Rautaristit

Vanhoilla hautausmailla on nähtävissä valurautaisia ristejä vainajien muistomerkkeinä. Ne on taidollisesti valettu niin, että kaikki tarpeellinen on luettavissa siitä ristin valujäljestä. Vankasta rakenteesta huolimatta huomasin käydessäni kotipitäjän hautausmaalla, että yksi risti oli mennyt jostain syystä poikki ja se irronnut yläosa nojasi siihen peruskiveen. Ihminen ei kuitenkaan kyennyt tekemään ikuista vaikka harras pyrkimys olikin.

Olemme oppineet sisäistämään rautaristille toisen merkityksen. Se oli erään armeijan korkein ansiomerkki, jonka saivat vain parhaista parhaat. Sen viehätys oli yksinkertaisuudessa. Monissa maissa ovat korkeimmat ansiomerkit koristellut kullalla, hopealla ja jalokivillä.  Muistilokeroista nousee asioita ja tuo mieleeni miten jopparipojat tarjosivat Petroskoissa ostettavaksi muutamalla kymmenellä markalla sodan korkeinta ansiomerkkiä. Minua kuvotti ajatus, että vertaan vuodattaneiden sotilaiden jälkipolvi arvosti esi-isän uhrauksia niin vähän. Kehotin vakavasti viemään merkin sinne mihin se kuului.

Jostain nuoruusvuosilta nousee mieleen ehkä se oli elokuva miten rautaristi näytteli merkittävää osaa erään kansan vaiheissa. Siinä tarinassa kerrottiin laitoksista, johon koottiin määrätyt ulkoiset ominaisuudet omaavia nuoria naisia, jotka olivat edullisessa hedelmällisyysiässä ja voivat palvella valtakuntaa synnyttämällä lapsia. Isät valittiin rautaristin omaavista henkilöistä. Ajatuksena oli uusi urhea ja mallikelpoinen sukupolvi, joka rakentaa hyveellisesti ja urhoollisesti omaa valtakuntaa.  Ilmeisesti ihmisen tarpeisiin kuuluu kaiken paranteleminen mitä tarvitaan ja mitä tuotetaan. Lakoavaa viljaa alettiin jalostaa niin, että korsi jää lyhyeksi ja vahvaksi, joka jaksaa kantaa täyteläisen tähkäpään.

Tiede antaa nyt laajat mahdollisuudet jopa lasten ominaisuuksien suhteen, mutta tuleeko maailma siten inhimillisemmäksi? Jalostuuko ihminen, vai olemmeko tiellä, jonka päämäärää emme tunne emmekä ehkä halua nähdä?

9 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Nyt heittää, mitä kirjoittaja eri teemoillaan tahtoo sanoa. Että venäläiset pojat myivät Rautaristejä oli juuri niin kuin pitääkin.Ei ne kuuluneet Petroskoin poikien esi-isille, vaan ne oli otettu heidän maataan valloittamaan ja tuhoamaan tulleilta “sankareilta”. Rautaristit olivat palkkiota siitä miten tehokkaasti joku oli tappanut venäläisiä. Pitäisikö venäläisten kunnioittaa sellaisten saksalaistn urheutta?

    Venäjä voitti sodan . Onneksi. On kauheata ajatella mitä olisi tapahtunut jos Saksa olisi voittanut ja me Saksan mukana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tekstissä muistelet käyntiä Petroskoissa jossa sinulle tarjoiltiin rautaristejä halpaan hintaan . Koska rautaristi oli saksalainen kunniamerkki niin ne johdonmukaisesti oli saatu joko saksalaisilta vangeilta tai vainajilta. Venäläiset tuskin saivat rautaristejä saksalaisilta sankaruuden merkiksi.

    Saksalaisilla oli rodunparantamislaitoksia jo kolmekymmentäluvulla , jossa rodullisesti hyväksyttyjä saksalaisia miehiä ja naisia tuottivat ns Johtajan Lapsia. Isiltä ei vaadittu rautaristiä. Niitä kasvatettiin erityisissä lastenkodeissa.

    Jo muutama vuosikymmenen Yhdysvalloissa , tietyissä akateemisissä piireissä alettiin tietoisesti parittamaan korkean älykkyyden omaavia keskenään juuri tarkoituksella parantaa keskimääräistä älykkyyttä. Se toiminta voi olla vauhdissa vieläkin siellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Itse asiassa rodunjalostuksessa oli tämän jutun keskeinen ajatus, mutta minuun tapani on vähän rönsyillä. Siis mainitsin, että muitten maitten korkeimmat ansiomerkit eivät ole niin yksinkertaisia. Siettä tarjottiin Suuren Isänmaallisen sodan korkeinta ansiomerkkiä, ihan sen nimeä en tiedä. Sodan aikana se oli hyvin harvinainen, vaikka se ilmeisesti jossain vaiheessa annettiiin kaikille elossa olleille veteraaneille.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Lahtinen: “Minua kuvotti ajatus, että vertaan vuodattaneiden sotilaiden jälkipolvi arvosti esi-isän uhrauksia niin vähän.”

    Minua taas kuvottavat Lahtisen kaltaiset ihmiset, jotka ihannoivat sellaisia (rautaristin) “sankareita”, jotka ovat vuodattaneet ja olleet valmiit vuodattamaan muiden, mutta eivät omaa vertaan ja väittäneet luovansa niin menetellen uuden, uljaan ja entistä paremman ihmisen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juttu koski rodunjalostusta oikeasti, mutta nyt pitää valikoida sellaisia sanoja, ettei saa turpaansa. Nyt jalostus on arkipäivää ja tuloksena saattaa syntyä uusi superihmisten luokka. Haluammeko sitä oikeasti?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lauri Lahtinen
    Lauri Lahtinen

    Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, kun kokoontuminen ei nyyt onnistu kasvotusten.. NYt olen käsitellyt Vuorisaarnaa ja hakukone varmasti löytää, jos jotain kiinnostaa..

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit