Risti ja Daavidin tähti

Sain äskettäin lahjaksi hyvin arvokkaan rintaneulan.  Rintaneula liittää minut kahteen hyvin erityiseen naiseen.

Sisar Rose Thering oli katolinen dominikaanisen luostarikunnan nunna, joka syntyi vuonna 1920. Hän omisti elämänsä siltojen rakentamiselle kristittyjen ja juutalaisten välille. Hän tutki paljon katolisen kirkon juutalaisiin liittyviä opetuksia. Kun Vatikaani sitten vuonna 1965 julkaisi juutalaisten ja kristittyjen suhteita koskevan Nostra Aetate asiakirjan Sisar Rose oli sen taustavaikuttajissa. Asiakirjan julkaisemista mietittiin kauan. Kun monet pitivät sitä liian pitkälle menevänä, toisten mielestä se oli vasta aloitus. Joka tapauksessa se oli yksi merkittävä saavutus Sisar Rosen elämässä. Hän oli lisäksi vaikuttamassa muun muassa siihen, että juutalaisuutta opiskellaan joissakin Yhdysvaltain merkittävissä katolisissa oppilaitoksissa.

Ystäväni Luna Kaufman taas syntyi Puolassa vuonna 1926. Hän selvisi äitinsä kanssa hengissä keskitysleirien kauhuista ja myöhemmin he muuttivat yhdessä Yhdysvaltoihin. Luna loi mahtavan ammatillisen uran eri aloilla, mutta samanaikaisesti myös hän omisti elämänsä juutalaisten ja kristittyjen välisille suhteille. Luna tapasi Sisar Rosen ja heistä tuli erottamattomat. Kun Lunan elämäkerta Luna's Life julkaistiin vuonna 2019 Sisar Rose oli jo poissa.  Luna pyysi minut haastattelijakseen kirjanjulkaisemis -tilaisuuksiin.  Olin tuolloin toimessa Jad Vashemissa Jerusalemissa ja olimme tavanneet tätä kautta.

Tulen nyt korun tarinaan.

Sisar Rose käytti hänelle erityisesti valmistettua kaulakorua, jossa Daavidin tähden sisään jäi risti. Myös Luna alkoi käyttää samanlaista korua. Täsmälleen samana versiona niitä on olemassa vain muutama. Eräs New Yorkissa asuva seppä tekee ne tilauksesta.

Olin äskettäin New Yorkissa ja luonnollisesti hyvän ystäväni Lunan vieraana. Hän kutsui minut huoneeseensa ja ojensi minulle pienen rasian. Avasin sen hieman pelästyneenä. Rasiassa oli minulle erityisesti tilattu pieni rintaneula, kultainen Daavidin tähti, jonka sisällä on risti. Siinä ovat kaksi symbolia, jotka minulle edustavat kaikkea sitä, mihin uskon.

Tämän lahjan saadessani mietin pelästyneenä sitä tosiseikkaa, että ystäväni on 92 -vuotias. Mieleeni hiipi haikeus. Mutta se ei ollut pelkästään  tunnetta. Onhan tosiasia, että Holokaustista eloonjääneitä ei ole enää kauan keskuudessamme. Kuka tietää, olemmeko me sukupolvena heidän arvoisiaan historian opetusten siirtämisessä ja moraalisten oppituntien luomisessa? Arvostammeko sitä hyvää, mihin olemme syntyneet? Käytämmekö edes aikamme oikein?

Ja viimein -laajemmassa mittakaavassa- jos 30- ja 40- lukujen sielua kuvaa parhaiten sana juutalaisvastaisuus mikä sanaa kuvaa Euroopan sielua juuri nyt?

 

 

1 kommentti

  • Lea Maria Haapalainen sanoo:

    Oli todella harvinaisen hyvä uutinen lukea israelilaisesta koulusta, jossa alettiin seurata Suomen esimerkkiä Holokaustin opetuksessa: https://yle.fi/uutiset/3-10667587 Omista lukioajoista on aikaa, mutta nykyään ilmeisesti painopiste on henkilökohtaisempi, nimenomaan yksilöjen kokemuksia ja muistelmia painottava, mikä jää mieliin toisella tavalla kuin vain numeroiden ja laajojen kokonaisuuksien pänttäys. Minullakin oli muuten joskus Daavidin tähti-risti-yhdistelmä riipuksen muodossa! Löydetty Eilatista koruliikkeestä. Lahjoitin sen sitten eteenpäin ystävälle, enkä ole sen koommin sen tyylisiin törmännyt. Ilmeisesti niitä ei joka käänteessä myydä..

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Susanna Kokkonen
    Susanna Kokkonen

    Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen matkustanut eri puolilla maailmaa opettamassa sellaisista aiheista kuin holokausti, juutalaisviha, kansamurha ja kristittyjen vainot. Koulutukseltani olen filosofian tohtori holokaustin aihealueelta ja viime vuodet olen toiminut Jad Vashemissa Jerusalemin Vainojen Museon Kansainvälisessä yksikössä.