Rohkea vastuunottaja, Karl Wilkmanin tarina, osa 1

Rakennusmestarin ja lestadiolaissaarnaajan Karl Wilkmanin ( 1844-1914) elämä on erittäin kiinnostavaa luettavaa. Hän perusti Kauklahden Muulon kylän Mustalahteen 1886 Åminnen tiilitehtaan. Tehtaan ensimmäiset tiilet toimitettiin Helsinkiin Fredrikinkadun rukoushuonetta varten.

Wilkman oli herännyt lestadiolaisuuteen jo Merisotaväessä. Åminnen kartanossa hänellä oli tapana pitää myös isoja seuroja. Hänen tiilitehtaansa kasvattivat kovasti alueen väkimäärää. Karl huolehti isällisesti tehtaittensa työntekijöiden lasten koulunkäynnistä. Hän perusti ja rahoitti ensinmäistä Åminnen sivurakennuksessa 1891 aloittanutta kansakoulua noin 10 vuotta, ennenkuin kunta suostui ottamaan sen harteilleen.

Karl Wilkmanin pojista toisesta tuli aikanaan Suomen sotaväen päällikkö (1918-1926) ja toinen toimi keisari Nikolai toisen henkivartijana ja hänen tyttäriensä ratsastuksenopettajana, hän edusti maatamme myös mm. Antwerpenin Olympialaisissa (ratsastuksessa).

Wilkmanin henkinen perintö jälkipolville oli se, että ei maallinen omaisuus eikä korkeat virat ole tärkeintä tässä maailmassa. Vaan tärkeintä on omakohtainen usko sekä omasta perheestä huolehtiminen. Wilkman oli vahvasti sitä mieltä, että on otettava vastuu omasta lahjakkuudestaan ja osaamisestaan toisten hyväksi. Hän itse oli aina valmis ottamaan niin sosiaalisia kuin taloudellisiakin riskejä omassa elämässään, tarttumalla sen ajan haasteisiin. Toimiessaan urakoitsijana Helsingissä, ennen tiilentuotantoa, hän rakennutti mm. Kämpin hotellin, Suomalaisen reaalilyseon, Göösin kirjapainorakennukset jne.

Mutta aloitetaanpa Kallen tarina alusta.

Hän oli lähtöisin Lopelta vaatimattomasta maanviljelijä perheestä.  Kun hän 16- vuotiaana lähti muurarin oppiin Helsinkiin, piti hänen ajan tavan mukaan valita itselleen joku sukunimi. Hän ihaili tuohon aikaan kovasti erästä Wilkman-nimistä painijaa, joten hän halusi juuri tämän sukunimen. Kirkkoherra suositteli pojan äidille, joka oli tullut pappilaan asiaa hoitamaan, suomalaisempaa nimeä, eikö Mäntynen tai Kuusinen kävisi, mutta ei.

Myöhemmin itsenäisyytemme alkuaikoina tämä sukunimi suomennettiin Vilkamaksi ja suojattiin.

Valmistuttuaan muurariksi, hän teki urakkatöitä. Mutta sitten Kallea rupesi kiehtomaan Merisotaväki. Tuohon aikaan Suomella oli noin 100 henkeä omaa merisotaväkeä. Hänestä tulikin sitten sotilas " kiireestä kantapäähän". Maahamme tuli kolera vuonna 1872 ja se levisi myös merisotaväen keskuuteen. Yksi Wilkmanin toveri sairastui ja Kalle joutui viemään hänet sairaalaan. Miesparka hoki joutuvansa helvettiin. Ja myöhemmin tämä toveri kuoli. Wilkman rupesi pohtimaan, että hänellekin voi käydä samoin. Hän on kyllä valmis menemään rintamalle, mutta ei hän helvettiin halua joutua.

Wilkman meni seuroihin, joita pidettiin eversti Leopold Topeliuksen huvilalla Kaivopuistossa. Huvilan talonmiehenä toimi tuolloin  uskoon herännyt merisotilas Erik Glad. Tämän pyynnöstä sekä runoilija Sakari Topeliuksen suosiollisesta puheesta rohkaistuneena antoi eversti pitää seuroja omistamassaan huvilassa. Seuroissa oli puhujina värjäri, myöhemmin maalari Gustav Adolf Sundström Vaasasta ja merimies Gustaf Skinnari Oulusta. Seurapuheet saivat Kallen heränneelle tunnolle. Jopa niin, ettei hän saanut enää nukutuksi. Tässä sielun hädässään hän meni pappien puheille Helsinkiin, mutta eivät nämä voineet häntä auttaa. Mutta varoittivat kovasti menemästä siihen " villiuskoon", joka kuulemma rahasta antaa syntejä anteeksi. Kielto ei tehonnut Kalleen, vaan hän meni nyt niiden luokse, joiden kautta oli herätykseen tullut. Hän kysyi:" Tekö annatte syntejä anteeksi rahasta?" Tähän oli Sundström vastannut, että  "ei pidä valheita uskoa, ei Herra Jeesus ole ketään rahalla helvetistä ostanut!"

Wilkman sai syntinsä anteeksi ja rauha laskeutui hänen sielulleen.

( Tähän juttuun vaarini isästä olen saanut hyviä tietoja mm. Yrjö Myllylän toimittamasta kirjasta: Kauklahden ensimmäisen tiilitehtailijan Karl Wilkmanin tarina ,2007, ja K.H. Laurin kirjasesta: Rakennusmestari Karl Wilkmanin elämäkerta,1916,)

 

 

4 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    Mielenkiintoinen tarina, kiitos. Varmaan saamme lukea jatkoakin vaarisi isän kiehtovasta elämästä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Olipa mielenkiintoinen Karl Fredrik poika puolustusvoimain komentaja pyhäkoulunopettajana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Hän päätyi sotaväen päälliköksi vaikka isä opetti, että maalliset virat eivät ole tärkeimpiä. Tuskin tuohon tehtävään kuitenkaan päätyy, jos vain kädet ristissä rukoilee.

      Mikäköhän oli hänen seurakuntansa ja hengellinen toimintansa päällikkö vuosina

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Vilkama sanoo:

    Rakennusmestari Karl Wilkmanin vanhin poika Karl Fredrik muutti heti kansalaissodan jälkeen nimensä Wilkamaksi ja nuorempi poika Oskari muutti sukunimensä Vilkamaksi. Karl Fredrik Wilkama oli Suomen sotaväen päällikkönä vuosina: 31.5.- 13.8.1918, 1.1.-18.6.1919, 12.9.1919- 7.8.1924, 2.10.1925 – 22.5.1926. Sotaväen päällikön esikunnassa 1920-21 toiminut kenttärovasti Malin pyysi päälliköltään alkusanoja uusiin testamentteihin, joita aiottiin jakaa sotilaille. Tämä valitsi raamatunlauseen Matteuksen evankeliumista. Sotilaille jaettavien uusien testamenttien alkulehdille painettiin seuraavat sanat: Muistaos, soturi, aseillesi voittoa toivoessasi: ” Mitä hyötyä on ihmiselle, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta kadottaisi sielunsa.” K.Wilkama Kenraalimajuri Suomen sotaväen päällikkö

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja Vilkama
    Marja Vilkama

    MARJAN MATKASSA : Olen lahtelainen isoäiti ja eläkkeellä oleva luokanopettaja. Haluan kirjoituksillani tuoda esiin toisistamme välittämisen tärkeyden. Rakastan uusien ideoiden keksimistä ja varsinkin hyvien ideoiden toteuttamista.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit