Riisuttuna Oulussa

Maaliskuussa Oulun kaupunginteatterissa esitetään tanssiteos "Riisuttuna". Erityistä on että sekä esiintyjät että yleisö ovat paikalla alastomina. Eikä kyseessä ole mikään marginaalitapahtuma vaan osa Oulun Musiikkijuhlia. Tupa voi siis tulla melko täyteen. Teoksella on toki muitakin esityskertoja, joissa vain tanssijat ovat alasti.

Olin kaupunginteatterin lavalla rakkaani kanssa viime syksynä. Melko riisutuksi tunsin oloni silloin, esittäessäni transvestiittia Mikaelia. Koin näytelmän teeman uskosta, rohkeudesta ja kutsumuksesta sen verran tärkeäksi että se antoi voimaa muuntautua naiseksi täyden katsomon edessä. Tiedostimme toki näytelmän tabu-luonteen. Jotkut saattaisivat närkästyä, joitakin aihe koskettaisi erityisen läheltä.

Tämänkin teoksen tekijöillä on omat motiivinsa. Lueskelin tekijöiden kirjoittamaa blogia, jossa teoksen taustoja valotetaan. Blogi löytyy tuolta: http://riisuttuna.wordpress.com.

Teologista reflektaatiota en ole vielä nähnyt tämän kohun yhteydessä. Se voisi olla hyvinkin tarpeellinen, koska kohuhan on tietysti asiasta noussut. Alastomuus on tuomittu seksillä ja pornolla ratsastamiseksi. On vaadittu ikärajaa esitykselle ja Oulun kaupungin kulttuuritoimen vaatimus toteutuikin: K-16.

Milloin alastomuudesta tuli seksiä  ja julkisesta riisuuntumisesta siveysrikos? Teologinen vastaus on: syntiinlankeemuksen jälkeen. Ennen syntiinlankeemusta luonto ja ihmiset elivät sopusoinnussa toistensa ja oman kehonsa kanssa. Sitten ihminen alkoi koetella rajoja, jotka Jumala oli hänelle asettanut, yrittäen nousta Luojansa kaltaiseksi. Kun hän sitten eräänä päivänä tajusi rikkoneensa Jumalaa vastaan, siitä seurasi tarve piiloutua ja verhota itsensä. Siis häpeä.

Ymmärrän kyllä tanssiteoksen syvemmän intention: tehdä tutkimusmatka oman minuuden rajoille olemalla alasti tuntemattoman edessä. Joukkoitsensäpaljastaminen palvelee luonnollisen suhteen luomista omaan kehoon ja kääntyy siten henkisen tasapainon etsimiseksi. Mutta voiko ihminen palata viattomuuden aikaan?

Seksiä en kovin paljon näe tuollaiseen performanssiin liittyvän. Tuskinpa siinä sukupuoliset himot heräävät. Käytännössähän tilanne on sellainen, että toisilleen vieraat ihmiset istuvat peflettien päällä hiukan ujoina, seuraten esitystä lähes hievahtamatta. Kylmäkin voi tulla. Ei olla edes saunassa, tuossa suomalaisille luonnollisimman alastomuuden paikassa.

Ehkä moinen tempaus sopiikin parhaiten suomalaisille, mene ja tiedä. Luultavasti en ole 15.3 katsomossa, mutta uskon kyllä että "Riisuttuna" tulee olemaan puhutteleva tanssiteos. Sillä taiteestahan on kuitenkin kyse - ja taide avaa aina uusia näköaloja tuntemattomaan.

20 kommenttia

  • Pauli Uusikylä sanoo:

    Keisarin uudet vaatteet paljastuivat, kun paikallinen maakuntalehti uutisoi esityksen tilaajasta. Idea ei suinkaan ollut lähtenyt erityisen taiteelliselta taholta, vaikka esitystä varsin monimuotoisin kultturellein sanankääntein onkin puolusteltu. Idea alastonesitykseen on lähtenyt paikalliselta naturistiseuralta. Siis nudisteilta. Se siitä huikeasta taiteellisuudesta. http://www.kaleva.fi/aiheet/riisuttuna-tanssiesit

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuomo Hirvi sanoo:

      Johan tuon totesin – ei mitään tekemistä taiteen kanssa ja vielä vähemmän musiikin. Populistinen ja julkisuushakuinen temppu joka on lähinnä naurettava.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Timo Juntunen
    Timo Juntunen

    Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!