Reformaatiopuu

1.- Meidän seurakuntaamme saatiin nyt viimein se reformaatiopuu. Ihmiset saavat kiinnittää siihen pieniä lappusia ja kertoa mitä reformaatio heille merkitsee. – Hieno idea, mutta luuletko, että lappusia tulee? – Tulee varmasti, ja tarkoitus on, että saadaan esiin mielipiteiden koko kirjo. Onhan tunnettua, että jokaisella meillä on oma reformaatiomme. – Kas kun et sanonut ”jokaisessa meissä asuu pieni reformaatio”, hahaa…mutta kuule, mitä tekemistä tällä on sen kanssa, mitä Wittenbergissä muinoin tapahtui? – Mitä sinä tarkoitat? Tietysti sillä on. Reformaatio käynnistyi yhden ihmisen mielipiteestä, ja me jatkamme samassa hengessä.

2. -Saadaanko kaikki lappuset puuhun mahtumaan? Ensin ovat ne yhdeksänkymmentäviisi teesiä ja sitten…- Alkuperäisiä teesejä ei tarvita. Ei ole mitään mieltä laittaa niitä mukaan. Vievät vain tilaa. Ja eivät ihmiset niitä ymmärrä. Anekauppaa ja sen sellaista. Nykyaikana sellainen ei yksinkertaisesti pure. – Ihmiset eivät ehkä ymmärrä, mutta jospa te selittäisitte niille? – Et voi olla tosissasi! Pidätkö sinä meitä lapsina? Milloin kirkko alkaa kohdella ihmisiä aikuisina? Kyllä pitää luottaa siihen, että ihmiset hankkivat tietoa vaikkapa Wikipedian sivuilta, ottavat asioista selvää. Eilenkin yksi kirkkovaltuutettu sanoi arvostavansa Lutheria suuresti. ”Luther oli oikeassa siinä, että jokainen tulkoon omalla uskollaan autuaaksi”. – Ei Luther niin sanonut, vaan Fredrik Suuri. – Fredrik kuka? En ole koskaan kuullutkaan.

3. – Mutta miten te saatte ihmisiä paikalle? Järjestättekö te jonkin juhlatilaisuuden? – Kirkkokahvin jälkeen on tarkoitus puu ottaa käyttöön. Ensin kahvi, sitten jaetaan kynät ja paperia. Toivotaan, että porukkaa tulee. Pahalta vähän näyttää. Ensi viikonloppuna on kaksi puoluekokousta, ja osa luottamushenkilöistä on taatusti siellä. – Ja helatorstaita ei kannata yrittääkään. Sen liturginen viettoaihe on ”kesämökkien yleinen kunnostuspäivä”. – Helatorstai meni jo. Sinä olet jälkijunassa. Mutta paikalle voisi komentaa pari rippikouluryhmää. Ja takapihalla paistetaan makkaraa. Talkooväki lisää osanottajien määrää. – Jospa järjestäisit samaan yhteyteen valtuustoseminaarin. Voisit maksattaa kokouspalkkiot. – Kuule, tuo on aika härskiä. Sitä paitsi hallintosääntö kieltää. Enkä minä muutenkaan tuollaista tekisi.

4. –  Voiko niihin lappusiin kirjoittaa mitä tahansa? Ja laitetaanko kaikki näkyviin? – Kaikki, ehdottomasti kaikki. Joku saattaa sanoa, että reformaatio merkitsee tasa-arvoista avioliittolakia. Toinen sanoo, että Luther edisti uskonnonvapautta ja naisten oikeuksia. Kolmas sanoo, että onneksi meillä on Raamattu, jota jokainen saa lukea ja selittää niin kuin haluaa. – Sinä tunnet hyvin seurakuntasi. Mutta edistikö Luther tosiaan naisten oikeuksia? – Nyt sinun pitäisi varoa, ettet syyllisty anakronismiin. Tuo on kuin sanoisit, että Luther vastustaisi meidän talous- ja toimintasuunnitelmaamme. – No vastustaisiko hän? – Ei ole mitään syytä. Suunnitelma on kolmessa kokouksessa hyväksytty eivätkä tilintarkastajatkaan löytäneet siitä mitään moitittavaa.

5. – Tämä juhlavuosi panee pakostakin ajattelemaan. Miten paljon Luther kirjoittikaan. Ja hienoja teoksia. Nykyään minä lueskelen Kirkon Baabelin vankeutta. – Minä en oikein jaksa lukea Lutheria. Liian kuivaa. Mistä se Baabelin vankeus kertoo? – Siitä, että kirkko ei Lutherin aikana pystynyt palvelemaan Jumalan sanaa, koska se oli maallisen ja hengellisen vallan kahleissa. – Saattaa ollakin, silloin joskus, mutta nyt me olemme vapaita. Kahleita ei ole ja jos joku ilmaantuu, kyllä se äkkiä poikki lyödään. – Tiedätkö, mitä minä olen viime aikoina ajatellut. Voisiko vapaudesta tulla ihmiselle sellainen pakkomielle, ettei se anna hetken rauhaa? Ja sehän se kaikkein pahin kahle on. Näkymätön kahle. – Haha, kaikenlaista sinä tuumiskelet. Vapaudesta kahle…mutta tule ihmeessä katsomaan, kun reformaatiopuu otetaan käyttöön. Saat nähdä, että kyllä ihmiset uskaltavat sanoa mielipiteensä. Ja grillimakkaraa on varattu niin, että jokaiselle riittää.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Heikki Hakamis :”Voiko niihin lappusiin kirjoittaa mitä tahansa? Ja laitetaanko kaikki näkyviin? – Kaikki, ehdottomasti kaikki.”

    Kiitos ajatuksia herättäneestä blogista. Kokonaisvaltaiseen laatujohtamiseen perehtyneenä suosittelen tähän reformaatiopuuta kartoittavaan työhön, että ennen aloittamista valitaan reformaatiopuuta koskeva kysymys ja kysytään syitä, jotka koetaan esteellisiksi reformaation eteenpäin viemisessä.

    Tämä vaihe on pelkkää mykkäkoulua, jossa jokainen osallistuja kirjoittaa ongelmaan johtaneista syistä vaihtamatta sanaakaan toisten osallistujien kanssa. Yhdellä lapulla saa olla vain yksi syy, joka ilmaistaan täsmällisesti ja ”selkokielellä” 3-10 sanan lauseena. Tämän jälkeen prosessia jatketaan ryhmittelemällä samaa asiakokonaisuutta koskevat laput samaan ryhmään jne.

Kirjoittaja

Hakamies Heikki
Hakamies Heikki
Olen vanheneva pappismies, jolla on takana miltei kolmekymmentä vuotta kirkkoherrana. Kaikesta huolimatta olen edelleen järjissäni. Tarkkailen epätoivoisesti elämänmenoa toivoen joskus siitä jotain ymmärtäväni.