Ristiriidaton tulevaisuus tiedossa: Suomen tilastollis-hautaustoiminnallinen kirkko ensiesittelyssä!

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kohtalo näyttää olevan samanlainen kuin Suomen Postilla (postilla ei tarkoita tässä saarnakokoelmaa): Kun perusduunilla ei enää elä, pitää keksiä jotakin muuta tekemistä. Posti parturoi nurmikoita, haravoi (puiden) lehtiä, luo lunta (lue: siirtelee lumia paikasta toiseen) ja taluttelee vastahakoisia mummoja asioimaan aina vain kauemmaksi karanneisiin postitoimistoihin.

Suomessa yhä harvempi kuuluu kirkkoon, etenkin pääkaupunkiseudulla.  Jos mennään naimisiin, niin tehdään se siviilirohkeutta osoittaen maistraatissa ruokatunnilla.  Kirkollisesta vihkimisestä eivät ole enää kiinnostuneet muut kuin homot. Siviiliperilliset jätetään kastamatta, tietenkin. Jokunen kastamaton viistoistakesäinen saattaa toki löytää tiensä rippikouluun. Se on sellainen jännä kokemus, kun kuulee ennen kuulemattomia juttuja, varsinaista vaihtoehtoista faktaa jostakin ihme Jessestä, joka kuoli ja ei kuitenkaan kuollut.

Kun messutkin on jo miltei menetetty, monien kirkkotie niin ruohottunut, ettei Postikaan mahda asialle enää mitään, kirkolle ei loppupeleissä jää oikeastaan muuta brändiä kuin kuolema. Mutta siihen sitten kannattaakin satsata, sillä kuolleisuus Suomessakin on jo varsin pitkään ollut 100%! Itse asiassa kirkko voisi omia koko hautaustoimialan itselleen. Ulkoistamisen aika olkoon tällä alalla ohi!

Jotakin kirkko voisi yhteiskunnaltakin vaatia takaisin, koska kun kerran valtio on aikoinaan vienyt kirkolta sairaanhoidon ja koululaitoksen, kun kirkko oli niitä aikansa kehitellyt siihen malliin, että ne olivat yhtä helposti poimittavissa kuin kypsät omenat.  Jos ihmiset eivät enää uskokaan sieluaan Kristuksen haltuun, niin antakoot edes ruumiinsa kirkolle. Ihmishenkiä emme vaadi.

Toinen tärkeä kirkollinen osaamisalue kuoleman ohella on tilastointi. Siitä köyhtyvä kirkko näyttäisi luopuvan vain oman kuolleen ruumiinsa yli. Teologisestihan kirkko on aina ollutkin ruumis, vaikkakaan ei vielä vainaja.  Me teologit rohkenemme edelleenkin puhua Kristuksen ruumiista elävänä organismina, joka tietysti on tuonnempana helposti muutettavissa myös pelkäksi tilastollishautaustoiminnalliseksi organisaatioksi. Olemme jo vuosisatojen varrella niin kypsyneet kirkollisiin kiistoihin, että tilastojen laatiminen ja kuolleitten palveleminen on suorastaan terapeuttista.

Tilastoinnissa täytyy olla jotakin pyhää. Ainakin tilastoinnin kehittäminen jatkuu koko ajan. Kirkkohullutus Helsingin Eteläsatamassa on juuri antanut tiedoksi teesinsä tilastoreformaatiosta 2017: Jatkossa ei enää istuta virastoissa kokonaista tammikuuta vääntämässä edellisen vuoden tilastoja, vaan nyt ne tehdään reaaliajassa, HUPS!

Jos valtiolle vain sopii, niin tilastoinnista innostunut kirkko voisi samalla vaivalla ottaa hoitaakseen kaikki valtionkin tilastot, vaikkakaan ei ihan ilman korvausta. Sisäpaisti henkikirjoittaja sopisi paremmin kirkollisiin yhteyksiin kuin valtion virkamieheksi. Näin kaikista suomalaisista voisi erotuksetta tulla Suomen kirkon tilastokeskuksen asiakkaita. Palvelisimme tasapuolisesti kaikkia ihmisiä heidän elämänsä tilastotieteellisissä käännekohdissa ilman uskonnollista painostusta. Risti-symbolikin on helposti muutettavissa rastiksi (X) ruutuun. Tällaisesta Kirkon palvelukeskuksesta voitaisiin myös käyttää neutraalia lyhennettä KIPA, vähän samaan malliin kuin meillä on esimerkiksi KELA.

Tilastoreformaation airuet ovat saattaneet tietoomme, että kuluneen tammikuun aikana tilastotallennuksia tehtiin lähes 53 000 kappaletta. Määrässä on mukana Kirkkohullutuksen tilastolomakkeiden kautta tallennetut tapahtumat ja Katrinaan (sic!) talletetut tapahtumat, jotka siirtyvät päivittäin tilastojärjestelmään. Sen sijaan luvusta puuttuvat toistaiseksi vielä muiden ohjelmistotoimittajien järjestelmiin (Prime, Status, Timmi, Mepco) talletetut tapahtumat, koska tilastojen päivittyminen vie oman aikansa.

Riemusta kiljuen tilastonikkarit pääsevät kertomaan, että ensimmäistä kertaa seurakuntien toiminnan laajuutta ja kattavuutta sekä tapahtumien kirjoa voidaan seurata myös vuoden aikana päivä-, viikko- tai kuukausikohtaisena tarkasteluna. Toistaiseksi valmiita raportteja on laadittu tapahtumien lukumääristä päivittäin.

Esimerkiksi yksilön kohtaamisia talletettiin tammikuun aikana noin 36 000 kappaletta. Eniten kohtaamisia on ollut seurakunnan tiloissa, mutta myös kodeissa on kohdattu seurakuntalaisia lähes yhtä paljon. Kohtaamisista noin puolet on kirjattu diakoniatyöntekijöille. Papeilla kohtaamisia on ollut lähes yhtä paljon. Keskimäärin kohtaamisia on ollut yli tuhat päivässä.

Kirkko on koko 2000-vuotisen olemassaolonsa ajan ollut kiinnostunut laskemaan kaikenlaisia määriä (esim. Pietarin kalansaaliissa kiinnosti kalojen määrä ja väkiluku ns. helluntaiepistolassa) ja tallentamaan sanoja ja puheita, etenkin Jeesukselta. Evankelista Johannes päättääkin evankeliuminsa (Joh. 21:25) näin: ”On paljon muutakin, mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.” Kyseistä kapasiteettiongelmaa ei kirkolla enää näinä päivinä ole: Me emme kokoa dataa maan päälle, vaan taltioimme sen pilveen.

Tulevien pappien yliopistokouluttajana toiminut Osmo Tiililä oli aikoinaan sitä mieltä, että Kirkko on olemassa siksi, että täällä kuollaan. Tähän on myöhempien aikojen uusien tietojen valossa lisättävä, että tilastoimaton kuolema on vähän kuin väärin sammutettu tulipalo. Muuten: Kaikki kirkolliset toimitukset olisi syytä myös videoida ja tallettaa pilveen. Sieltä asioista kiinnostuneet voisivat sitten niitä sopivaa palvelumaksua vastaan suoratoistaa.

Tietämättä, millaiset tallennusmenetelmät Taivaassa on käytössä, rohkenen olettaa, että esimerkiksi viimeistä tuomiota varten on ihan oikein ja kohtuullista, että matkalla oleva kirkko tarjoaa palvelujaan myös jo perille päässeelle kirkolle. Pelkkä kuoleminen ja haudatuksi tuleminen ei ole keino päästä tsekkaamaan, millaista ylimaallisen hienoa systeemiä Taivaan Isä käyttää maan päällä palloilevia lapsiaan paimentaessaan. Se taivaspaikka kun tulee bonuksena vain Jeesuksen seuraajille, ei edes faneille eikä varsinkaan niille, jotka eivät eläessään Jeesuksesta pätkääkään perustaneet. Siellä ajan rajan takana ei enää voi tehdä sitä tuiki tärkeää parannusta. Silloin on jo auttamattomasti liian myöhäistä.

Ruttopuiston rovastia on jo pitkään askarruttanut se, millä ihmeen konstilla ne siellä ylhäällä tietävät, kuinka monta hiusta esimerkiksi minulla tällä hetkellä on tässä kaikin mahdollisin tavoin harvenevassa päänupissani? Sen sijaan jo ennen kuolemaani tahtoisin saada tietää sen, minkä takia suomalainen sananlasku sanoo, että Laiska töitään luettelee? Ei kai se vain mitenkään liity tähän vertailuasteikkoon: Valhe, emävalhe, tilasto?

 

Kuvateksti: Tallennetut tilaisuudet (muut kuin jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset) tammikuun 2017 aikana.

3 kommenttia

  • Tunnustan, että yllä olevaan revittelyyn bloggarin innoitti kirkkoherra Arto Antturin Näpit irti avioliitosta, valtio!-heitto, jonka Arton entisenä työtoverina tulkitsin lähinnä läpäksi, mutta niin vain Kotimaa24 pitää jäynää kiinnostavana etusivun uutisena ja vakavasti otettavana ehdotuksena…

    lol

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Voi että tällaisista aiheista saa noin hykerryttävän nokkelan blogin :D. Kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kiitos, Tarja. Ajattelin, että jos ihmiset eivät enää kaipaa kirkon ohjeita siitä, miten ja miksi elää, niin kirkko voisi terhakoitua Ars moriendin opettamisessa. Kyse on siis kuolemisen taidosta, jota Lutherin aikana opetettiin täyttä päätä kirkoissa. Hyvänä pidettiin sitä, että jokainen meditoisi kuolemaa tunnin päivässä. Ei päässyt ainakaan totuus unohtumaan…

      36 kertaa ehdin omakohtaisesti tuta nahoissani vuosittaiset kirkolliset tilastosulkeiset. Toimintatilastojen syvin olemus jäi minulle avautumatta. Vielä vähemmän ymmärrän touhua nyt, kun kaikesta pitää karsia, hengellisen työn viroista lähtien. Mutta tilastointi jatkuu aina vain, jopa vielä intohimoisemmin kuin ennen. Osaisikohan joku kertoa, mikä juju tässä mahtaa olla?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121