Riparipappi ei ole vain pappi

Pieni tauko rippileirillä on silloin tällöin paikallaan. Nyt se antaa hetken mahdollisuuden miettiä mitä minä oikein täällä ja koko rippikouluaikana käytännössä teen. Roolikavalkadi onkin iso!

  • Lehtiroskisdyykkari – Oikeasti, kävin penkomassa talonyhtiön lehtiroskiksesta lehtiä yhtä oppituokiota varten.
  • Saksija – Kerran vielä viattomana opiskelijana kandidaatin tutkintoni antoi pätevyyden leikata kuminauhaa saksilla rukoushelmiä varten. Vaativamman tehtävän, eli kuminauhan mittaamisen, suoritti pastori, joka oli viittä vaille väittelemässä tohtoriksi. Ei akateeminen koulutus hukkaan ole mennyt!
  • Uintivalvoja – Jonkun on valvottava poikia, jotka kirmaavat järveen. Kylmänä ja tuulisena päivänä märkää laituria pitkin juostaan, vaikka siitä on huomautettu, ja myös kaveri saatetaan tönäistä laiturilta järveen matalaan veteen…
  • Nuotionsytyttäjä – Joskus täytyy käyttää pyromaanisia taitojaan ja harjoittaa tulitikkuleikkejä. Jonkun on nuotio sytytettävä, jotta makkarat, tikkupullat, nuotioletut tai kahvit tulee valmistetuksi.
  • Halonhakkaaja – Liiteristä otetaan kirves, halko ja pölli. Mitä muuta tarvitsee kertoa? Klapeja saunaa ja nuotiota varten tarvitaan aina.
  • Yövalvoja – Joka seurakunta ei palkkaa erillistä yövalvojaa ja silloin tehtävä lankeaa luonnollisesti työntekijöille. Vuorot otetaan ja huolehditaan, että muksut saavat mahdollisuuden nukkua itse ohjaajan kukkuessa. Riittävä lepo on nuorten oikeus, ja samalla katsotaan, ettei ulos lähdetä retkeilemään keskellä yötä.
  • Saunanlämmittäjä – Vaikka nuotion saisi sytytettyä, on saunan kiukaan sytyttäminen vielä oma taiteenlajinsa. Käytössä on pienempi tila, joka kuumenee helposti ja liian täyteen ahdettuna tukahduttaa orastavan liekinpoikasen. Lisäksi on muistettava tyhjentää kiukaan tuhkapesä ja avata pellit.
  • Lipunnostaja – Joskus sitä tarttuu itsekin lipputangon naruihin ja nostattaa isänmaan tunnuksen yläilmoihin uljaasti hulmuamaan vakavan hiljaisen (Köh köh! B***s**t!) leiriväen katsellessa.
  • Karkkikauppias – Harvemmin, mutta myöskin joskus tulee kaupusteltua namuja (sokeria), limpparia (sokeria) ja naksuja (rasvaa ja sokeria) viattomille lapsosille leirikeskuksen kioskissa.
  • Leikittäjä – Eivät vain isoset tai nuorisotyönohjaaja leikitä, vaan myös pastorin harteille tarjoutuu mahdollisuus leikittää ryhmällä pari tyhmemmän puoleista laululeikkiä.
  • Kuljetusyrittäjä – Toisinaan muksuille sattuu pikkuisia haavereita varovaisuudesta huolimatta. Auto käyntiin ja muksu kyyditetään lähimmälle jsp:lle hoitoon. Silloin tällöin täytyy kuljettaa sitä sun tätä leirikamppeita omalla kyydillä leirikeskukseen.
  • Tiedottaja – Tiedotus on viestinnän A ja O. En tiedä, miten montamiljoonaaääretöntä kirjettä ja kuorta olen osoitetarroittanut ja postittanut rippikoululaisille ja kotiväelle, kuin myös naputellut tekstiviestejä pikatiedotuksena koko rippikoulun ajan vuodenvaihteesta alkaen.
  • Hengellinen opettaja – No nyt vihdoin sitä oikeaa asiaa! Kyllä, oppitunnit leirillä kuuluvat työhön olennaisesti ja pedagoomiset taidot on oltava hallussa mini(moni)puolisesti.
  • Ohjaaja – Isoset tekevät tärkeää työtä, mutta eivät hekään tee, jos eivät tiedä, mitä kuuluu tehdä. Isosille tehtävien antaminen ja heidän työnohjauksensa täytyy olla handussa koko leirin ajan.
  • Suunnittelija – Rippikoulun opetustilanteita suunnitellaan pitkin talvea ja kevättä. Mikään ei toimi, jos suunnitelmat eivät ole tiedossa ja tarpeita huomioitu.
  • Luova taitelija – Tämä on käytännössä sitä, kun joutuu produceeraamaan uutta materiaalia ja miettimään toimivia opetusmenetelmiä, jotta juttu olisi kiinnostava, innostava ja mieleenpainuva.
  • Talousasiantuntija – En kerää kolehtia, vaan kokoan vaikka mitäkin rippileiri-, materiaali- tai ryhmäkuvamaksuja, ja tilitän ne taloustoimistoon uudelleenlaskentaan.
  • Turvallisuusasiantuntija – Laaditaan siis turvallisuussuunnitelma asiallisesti ja valvotaan sen täytäntöön- ynnä käytäntöönpanoa koko leirin ajan. Ja sitten ollaan vastuussa muiden töppäyksistä.
  • Organiseeraaja – Leirillä kuin leirillä tulee eteen yllättäviä tilanteita. Joku sairastuu, joku joutuu poistumaan, jollekin iskee koti-ikävä, vierailija pitää varata, tuuraaja pyytää sairastuneen paikalle (tai mene itse)… Äkkiä on tarvittaessa osattava reagoida ja organisoitava oikeat henkilöt tilanteeseen, että leiri etenee suunnitellusti.
  • Byrokraatti – Paperia ja paperia. On suunnitelmia, lupia, hakemuksia, työtodistuksia, listoja vaikka millaisia, ohjelmia, palkkiolomakkeita, osallistujakorttia, joita pitää laatia, kirjoittaa, hyväksyä tai toimittaa eteenpäin. Jotenkin toivoisin pöydälleni 20 erilaista leimasinta, joista voisi napata fiiliksen pohjalta leimasimen ja pläjäyttää paperiarkista entistäkin virallisemman näköinen.
  • Sentraalisantra – Ei suoranaisesti puhelinvälittäjä, vaan se, joka ottaa yhteyden tarvittaessa koteihin ja keskustelee vanhempien kanssa, ja henkilö johon vanhemmat usein ottavat yhteyttä. Tiedotus on tärkeä osa nuoren hyvinvointia ja turvallisuutta. He ovat kodin ulkopuolella toisten aikuisten vastuulla.
  • Keskustelija – Jutustan leiriläisten, isosten, työkavereiden, vanhempien, vierailijoiden, leirin ulkopuolisten putkahtajien, mökkinaapureiden, keittiöväen yms. immeisten kanssa aika paljon. Hyvät sosiaaliset perustaidot kunniaan ja käyttöön!
  • Kuuntelija – Lisäys edelliseen. Ei vain puhetaidot, vaan myös puhtaat korvat huolella kuunteluun suunnattuna tarvitaan suunkäytön lisäksi.
  • Muusikko – Aina ei työtoveri osaa laulaa, tai soittaa, tai leiriläiset eivät osaa/uskalla taikka isosissa ei ole musiikkitaitoista. Eikä joka kerta pappikaan osaa. Silti papin on osattava mielellään ainakin laulaa, jotta nuorten laulut ja virret tulee opetettua leirijumalanpalveluksissa ja iltaohjelmissa, sekä nuotiolla. Ei ole yksi tai kaksi leiriä, joissa olen lauluharrastukseni takia toiminut kanttorina. Pitäisi ehkä vihdoin opetella soittamaan kitaraa eikä vain huulipieliään…
  • Makkaratikunvuolija – Sitä se nimenomaan on, kun pitää nuotionsytytyksen jälkeen saada makkarat paistumaan. Puukko kouraan ja vuolemaan! Samalla on varottava, ettei viillä itseään peukaloon tai kieleensä.
  • Sielunhoitaja - Vakavia ja luottamuksellisia keskustelija syntyy harvakseltaan, siihen on osattava varautua yllättäen. Niitä tulee ja luotettava tuki voi olla tärkeä askel ihmisen elämässä eteenpäin.
  • Pastori – Olen minä sitä tätäkin toisinaan. Joskus kun päädyn hartauttamaan koko väkeä aamulla tai illalla, tai leirijumalanpalveluksessa, olen silloin sillä paikalla minne pastori varsinaisesti kuuluu: Alttarilla! Pappi on kuitenkin se kirkon "virallinen" ammattiuskovainen, jonka tehtäviin alttaripalvelus olennaisesti kuuluu.

Äh! Siinäpä monenlaista uraa tulee tehtyä. Ja nyt saunanlöylyt kutsuvat, ja poijankossien uintivalvonta! Jos jotain tulee mieleen lisää, niin laittelen kommenttiosioon. Sinne saa laitella mielellään lukijoittenkin leirityöammatteja!

Mitähän tuo talitiainenkin minua ikkunan lävitse katselee…

19 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    “Hengellinen opettaja”; siis mitä “opetat”?

    Jeesuksen käsky on:

    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt.28)

    Siis mitä on se “kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää”?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Kirkon uskoa Jumalasta ja kaikenlaista hengellisyyteen liittyvistä kysymyksistä – Jumala, luominen, Jeesus, Pyhä Henki, sakramentit, elämä ja kuolema, kymmenen käskyä, synti, omatunto, pelastus, ikuinen elämä…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Ripariopetus on hengellistä. Ja tietenkin toiminnalla opetetaan hartauden viettoa ja jumalanpalvelusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Elämä on ihanan moninaista ja moninaisia taitoja tarvitaan, jopa tohtoreilta. “Voi juku, kun se pappi oli taitava käsistään.” “Ai, että se hoiti hienosti sen riitajutun.” ” Se oli hyvä perkaamaan mustikoita.” “Verta tuli Tytin nenästä kauheasti, mutta se handlasi sen homman tyylikkäästä.”

    Ja Jeesus, Hän kulkee mukana tässä kaikessa koko ajan, ja jättää jälkiä nuorten ja muun porukan mieliin, hyvin itäviä siemeniä, vastaanottavassa vaiheessa olevaan maahan. Harvemmin Hän ja Isä ja Pyhä henki yltävät niin hyvin saarnastuolissa pönöttävän pastorin suusta alas penkkeissä jalkojaan kopusuttaviin tai kännykällä pelaaviin nuoriin.

    Jos kokee kaiken asiaan liittyvän pakkopullaksi ( loistokas pulla syntyy monista hyvistä ainesosista) kannattaa pitäytyä poissa ripareilta, koska pakolla tuo kaikki Villen tekemä työ ei tuota hedelmää. Villellä into päällä ja sydän mukana, on huomaavinaan rippikoulutyötä tekevän äiti? Ja osan hommista voi delegoida, mutta silloinkin pitää valvoa, että ne tulevat tehdyiksi- siis tehtaassa pomo vastaa siivouksen tasosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Totta turiset. Rippikoulut vaativat paljon mehuja, mutta kyllä se palkitseekin. Pitkiä päivä leirillä tehdään ja saatetaan nukkua vähän, mutta muksut ovat innolla kyllä mukana nykyisessä ryhmässäni suunnilleen kympillä. Hengellinen työ on moninaista, kuten voi huomata, ja kuvaukseni on sitä, miten moninaisia asioita pitää tehdä, että ripari olisi hyvä, opettava ja nuorille mieluinen ynnä heille suunnattu.

      Hommassa osa on sellaista, mitä ei huvittaisi tehdä ja välillä väsähtää, mutta kokonaisuus on aina henkinen palkkio, ja rukouksessa, että nuoret saisivat hengellisiä eväitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Nyt ihan tarkoituksella pilke silmäkulmassa on kiva kirjoittaa. Sitä kautta riparilla ohjaajille tuleva ilo välittyy eteenpäin.

      Sydämellä tätä työtä tehdään, pyrkimyksenä Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Ville Hassinen :”Ripariopetus on hengellistä.”

    Niinhän sen pitäisi olla, mutta onko se aina ollut? Mitä pitäisi ajatella siitä, että ns. nokialaisen herätyksen innoittamalta riparilta tulleet lapset itkevät toistensa kaulassa, kun toinen oli kokenut hengellisen herätyksen ja toinen (se omamme) ei ollut kokenut ja oli siksi menossa helvettiin? Tai siitä, että alakoulun alimmilla luokilla olevat lapset illalla itkevät vuoteissaan pystymättä nukkumaan, kun Puyhään Henkeen manifestoituneen ”nokialaisen herätyksen” saanut uskonnon opettaja oli tunnilla kertonut, että herätyksen ulkopuolelle jäänet (kuten me) joutuvat helvettiin? Tai mitä pitäisi sanoa siitä, kun Pyhään henkeen manifestoitunut ”nokialaisen herätyksen” kokenut rippipappi oli sanonut riparilla olleelle lapsellemme, joka halusi puhua koko ihmiskuntaa koskettavasta universaalista Agape-rakkaudesta, että ”täällä puhuu paha henki” ja että sellaista Rakkautta ei ole olemassakaan. Kun hän vielä rippisaarnassaankintoisti saman asian, jotkut lähimmäisistämme ilmoittivat, että he eroavat kirkosta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Tuula Hölttä kiinnittää huomiota aivan oiekaan asiaan. Kristinusko on kiristysuskonto jossa ‘parannukseen’ kiristitetään helvettikuvilla mikä nuorille lapsista puhumattakaan saattaa aiheuttaa kovaakin ahdistusta ja joskus jopa mielenterveyden järkkymistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Seppo Heinola :”Kristinusko on kiristysuskonto jossa ‘parannukseen’ kiristitetään helvettikuvilla mikä nuorille lapsista puhumattakaan saattaa aiheuttaa kovaakin ahdistusta ja joskus jopa mielenterveyden järkkymistä.”

      Sitä varten heillä – ja heidän ystävillään – on koti, jossa ahdistus ja kärsimys laantuu, ja he saavat kosketuksen Jumalaan, joka on Rakkaus. Yksikään lapsista ei vastustanut sitä Jumalaa, ja pidimme lasten kotona ollessa kotimme ovet avoimina lapsille ja kaikille heidän ystävilleen ja heidän “ihmistä suuremmille huolilleen”.

      Olen iloinen siitä, että myös lapsemme jatkavat perinnettä ja että sain kaikkensa menettäneen evakkosuvun jälkeläisenä nähdä senkin, minkä yksi lapsistamme kirjoitti äitinsä suvun menetetylle kotiseudulle tehdyn matkan jälkeen: “Emme me ”maattomat” unohda juuriamme, koska ne juuret ovat kiinni teissä, ukit ja mummit, isät ja äidit.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Tuula kiinnitti huomion oikeaan asiaan, nimittäin hengelliseen väkivaltaan. Se on täysin uskonnosta / uskonnottomuudesta riippumatonta.

      Pyrkimys on kaikissa väkivaltaan turvautuvissa liikkeissä sama: puolitotuuksilla tai suoranaisilla valheilla saada pelon, lahjonnan, uhkailun ja kiristyksen avulla aikaan sellaista, minkä vain Jumala voi rakkaudellaan saada aikaan. Aidon mielenmuutoksen (kr. “metanoia”).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Unohdit pari olennaista ammattia:

    -Juomanlaskija (seurakuntamehua, nam!) -Salapoliisi ja kuulustelija -Kuraattori/sossun täti -Siivooja -Lähihoitaja

    On tullut näitäkin harjoitettua ripariurani aikana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      PUNAISTA seurakuntamehua! Ja siitä on olemassa erilaisia sekoituksia, jotkut enemmän vaaleampia (suom. vetisiä), toiset vahvemman punaisia ja voimakkaita. Aina niissä on sellainen jännä ketsuppinen vivahde.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    tyypillistä on että, papit ja riparilaiset elävät aivan eri maailmoissa. Siksi riaparin tuloksetkin ovat heille aivan erilaiset. Ville tuolla edellä esitti opetuksen pääasioita. Pappien mielestä niiden opettaminen on päätarkoitus. Oppilailla taas on aivan toiset tavoitteet. Heidän mielissään pyörii ihan muuta. Niinpä opetus ei mene perille. Oppitunnit pidetään suunnitelman mukaan, mutta oppi ei mene perille. Siks i on väärin puhua opetuksesta, koska oppimista ei tapahdu. Nuorilla vain ei ole kosketuskohtaa hengellisiin kysymyksiin, joten silloin ne menee yli hilsee. Kuitenkin nähin oppitunteihin pappi joutuu panostamaan tosi paljon. Jolloin tärkeämpi asia; nuoretn henkilökohtainen kohtaaminen jää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • May Roth-Edelmann sanoo:

      Koska riparilaiset ja papit elävät mielestäsi “aivan eri maailmoissa” ovat isoset ikään kuin yhdistämässä näitä maailmoita, rippilapsia vanhempina, isoskoulutuksen käyneinä ja jo seestyneempinä.

      Toisaalta, pappien yksi tärkeimpiä taitoja on tuntea eri ikäisten ihmisten maailmat. He voivat jopa erikoistua lapsityöhön, nuorisotyöhön tai vanhustyöhön ainakin suuremmissa seurakunnissa.

      Väität, että opetus ei mene perille eikä oppimista tapahdu? Mihin tämä väite perustuu? Oppitunnitkin ovat koko ajan kohtaamista, sen kertomista, että olet tärkeä omana itsenäsi, sinut hyväksytään juuri sellaisena kuin olet. Leikeissä voi elää uudelleen lapsuuden turvallista iloa, kun pappikin leikkii, vaikka välillä puhuu vakavia.

      Rippikoulu on elämän oppimista, sen oppimista, että jos joutuu umpikujaan, tietää mistä apua löytyy. Voi huokaista kiitoksen tai pyynnön ja ristiä kätensä tarpeen tullen. Kaikki tallentuu kovalevylle ja on esille otettavissa elämän poluilla. Minä uskon nuoriin. “Rippikoulukaveri” on termi, jota paljon käytetään edelleen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miksiköhän luettelosta on jäänyt pois ystävyyssuhteiden rakentaja. Ehkäpä siksi, et siihen ei ole aikaa. Riparin jälkeistä toimintaa kannattaisi pyrkiä rakentamaan pappien ja nuorten väliselle ystävyydelle

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Hyvä riparitaitojen lista Villellä!

    Tuon halonhakkaamisen, saunan lämmityksen ja jopa nuotion sytytyksen (kaikki em. tehtävät valvottuina, tietty) voi antaa mielihyvin rippikoululaisille tehtäväksi. Varsinkin niille, joiden elämässä yhteisöllisyys ja yhteiset pelisäännöt ovat päässeet unohtumaan.

    Silloin yhteisötaitoja ja pelisääntöjä voi palautella mieliin halkoliiterissä, saunan kiukaan ja kuumavesipadan tai leirinuotion äärellä – toimissa, joista kaikki hyötyvät.

    Joku on todennut, että työ on huono rangaistuskeino. Olen samaa mieltä.

    Siksi työ muiden hyväksi pitääkin nähdä palvelutehtävänä, josta hyötyy koko yhteisö (rippikoululeiri). Jos pappi tekee kaiken itse, se antaa huonon esimerkin siitä, kuinka seurakunta yhteisönä toimii.

    Erityisen tärkeä tämä on juuri niille nuorille, joiden elämä pyörii helposti vain oman navan (lue: kännykän) ympärillä ja joilla on vaikeuksia mieltää itseään joukkuepelaajina, joita koskevat samat säännöt kuin kaikkia muitakin.

    Ollaan siis pappeina mukana, tuetaan ja rohkaistaan, mutta ei hylätä muita. Tällä periaatteella olen selvinnyt elämäni aikana v:sta 1975, jolloin olin ensimmäistä kertaa itse isosena riparilla ja sen jälkeen joka vuosi vastuullisena rippikoulun pitäjänä – joskus jopa neljällä riparilla vuodessa.

    Tämän vuoden riparini konfirmaatiojuhla oli eilen. Meillä Espoossa on upeita nuoria. Kuten varmaan muuallakin Suomessa.

    Caritas vincit omnia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    On tietysti seurakuntia, joissa nuoret tulevat innolla mukaan. Liian monissa seurakunnissa riparin jälkeen ei nuoria seurakunnassa enää näe. Ihmettelen sitä, miksi tämä asiantila ei näytä aiheuttavan mitään merkittävää huolta. Jos kyse olisi jostakin muusta tuloksia vaativasta toiminnasta, niin toki asia pyrittäisiin korjaamaan. Aivan niin,kuin asia olisi itsestään selvä; ettei nuorilta edes odoteta mitään muuta. Syy vieritetään usein nuorten niskoille. Onhan hoidettu ripari hienosti ym. Kaikki on tehty parhaalla mahdollisella tavalla ja nuoret ei tule.

    Olen tätä puutetta katsellut eri ripareilla myös ohjaajana. Joten hyvin tiedän mitä loppukokeessa nuorille jää käteen. Toisten opetusta seuratessa olen havainnut miten asiat menee vaan yli hilseen. Hengellisiin asioihin ei vaan ole kosketuskohtaa henkilökohtaisella tasolla. Nuorille ripari on vain yksi suoritus muiden joukossa. Ei sen enempää.

    Näyttää siltä, että sama tilanne on monien työtekijöidenkin kohdalla. Ripari on asianmukaisesti hoidettu ja kaikki on ok.

    En käsitä miksi suostutaan tekemään vuosi vuodelta täysin turhaa työtä. Vaativaa toimintaa, joka ei johda mihinkään tuloksiin. Sen sijaan että pyrittäisiin todellisiin tuloksiin jossa ripari olisi kiinnostava alku seurakunnan toimintaan täysipainoisesti osallistumiseen.

    Miksiköhän riparia ei uskalleta kirkossa tarkastella nuoren omasta näkökulmasta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.