Remy ja se toinen

 

Miksi pojat pelaavat jalkapalloa ja tytöt ratsastavat? Tilannetta valottaa lauantain Hesarin aukeama (10.12.). Seuratasolla jalkapalloilevista poikia on kolme neljästä ja tyttöjä neljännes .  No, eihän tilanne siis aivan mustavalkoinen ole. Kyllä tytötkin pelaavat joukkuepelejä. Serkkuni Rosa on pelannut maajoukkueessa, sitten ammattilaisena Hollannissa ja Italiassa. Nyt hän valmentaa jalkapalloilijoita.

Ratsastajien osalta tilanne on mustavalkoisempi: tyttöjä harrastajista on 97% ja poikia kolme sadasta.

_ _ _

Talleille on muodostunut oma kulttuuri, jonka tytöt tuntevat omakseen. Hyvä niin. Ei se myöskään ole ulos sulkeva, jos poikia tulisi mukaan. Ensimmäisiä kertoja tallilla ollessani kuulin pienten tyttöjen supattelevan satulahuoneessa: ”Mitä toi äijä täällä tekee?” Suhtautuminen on kuitenkin ollut positiivista.

Kuusi vuotta sitten aloittelin uudelleen ratsastusharrastusta useiden kymmenien vuosien tauon jälkeen. Vein aikani tytärtä tallille ja ajattelin kerran maneesin katsomossa istuessani:  ”voisinhan sitä minäkin taas kokeilla”. Eilen hyppäsin alueellisissa estekisoissa 80 cm radan ja tulin kisassa toiseksi.

_ _ _

Lehdissä on kirjoiteltu harrastusten hinnoista. Merkintöjä –palstalla (HS 10.12.) jalkapalloilevan D-junnun isä kertoo, että pojan harrastukseen kuluu selvästi yli 2000 euroa vuodessa. Jääkiekko on kuulemma selvästi kalliimpi. Tuttavan D-junnu-ikäisen tytön joukkuevoimistelu maksaa kuulemma viitisen tonnia vuodessa ja sarjan noustua usean tonnin enemmän. Seitsemänvuotiaan taistoluistelijatytön harrastus maksaa kuulemma myös viiden tuhannen luokkaa. ”Entäpä ratsastus – pelkkä lajin mainitseminen aiheuttaa kukkarolle kuolinkouristuksia.”

No, ehkä näin on, jos hankkii oman hevosen (5000 e) ja sille tallipaikan täyshoitoineen 700 e/kk ja eläinlääkärin sekä kengityksen maksut päälle. Satula, suitset, loimet, harjat jne (3000 e). Maneesin käyttömaksu ja valmennukset (400 e/kk) Sitten pitää hankkia traileri kisamatkoja varten (3000 e) ja maasturi vetämään traikkua (20 000 e). Varusteisiinkin hupenee rahaa: kypärä (60 e), saappaat (300 e), housut ja takki (250 e), käsineet (30e).  On huomattava, että kaikkiin edellisiin voi käyttää rahaa huomattavasti enemmänkin. Hevosen hinnallahan ei ole ylärajaa. Kukkaron kuolinkouristukset eivät ole kaukana!

_ _ _

Mutta sitten siirryn ilosanoman puolelle – huomatkaa vanhemmat tämä, jos lapset haluavat aloittaa ratsastuksen: Hevostahan ei tarvitse omistaa! Ratsastuskouluilla on hyviä hevosia. Ei minullakaan ole omaa hevosta – Hevoseton mies on huoleton mies.  Lahden seudulla on hyviä ratsastuskouluja ja tunnit alkaen 25 e. Jos ratsastaa kahdesti viikossa läpi vuoden ja hankkii tarvittavat varusteet, selviää vuodessa alle kolmella tonnilla. Siihen hintaa sisältyvät jo parit kilpailut ja valmennuksetkin. Olisiko syytä päästä irti mielikuvasta, että ratsastus on eliitin harrastus?

_ _ _

Vielä muutama ajatus ratsastuksesta tyttöjen lajina. Näinhän tilanne ei ole muualla maailmassa. Kävin Helsingin International Horse Showssa pari kuukautta sitten. Valtaosa huipputason ratsastajista oli miehiä. Myös suomalaisten huipulla oli miehiä: Henri Ruoste ja Roble voittivat kolme kouluratsastusluokkaa. Sebastian Numminen ja Gurra Hop voittivat esteillä aikaratsastusfinaalin.

Joskus olen katsellut Hamburger Derbyn kuuluisaa 150-160 cm esteratsastuskilpailua, johon kuuluu yli kolmemetrinen jyrkkä valli ja yhden laukka-askeleen jälkeen lautaeste. Kovassa kisassa valtaosa ratsastajista on miehiä. Tosin naisiakin on ja he pärjäävät yleensä hyvin.

_ _ _

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kansainvälisissä ratsastajissa on aina myös univormupukuisia sotilaita. Niinhän oli Suomessakin vielä 1960-1970 –luvuilla; huippuvalmentaja ja Santahaminan tallimestari Veikko Heikkilä, sitten kansainvälisesti jopa olympiatasolla kilpailleet Adolf Ehrnrooth, Wilhelm Steven, Ilkka Ilmola, Ilkka Ranta – kenraaleita, jotka kaikki olen henkilökohtaisesti tavannut. Adolf Ehrnrooth haavoittui vaikeasti -41 ja oli 75% sotainvalidi. Hän edusti Suomea mm. olympialaisissa -48.

Kotitallillani Takkulassa valmensi vielä 1970-luvulla eversti Mauno Roiha (1911-1981), joka oli sotainvalidi haavoituttuaan Itä-Lemetissä (-40) ja Säämäjärvellä (-41). Silti hän edusti arvokilpailuissa, kuten PM-kisoissa (-46,-49,-51) sekä olympialaisissa (-48, -52, -56). Oma opettajani Anu Iivanainen on hänen oppilaansa. Esteratsastuskin alkoi suoraan metristä, eikä paljon pehmoiltu.

Kun olen kuunnellut edellisten kenraalien kertomuksia, on kunnioitus noussut. 110 -cm  esteet – joka nykyisin on jo vaativa luokka aluekilpailuissa – oli ennen kuulemma ”tallipoikien luokka”. Ratsastajat aloittivat 120 sentin esteistä. Ilkka Ilmola kertoi hyvästä hevosesta, jolla harjoitteli Lappeenrannassa hyppäämällä 130 cm korkeiden ja leveiden perunalaatikoiden yli, joita oli sopivin välein useita jonossa. Ilkka Ranta taas hyppäsi 130 cm kisoja Laakson kentällä. Silloinen Puolustusvoimien ylieläinlääkäri, lääkintäkenraalimajuri Waris katsoi ratsastaville upseereille ilmeisen hyvät hevoset!

Takaiskua miesten ratsastukselle on merkinnyt ratsuväen päättyminen armeijassa ja viimeisen tallin lopetus Santahaminassa 1994. Siellä minäkin sain ratsastuskipinän ja monet kaverini, saaren pojat alkoivat siellä ratsastuksen tai viisiottelun.

_ _ _

Toivoa kuitenkin on. Kesällä olin Remyn kanssa ainoat miespuoliset ratsastajat Takkulassa eräässä aluekilpailussa, jossa ratsukoita oli 60-70 verran. Huikkasin hänelle, että pidetään miesten mainetta yllä. Remy harjoittelee kuudesti viikossa kahdella omalla ratsulla ja tähtää arvokisoihin. Hippos-lehti kertoi Remystä (7/2016), jonka mielestä ratsastuksessa vauhti ja isot hypyt ovat parasta verrattuna aiempaan harrastukseen, crossipyöräilyyn. Remy on 9-vuotias.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Lähdepä Pekka-kaima kokeilemaan! Tosin kannattaa varautua siihen, että opettelu ottaa aikaa ja saat ratsastaa samoilla alkeistunneilla pikkututtöjen kanssa. Mutta siitä se lähtee.

    • Kiitos Tuula Hamburger Derbyn videosta. Hendrik Sosathilta upea kierros hyvässä rytmissä ja vallikin meni hienosti! Ratsastus on myös siitä hieno laji,että sitä voi harrastaa kilpatasolla vaikka 9-vuotiaasta seitsemänkymppiseksi,jos terveyttä riittää.Saksassa valmennustallia pitävä yli 60-v Yrjö Suomus sijoittui keväällä Saksan kansallisissa estekisoissa 140 luokassa. Hän käy välillä valmentamassa Lahdessa ja itsekin olen saanut olla Ykän tunneilla.

  1. Ratsastus on tosi upea harrastus!
    Minäkin olisin kovasti halunnut nuorena tyttönä, mutta vanhempani eivät olleet innokkaita asian suhteen. Eikä hevostalleja ollut niin monella paikkakunnalla minun nuoruudessani kuin nykyään.
    Vähän sitä ihmettelen, kun isäni isä Oskar Vilkama ( Wilkman) oli ratsuväen eversti ja edusti Suomea ratsastuksessa Antwerpenin olympialaisissa 1920. Hän kuului keisarin henkivartioväen ratsukaartiin aiemmin. Oskari opetti myös tsaarin tyttäriä Olgaa ja Tatjanaa ratsastamaan. Oskari toimi myös 10 vuotta Uudenmaan rakuunarykmentin komentajana Lappeenrannassa vuoteen 1928 saakka.
    Mutta omista lapsistani kaksi tytärtä olivat nuorina ” hevoshulluja”.
    Asuimme lähes 20 vuotta todella syrjäkylän koululla (olin opettajana siellä) Pohjanmaalla ja koulun tontti oli iso. Siihen kuului suurehko pelto ja niinpä mieheni rakensi ( kunnan luvalla) pienen hevostallin pellon laitamille.
    Olimme köyhä lapsiperhe, mutta silloin sai kesäksi ilmaiseksi hevosen, jos sen ruokki ja hoiti.
    Se oli meille todella hieno kokemus monta vuotta.
    Äitini oli nuoruudessaan kova ratsastamaan ja hänellä oli oma hevonen. Vaikka hän oli jo aikuinen kun tämä Jalo hevonen vietiin sotaan, niin oman hevosen kuolinuutinen oli kuin olisi menettänyt rakkaan omaisen, näin äitini on kertonut.
    Äitini oli nuorena hyvin yksinäinen ja tälle omalle hevoselle hän saattoi jutella asioita. Tai oli mahdollisuus lähteä rasastamaan vaikka keskiyöllä (kesällä) , jos uni ei tullut.
    Ratsastaminen on todella hyvä harrastus!
    Eikä ole pakko omistaa itse hevosta, vaan on mahdollisuus ottaa esim. ratsastustunteja hevostalleilla.

    • Kiitos Marja isoisäsi ja äitisi hevosmuisteluista. Nuoren papin päiväkirjassa Jaakko Haavio kertoo sotilaspappina olosta Ratsuväkiprikaatissa, jota Oskar Vilkama komensi: Vilkama ”ratsasti kuin enkeli”, ei käyttänyt alkoholia ja oli vähän liiankin lempeä 1200 ratsukon komentajaksi. Hän vietti kesiään Padasjoen Arrakoskella ja kävi usein valkoisessa kesäunivormussa – ilman arvomerkkejä – Särkiöisten talossa. Sinne hänet myös tuotiin halvauksen saaneena ja pihalla vanha, uskova eversti kuoli. Hän vaikutti ratkaisevasti isäni uravalintaan. Isä ratsasti nuoruudessaan kadettiaikana. Sunnuntain kisassa käytin isän kannuksia melkein 60 vuoden takaa.

  2. Kiitos Pekka sanoistasi!
    Sisko ja Oskari Vilkamalla oli kesäpaikka Padasjoen Arrakoskella. Minäkin usein vierailin siellä lapsena vanhempieni kanssa. Muistan hyvin , kun soudimme järven yli hakemaan maitoa Särkiön tilalta.
    Isoisästäni Oskarista ja hänen veljestään Kallesta ( Karl Wilkman) kulkee suvun piirissä monia tarinoita.
    Oskari oli kiltti mies. En malta olla kertomatta yhden tositarinan, kuinka Oskarista pidettiin ratsuväenkin keskuudessa.
    Kun vallankumous syttyi 1917 Venäjällä ja rintamilla vallankumoushenki tarttui taisteluissa harvenneisiin ja täydennettyihin kaartinrykmentteihinkin. Sotamiesneuvostot tuomitsivat upseereita kuolemaan. Wilkmankin haettiin kapinoitsevien keskelle.
    ” Mitäs tälle ratsumestarille tehdään?”
    ” Sehän on hyvä mies, heitetään sitä ilmaan! ”
    Voimakkaaat kädet tarttuivat ratsumestariin ja uraata huutaen punaiseksi muuttunut ratsuväki heitti päällikköään ilmaan. Vielä pari kierrosta kultatuolissa ja Oskar Wilkmannin asia oli loppuun käsitelty.
    Mutta Oskari ei jäänyt tarkkailemaan vallankumouksen vaihtelevia mielialoja, vaan hän pakeni Suomeen ja hänet nähtiin jo syksyllä 1917 kokoamassa suojeluskuntia Jalasjärvellä.

    • Marja, kiinnostavia tarinoita! Oskar Wilkmann keisarin tyttärien ja tulevien marttyyrien Olgan ja Tatjanan ratsastuksen opettajana on jo hieno muisto. Muistelen lisäksi kuulleeni, että Oskar Wilkman oli kova painimaan ja joku keisariperheen jäsen haastoi hänet painiotteluun. Tiedätkö tästä? Siitä oli muistaakseni joskus Padasjoen Sanomissa. Se Arrakosken talo, jossa puolustusvoimien komentaja, kenraali Karl Wilkama vietti kesiään on nyt autiona ja ränsistyneenä. Kunnostettuna se voisi olla vaikka avoinna matkailijoille, Kenraalin kahvila?

  3. Palaan vielä harrastuksien kalleuteen. Vaikka yllä sanomani perusteella ratsastus ei välttämättä ole kalliimpi harrastus kuin joukkuevoimistelu tai jalkapallo on se kuitenkin liian kallis harrastus monille perheille. Joillakin talleilla on mahdollista saada ratsastustunti maksutta kun taluttaa poniratsastajia tai siivoaa karsinoita. Se voi kuitenkin käydä raskaaksi ja vie aikaa. Päivän Hesarissa äiti Parikkalasta kirjoitti pojastaan, joka urheilee 3-6 tuntia päivässä. Hän ei kuuluu seuroihin, vaan käyttää kunnan maksuttomia tai hyvin edullisia liikuntapaikkoja, jääkiekkokaukaloa, kuntosalia, jalkapallokenttää. Vuodessa harrastus ei maksa montaa sataa. Pääsia on, että nuoret liikkuvat.

  4. Hei Pekka!
    Isoisäni Oskari Vilkama ( aikaisemmin Oskar Wilkman) oli kova painimaan myös. Otan suoran lainauksen Oskarin vävyn Martti Keskisen muistelmista :
    ” Sotakoulujen tarkastaja oli saapunut Nikolajevin ratsukouluun. ja kun hän oli suuri painin ystävä ja hyvä painija itsekin, esitti hän koulun johdolle, että järjestetään paininäytös. Tarvittiin vastustaja tarkastajalle. No, kukapa muu kuin Wilkman olisi voinut antaa vastuksen tälle tärkeälle virkaherralle. Näytöksestä oli muodostua vakava arvovaltakysymys, sillä Wilkman heitti heti kättelyssä tarkastajan mattoon ja sama toistui monta kertaa peräkkäin. Kunnes joku pääsi väliin kuiskaamaan oppilaan korvaan, että hänen on annettava selättää itsensä. Niin oli tilanne pelastettu ja koulu sai kiitokset.”
    Tiedän Arrakosken talon, mutta en ole tiennyt mikä yhteys sillä on ollut Karl Wilkmanniin.

    • Seija, kiitos kommentista. Ehkä Ratsastustuntien hinnat eivät silloin aikanaan olleet niin kalliita kuin nykyään. Joka tapauksessa talleilla käynti yhdistää ihmisiä iästä ja muista piirteistä riippumatta. Nuori lapsi ja eläkeläinen voivat mennä samoille tunneille ja oppia uutta. Itse tosin huomaan, että lapset ja nuoret oppivat itseäni nopeammin.

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.