Risti pyhässä geometriassa

Risti pyhässä geometriassa

Geometriaa harrastaneet ovat saattaneet havaita, että jos piirrämme ristin joka muodostuu kuudesta tasasivuisesta yhtä suuresta neliöstä, tulee ristin pystysuoraan neljä ja vaakasuoraan kolme neliötä ja ristiin tule kaksitoista kulmaa. Jos olemme nyt piirtäneet tällaisen ristin vaikkapa kartongille ja leikkaamme sen siitä irti, niin voimme taivuttaa ristin neliöiden rajoja noudattaen kuutioksi.

Tällaisessa kuutiossa on nyt 6 tasoa, 12 reunalinjaa ja 8 kulmaa. Numeroiden summa on 26, joka on siitä erikoinen luku, että se on sama kuin Herran kuuluisan nelikirjaimen JHVH (Jahve, Jehova) hvhy kirjainten summa. (5+6+5+10 = 26).
Myös on tärkeä havaita, että kuution tasojen kulmien määrä on 24, joten kulmien yhteinen asteluku on 24 x 90 eli 2160 astetta.

Pyhässä geometriassa suorakulma edusti neliötä, jota sanottiin pallon tavoin täydelliseksi muodoksi ja niin suorakulmasta, neliöstä ja kuutiosta tuli täydellistymisen symboleja ja yhä tänään kehittynyttä ihmistä voidaan sanoa suoraselkäiseksi eli suorakulmaiseksi ihmiseksi.
Absoluuttisen täydellisenä ihmisenä on esitetty tietysti ennen kaikkea Jeesus Kristus. Nyt on niin erikoisesti, että Jeesuksen nimen ja arvonimen lukuarvot ovat kreikasta otettuina 888 ja 1480 ja näiden summa on 2368. Matematiikkaa harrastanut voi helposti huomata, että luvut suhteina 888:1480:2368 supistuvat ensinnäkin muotoon 3:5:8:n ja muodostavat siten toiseksi osan ns. matemaattista Fibonacci sarjaa, eli lukusarjaa, jossa numeron ja seuraavan numeron summa muodostavat aina niitä seuraavan numeron ja numeroiden summa lähenee ns. kultaisen leikkauksen suhdetta 1,616.

Risti ja kuutio

Kun avaamme 2160 kulma-asteisen kuution ristiksi ja piirrämme ristin ympärille suorakaiteen ja annamme suorakaiteen lyhyemmälle sivulle arvon 888 eli Jeesus-nimen arvon ja piirrämme sitten suorakaiteelle diagonaalin eli halkaisijan alakulmasta vinosti yläkulmaan, niin voimme tällöin laskea, että halkaisijan pituudeksi tulee 1480 eli nimen Kristhos lukuarvo! Tämä diagonaali ja suorakaiteen alakulma ovat nyt kultaisessa leikkauksessa ja diagonaali on ikään kuin ’pitkä keihäs’ ja on lävistänyt ristin kyljen. (Longinus!)
Näin ei lienekään sattuma, että Jeesuksen kyljen lävistänyttä roomalaista sotamiestä on perimätiedon mukaan kutsuttu Longinukseksi eli pitkäksi.
Että kysymyksessä on pyhän geometrian kuvat ilmenee vielä siitä tosiseikasta, että kreikan sanan kylki eli pleuran’n lukuarvo on 666!

Jos oletamme, että po. suorakaiteen pohjaviiva on 666, niin tuolloin pitkä kylki on 888 ja diagonaali 1110. Suorakaiteeseen sisältyvien suorakulmaisten kolmioiden kylkien pituus on näin ollen 1332 eli 12 x 222 tai 2 x 666. Jeesuksen sanonnan: ”Minä olen alpha ja omega” arvo lukutavasta alfa ja w lukuarvo on 1332 eli 2 x 666! Huomaa vielä että alphan heprealainen muoto aleph saa nimensä härkä kirjaimen arvoksi 111.

Tämä kuuluisa pedon luku 666 liittyy nyt aiheeseemme myös siten, että jos ajattelemme että tämän ’pedon’ luku on myös numeron 6 kolmas potenssi eli kuutosen kuutio, niin tulo 6x6x6 on tällöin 216! Tätä lukua 216 kutsuvat myös vanhat vapaamuurarit ja ruusuristiläiset metempsykoosin eli sielunvaelluksen luvuksi. Kuten edellä jo vähän vihjasin. Miksi?

Palaamme Raamatun Vanhan testamentin kirjojen määrään 39 eli lukuun, joka vastasi sanaa ympyrä ja Raamatun kirjoittajien tai Jeesuksen kuolinvuoden lukuun 33, joka sekin vastasi sanaa pallonmuotoinen tai ympyrä. Näiden summa oli siis luku 72, johon tässä esimerkissä palaan.
Luku 72 on heprealaisille pyhä. Raamatun käänsi kreikaksi 72 viisasta ja Raamatussa on Jumalalle 72 pyhää nimeä (ns. Shem-ha-meforash) ja heidän suureen neuvostoonsa, joka mm. tuomitsi Jeesuksen, kuului 72 jäsentä. Heprealaiset olivat myös huomannet, että ihmisen sydän lyö minuutissa keskimäärin noin 72 kertaa.
He tulivat myös ajattelemaan, kuten todettu, että ihmisen ikä on keskimäärin 72 vuotta.
Jobin kirjasta he olivat huomanneet, että tämmöisen ihmisen Jumala voi herättää uuteen elämään kaksi, jopa kolmekin kertaa!
Ja näin he ajattelivat, että jokainen kolmesta elämästä on yksi porras kehityksen ja kasvun tiellä, johon ihminen saa siis kolme mahdollisuutta, ja kun nämä kolme ikäporrasta eli 72+72+72 antavat yhteensä 216 vuotta, he nimittivät tämän luvun sielunvaelluksen luvuksi, vuosimääräksi, jonka aikana sielu täydellistyy eli kuutioituu. Kuutioitumiseksi ja täydellistymiseksi prosessia kutsuttiin siksi, että kuution asteluvussa on myös tuo kantaluku 216 (2160 astetta!) ja siksi, että luvun ja hermeettisen perinteen ’niin ylhäällä kuin alhaalla’ kautta päästiin myös astronomiseen vertauskuvastoon, sillä johtuen maapallon ns. prekessiohuojunnasta kiemurtelee kevätpäiväntasauspiste kuin käärme pitkin maapallon pintaa ja siirtyy aina yhden asteen 72 vuodessa, joten tullakseen täydeksi eli kiertääkseen koko ympyrän kaikki 360 astetta, prekessio käyttää siihen 25920 vuotta.
Kun kevätpäiväntasauspiste näennäisesti kulki tällöin myös kaikkien 12 eläinradan merkin kautta, niin aurinko viipyi kussakin merkissä aina 25920:12 eli 2160 vuotta! Siinäkin siis kantaluku 216! (Jeesus oli Markuksen mukaan -kirjaimellisesti otettuna – ristillä 21600 sekuntia!)
Prekessiovuoden eli ns. suuren tähtivuoden jälkeen palasivat tähtisikermät alkuperäiseen asentoonsa, ne ennallistuivat ja juuri tätä kutsuttiin apokatastasikseksi, tähtikuvioiden ennallistumiseksi. Tähtivuosi täyttyi ja eheytyi eli täydellistyi.

Auringon siirtymistä kevätpäiväntasauspisteessä tähtimerkistä toiseen 2160 vuoden välein kutsuttiin uuden auringon syntymiseksi ja uskottiin uuden auringon tuovan maan päälle aina myös uuden aurinkojumalan, messiaan tai vastaavan sankarin, joka pelastaisi kulloisenkin ihmiskunnan parempaan huomiseen. Tällä messiaalla oli sen kulloisenkin tähtisikermän nimi, jonka merkeissä se oli syntyvä ja hallitseva.

Messias Jeesukseen liittyy merkittävästi neljä eläinradan merkkiä, Oinas, Kalat, Neitsyt ja Leijona. Viideskin merkki häneen usein liitetään; Skorpioni, kuoleman huoneen edustaja. Jeesuksen sanotaan syntyneen neitsyestä, hän oli kalastajien opettaja, joita kutsuttiin pieniksi kaloiksi pisqulit ja hän oli itse suuri kala piscis. Hänet uhrattiin karitsana eli oinaana ja hän oli Juudan kansan messias. Juutalaisten astrologinen tunnus oli leijona ja Jeesusta kutsuttiin juuri Juudan leijonaksi.

Kun nyt katsomme näitä tähtimerkkejä tähtikartan ympyrällä, huomaamme, että voimme yhdistää ne janoin, jota muodostavat edellä kuvatun kaltaisen suorakaiteen, johon mahtuu kaksi suorakulmaista kolmiota kummankin asteluvun ollessa ristiksi muutettuina siis 2160 astetta.
Nyt on niin erikoisesti, että heprean leijonaa tarkoittavan sanan Arieh hyra
lukuarvo on sekin juuri 216, mutta myös heprean sanojen nuorukainen ja voima: gabar ja gebur arvot ovat 216! Ja siis 3 x 72 oli 216. Ja kerratkaamme, että 6x6x6 oli 216, mutta 666 on myös heprean sanan aurinkovoima (sorat) arvo ja vielä lopuksi heprean sanan valtakunta malkut 496 numerotekijöiden 4x9x6 tulo on 216!

Näin Jumalan valtakunta malkut (la: 496: 4x9x6=216!) oli siis se kosminen piiri, jonka aurinko sulki sisäänsä yhden suuren aurinkovuoden aikana, jolloin aurinko viipyi yhdessä merkissä 2160 vuotta. Luku 216 ja sen monet ilmentymät Raamatussa, jos mitkä osoittavat, että Raamatun numerot ovat luonteeltaan mittausopillisia, eivät vain uskonnollisia. Nämä prekessioon (2160) liittyvät numerot tulivat symboloimaan aurinkovihkimystä(666/216) tavoittelevaa nuorukaista, joka elämän polun kautta saa leijonan (216) voiman (216) ja saa haltuunsa ’elämän kruunun’, eli tulee oman valtakuntansa(216) hallitsijaksi.

Nyt meillä on ne keskeiset gematriset ainekset, josta voimme tehdä pyhän perimätiedon ja astrologian mukaisen päätelmän, mistä tiedosta ristissä on kysymys:

Kuten aurinko aina 2160 vuoden välein ’syntyy uudesti’ ja saa suuren tähtivuoden täytyttyä lopullisen täydellisyytensä, niin voi ihminenkin tulla siis takaisin uudeksi leijonan voimaiseksi nuorukaiseksi, kun hän joka 72 vuoden kuluttua uhraa aineellisen itsensä ristille ja syntyäkseen kolmasti uudelleen saaden viimein risti-kuution (2160) kautta elämän kruunun eli oikeuden hallita itseään eli valtakuntaansa ehyenä ihmisenä kuin Leijona kuninkaana vallitsee laumaansa eli petojaan. Kuninkaaksi kruunattuna ihmisellä on oikeus tuomita ja armahtaa, nostaa peukalonsa ylös tai kääntää se alas. (Minä annan teille ’elämän kruunun’..) Itseuhraus tuo myös itsesovituksen. Ja juuri tämä: ihmisen poika sovittamassa ihmisen, on kirkoille kauhistus, sillä tällainen sovitus ei kaipaa palkkapapistoa avukseen. Eikä siinä Jeesus ole Jumala vaan itsensä sovittanut ihminen, jonka sovitus on esikuva muille.

Jeesuksen ja Jalopeura/leijona-pedon yhteenkuuluvuus näyttäytyy myös Joh. Ilm. 13:18, ja 14:1:ssä esiintyvien lukujen ominaisuuksista, sillä luvut 666 ja 144000 ovat sikäli erikoisia, että osamäärä 144000:666 = 216, 216 216 216 jne. Eli luku, jossa 216 jatkuvasti toistuu, ja kun 6x6x6 on juuri 216 ja vastaa heprean sanaa jalopeura, ymmärrämme siitäkin, että Ilmestyskirjan peto oli Juudaan jalopeura eli Leijonan tähtikuvio, joka oli Juudaan kuningaskunnan symboli. Varsinkin kun 144000:216 on edelleen 666,6666667! Lukujen 666 ja 216 jatkuva toistuminen on myös elämän ikuisen kiertokulun symboli.

Pedon luku 666 on siis mitä selvemmin kosmisen Kristuksen (mitan/Philippuksen evankeliumi)), uuden aikakauden uuden auringon luku:Joh. 13:18: ”Ja se luku on 666” arvo oli siis 2368, joka on merkkiparin Ieosus Kristhos eli 888 ja 1480 summa!

On siis selvää, että nämä Uuden testamentin luvut ovat harkittuja aritmeettisia lukumemoja ja nimi Iesous Kristus ja siihen liittyvät muut nimitykset ovat pythagoralaisen koulukunnan tuottamia abstrakteja ideoita, eivätkä kuvaa ketään historian henkilöä. Toki tätä matematiikkaa on opettanut joku etevä luultavammin Aleksandrian yliopistossa opiskellut essealainen opettaja, mutta hänen nimeään emme tiedä. Sillä Iesous Kristhos ei ole erisnimi vaan aritmeettinen merkkipari. Kreikan kielessä nimeä ja merkkiä tarkoittava sana tulee samasta juuresta semen.

Gnostilaisessa kristinuskon tulkinnassa ihminen kehittyy siis kolmen elämänsä aikana itseuhrausten eli luopumisten kautta ja saa lopulta pelastuksen. Tämän idean allegorioiksi otettiin auringon joka aamu, joka vuosi, joka 2160´s vuosi ja viimein suurena sovituspäivänä joka 25920´s vuosi tapahtuva jälleensyntymä.

Golgatha-allegoria

Golgathan aurinkoallegoria heijastuu mitä ilmiselvemmin myös kirkkovuoden suuressa Golgatha-kertomuksessa. Erityisesti sen Markuksen evankeliumissa kuvatussa muodossa.
Markus kertoo, että Jeesus asetetaan ristille kolmannella hetkellä ja hän kuolee yhdeksännellä hetkellä. Aikamääreet vastaavat nykyisessä kellotaulussa aamua kello 9 ja iltapäivää kello 15. Tällöin hän on kirjaimellisesti otettuna ristillä puoli vuorokautta eli 6 tuntia. Tai jos ajattelemme vertauskuvallisesti ja suurennamme päiväympyrän vuosiympyräksi, muuttuu kuusi tuntia kuudeksi kuukaudeksi. Oikeuden tähän mittakaavamuutokseen voi halutessaan saada nimen Golgatha sisällöstä, joka, niin kuin olemme osoittaneet, sisältää idean suuresta ja pienestä ympyrästä.(gilgulot-gulgalot)
Päivän kierron mukaan ajateltuna sisältyy Golgathan kuuteen kärsimyksen tuntiin 360 minuuttia (Vrt. ympyrän asteluku), joihin sisältyy edelleen 21600 sekuntia! Siis tässäkin tuo metempsykoositunnus 216!
Vuosikierrossa vastaa syksy aamua ja kevät iltapäivää. Yhdeksännessä kuussa on syyspäivän tasaus, jolloin aurinko alkaa kuolla, joutuu talven vangiksi, on pimeimmillään joulun aikoihin alkaa sitten kasvaa ja syntyy maaliskuun lopulla kevätpäiväntasauksessa uudelleen eli päiväympyrää ajatellen noin klo 15!

Golgatha on siis jälleensyntymispaikka (jälleensyntymä on hepr. gilgulim,mistä gulgaloth ja golgatha), missä aurinkokuningas jälleensyntyy kesäpäiväntasauspisteessä. Että kyseessä on astronominen malli eikä sellaisenaan historiallinen ihmistä koskeva tapahtuma voidaan osoittaa myös pyhän geometrian keinoin siten, että kun piirrämme ympyrän ja sen sisään saaman ympyrän säde jänteenä kuusikulmion, voimme tämän kuusikulmion avulla piirtää ’Golgathan’ yläpuolelle samansivuisen viisikulmion ja sen sisälle viisisakaraisen tähden eli Salomonin sinetin, jonka ylimmät ’käsivarret’ jakavat sen ympärille piirretyn suorakaiteen kahteen osaan, joiden suhde toisiinsa, jos viisikulmion sivu on 1, on sama kuin 1480:0,888:n. Eli nimiin Jeesus Kristus!.
Edellä esiintuotu ei tarkoita sitä, etteikö Rooma olisi voinut myös ristiinnaulita ja teloittaa juutalaisen ajan merkittävän kapinajohtajan, joka samalla on voinut olla tunnettu esoteerisia mysteerioita opettanut ja Jumalan valtakuntaa julistanut rabbi Jehosua-Jeesus, mutta itse kuvaus tästä teloituksesta yksityiskohtineen on selvästi allegorinen ja osin myös jälleensyntymäoppiin sitoutuva.

Voimme siis perustelluksi sanoa, että sanan tieto, gnosis, sisältyvän lukuarvon samuus käsitteen risti ja sanonnan pyhä perimätieto kanssa merkitsee ja tarkoittaa viestittää symbolien tuntijalle ja tutkijalle sitä, että gnostinen tieto on pyhää perimätietoa ristin salaisuudesta, joka symboliikassaan sisältää salaisuuden ihmisestä kolmasti jälleensyntyvänä sieluna, joka itseuhrausten sekä kokelas-, veljes- ja mestari asteiden kautta eheytyy ja yhtyy alkuperäiseen jumalalliseen itseensä.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Jatkoa, täsmennyksenä, toki viittaan sanaan astrologiakin Juudan Leijonassa, mutta näillä tähtimerkeillä on astronominen taustansa ja merkkejä käytettiin myös astronomisissa laskelmissa, ei vain astrologiassa. Ne määräsivät mm. astronomisen prekessiovuoden alkamisen ja päättymisen. Puhuessasi 2500 vuodesta puhuit juuri tästä maan hyrrähuojuntaan perustuvasta ilmiöstä, jonka tarkka pituus oli tuolloisen ymmärryksen mukaan siis 2160 vuotta. Luvut 216 2160 ja 21600 esiintyvät kaikki Ut:ssa liittyvät mitä kiinteimmin kaikissa ilmenemismuodoissa tosiinsa.

  2. Näin juuri. On mukava asioista voitavan keskustella ja huomata innoituksen ja kyselemisen syttyvän. Tähän Meidät elämässämme on kutsuttu ja huomata saa ettei tuumaaminen useinkaan mene hukkaan. Näin Inhimillisellä ponnistuksella on arvonsa vaikkei alun syytä aina muistaisikaan.

    Matias Rotolle myös kiitokset osallistumisestanne asiaan missä myös tavoitellaan totuuden, koko totuuden, tavoittamista, kuten sen mahdollista ymmärtämistä, vaikkakin lyhyt elämämme usein asian huomaamisen suo meille hetkellme ennen täältä lähtemistä.

  3. – Niin, em ole teologi, joten siitä kulmasta aihe ; Ristin Pyhä geometria ei ole l tuota lukijoille syvää lisäarvoa.
    – Mielenkiitoisia luonnollisten lukuje, eulklidisen geomtrian sekä hebrean ja kreikan kielen yhteyksiä pyhässä Sanassa. Kristittynä uskon todellisuus on Jumalan kohtaamista Jeesiksessa Kristuksessa.
    – Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään mikä on syntynyt ei ole syntynyt ilman Höntä. Jofannes 1, 1-3.

    – Ristin Pyhä geometria. Matis Roto käsitteli aihetta , kysumystä selkeästi ja uskottavasti. Kiitokset siitä.
    -Tieteen , nykyfysiikan näkökulmasta mm. termi ”astrologia ”on tuntemåton taikauskoon viittaava käsite. Astro- ja hiukkasfysiikka tunnetaan paremmin.

    – Matematiikka, aksiomiin perustuva geometria n lähtökohdat ovat tunnetusti anttiikin Kreikan filosofien Phythagoraas, Euklides, Aristotelees , Platon loogisen ajattelun – filosofian kehittelyn tulosta n 500 – 300 eKr:sta.
    -Pyhyys on sittemmin ilm. käyttöön otettu teologinen käsite geometria n yhteydessä Sana.
    – Yleisempi matematiikkaan , mittaustuloksiin liittyvä Pyhän Jumalan pelastushistoriallisiin tapahtumiin liityvä Pyhän Ristin symboliikka liittyy mm. Aurinko kunnastamme n. 400 milj valovuioden (c nopeus) päässä eräässä tähdistössä loistava ns. (Einsteini ) Risti.
    Tod. muodostunut —Hbb;n jälkeisessä universumin kosmisen laajenemis – prosessin tuloksena ja kuluessa ….ennen Aurinkokuntaamme ja Tellus planeetan luomista.

    • Ristin Pyhä geometria ei ole l tuota lukijoille syvää lisäarvoa.

      Kenelle tnuottaa kenelle ei. Minulle on tuottanut mitä symvimän kiinnostuksen Raamatun syviin osin kätkettyihin merkityssisältöihin, jotka ovatkin luonteeltan tieteellisiä,eivät aina hengellisä.

      Ja tuit Juhani Päivinen Matias Roton astrologia-olkinukkea/Red Herringiä sillä ristin geometriassa ei ole kysymys atrologiastaa vaan astornomiasta ja kalentereista, vaikka konkreettiset aineelliset taivaankappaleet ovat astrologiankin kohteita ja lähteitä kuten ovat erilaiset antiikin antropomorfistetut jumala- ja enkelinimetkin.

Kirjoittaja