Rauhanyhdistys ja musiikki

Kuunnellessani kesällä suviseuraradion lähetyksiä tulin siihen tulokseen, että vanhoillislestaadiolaiset taitavat sittenkin olla oikeassa musiikin rajaamisen suhteen. Se voimallinen veisuu ja tasokkaat kuoroesitykset todistavat klassiseen musiikkiin pohjaavan perinteen vaalimisesta. On sittenkin mahdollista, että nuoriakaan ei tarvitse kosiskella millään "viihdemusiikilla".

Minulle tuotti iloa myös kanttorin työn arvostus. Se kuului läpi seuraveisuunkin ja urkujen käytössä. Sielu lepäsi sitä kuunnellessa. Urut ja kanttori ovat varsin suuressa epäsuosiossa seurakunnissamme ja muissa herätysliikkeissämme. Näin ei ollut näissä seuralähetyksissä. Gospelin painostava ja määräävä asenne pukkaa esiin piikkinä kanttorin lihassa.

Lapsemme tarvitsevat selkeää ohjausta myös musiikin suhteen. Liian monet aikuiset luulevat, että heidän musiikki pitää olla kotoisin maailman turuilta. Hyvän klassisen musiikin esilläpito kodeissa on tärkeä lähtökohta. Koulun musiikkikasvatus on rapistunut lähes kokonaan ajatukseen, että vain nuorisomusiikki kiinnostaa. Vuosisataiset poikakuorojen passioesitykset ovat todellisena esimerkkinä siitä, mitä pitäisi opettaa lapsille. Tämä lienee kaukainen haavekuva maamme kouluissa. Musiikkikasvatus voisi olla kivijalkana lasten kehittymisessä.

11 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Ilpo kiitos hyvästä blogista. Virret ovat erinomaisia ja kattorit tekevät tärkeää työtä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Olen täsmälleen samaa mieltä blogistin kanssa vaikka en halua lähtökohtaisesti julistaa pannaan mitään musiikkityyliä. Gospelia ongelmallisempaa on vielä ns. ylistysmusiikki. Koulun musiikinopetukseen en voi sanoa mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Petteri Maunu. Monissa virsissä kiitetään ja ylistetään Jumalaa. On myös sanomaltaan ja säveleltään epäonnistuneita virsiä. Lyhyesti: ylistysmusiikin ja ylistysmusiikkikulttuurin ongelmia ovat 1) yksipuolinen ja usein ihmiskeskeinen sanoma, 2) hypnoottinen tunnelman luominen (joka tietysti selitetään Hengen läsnäoloksi, “voiteluksi” tms) sekä 3) väärä oppi jossa tietty musiikkilaji käsitetään erityisen raamatulliseksi ja Pyhän Hengen työvälineeksi. Sitten voidaan tietysti myös keskustella ja olla vapaasti eri mieltä siitä, onko olemassa kriteereitä sille onko jokin tietty musiikkityyli sopivaa/sopimatonta kristillisiin tilaisuuksiin ja kirkkoihin. Musiikki on totta kai aina kulttuurisidonnainen asia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Petteri Maunu sanoo:

      Eikö tuo kohta 3 sovi myös siihen, että kaikki rytmillinen musiikki rajataan Jumalan tahdon vastaiseksi? Se on mielestäni vailla raamatullista pohjaa ja kuuluu isien perinnäissääntöihin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Marko. “Lyhyesti: ylistysmusiikin ja ylistysmusiikkikulttuurin ongelmia ovat 1) yksipuolinen ja usein ihmiskeskeinen sanoma, 2) hypnoottinen tunnelman luominen (joka tietysti selitetään Hengen läsnäoloksi, “voiteluksi” tms) sekä 3) väärä oppi jossa tietty musiikkilaji käsitetään erityisen raamatulliseksi ja Pyhän Hengen työvälineeksi”.

      1)Nyt ylistysmusiikki voi olla aivan hyvin jumalakeskeistä palvontaa jossa ihmiset yhdessä korottavat Herraa. Mikään ei estä tätä.2) Ylistyskokous voi myös olla täysin hengellisesti raitis ja nimenomaan Pyhän Hengen läsnäolon kokemus. Pyhän Hengen voitelu voi toimia aivan raittiisti. 3) Ylistäminen voi myös perustua aivan oikean oppiin ja näin olla täysin raamatullista. Miksei voisi.

      Siinä missä voidaan mennä pieleen voidan myös mennä aivan oikeaan suuntaan ja ylistystys voi olla tasapainoista ja siunaavaa. Mitään estettä ei ole.

      Itsessään ylistysmusiikki ei lähtökohtaisesti ole huonoa, väärin tai epäraamatullista. Sitten, nykyihminen on sielultaan erilainen kuin menneiden vuosisatojen ihmiset. Ylistysmusiikkiin ilman muuta heijastuu lyhytjänniteisyytemme, pinnallisuutemme ja muut chattailusukupolven instagram-piirteet. Silti sen ei vältämättä tarvitse olla mitään epäpuhdasta tms.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Petteri Maunu. Ei ole olemassa rytmitöntä musiikkia. Klassisessakin musiikissa on aina käytetty monia eri instrumentteja. Mutta olen ihan vakavasti sitä mieltä, että blogisti teki erittäin hyviä havaintoja. Käsittääkseni se, mitä ja minkälaista musiikkia kuuntelemme vaikuttaa meihin enemmän kuin ymmärrämme. Kyse ei mielestäni ole koskaan vain rytmeistä ja instrumenteista vaan kokonaisuudesta. On yhtä ongelmallista julistaa synniksi vaikkapa sähkökitara kuin määritellä jokin musiikkityyli “voitelussa” olevaksi. Mutta kyllä esimerkiksi ortodoksisilla veisuilla ja Bachin urkukoraaleilla on aivan eri käyttökelpoisuus ja kestoikä kuin suurimmalla osalla kristillisiä radiokanavia kuuluvan musiikin biiseillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Marko. “On yhtä ongelmallista julistaa synniksi vaikkapa sähkökitara kuin määritellä jokin musiikkityyli “voitelussa” olevaksi”.

      Eiköhän asia ole niin, että ikään voitelu ei ole missäänn musiikkilajissa erityisesti, vaan musiikia säveltävissä ja esittävissä ihmisissä. Sama musiikkiesitys Pyhän Hengen täyttämän kuoron esittämänä voi minusta olla erilainen kuin “lihallisen” kuoron tulkitsemana.

      Myös ylistysmusiikissa ylistyksen vetäjän hengellinen tila vaikuttaa siihen, millaista ylistys on. Sama laulu voi siis olla hengellinen tai hengetön(vaikkakin oikein laulettu) riippuen esittäjän hengellisestä tilasta. Minulle henkilökohtaisesti ylistyslaulut laulettuna “lihallisesti” ovat melkein vastenmielisiä kun taas hengessä laulettuna ne koskettavat minua syvästi ja myös kokouksen puhujana koen ne silloin hengellistä “ilmapiiriä avaaviksi”. Tällaiset kokemukset tietysti ovat subjektiivisia.

      Tässä tietysti olemme erilaisia kokemuksinemme.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Arvokas bloki ja sana hyvästä asiasta. Olen toki soittanut vihkiäisiin mennessä ja tullessa Pepe Wilbergin Elämältä Kaiken Sain, muuten sitten ruotsalaiselle laulajalle Power Of Love säestyksenä, ja sitten muutakin ehkä sopimattomina pidettäviin. Kaikissa tilaisuuksissa on kuitenkin ollut harras, osaaottava, tunnelma.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Vl-liikkeen vahva laulukulttuuri ja musiikkiopistoon lasten harrastusten suuntaaminen on hyvä juttu ja sillä on tietynlaisensa seuraamukset. Liikkeen kielteinen kanta “maailmalliseen musiikkiin” taas johtaa useimmiten aikamoisiin sisäisiin taisteluihin, kun se useimpia lapsia ja nuoria kovasti houkuttelee. Jotkut, itse asiassa aika monet, kuuntelevat salaa kuitenkin sitä. Minulla on sellainen tutina, että joidenkin vl-ihmisten syy erota liikkeestä on lähtenyt just maailmallisen musiikin kuuntelusta kun se on ollut niin vastustamatonta. Kun ei ole kyetty olemaan kuuntelematta sitä, niin on luovutettu ja ajateltu, että sitten ollaan epäuskoisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ilpo Nurmenniemi
    Ilpo Nurmenniemi

    Haapajärvellä on lapsuuden maisemani. Valmistuin nuorisonohjaajaksi v 1972 Sisälähetysopistosta. Vuodesta 1970 alkaen opiskelin myös Helsingin konservatoriossa. Sain kanttorin pätevyyden myöhemmin. Työurani merkittävät vuodet tein poikatyötä Kanta-Espoon seurakunnassa. Vuonna 1981 muutin perheineni Ylivieskaan, jossa olin kanttorinvirassa vuoteen 2004 asti. Sen jälkeen olin "vapaana taiteilijana" muutamassa lähiseurakunnassa.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit