikä sukupuolikysymys, vaan normaalia pienen opiston toimintaa. Sääksen subjektiivistapahastumista voi toki ymmärtää. Se on inhimillistä ja varmaan aitoa.

    Kotimaa24:n itsearviointikykyä täytyy kuitenkin nyt kritisoida!

  7. Kotimaa on kyllä tehnyt todella monta negatiivista juttua Sley:stä viime vuosina. Ne ovat olleet aika lähellä vähemmistöjen syrjimistä ja painostamista. Joka tähtää itsenäisen toiminnan tukahduttamiseen, muuttamiseen tai kaappaamiseen.

    Uskolliset palvelijat eivät ole vielä murtuneet kokonaan sorron alla. Vaikka työtä on vastustettu ja vaikeutettu. Ja vaikka se on vaikuttanut kuluttavalla tavalla. Onnea ja kestävyyttä piskuiselle laumalle.

    • Olen Werner samaa mieltä, että tämä Kotimaa24:n kirjoittelu tuntuu kohdistuvan kovin yksipuolisesti meihin konservatiivisemman uskonymmärryksen yhteisöihin (joista Sley ei ole toki ainut). Kaikki ihmisten kaunat ja pettymykset valjastetaan nyt aiheeksi meitä vastaan. Tämä on kovin helppoa, kun Suomen evl-kirkon enemmistö purjehtii liberaalimpien vallanpitäjien lippujen alla, ja me perinteisemmän uskonymmärryksen edustajat olemme pelkällä olemassaolollamme monien silmissä kuin kiusallinen reliikki, joka muistuttaa synneistä, jotka niin moni haluaisi nykyään siunata juhlapuheiden kera.

      Mutta ehkä tämä on nyt osamme. Tulee mieleen eräs kuningas Daavidin vaikea vaihe (kun oma poika yritti vallankaappausta). * Kts. 2Sam.16:5-14

    • ”Olemme pelkällä olemassaolollamme monien silmissä kuin kiusallinen reliikki, joka muistuttaa synneistä.” Tämä pitää hyvinkin paikkansa. Muistutatte vuosisatoja kestäneestä naisten vähättelystä ja alistamisesta.

    • Kerrankin me löysimme Pentin kanssa yhteisen sävelen!

      Meihin tosiaan heijastetaan juuri tuo rooli, että me naisten alistamista kannatamme, koska jatkamme yhä kirkon perinteisessä 2000 vuotta vanhassa ymmärryksessä seurakunnan kaitsijan virasta miehen kutsumuksena (1Tim.3:1-2). Ortodoksit, ja Room. katoliset saavat olla meillä Suomessa tästä sylkykupin roolista vapaat (ja hyvä niin!) , mutta juuri me olemme konservatiivisuudessamme niitä naisten alistajia…

      Ehkä tämä muuten selittää vähän sitä, miksi moni konservatiivikristitty siirtyy nykyään idän ja lännen isompiin kirkkokuntiin.

    • ”Jatkamme yhä kirkon perinteisessä 2000 vuotta vanhassa ymmärryksessä seurakunnan kaitsijan virasta miehen kutsumuksena.” Tässä kohden olemme eri mieltä. Ns perinteinen virkakanta palaa takaisin ymmärrykseen, josta luterilaisuus sanoutui irti jo uskonpuhdistuksessa.

    • Martti sinä voisit lopettaa Sleyn syrjimisen ja mustamaalaamisen. Sen sijaa keskittyisit järjestämään omissa tiloissa omia tilaisuuksia naispappien ja muiden tasa-arvo ja homoaktivistien kanssa.

      Kutsuisitte Tuula Sääsken puhumaan. Hän varmaan koskettavasti kertoisi miten ei voinut kutsua itseään puhumaan työalalle josta oli lähtenyt kohta neljäkymmentä vuotta sitten. Ja vaikka oli 20 vuotta sitten vaihtanut toiseen leiriin ja regimenttiin.

      Mutta eikö niin, että et ole ole järjestämässä yhtään omaa tilaisuutta? Mutta mielellään syrjit, mustamaalaat ja päälliköisit toisten olemassa olevaa työtä.

    • ”Martti, sinä voisit lopettaa Sleyn syrjimisen ja mustamaalaamisen.” Miten lopettaa sellainen, mitä ei ole aloittanutkaan. On valitetavaa, jos olet sitä mieltä, että evankelisuuteen valitetavasti pesiytynyt naisvastaisuus on koko liikettä määrittävä asia. Minä en näe sitä niin. Tunnen useita evankelisiksi itsensä lukevia kristittyjä, jotka surevat tätä kehitystä. ”… naispappien ja muiden tasa-arvo- ja homoaktivistien kanssa.” Jos tämä ei ole mustamaalausta, mikä sitten on?

    • Siinä olin kai oikeassa, että et ole järjestämässä yhtään omaa tilaisuutta? Ja siinä, että yrität kovasti mustamaalata Sleytä naisvastaiseksi. Ja eikö niin, että jokainen joka saadaan leimattua tällaisella termillä. On tuomittu häviämään ja juotuu oikeutetun syrjinnän kohteeksi.

    • En usko, että Sley on kokonaisuudessaan ’naisvastainen’. Se on vain onnettomasti jumiutunut naisvastaiseen virkateologiaan. Mitä tekemistä siihen liittyvällä kannalla on minkään herätysliikkeen säännöissä? Sitä en käsitä.

    • Martti: Sleyllä on Raamatullinen virkakanta. Mutta sinä vain pyrit vääristelemään, leimaamaan ja usuttamaan hyenalaumaa Sleyn työn kimppuun.

    • ”Sleyllä on raamatullinen virkakanta.” Olkoon vain, mutta miksi se on kirjattu evankelisen liikkeen sääntöihin turhaksi painolastiksi. Ei kai herätysliikkeen tarkoitus ole käydä kirkkopolitiikkaa virakysymyksissä.

    • Kirjaus sääntöihin on hyvin tarpeellinen, koska se suojaa Raamatullista virkakantaa liikettä vastaan hyökkääviltä ketuilta, susilta ja hyenoilta.

    • Tätä en ymmärrä. Miksi Sley kokee tehtäväkseen suojella jotain teologista näkemystä? Eikö sen tulisi sen sijaan huolehtia ihmisistä ja heidän sieluistaan?

    • Sley on yli 150 vuotta houlehtinut omasta peltopalastaan. Mutta sitä ei ymmärrä kukaan, miksei naispappien, tasa-arvo ja homoaktivistien ympärille synny omaa itsenäistä toimintaa? Arvostelette ja vaaditte vaan muilta.

    • ”Sley on yli 150 vuotta houlehtinut omasta peltopalastaan.” Kohtalaisen hyvin lie huolehtinutkin. Parikymmentä vuotta sitten palsta valitettavasti rajattiin aidalla.

    • Kun alatte hoitamaan omaa peltopalaanne. Ei tarvitse enää elää toisten peltopalan vahtimisesta.

    • ”Kun alatte hoitamaan omaa peltopalaanne.” Ei ole olemassa meidän peltoa ja teidän peltoa. Jumalan valtakunnassa ei ole sarkajakoa. Sellainen harhakuva saattaa tosin syntyä, jos ruvetaan aitoja rakentamaan. Tiedän, että sellaisten lähetysseurojen työntekijät, jotka kinastelevat kotimaassaan opillisista erityiskysymyksistä, tekevät maailmalla sovussa työtä keskenään ja jopa katolisten ja vapaakirkkojen kanssa.

    • Kun alatte kokoontumaan omissa tiloissanne. Ei tarvitse ajatella mennä toisten tiloihin ilman lapaa tai asianmukaista kutsua.

      Tuo lauseesi lähetysseurojen työntekijät ei ole looginen. Minkä lähetysseurojen? Mistä opillisista etityiskysymyksistä?

    • Esimerkiksi Afrikan vammaisten lasten auttamisessa on ihan samantekevää, mitä mieltä yhteistyössä olevat seurojen ja yhdistysten johtomiehet ajattelevat virkateologiasta.

    • Virkateologia ei ole ihan samantekevää, jos vaikka vastaanottava yhteistyökirkko ei ota vastaan naispappeja.

    • Kun ette aloita edes itsenäistä kotimaan työtä, niin on aika turha arvioda mitä ulkomailla tervitaan.

    • Keitä mahtavat olla ne ’te’, joita Wernri Janhonen minun kauttani puhuttelee; Kirkon ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura vai peräti Suomen evankelisluterilainen kirkko?

    • Sinähän voisitkin olla sitä kirkon ulkomaanavun tulkaa kaikki väkeä. Ymmärrän siellähän virkakäsitys on varmaan jo kiellettyä terminologiaa ja käytäntöä.. Ja varmaan olet ollut siunaamassa Lähetysseuran homolähettejä. Siis ihan eri työtä ja työnäkyä, kuin tämä blogi.

    • ”Ihan eri työtä ja työnäkyä, kuin tämä blogi.” Pahoin pelkään, että työnäky onkin eri. Minun Raamatussani lukee: ”Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?” Siinä ei puhuta apstolisesta jatkumosta ja perinteisestä virkakannasta yhtään mitään.

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.