Ristissä ei ole kahvaa  

risti_Pro

Tumma puku, silitetty kauluspaita ja kravatti. Tukka kunnossa ja hammasrivistö kiiltää. Oikeassa kädessä salkku, joka avataan asiakkaan toimistolla. “Tämä on meidän tuote. Kiinnostaisiko korvata vanha tällä uudella? Tässä uudessa uskonnossa on erinomaisia ominaisuuksia. Pakettiin kuuluu mm. syntien anteeksianto ja iankaikkinen elämä. Miten olisi, laitetaanko kaupan päälle vähän riihikuivaa, jolla saadaan uudet kirkot pystyyn?”

Japanilainen teologi Kosuke Koyama (1929-2009) on kirjoittanut kolmetoista kirjaa, joista yhden nimi on “No Handle on the Cross”. Tästä kirjasta on peräisin myös tämän kirjoituksen otsikko. Koyama toimi lähetystyöntekijä Thaimaassa vuosina 1960-1968 ja seurasi miten modernisaatio, kaupallistuminen ja länsimaiset arvot vyöryivät Kaakkois-Aasiaan. Aallon mukana Thaimaahan tuli myös lähetystyöntekijöitä, jotka tekivät lähetysbisnestä salkut kädessä.

Koyama vastustaa sellaista kristinuskon nimissä tehtyä lähetystyötä, jota hän kuvaa “kahva-kristillisyydeksi”. Kristinuskosta ja Jumalasta on tehty tuote, jota kannetaan kahvasta paikasta toiseen ja yritetään myydä menestystuotteena. Kahva-kristillisyydessä lähetystyöntekijää ohjaa ristiretkeläinen ajatusmalli, business-maailmasta omaksuttu tehokkuusajattelu ja uskonkäsitys, jossa tarjotaan pelkkiä helppoja vastauksia. Teologia, joka laittaa kahvan Jumalaan muuttuu paholaismaiseksi ideologiaksi, eräänlaiseksi henkivaltojen teknologiaksi.

Ristiretkeläisen mielen ja kahva-uskonnollisuuden sijalle Koyama tarjoaa “ristiinnaulittua mieltä” ja ja olkapäitä painavaa ristiä, jota ei voi kantaa kuin salkkua kahvasta, tai heiluttaa kuin ristiretkeläisen miekkaa. Kristinuskosta ei saa menestystuotetta, koska se ei ole tuote ensinkään. Kristinusko ei auta ketään menestymään, koska sen sydämessä on tappion merkki, häväisty ja hävinnyt Kristus ristillä. Kristityn ei pidä yrittää kaupata helppoja vastauksia.

Kirjassaan Koyama piirtää kuvan ristiinnaulitusta mielestä, jollaiseen lähetystyöntekijän pitäisi keskittyä. Se on häväistyä ja kärsivää Kristusta seuraava mieli, joka ei lähde ristiretkelle eikä tuomitse toisia ihmisiä kadotukseen. Se ottaa harteilleen painavan ristin ja kumartuu alaspäin. Ristin kantamiseen tarvitaan kumpaakin kättä, koko kehoa. Meno on hidasta ja kömpelöä. Ja välillä kaadutaan.

Tero

Tero Massa

Kirjoittaja työskentelee pastorina Thaimaan evankelis-luterilaisessa kirkossa

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Kristinusko ei auta ketään menestymään, koska sen sydämessä on tappion merkki, häväisty ja hävinnyt Kristus ristillä. Kristityn ei pidä yrittää kaupata helppoja vastauksia.”

    Ei auta ”menestymään”? Mitä on menestys, siis kun tullaan Jeesuksen luo ollaan ”työn ja kuormien uuvuttamia” eli menetetty täysin kaikki omavoimaisuus jolla yrittää elää, niin onko sitten kun Jumala nostaa särjetyn toivottoman menestystä kun Jumala laittaa rakkautensa ja Pyhän hengen ihmiseen menestystä, mielestäni se on todellista menestystä että Jumala antaa kaiken ihmiselle että tämä voi alkaa kaiken alusta, vanhat synnit on anteeksi annettu, armahdettu, uusi voima Pyhä Henki saatu jolloin voi rakastaa lähimmäistä niinkuin itseään, kuulee Jeesuksen äänen eikä ole enää paatunut sydän, TÄMÄ ON TODELLISTA ”MENESTYSTÄ”:

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogihttps://felm.suomenlahetysseura.fi/
Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija Mikko Pyhtilä.