Risto A. Ahonen: Onko kirkko pappisvaltainen?

Julkaisupäällikkö  Olli Seppälä  kirjoitti ravistelevan tekstin pappien ja maallikoiden suhteesta Kotimaan 8.6. ilmestyneessä numerossa. Kirjoitus on tarkoituksella tehty ärsyttäväksi, mutta se on  tervetullut puheenvuoro,joka kiinnittää huomion todellisiin ongelmiin. Seppälä nostaa esille monia konkreettisia ongelmia, mutta ei tavoita eikä tunnista perusongelmaa seurakunnan jäsenyydessä. Kirkolla on tulevaisuutta vain siellä, missä seurakuntalaiset ja työntekijät, kaikki yhdessä, kokevat kirkon omakseen ja missä kukin voi osallistua ja vaikuttaa seurakunnan rakentumiseen.

Seppälä tarkastelee maallikoiden asemaa yksipuolisesti vain hallinnollisena kysymyksenä, jossa tavoitteena on seurakunnan jäsenten oikeuksien ja vaikutusvallan lisääminen. Ongelma on kuitenkin paljon syvemmällä kirkon rakenteissa. Reformaation juhlavuosi on hienosti nostanut esille sen rikkaan hengellisen perinnön, jonka olemme saaneet Lutherilta ja muilta uskonpuhdistajilta. Syvällisen teologisen perinnön rinnalla meille on siirtynyt  kristikunnan rakenteita ja rasitteita, joista eräs kiusallisimpia on juuri maallikoiden  aseman määrittely.

Maallikoiden asema on vanhassa kristikunnassa sidottu kirkon valtarakenteisiin. Maallikot kasvatettiin passiivisiksi kuuntelijoiksi ja yhden papin shown’ katselijoiksi. Heiltä ei vain evätty oikeuksia, vaan myös estettiin jokaiselle kristitylle uskottu todistajan tehtävä. Kirkkohistorian omituisimpia lukuja on ns. konventtikeliplakaattia koskenut menettely, jossa maallikoita ja pappeja kiellettiin vankeuden ja sakkojen uhalla seurojen pitäminen. Vuonna 1726 säädetty laki oli voimassa aina vuoteen 1870 asti.

Seppälä viittaa monien kokeneiden poliitikkojen turhautumiseen seurakuntahallinnon näennäisdemokratiasta . Heidän mukaansa päätöksenteko oli ”näennäistä ja asiat mitättömiä”. Vaikka suurissa seurakunnissa päätetään isojenkin määrärahojen kohtalosta, hallintoelinten esityslistoja ei voi verrata kunnalliseen päätöksentekoon. Seurakunnan luottamustehtävä tulee mielekkääksi silloin, kun sen nähdään osallistumisena ja vastuunkantona seurakunnan hengellisestä elämästäi.

Lutherin opetus yleisestä hengellisestä pappeudesta antaa hyvät eväät ’maallikkokysymyksen’ ratkaisemiselle. Kaikki ovat Jumalan edessä tasavertaisia, kutsuttuja  ja lähetettyjä Kristuksen todistajiksi siinne. missä he kulloinkin ovat.. Luther korosti hengellisessä pappeudessa kunkin maallisen työn, kutsumuksen uskollista hoitamista. Työttömyyden ja pätkätöiden yhteiskunnassa Lutherin ajattelua on hyvä laajentaa koskemaan nimenomaan kristityn elämäntapaa. Hengellisen pappeuden toinen puoli koskee Kristuksen tunnustamista 1.Pietarinkirjeen 3. luvun mukaisesti ”Olkaa aina valmiit  antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.”

Maallikoiden ja pappien vastakohtia voidaan teennäisesti paisutella. Kristillisen kirkon historiassa on alusta asti  erotettu ja asetettu tiettyjä henlilöitä virkaan ja siunattu heidät kätten päällepanemisella tehtävään..Seurakunnan rakentumisessa jäsenten armolahjat, asiantuntemus ja myös uskonnäkemys ovat  tavattoman arvokkaita.

Seppälän puheenvuoro on hyvä jatkokeskustelun käynnistäjä, mutta yksinään se saattaa nostaa uusia jännitteitä ja poleemista keskustelua.

Risto A. Ahonen

5 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Risto A. Ahonen :”Maallikot kasvatettiin passiivisiksi kuuntelijoiksi ja yhden papin shown’ katselijoiksi. Heiltä ei vain evätty oikeuksia, vaan myös estettiin jokaiselle kristitylle uskottu todistajan tehtävä.”

    Kun on oppinut ja ilmeisen virheellisesti uskonut siihen, että pappeus kuten avioliittokin on sakramentti myös evl.kirkossa, on pitänyt pappeja Jumalan eikä maallisen vallan intressien välittäjänä. Meitä ei kasvatettu “yhden papin shown” katselijoiksi eikä evätty mitään oikeuksia. Me saimme oikeuden kunnioittaa Jumalaa ja hänen Sanansa välittäjänä toimivaa pappia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Seppälä sanoo:

      Tuula Höltälle – Risto Ahosen pyynnöstä:

      “Kiitos mielenkiinnosta. Minulla on korkea käsitys pappisvirasta ja olen suuresti sitä aina arvostanut. Mutta olen myös huolestunut siitä, että maallikoiden (huono sana) arvoa ja kutsumusta ei ymmärretä riittävästi ja että heidän asemansa ja vaikutusvaltansa lisääminen nähdään pelkästään hallinnollisena kysymyksenä. Olli Seppälä kirjoitti provosoivan kirjoituksen ja kommentoin sitä hiukan samaan tyylilajiin viittaamalla ekumeeniseen sloganiin ”yhden papin show:sta”.

      Valitettavasti keskustelu maallikkoudesta on painottunut yksipuolisesti. Aivan oman pohdintansa ansaitsisi vapaaehtoisuus-käsite. Vapaaehtoisuuden vahvistamisella tarkoitetaan hyvää, mutta sen käyttö on kirkon elämässä ongelmallista. – Risto A. Ahonen”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Risto Ahonen :” Mutta olen myös huolestunut siitä, että maallikoiden (huono sana) arvoa ja kutsumusta ei ymmärretä riittävästi ja että heidän asemansa ja vaikutusvaltansa lisääminen nähdään pelkästään hallinnollisena kysymyksenä.”

      Kiitos kommentista. Kun”maallikoiden valta” kasvaa siihen mittakaavaan, että pidetään oikeutettuna sitä, että evl.kirkon jäsenille voidaan antaa harhaanjohtavaa tietoa eduskunnassa hyväksyttyjen lakien vailkutuksesta kirkon käytänteisiin kuten esim. uuden avioliittolain kohdalla tapahtui, jota aloitetta itsekin lain vaikutuksista annettujen virheellisten tietojen vuoksi kannatin, on aika todeta, että näitä “temppuja” tekevä jumala ja hänen “papistonsa” ei todellakaan ole meidän Jumalamme. Olen pahoillani siitä, että olen osallistunut keskusteluun, joka ei meille kuulu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miten voi vaikuttaa seurakunnassa, jos vapaaehtoiselle annetaan vain sapluuna, jonka sisällä on pysyttävä? Vaikuttamisella käsitä uusien ja kirkon opetuksen mukaisien toimintojen luomista. Harvassa paikassa tätä löytyy. Sillä mitä sitä on, on myös vapaaehtoisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pappisvaltaisuudessa on ainakin kaksi ongelmaa. Maallikot eivät useastikaan saa toimia itsenäisesti ilman valvontaa. Toisaalta kirkkoherra voi ilmoittaa neuvostolle, että on kykenevä päättämään mitä kirkossa voi tapahtua. Rivikristitty, joka on kuullut kerrankin sakraalitilan vihkimis-sanoja, joutuu ymmälle, kun alttari alkaa savuta ilman tulta. Ilmiöt ovat kuin maallisen viihteen puolelta. En pysty iloitsemaan siitä, että viihde on tullut kirkkoon ja arvio on vain tiukkapipon urputusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.