Rivipapin mu(i)stelmia: Töissä piispan talossa

bulevardi-16

Piispa Aimo T. Nikolainen (piispana 1972-1982) vihki tämän kirjoittajan papiksi Helsingin tuomiokirkossa keskiviikkona 31.10.1979. Vokaation sain kesken varusmiespalvelukseni Tapiolan seurakunnan kirkkoherran henkilökohtaiseksi apulaiseksi. Näppärä nimike, jota voisi tänäkin päivänä käyttää, kun Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulissa lienee näillä näkymin n. 100 vihittävän teologian maisterin jono.

Aimo T. teki varmasti paljon muutakin merkittävää, mutta lystiä tässä on se, että hän vihki minut oman seuraajansa apulaiseksi. Vielä vekkulimpaa oli se, että vaikka me olimme vihittävien kanssa eräänä keskiviikkoaamuna kokoontuneet aamuehtoolliselle (nyk. aamumessuun) Vanhaan kirkkoon, minulla ei vielä tuolloin ollut aavistustakaan siitä, että tulisin tekemään 36 seuraavaa vuotta töitä tuon kirkon vaiheilla. Tai että tulisin jatkossa ammentamaan paljon saarna-aihioita  juuri Nikolaisen kirjoista, jotka jostakin syystä ovat tänä päivänä teologisessa tiedekunnassa jonkinlaisessa pannassa. Harva teologian ylioppilas tänään edes tietää, mikä Niksu oli miehiään.

Samuel Lehtoseen tutustuin jo seurakuntanuoriaikoinani Tapiolassa. Oli hämmentävää havaita, että Tapiolassa tavatessamme Samuel tunsi aina minun äitini, mutta minut vain joka toisella kerralla. Silloin kun hän ei minua tuntenut, minun piti esittäytyä hänelle. Kun Lehtosesta tuli v. 1982 piispa, hän ensi töikseen ihan lehden palstoilla julisti olevansa töissä Bullankulmassa. Höpsis! Bullankulma oli vain se ensimmäinen kerros, Bulevardin ja Annankadun kulma. 1980-luvulla se oli Vanhankirkon seurakunnan toimintakeskus, nykyisin Tuomiokirkkoseurakunnan virasto.

Jos Nikolainen osasi piispana niuhottaa, niin samaa teki myös Lehtonen (piispana 1982-1991)! Piispantarkastukset olivat turhankin jännittäviä tilanteita, joissa todellakin syynättiin pikkutarkasti seurakunnan kokonaistilanne. Meillä oli jopa vapaitten varojen tilikirjat ojennuksessa siltä varalta, että piispa vähän nuusk… tutkii asioita. Työntekijätkin saivat olla kuin kusi sukassa, kun piispa piti meille puhuttelua. Kun muuan työtoveri jännitykseltään tervehti korkea-arvoista vierastamme kutsumalla Lehtosta herra piiskaksi, vastareaktio tuli salamannopeasti: ”En ole mikään piiska vaan piispa!”  Puhuttelija punastui häpeästä, puhuteltu kiukusta.

Mitä piispantarkastukset tänä päivänä ovat muuta kuin iloisia tervehdyskäyntejä? Jos saan sanoa, niin ei se, että meitä pappeja ennen pidettiin Herran kurissa ja piispan nuhteessa, ollut mitenkään hirveänkauheankamalan paha asia. Ei ainakaan ollut niin paljon kapinapappeja kuin nykyään. Potkuthan siitä olisi tullut, jos joku vaikkapa 1980-luvulla olisi uhonnut, että viis piispoista ja tuomiokapituleista, minähän teen just niin kuin minulle itselleni sopii.

Lehtosen aikana kuvioihin astuivat ensimmäiset naispapit 1986. Lehtosen aikana toteutettiin myös niissä oloissa massiivinen Tässä elämä, missä seurakunta?-puhelinkampanja, jolla houkuteltiin ihmisiä mukaan seurakunnan toimintaan.

Eero Huovinen toimi Helsingin piispana 1991-2010. Hän oli kuuluisa punaisesta pipostaan, etenkin talvisin. Hän myös tykkäsi kysyä tapaamiltaan ihmisiltä, että mitä sinulle kuuluu? Aina kun me  tapasimme mitä erilaisimmissa yhteyksissä, piispa muisti tiedustella, että vieläkö minä bloggaan Kotimaa24:ssä. Juu, minä vastasin, en ole vielä onnistunut lopettamaan. Arvostan edelleenkin miehen kirjallista tuotantoa, joka oli yllättävänkin runsasta piispanviran hoidon ohessa.

Huovisen ajan hämmentävimpiä hetkiä oli Helsingin hiippakunnan jakaminen kahtia, minkä seurauksena hänelle piispanvaalissa kahdella äänellä hävinnyt esimieheni tuomiorovasti Mikko Heikka sai Espooseen oman hiippakunnan. Niin, ja sitten 1999 kuoli itsenäinen Vanhankirkon seurakunta, kun se pakkoliitettiin Tuomiokirkkoon yhdessä Johanneksen ja Agricolan seurakunnan kanssa. Lukija saattaa aavistaa, että koville ottivat nämä manööverit!

Nykyinen esimieheni, tuomiorovasti Matti Poutiainen hävisi täpärästi piispanvaalissa neljännelle piispalleni Irja Askolalle 2010. Irja-piispa on juuri antanut tiedoksi, että hän jää eläkkeelle 1.11.17. Teemu Laaj… siis piispanvaalit pidettäneen alkusyksystä.

Irja A. sai hetki sitten (itsenäisyyspäivänä 2016) Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin. Ihan hyvä tunnustus, vaikka Irjassa ei ole pätkääkään komentajaa. Hän tahtoo aina neuvotella, kuunnella toisia, asettaa ihmiset asioitten edelle.

Hyvä esimerkki tilan antamisesta toisille on se, kun heti Irjan piispaksivihkimisen  jälkeen pidimme yhdessä ns. Piispanmessun Vanhassa kirkossa. Se on siis juuri tuo edellä mainittu keskiviikkoaamun messu, johon ottavat osaa seurakuntalaisten lisäksi myös syksymmällä  papeiksi vihittävät teologit  ja koko tuomiokapitulin väki. Kun aikaisemmin olimme saaneet tuomiokapitulista valmiiksi präntätyn ohjelman, jossa oli pikkutarkasti esitetty, mitkä vuorosanat lausuu piispa, mitkä taas  pastori Kiuru, niin Irjahan sanoikin, että etkös sinä, Hannu, voisi hoitaa koko messun, minä voisin lopuksi lukea Herran siunauksen? Ja niin tehtiin.

Toisenkin kerran meillä oli sama työnjako, mutta tällä kerralla mukana olivat myös tulevat diakoniatyöntekijät. Yllätyin, kun minulta pyydettiin pitämääni puhetta ja se laitettiin kylmän rauhallisesti piispan puheitten joukkoon tuomiokapitulin nettisivuille. Taisi olla urani kohokohtia! Onko puhe vielä siellä jossakin, onkin sitten jo kokonaan toinen juttu…

Jotkut tahot ovat nyt kehittelemässä ties mitä maan surua Irja Askolan lähtöilmoituksesta muka järkyttyneinä. Hei, älkää nyt dramatisoiko: Kun eläkeikä tulee vastaan, niin piispallakin on OIKEUS vapautua virkavaljaista ja saada rinnalleen kevyempi risti! Etenkin Helsingin piispalla, sillä sen  tuulisempaa paikkaa Suomen Siionista tuskin löytyy.

Itse asiassa olisin taipuvainen suojelemaan piispoja ehdottamalla heillekin määräaikaista pestiä: Irjan 7 vuotta voisi olla passeli määrä muillekin. Miksi piispuuden pitäisi olla eläkevirka? Miksi jopa tappouhkauksia sanomisistaan ja tekemistään ratkaisuista saavat piispat eivät voisi vaihtaa muihin hommiin ennen kuin menevät aivan romuiksi?

Irja-piispa lähtee eläkkeelle reformaatiota hyvin juhlineena. Juhlavuoden teema on Armoa 2017. Emmekö me voisi olla armollisia myös omia piispojamme kohtaan?

Nyt olisi kirkollamme tuhannen taalan paikka lopultakin muuttaa ne synkät, käännösvirheisiin perustuvat tuomiokapitulit, tuomiokirkot ja tuomiorovastit armotalousaikaan: Armokapituli, armokirkko, armorovasti.  Tai edes Piispan kanslia, Piispan kirkko ja Varapiispa…

 

luther-kirkkoveneessa

Kuvatekstit:

Yllä: Bulevardi 16 B, Helsinki. Tästä ovesta kulkevat niin piispat kuin Ruttopuiston rovastitkin

Alla: Luther samassa (Kirkko)veneessä piispa Jolkkosen kaa

 

16 kommenttia

  • Sorry, lukijat: Tuo bloggauksen loppuosan iso fontti ei oo bloggaajan aikaansaannos vaan jonkinlainen bugi. Odotellaan, että jossakin vaiheessa joku asianosainen K24-immeinen huomaa tuon ja korjaa…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Aenaki näkkyy, sannoo tämä savolaene. 🙂

      Bugit ovat toisinaan outoja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville: Näinköhän meistä blogisteista tuleekin pelkkiä bugisteja? Mitäs muuten tykkäsit mun uusimmasta bugistani? 🙂

      PS: No, nyt on vähän pienennetty tekstiä! Huh, onnistui!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Mukavaa luettavaa. Oli kiva lukea kuvausta eri vuosikymmeniltä ja eri piispoista, etenkin heidän persoonistaan.

      Olen itse lukenut vähän Nikolaisen tekstejä. Omassa väikkärissä (aina vaiheessa) venäläisneuvottelujen aineistossa Nikolainen oli mukana ja siellä hänen esitelmiään on pitänyt syynätä. Huovisen kirjat ja artikkelit ovat osa kirjallisuutta, mitä käytän, joten sitä kautta ne ovat käytössä. Lehtosesta en tiedä mitään enkä nykyistä piispaa, ainoastaan yhden Irjan kirjan olen pastoraalikurssia varten lukenut. Minä-kuvani koheni, ei ollut tällä kertaa teologiaa tai runoja Irjan kirjassa vaan jotain ihan muulta alalta.

      Itse olen elänyt vain kahden piispan kautta Kuopion hiippakunnassa. Riekkinen minut vihki 10.6.2007 pyhään virkaan ja olin jo mukana seuraavassa piispanvaalissa, kun Jartzinger otti jämäkän otteen itäisen maa(seudu)n tietäjistään. Riekkistä muistan lämmöllä, etenkin pari keskustelua on muistissani. Seurakuntaharjoittelun jälkeen hän totesi, että haluaisi minusta papin hiippakuntaansa. Pari vuotta myöhemmin vihkimystä hakiessa istuin melko jännittyneenä piispan työhuoneessa ja totesi, että piispan silmissä palaa vihreä valo – ja sain ensimmäisen vokaationi!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville: Mahtoiko Riekkisellä olla perusteita olla vihkimättä joitakuita papiksi? Huoviselle teologin avoliitto oli papiksivihkimisen este, Nikolainen taas ei pitänyt papinkoulussa uskontotiedettä pääaineenaan lukeneita oikeina teologeina. Niksu ei myöskään vihkinyt ketään ns. varastoon eli esim. kirkollisiin yhdistyksiin, vaan vokaatio oli aina seurakuntaan.

      Armeija-aika tuotti omalle vihkimykselleni yli puolen vuoden viivästymisen. Kävin pariinkin otteeseen kapitulissa piispan juttusilla, kun hän pelkäsi, että vihkimyksen saaneena armeijan jälkeen nauraisin vain partaani, että kiitti pappisoikeuksista, mutta en tulekaan teille töihin. Aimo T. ehdotti, että ennen armeijaa olisin mennyt Kanta-Espoon seurakuntaan pariksi kuukaudeksi papiksi. “Sotaan lähtö” oli kuitenkin niin iso asia, että ennen sitä en tosissaankaan halunnut hätiköidä vielä isomman asian kanssa. Sisäpaisti olin jo parikymmentä vuotta käynyt koulua ja opiskellut nonstop-tyyliin, joten sanoin piispalle njet.

      Ilmeisesti Lehtonen ja Nikolainen olivat jutelleet keissistäni, kun vihkiminen sitten yllättäen armeija-ajan loppupuolella onnistuikin. Ja vokaatiokin oli se sama, jota jo keväällä oli ehdotettu: Tapiola.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Hannu, kiitos kirjoituksesta. Kirjoituksen lopussa pohdit tuomiokapituleita jne. Olen samaa mieltä, että uudet nimet voisi olla paikallaan. Tosin lähtisin siitä, että ensiksi pohdittaisiin piispan tehtäviä ja keskityttäisiin niihin tärkeimpiin. Tänäpänä taitaa evl-kirkon piispoilla tehtävät liittyä hallinnon pyörittämiseen. Piispan pitäisi olla paimen, joka kaitsisi isällisesti pappeja, julistaisi evankeliumia ja pitäisi opin puhtaana eli valvoisi laumaansa. Ne paremmat nimet tulevat ihan itsestään kun toiminta on . . .

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha: Mä toivon myös, että seuraavalla Helsingin piispalla olisi ihan oikeasti tatsia papistoon ja hiippakuntaan. Vaikka opillisuus ei näinä aikoina tunnukaan olevan in, niin totta ihmeessä sitä tarvitaan! “Hän vitsallaan ja sauvallaan käy meitä ohjaamaan…!” sanotaan Jumalastakin. Jos piispa tahtoo käyttää vain sauvaa eikä vitsaa lainkaan, niin mä voisin tulla hätiin ja tökkiä kuritonta papistoa valkoisella kävelykepilläni?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kylläpä olet Hannu taas taitavasti osannut sanasi asetella. Sai taas kerran nauraa kunnolla. Nauru on kuulemma hyvin terveellistä. Se saa käpyrauhasen virkoamaan. Ilon siemenet lähtee leijailemaan kirkon byrokratian rattaisiinkin. Harva niistä osaa näin kivasti iloa nostaa esille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka: Se voi näyttää taitavuudelta, mutta puhdasta alitajunnan virtaa se on. Tuntuu siltä kuin nämä jutut olisivat valmiina jollakin isolla kelalla mielessäni, mä vaan poimin sieltä joitakin herkkupaloja. Kunhan vain muistan itse olevani alitajuntani pomo ja se on pelkkä uskollinen renki. Jos käy toisin päin, niin silloin helvetti pääsee irti!

      Itse asiassa tässä on tärkeän pohdinnan paikka: Mitä eläköityvä pappi tekee kaikille muistoilleen, myös jutuille, jotka ovat aikanaan jääneet vaitiolovelvollisuusmuurin taakse?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Ruttopuiston rovastin muistelma antaa tilaisuuden pohtia sivuasiaa, nimittäin lopussa mainittua käännösvirhettä. Minulla on sellainen käsitys, ettei kysymys ole käännösvirheestä, koska tuomiokapituli ei ole käännös vaan väännös. Suomalaisilla on ollut taipumus lainata ruotsin sanoja ja sovittaa ne omaan kieleen. Näiden lainausten äännelakien mukaan suomenkielisessä versiossa on usein diftongi. Tässä tapauksessa ‘uo’. Otan esimerkkejä.

    Erisnimien suomalaistaminen on vääntänyt nimiä diftongille. Tomas -> Tuomas, Peter -> Pietari, Olof -> Uolevi, Uoti, Torsnäs -> Tuorsniemi, Replot -> Raippaluoto. Idän suunnalta lainattiin samalla tavalla: Prokopios ->Kuopio, Polack -> Puolakka. Jopa Jeesus on saanut vanhassa suomessa diftongin: Jesus -> Kiesus. Iesus.

    Yleisnimiä: Rost ->ruoste, stol -> tuoli, fröken -> ryökynä, böle – pyöli, mode -> muoti, butik -> puoti, hora -> huora. rövare -> ryöväri, bok -> pyökki, själ -> sielu.

    Väittäisin, että dom on vääntynyt suomalaisten suussa tuomioksi ilman, että sillä on ajateltu tai tarkoitettu tuomitsemista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Seppälä sanoo:

    Hannu, mukava lukea kun on oikeasti jotain mitä muistella ja taito kertoa siitä.

    Takavuosina moni eläköitynyt pappi mietti (ainakin salaa mielesään) kirjoittavansa muistelmat. Tosin pelkkä pappina oleminen ei vielä riitä muistelmien syyksi… Olkoonkin, että jokainen ihminen on laulun arvoinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli: Vanhan kirkon vaiheilla työskentely on todella merkinnyt suorastaan näköalapaikalla olemista. Monet tuomiorovastin virkaa vuodenkin verran hoitaneet ovat pongauttaneet itsensä esim. kirkkoherroiksi muualle Hesaan. Tampere sai meiltä tuomiorovastin ja Espoo piispan.

      Minulle, autottomalle ja Vanhaan kirkkoon umpirakastuneelle papille ei voisi parempaa pestiä ollakaan. Pikkupappina todellisista vastuista vapaana sain kaksi ekaa vuosikymmentä peesata itseäni 20 vuotta vanhempia teologikollegoitani. Ainoa huono puoli tässä oli se, että minut valittiin hirmu usein moniin työtehtäviin vapaaehtoiseksi äänin 3-1.

      En ole koskaan ajatellut papin duunia urana, jolla edetään Tarzanin tavoin oksalta oksalle. Jos uraa tehdään, niin sehän kaivetaan maahan. Minulle on aina merkinnyt paljon Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista talenteista. Ja toki toivon, että minullekin sanottaisiin kerran näin (Mt. 25:21):

      “Hänen herransa sanoi hänelle: ‘Hyvä on, sinä hyvä ja USKOLLINEN palvelija. VÄHÄSSÄ sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.’ “

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Eläköityvän papin muistelmat ovat aivan yhtä merkittäviä, kuin verotoimiston vanhemman vahtimestarinkin. Lapsenlapset ovat niistä hyvin kiinnostuneita. Siksi varmaan Jumala on tuon jälkikasvun iloksemme suonut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Hannu ”Oli hämmentävää havaita, että Tapiolassa tavatessamme Samuel tunsi aina minun äitini, mutta minut vain joka toisella kerralla. Silloin kun hän ei minua tuntenut, minun piti esittäytyä hänelle.” Ajattelin, että luen hiukan näiden vanhojen blogistien blogeja ja kommentoinkin, kun hetkellisesti viivähdän. Joulun aika sopii hyvin muisteluun.

    Itselläni heräsi tuosta kohdasta muisto keskustelusta rippipapin kanssa. Kesken vakavan keskusteluun pappi tuumasi jotain tällaista, Eija vaikka en tuntenutkaan äitiäsi, niin tiedän hänet hyvin ja sen mitä hän on sinulle tuonut. Siitä sitten lähti keskustelemaan pyrkien ohjamaan ajatuksiani hengelliseen suuntaan. En pysty muistamaan mitään muuta mitä hän sanoi enkä sanoistakaan kuin ajatuksen ja sen lempeän asenteen. Eikä nuori rippikoululainen tajunnut kysyä, kenen kautta edesmennyt äitini oli tullut papille niin tutuksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    “Irja-piispa lähtee eläkkeelle reformaatiota hyvin juhlineena. Juhlavuoden teema on Armoa 2017. Emmekö me voisi olla armollisia myös omia piispojamme kohtaan? Nyt olisi kirkollamme tuhannen taalan paikka lopultakin muuttaa ne synkät, käännösvirheisiin perustuvat tuomiokapitulit, tuomiokirkot ja tuomiorovastit armotalousaikaan: Armokapituli, armokirkko, armorovasti.  Tai edes Piispan kanslia, Piispan kirkko ja Varapiispa…”

    Näinpä – piispatkin puhuvat ja toimivat sillä viisaudella ja ymmärryksellä, mikä heille on totuudeksi kirkastunut – Jos on näkyvyyttä ja valtaa, on vastuukin suuri, ei vain ihmisten vaan ennen muuta kerran Jumalan edessä.

    Ja tuo taalan paikka – Onkohan meitä paljonkin, joiden mielestä nuo ‘lahjaväännökset’ joutaisivat jo hävittää!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121